Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipide. Näytä kaikki tekstit

5.1.2022

Jasmiina Hoo 7-vuotta - vuosikatsaus

Tuntuu oudolta, että olen kirjoitellut tänne jo seitsemän vuoden ajan säännöllisesti joka kuukausi! Tämä aika ja viime vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut vaikka pandemia edelleen jyllää. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi tehdään taas vuosikatsaus viime vuoteen. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 136 326.

Vuonna 2021 julkaisin yhteensä 64 postausta. Eniten postauksia julkaisin helmi- ja joulukuussa ja vähiten lokakuussa. Syksyllä oltiin kaikki paljon kipeänä, joten en jaksanut niin paljoa kirjoitella eikä kyllä oikein ollut mitään mistä olisin kirjoittanutkaan.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko seitsemältä vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
2. Synnytyskertomus (Felixin)
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2021 on:

1. Kuopuksen synnytyskertomus
 
 
TAMMIKUU
 

Uusivuosi ja tammikuu alkoi neuvolakäynnillä. Esittelin meidän päivittynyttä olohuonetta ja olohuone on nyt sykyllä saanut lisää uutta ilmettä. Tammikuussa oli ajankohtaisena otetaanko äitiyspakkaus vai ei ja olin viettämässä leffailtaa mun vanhempien luona. Hankittiin vauvaa varten kaikki puuttuva ja jaoin ajatuksia meidän hankinnoista.
 
HELMIKUU
 

Helmikuun alussa alkoi odotettu äitiysloma mikä oli hyvä juttu, koska alkoi olla jo niin paljon liitoskipuja ja kaikkia muita kolotuksia. Loman kunniaksi innostuin leipomaan suklaa- ja mustikkamuffinsseja mitkä kuuluvat edelleen lemppareihin. Tammikuun lopulla Felix vaihtoi huonetta ja siirtyi isojen poikien sänkyyn mistä kerroin tarkemmin helmikuun puolella. Fiksattiin taas tv-tasoa ja tein ystävän avustuksella kukkakranssin. Helmikuuhun mahtui myös neuvolalääkäri ja ns. parempien mahakuvien ottoa.
 
MAALISKUU
 

Felix oli melkein koko maaliskuun (ja helmikuun lopun) kotona vuotavan nenän vuoksi ja minä olin aika huonossa kunnossa kipujeni kanssa, joten mun vanhemmat auttoi todella paljon Felixin kanssa. Tämän vuoksi kirjoitin vain "pakolliset" neuvolakuulumiset (x4) ja esittelin Felixin uuden huoneen. Vihdoin 20.3. meidän "Simo" päätti syntyä viikolla 41+2. Päästiin alle vuorokauden kuluttua synnytyksestä jo kotiin ja veljekset pääsi tapaamaan toisensa. Kirjoitin nopeasti synnytyskertomuksen etten unohtaisi mitään ja käytiin viikon iässä newborn kuvauksissa.
 
HUHTIKUU
 

Huhtikuussa oltiin syvästi vauvakuplassa ja tutustuttiin meidän perheen uuteen tyyppiin. Vertailin raskauksia ja kerroin kuukauden ikäisen vauvan kuulumisia. Huhtikuussa Felix täytti 3 ja kirjoitin hänelle kirjeen. Felix ei tänäkään vuonna saanut perinteisiä syntymäpäiviä rajoitusten vuoksi ja oltiin muutenkin tarkempia vauvan vuoksi, mutta juhlittiin kuitenkin perheen kesken ja ulkona.
 
TOUKOKUU
 

Toukokuussa Joni oli pitkään sairaslomalla käden leikkauksen takia ja Felixin tunnit päiväkodissa vähennettiin max 110h/kk. Alkukuusta piha asfaltoitiin ja olen edelleen niin tyytyväinen! Sain viettää myös ensimmäistä äitienpäivää kahden lapsen äitinä. Kovasti suunniteltiin myös ristiäisiä mitkä tuotti pään vaivaa rajoitusten takia. 
 
KESÄKUU
 

Ristiäiset oli viimein 5.6. kerroin miten päädyimme Alexin nimeen ja vietimme neljättä hääpäiväämme käymällä ravintolassa syömässä koko perhe. Juhannuksena mentiin taas mun vanhempien mökille Vampulaan päiväksi. Kesäkuussa Felix oli taas paljon kotona flunssan takia ja Joni oli kesälomalla.
 
HEINÄKUU
 

Felix oli heinäkuun lomalla päiväkodista ja koitimme tehdä kaikkea kivaa, mutta sitä rajoitti hieman paahtava helle ja pieni vauva. Joni teki Felixin kanssa reissuja mm. eläinpuistoon ym niin ei ollut ihan tylsä kesäloma ja mun kavereita lapsineen kävi meidän kanssa leikkimässä.
 
ELOKUU
 
 
Viimein elokuussa tilailin tauluja ja sivupöydän olohuoneeseen. Olin pitkittänyt näiden hankitaa luvattoman kauan, koska en tiennyt tarkalleen mitä haluan. Onneksi tilasin, koska olen edelleen kaikkiin tyytyväinen. Elokuussa oli edelleen helle, onneksi laitettiin pihalle pieni kahluuallas Felixiä varten.
 
SYYSKUU
 

Kesällä Joni teki paljon meidän pihalla töitä ja esittelin mitä kaikkea oli tehty. Alex täytti jo puolivuotta! Halusin järjestää hänelle myös pienimuotoiset puolivuotissynttärit ja yhdistin siihen myös poikien nimpparit, koska ne on viikon erolla toisistaan. Normaalisti ei juhlita nimipäiviä tai puolikkaita synttäreitä, mutta ensimmäinen puolivuotta on eri asia ja nimpparit nyt vaan oli sattumalta niin lähekkäin.
 
LOKAKUU
 
 
Lokakuussa alkoi meidän jäätävä sairastelukierre! Ei ole vielä aika kullanut muistoja. Lokakuussa ei siis oikein tapahtunut mitään, koska kokoajan joku oli kipeänä, joten kipeimmän mukaan mentiin eli oltiin kotona. 
 
MARRASKUU
 
 
Marraskuussa uusittiin meidän lämmitysjärjestelmä. Siirryttiin öljylämmityksestä vesi-ilmalämpöpumppuun. Pohdin poikien sisarussuhdetta ja vietimme isänpäivää meillä kaikkien isien/pappojen kanssa. Alex sai toisen ab-kuurinsa korvatulehdukseen ja aloimme laittamaan loppukuusta joulujuttuja esille. 
 
JOULUKUU
 

Joulukuussa jouluaatton asti oltiin kaikki terveitä. Felixin päiväkodissa ei koronan takia voida järjestää joulujuhlaa johon vanhemmat pääsisi, mutta onneksi he tekivät esityksen videon muodossa mikä lähetettiin vanhemmille. Se oli ihana. Päiväkodissa heillä oli myös kiva ikkunakalenteri, eli joka päivä avattiin yhden ikkunan kaihtimet ja sieltä paljastui ryhmien tekemiä koristeita. Felix etsi ja esitteli näitä aina innoissaan. Joulukuu meni nopeasti jouluisia juttuja tehdessä.

5.1.2021

Jasmiina Hoo 6-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 6-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 105 021.

Vuonna 2020 julkaisin yhteensä 66 postausta, eli oli neljänneksi "paras" blogivuosi postausten määrään verraten. Paras blogi kuukausi oli joulukuu, jolloin julkaisin 10 postausta ja huonoin kuukausi oli marraskuu jolloin julkaisin vain kaksi. Syksyllä kirjoitusten tahti hiipui ja edelleen tahti on melko hidas vaikka kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka. Katsotaan josko pystyisin tsemppaamaan tänä vuonna.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko kuudelta vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
2. Synnytyskertomus
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2020 on:

1. Alkuraskaus
2. Sokerirasitus x2
3. Felixistä tulee isoveli!

TAMMIKUU


Tammikuun alussa kertasin vuoden 2019 tapahtumat ja julkaisin vuodesta koosteen. Kirjoitin joulun välipäivien kuulumisia ja kävin lahjaksi saamallani lahjakortilla ottamassa oman kynnen geelauksen. Tammikuussa tuli täyteen jo hurjat 5-vuotta tupakoimattomuutta. Koitin myös kuumeisesti etsiä itselleni sopivaa uutta meikkivoidetta lähes tuloksetta. Tammikuun lopulla kävin ottamassa toiset geelikynnet ja niistä kynsistä tuli upeat! Mun lempparit ikinä.

HELMIKUU

 
Tammikuun lopulla kävin uusvanhan kaverini kanssa viihteellä pitkästä aikaa, ehdin kirjoitta tästä vasta helmikuun puolella. Hyvään aikaan käytiin viihteellä sillä pian tämän jälkeen Felix tuli kipeäksi. Pienelle potilaalle tein helppoja kolmen raaka-aineen muffinsseja. Helmikuussa juhlittiin kaverini Baby Showereita joille leivoin täytekakun. Kirjoitin ylös todella yksityiskohtaisen ohjeen kakkupohjan tekoon, että sen koristeluun. Ystävänpäivänä kävin ottamassa uuden tatuoinnin ja kuun lopulla kävin makrameekurssilla, tykkäsin todella paljon, mutta ei ole tullut tehtyä sen jälkeen.

MAALISKUU 


Kirjoitin meidän helmikuisesta lauantaibrunssista vähän jälkikäteen ja harmittelin mun tuuria geelikynsien kanssa. Minä ja Joni oltiin ensin kummatkin samaan aikaan sitkeässä flunssassa ja hetken päästä Felix tuli kipeäksi. Oltiin pitkään kotona, koska päiväkotiin ei koronan vuoksi saanut viedä vähääkään kipeää tai nuhaista lasta. Sain alkuvuodesta vihdoin tilattua tauluja Felixin huoneeseen, kodinhoitohuoneeseen ja meidän makkariin. Nyt oli hyvä aika siis esitellä Felixin huone.
 
HUHTIKUU
 

1.4. siirryin toistaiseksi etätöihin koronan vuoksi ja aloin viimein tekemään blogikirjoja. Tehtiin Felixin kanssa lähimmille pääsiäiskortit ja Felix askarteli päiväkodissa ihania pääsiäisjuttuja. Huhtikuussa vietettiin Felixin 2-vuotis syntymäpäivää tietty ilman juhlia. Hankittiin sankarille kuitenkin heliumpalloja ja kirjoitin hänelle kirjeen. Leivoin myös suklaa cupcakeseja, koska läheisimmät toi Felixille lahjat kuistille niin laitoin heille kotiin viemisiksi rasiaan herkkuja.

TOUKOKUU    

Vappuna ja Jonin syntymäpäivänä käytiin vain ajelemassa, hakemassa pizzaa, herkuteltiin Fazerin uutuusboksilla ja kasattiin Felixille pomppulinna sisälle. Odotin äitienpäivää pitkään sillä Joni pääsi isänpäivänä päiväkotiin isänpäivä aamiaiselle niin olisin nyt itsekkin päässyt ensimmäistä kertaa, mutta koronan takia sitä ei järjestetty. Päiväkoti muisti äitejä kuitenkin toiminnallisella aktiviteetilla päiväkodin pihalla ja käytiin koko perhe yhdessä siellä viettämässä aamupäivää. Toukokuussa kerroin myös meidän ihanasta kotikadusta ja laitoin kesäkukat ulos. Tein myös uusia meikkihankintoja ja kerroin niistä kokemuksia. Meitä pyydettiin myös pienen pojan kummeiksi, joten kerroin ajatuksiani kummiudesta.

KESÄKUU

Vietiin päiväkodin hoitajille kesämuistamiset ja sain viiden vuoden edestä blogikirjoja valmiiksi! Kirjoitin pihan to do -listaa ja sitä nyt katsellessa saatiin 4/8 valmiiksi. Kesäkuussa vietimme kolmatta eli nahkahääpäivää ja kävin pitkästä aikaa ystäväni kanssa ihmisten ilmoilla jokilaivoilla. Juhannusta vietimme taas Vampulassa ja tein useasti niin taivaallisen hyvää fetadippiä!

HEINÄKUU 

Mulla ja Felixilla alkoi loma heinäkuun alusta. Loma alkoi surullisesti mun mummun hautajaisilla, mutta loman alussa oli myös kivaa puuhaa kuten Kuralan kylämäessä käynti. Esittelin meidän makuuhuoneen kun vihdoin sain hankittua taulut seinälle ja vietimme kummipoikamme ristiäisiä. Heinäkuussa ulkoiltiin paljon ja nähtiin kavereita kun se oli hetkellisesti turvallisempaa ja pystyi hyvin näkemään enemmän ulkona. Heinäkuussa kärsin myös Simo-Liisan vuoksi pahoinvoinnista.

ELOKUU 

Loma ja etätyöt loppui satunnaisia päiviä lukuunottamatta. Hankittiin pihalle robottiruohonleikkuri aka Jätkä. Elokuussa mm. Jonilla oli loma, minä olin yhden yön Vampulassa enoni kumppanin 60v synttäreiden vuoksi, minä ja Felix käytiin kummatkin ensimmäistä kertaa koronatestissä, Joni testasi Turku-Tallinna risteilyn ja paljon muutakin kivaa mahtui elokuuhun, kuten ensimmäinen nt-ultra oli elokuun lopulla!

SYYSKUU

6.9. Felix vietti ensimmäistä nimipäivää suomalaisen kalenterin mukaan ja järjestimme pienet juhlat sen vuoksi ja vietettiin samalla huhtikuisia synttäreitä lähempien kesken. Syyskuussa oli myös mun ja mun äidin synttärit ja mä olin kipeänä ja Felix sairasti vauvarokon.

LOKAKUU 

Felix täytti 2,5-vuotta ja paljastin blogissa, että hänestä on tulossa isoveli! Kävin ensimmäistä kertaa sokerirasituksessa mitä jännitin hurjasti, mutta onneksi turhaan. Lokakuussa ei muuten tullut tehtyä mitään ihmeellistä sillä töissä oli kovaa kiirettä ja korona alkoi taas kiihtyä. 

MARRASKUU 

Tein leikkimielisiä testejä tulevan vauvan sukupuolesta juuri ennen rakenneultraa ja isänpäiväksi järjestin sukupuolen paljastus kakun isovanhemmille. Samana viikonloppuna oli myös kummipoikamme ½-vuotis synttärit. Aloitimme myös uuden perinteen Felixin kummien kanssa, leivomme yhdessä pipareita ja aloitamme virallisesti joulun odotuksen.

JOULUKUU

Sain vihdoin kirjoitettua alkuraskaudesta ja kävin toisen kerran sokerirasituksessa. Sain hyvissä ajoin kaikkien lahjat hankittua ja paketoitua. Tein itse päiväkodin hoitajille porot suklaalevystä ja työkavereille karkkireet. Jouluaatto ja joulupäivä vietettiin mun vanhempien luona ja muuten joulun aika ja uusi vuosi meni rennosti kotoillen.

16.1.2020

5-vuotta tupakoimatta

Savuttomuuden vuosipäivä on edelleen syytä nostaa esille vaikkei minulla aiheeseen liittyen ole juuri mitään lisättävää. Toivon, että joku lukee aiemmat kirjoitukseni aiheesta ja saa kenties vertaistukea lopetukseen. Sitä päätöstä ei varmasti kadu, tai en ole ainakaan kuullut kenenään katuvan. Lopetus on edelleen mun yksi parhaimmista päätöksistä!

4-vuotta tupakoimatta
3-vuotta tupakoimatta 
2-vuotta tupakoimatta 
1-vuosi tupakoimatta 
6kk tupakoimatta 
1kk tupakoimatta 
Tupakoinnista

5.1.2020

Jasmiina Hoo 5-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 5-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 78 648.

Vuonna 2019 julkaisin yhteensä 82 postausta, eli saman verran kuin ensimmäisenä blogivuonna. Paras blogi kuukausi oli heinäkuu, jolloin julkaisin 12 postausta ja huonoimmat kuukaudet oli maalis- ja syyskuu jolloin julkaisin vain kolme postausta kuussa. Syksyllä tuntui, että olen ollut koko vuoden todella passiivinen blogin suhteen, mutta en sitten kuitenkaan ole ollut, koska postauksia oli tänä vuonna kuitenkin 24 enemmän kuin viime vuonna.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko viideltä vuodelta on:

1. Synnytyskertomus
2. HÄÄT: Hääohjelma
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2019 on:

1. Kinder-kääretorttu
2. Vuosi lasketusta-ajasta
3. "Unikoulu"

TAMMIKUU



Aloitin blogivuoden tuttuun tapaan vuoden 2018 vuosikatsauksella ja sen jälkeen esittelin vihdoin Felixin vauvakuvat. Kerroin Felixin ruokailuista, millainen hän oli 9kk iässä ja tammikuussa aloitettiin vihdoin "unikoulu". Tammikuussa nautittiin paljosta lumesta mm. pulkkaillen ja pidin myös tarot kotikutsut.

HELMIKUU



Alkukuusta mulle iski ruoanlaitto vimma, tein mm. kaalilaatikkoa ensimmäistä kertaa, täytekakun pohjaa myöden isäni 63-vuotis päiville ja sadonkorjuu rieskoja. Felix täytti tässä kuussa 10 kuukautta ja oltiin saatu tässä kohtaa nauttia täysistä yöunista jo kuukauden ajan!

 MAALISKUU


Tämä kuukausi oli hiljainen blogin kannalta, koska olin kipeänä pari kertaa, katsoin todella paljon ohjelmia ja me ulkoiltiin paljon, koska lumi. Näistä kerroin täällä. Maaliskuussa jatkui mun ruoanlaitto/leipomis vimma ja tein ainakin mustikkawienereitä. Kerroin Felixin 11kk kuulumiset. Felix oli kunnon tanssija tähän aikaan ja hänen lemppareita oli JVG:n kaikki biisitja Kalinka, hän oppi myös kiipeämään sohvapöydälle.

HUHTIKUU


Huhtikuussa kiinnitin enemmän huomiota omiin ihonhoitotuotteisiin ja pohdin 9.4. sitä miltä tuntui kun lasketusta ajasta oli tasan vuosi. Mulla oli ranne myös todella kipeä muistaakseni 2-3viikkoa, se oli kamalaa aikaa kun tavallaan oli vain yksikätinen. Onneksi se ei ole uusitunut (kop,kop). Vihdoin 20.4. Felix täytti vuoden! Pidettiin juhlat samana päivänä täällä kotona. Pääsiäinen osui samaan viikonloppuun, joten synttäreiden teemana oli pääsiäinen. Kylvin ensimmäistä kertaa aikuisiällä ohraruohoa ja ne onnistui hyvin. Tässä kuussa jaoin juhlien tarjottavista kinder-kääretortun ja appelsiinisten kuppikakkujen ohjeet.

TOUKOKUU


Leivoin Jonin syntymäpäiville porkkana-juustokakun ja kävimme tivolissa,tällä kertaa laitteisiin pääsin vain minä. Toukokuussa vietettiin äitienpäivää, päivää varten leivoin herkullisen appelsiinijuustokakun ja jaoin ajatuksiani äideistä. Kuvasin varmaan vuoden ainoan asukuvan ja esittelin heittämällä mun parhaimman kenkäostoksen, Vanssit on kovassa käytössä ja ihan parhaat! Toukokuussa jouduin myös stressaamaan oman terveyteni puolesta sillä Joni huomasi silmieni kellertävän, minkä takia hakeuduin lääkäriin. Tämän terveyshuolen innoittamana uskalsin vihdoin leikata lyhyet hiukset! Leikkasin myöhemmin vieläkin lyhyemmäksi kuin tuolla ensimmäisellä kerralla.

KESÄKUU



Kesäkuussa meidän pihaprojekti oli jo hyvällä mallilla. Tästä tulikin mieleen etten ole esitellyt mihin asti syksyllä päästiin?! Suunnittelin ja kerroin jo miltä meidän syksy tulee näyttämään ja me vietettiin jo toista hääpäivää! Hääpäivän kunniaksi kävimme vain kahdestaan ravintolassa syömässä. Kesäkuussa sain osallistua ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin omiin polttareihin! Oli todella kivaa, toivottavasti pääsen joskus toistekkin osallistumaan polttareihin. Juhannusta vietettiin rennosti mun vanhempien mökillä ja seuraavana viikonloppuna menin kahden ystäväni kanssa JVG:n keikalle mikä oli Naantalin Kaivohuoneella. Tämä ilta oli niin ihana ja JVG oli ihan paras! Kohonnutta bilirubiinia tutkittiin edelleen, mutta loppukuusta sain diagnoosiksi Gilbertin oireyhtymän.

HEINÄKUU


Kerroin miten imetyksen lopetus sujui. Lopetin imetyksen heti huhtikuussa kun Felix oli vuoden ja yhden päivän. Suursiivous kotona jatkui ja pohdin mitä teen turhille vaatteille. Sain taas perinteisen mansikkakakun nimppareiden kunniaksi ja olin todella tehokas siivoamaan ja tekemään kaikkea. Jaoin muutaman kuvan meidän huhtikuiselta 1v kuvauksista ja osallistuin viikko mun kanssa -haasteeseen Instagramissa, mutta jaoin sen myös tänne. En viitsi kaikkia linkkailla tähän, mutta heinäkuulta 2019 löytyy kaikki päivät.

ELOKUU


Heinäkuun lopulla mentiin Petäjävedelle ystävämme 40-vuotis syntymäpäiville. Tämä oli ensimmäinen yö erossa Felixistä, mun vanhemmat tulivat hoitamaan häntä tänne meille. Synttäreiden jälkeen ajoimme Tuurin kautta kotiin. Reissulla alkoi kolmas viisaudenhammas vaivaamaan ja heti seuraavalla viikolla se poistettiin. Elokuussa vietimme appiukkoni heinäkuisia 60v juhlia ja kävin mun vanhempien kanssa katsomassa vanhaa Turkua simulaattorissa ja samalla pyörähdettiin tuhannetta kertaa Turun Linnassa. Kerroin miltä tuntuu olla vauhdikkaan taaperon äiti ja jaoin omat vauvan vaatevinkit. Aloitimme elokuussa päiväkotiin tutustumisen ja meillä oli Felixin ensimmäinen hammaslääkäri.

SYYSKUU


Syyskuun toinen päivä palasin töihin ja Felix aloitti kokopäiväisenä päiväkodissa. Kerroin vielä lisää miten meidän päiväkotiin tutustuminen sujui. Koin töihin paluun piristävänä, ja pian täytinkin jo 26-vuotta. Synttäreitä en viettänyt juuri mitenkään, mutta leivoin silti kuppikakkuja. Syyskuussa oli lisää muutoksia sillä vaihdoin takaisin mun entiseen työpaikkaan jota en ole katunut hetkeäkään.

LOKAKUU


Lokakuussa me oltiin kaikki jäätävässä sairastelukierteessä vuoron perään. Felix oli päiväkodin aloitukseen asti ollut käytännössä täysin terve, mutta nyt hän sairasti ainakin pari kertaa korvatulehduksen, silmätulehduksen, adenoviruksen ja mitäköhän vielä? Tämän sairastelun takia en tännekkään jaksanut juuri mitään päivitellä.

MARRASKUU 


Marraskuussa mun äiti kampaajana leikkasi Felixin hiukset ensimmäistä kertaa. Hänestä tuli heti isomman pojan näköinen. Vietimme isänpäivää, Felix oli tehnyt Jonille hienon kortin ja avaimen päiväkodissa lahjaksi. Itse leivoin päivää varten geishajuustokakun. Annoin Jonille isänpäivälahjaksi "Hulvattomuuksia horisontissa" joulukalenterin. Marraskuun lopulla oli työpaikan pikkujoulut ja ystäväni lapsen 2 vuotis syntymäpäivät.

JOULUKUU 


Joulukuussa vietimme pikkujouluja Jonin tädin luona jouluruokaa syöden. Leivoin sinne piparijuustokakun, jonka leivoin myös jouluksi. Kävin toistamiseen JVG:n keikalla, tällä kertaa keikka oli Logomossa. Sitä ennen käytiin syömässä Pincho Nationissa. Testasin piparitorttuja ja kerroin tuttuun tapaa omat ja Felixin joululahjatoiveet. Joulua vietimme mun vanhempien luona, ja tapanina oltiin Jonin isän luona. Saatiin ihania lahjoja jotka esittelin täällä. 

16.1.2019

4-vuotta tupakoimatta

Taas tuli yksi vuosi lisää tupakoimattomuutta ja edelleen olen tyytyväinen päätökseeni. Mulla ei ole aiheeseen enää mitään uutta sanottavaa, paitsi se että onneksi lopetin ajoissa niin ei tarvinnut stressata tupakoinnin lopettamisesta kun sai tietää raskaudesta. Muutenkin olen nyt äitinä pohtinut, että miten edes ehtisi tupakalle ja mihin sen lapsen laittaisi siksi aikaa? No onneksi mun ei tarvitse näitä miettiä! Alla vielä aiemmat aiheeseen liittyvät postaukset, jos joku niistä saisi jotain apua esim. omaan lopetus prosessiin.

3-vuotta tupakoimatta 
2-vuotta tupakoimatta 
1-vuosi tupakoimatta 
6kk tupakoimatta 
1kk tupakoimatta 
Tupakoinnista 

 

16.11.2018

Vauva-ajan turhat ja tarpeelliset tarvikkeet

Kun vauvavuotta on kulunut pian 7 kuukautta, niin voidaan hyvin tehdä katsausta siihen mitkä vauvan tarvikkeet ovat olleet turhia, ja mitkä ollaan koettu meille tarpeellisiksi. En tässä lähde jokaista juttua erikseen käymään läpi, otan mukaan mun mielestä isoimmat jutut ja mainitsemisen arvoiset.

Turhat:
Kylpytuki (saatiin lainaksi)
Joni on pääsääntöisesti hoitanut kylvetyksen, ja hänen mielestä kylvetys oli paljon helpompaa ilman tukea. Onneksi saatiin tämä lainaksi, koska ei tosiaan tullut enempää käyttöä.

Imetystyyny
Ostamani tyyny oli mulle huonon mallinen. Joku toinen malli olisi varmasti ollut parempi, mutta en sitä voinut tietää imetystyynyä shoppaillessani. Jos joskus tulee tarve vielä tälläistä shoppailla, niin koitan toista mallia, tai pysyn näissä normi tyynyissä niinkuin tähänkin asti.

Tutit ja tuttipullot
Felix ei yrityksistä huolimatta ole huolinut tuttia eikä tuttipulloja. Nämä hankittiin kaikki siis turhaan.


Rintapumppu
Muutaman kerran olen pumppailut kun koitettiin saada tuttipulloa kelpaamaan. Ostin käsikäyttöisen pumpun ja se on toiminut hyvin niinä kertoina kun pumppasin. Hyvä ostos, mutta jäi turhaksi. Ellen vielä innostu pumppaileen, jos Felix pian alkaisi huolimaan maitoa esim. nokkamukista.

Kantovälineet 
Sain lainaksi kantorepun ja -liinan. En ole kumpaakaan edes kokeillut, koska en ole kokenut tarpeelliseksi. Pitäisi varmaan testata niin on sitten jotain tuntumaa, jos joskus tulisi vielä nämä ajankohtaisiksi.


Hyödylliset:
Sitteri
Tämä oli päivittäisessä käytössä ainakin 5kk ikään asti. Ilman sitteriä ei oltaisi pärjätty. Sen jälkeen kun Felix oppi ryömimään ei olla enää tarvittu, koska ei hän siinä viihdy. Suihkun ajan hän viihtyi sitterissä ainakin puoleenvuoden ikään asti, jos mun piti mennä suihkuun niin ettei Joni ollut kotona.

Syöttötuoli 
Alkoi ruoka kummasti maistua paremmin kun hän pääsi omaan tuoliinsa syömään. Ei siitä alun sylissä syöttämisestä meinannut tulla mitään!

Leikkimatto
Leikkimatolla Felix viihtyi pitkiäkin aikoja, myös yksin.


Kylpyamme 
Kylpyamme on koettu meille kätevämmäksi kuin suihkuun mukaan ottaminen.  

Yhdistelmävaunut
Vaunut ja ratasosa ovat kummatkin päässeet kovalle käytölle. Tykkään meidän vaunuista todella paljon. 

Pinnasänky
Felix on alusta asti nukkunut omassa sängyssä, ensin tosin kehdossa, mutta siirtyi sitten pinnasänkyyn.


Turvakaukalo ja isofix-telakka
Liikutaan melkein päivittäin autolla, joten nämä on ihan must. Telakan ansiosta kaukalon kiinnitys on todella helppoa. Vaunuihin mulla on adapterit, joten kaukalon saa niihinkin kätevästi kiinni. 

Baby-Vac Nenäimuri
Felixillä oli noin kuukausi sitten pieni nuha ja huomasin heti alkuun että hankkimani perus niistäjä oli todella hankala ja sai Felixin hermostumaan. Ystäväni vinkkasi hankkimaan apteekista baby-vacin ja sitä lähdettiin heti hakemaan, ja ai että kuinka ihana ja kätevä laite tuo onkaan! Kuulosti alkuun rajulta kun se tulee imuriin kiinni, mutta se oli kyllä sen nuhan pelastus. Niin helppoa ja nopeaa ettei Felixkään ehtiny hermostumaan. Iso suositus tälle!

Hoitoalusta 
Hoitoalusta on ollut todella hyvä, ja mulla on tosi kiva hoitonurkkaus kodinhoitohuoneessa. Vaikka siinä ei enää maltettaisi ollakkaan kun siinäkin yritetään pyöriä ja sukeltaa lavuaariin!

18.2.2018

Hiusten värjääminen raskausaikana

Moni odottaja varmaan pohtii hiusten värjäämistä odotusaikana ainakin jossain välissä. Osa värjää samaan tahtiin kuin ennenkin, osa harventaa värjäys väliä ja osa ei värjää ollenkaan. Itse kuulun tähän viimeisimpään ryhmään, vaikka itse en välttämättä usko siihen etteikö saisi tai että siitä koituisi vauvalle jotain. Tosin en ole perehtynyt aiheeseen lukemalla aiheesta esim. tutkimuksia, väitteitä tai mielipiteitä.

Värjäytin hiusteni pelkän tyven viimeksi 18.9. kampaajalla jolloin olin jo raskaana. Sitä ennen värjäytin kaikki hiukset meidän hääviikolla kesäkuussa. Noin kuukausi tyven värjäyksen jälkeen mieheni mamma kysyi mieheltäni, että ei kai Jasmiina aijo värjätä hiuksia odotusaikana kun siinä on niin paljon vaaroja jonkun lehtijutun mukaan. Mieheni kertoi tämän minulle kotona ja jäin pohtimaan aihetta tarkemmin.


Olen jo pitkään puhunut ja haaveillut, että kasvattaisin oman hiusvärini takaisin, koska hiuksista kuultaa läpi aiemmat värit kuten punainen, vaaleanruskea, tummanruskea ja kaikkea siltä väliltä. Tähän samaan haaveeseen on kuulunut hiusten leikkaus Long Bob tyyliin, koska olen ollut lähes aina pitkä hiuksinen.

Päädyin syyskuussa siihen, että nyt loppu hiusten värjäys ja oman hiusvärin kasvatus alkakoon! Nyt on mennyt tasan 5kk viimeisestä värjäyksestä ja paljon hiukset on jo kasvaneet. Onneksi tuo juurikasvu ei erotu niiin selkeästi, paitsi tietty päivänvalossa se hohkaa kauas. Usein olen laittanut hiukset myös tiukalle ponnarille, koska juurikasvu sekoittuu hyvin sekaan, eikä sitä mielestäni huomaa ollenkaan.


Hiuksia en ole vielä rohjennut leikkauttaa vaikka se joka päivä mielessä pyöriikin. Multa on raskausaikana irronnut huomattavasti enemmä hiuksia kuin ennen, alkaa itseänikin ärsyttämään kun joka paikka on täynnä pitkiä tummia hiuksia. Pitäisi nyt vaan rohkeasti antaa leikata, koska kasvaahan ne hiukset aina takaisin, ja voi olla että mulle sopii lyhyt malli paremmin kuin pitkä.

En tiedä olisinko ikinä aloittanut tätä kasvatusprojektia ilman raskautta, tuskin ihan heti. Nyt oli ainakin hyvä syy aloittaa!

16.1.2018

3-vuotta tupakoimatta

Nyt on tasan 3-vuotta siitä kun poltin viimeisen tupakan! Kuulostaa pitkältä ajalta ja tuntuu oudolta enää edes ajatella, että olen joskus polttanut kun siitä on jo ikuisuus. Kertaakaan en ole ratkennut ja mielitekoja ei ole ollut oikeastaan yhtään. Edelleen muistan iloita aika ajoin sitä että en polta enää ja se on mahtavaa. En mistään hinnasta haluaisi enää polttaa, enkä etenkään nyt kun olen raskaana. Se oli ja on elämäni yksi parhaimmista päätöksistä! Ei ole kolmen vuoden aikana tullut mieleen mitään negatiivista lopettamisesta, päinvastoin. Linkkaan alas postaukset tupakan lopettamiseen liittyen, jos joku haluaa vielä käydä lukemassa tai hakemassa vertaistukea lopettamiselle.

Tosin näin unta tässä kuukauden sisällä, että aloin taas polttamaan! Unessa kirosin kun pitikin mennä aloittamaan uudelleen, koska jäin heti koukkuun. Unessa poltin niin paljon, että kurkku tuli oikein kipeäksi. Aamulla kun heräsin ajattelin, että onneksi se oli unta, koska se tupakka ei tuntunut/maistunut siinä unessakaan hyvältä!

Tupakointi, lopettamisen alkumetreiltä.
1 vuosi savuttomana!
2-vuotta tupakoimatta


"Muistona" tupakointi ajoilta on vielä sytkäri, jos ei ole muuta sytytintä millä kynttilät sytyttää!

23.12.2017

Meidän ensimmäinen joulukuusi



Olen ollut fiiliksissä tästä joulusta jo pitkään, koska tiesin, että nyt on se joulu kun saan laittaa ensimmäistä kertaa omaan kotiin ison joulukuusen! Kun asuin kaksiossa, niin sinne laitoin aina pikkukuusen pöydälle, koska ei ollut järkevää paikkaa isolle kuuselle ja se olisi vain ollut tiellä.

Meidän kuusi on 190cm korkea ja ostin sen jo viime vuoden marraskuussa valmiiksi tätä joulua varten kun mieluisa löytyi. Joulutähti ja suurinosa palloista hankittiin myös jo viime vuonna tai heti alkuvuodesta 2017, jotta kaikki on valmiina tätä joulua varten ja voi vaan pystyttää kuusen.

Pallot ja koristeet halusin punaisen, hopean ja valkoisen väreissä, jotta kuusi pysyy neutraalina, mutta on kuitenkin vähän väriä tuomassa enemmän joulun tuntua. Halusin myös ehdottomasti tekokuusen ja vihreänä. En ole ollut koskaan aidon kuusen perään, omaa silmää miellyttää enemmän symmetrinen tekokuusi. Jonikin on tyytyväinen, kun en halua aitoa kuusta meille! :D

(Kuusi ei ole vino vaikka tässä kuvassa näyttääkin siltä..)

28.9.2017

Meikki tunnustukset

Varhaisin meikkimuistosi?
Muistan kuinka äitini meikkasi joka päivä ja järkytyin jos hän ei jostain syystä meikannutkaan! :D Muistan myös kuinka katselin usein äitini meikkaavan ja halusin tietty itsekkin, joten kerran otin hänen huulipunan (ehkä salaa?) ja nostin punan niin ylös kun sai ja tahkoin sitä huuliini naamaani ja sitten puna meni ihan ala reunasta poikki....

Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?
Pidän aina meikkipussia laukussani, vaikka aika harvoin tulee lisättyä meikkiä kesken päivän. Meikkipussista löytyy meikkivoide, puuteri, valokynä, ripsiväri, eyeliner, poskipuna ja suti, huulikiilto ja peili.

Lempituoksusi?
Tähän olisi ihanaa vastata joku tietty "oma"tuoksu, mutta... no melkein kaikista Escadan tuoksuista pidän.

 
Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?
Pienikin sipaisu ripsiväriä ja poskipunaa tekee ihmisestä jo huikean paljon pirteämmän näköiset. 

Uusi kosmetiikkalöytösi?
Häitä varten ostin Max Faxotrin lipfinity 24/h huulikiiltoa ja se todellakin pysyy, suosittelen!

Ikimuistoinen virheostoksesi?
Oon tosi huono ostamaan ja kokeilemaan uusia juttuja, sillä virheostokset pelottaa. Ei tule siis mieleen mitään tiettyä, mutta todennäköisesti joku väärän värinen meikkivoide.


Meikkivoiteella vai ilman?
Meikkivoiteella.

Eyeliner vai kynä?
Ehdottomasti eyeliner.

Tuote jota ilman et tule toimeen?
Kyllä se ripsiväri on, ilman ripsiväriä on niin nuutunut ja alaston olo.

Tuote jota haluaisit kokeilla?
Kat Von D:n meikkejä olisi kiva päästä testailemaan. 

12.6.2017

Sukunimen vaihdos avioliiton myötä

Meidän kohdalla päätös sukunimen suhteen oli tosi helppo. Minä nimittäin otan mielelläni tulevan mieheni sukunimen avioliiton myötä. Ei oikeastaan edes mietitty mitään muita vaihtoehtoja ja ehdottomasti haluan yhteisen sukunimen jonka alla on kiva aloittaa yhteinen elämä avioparina. Jonille sukunimi asialla ei ole niin suurta merkitystä, häntä ei olisi haitannut jos olisin halunnut pitää omani. Pidän omasta sukunimestäni todella paljon ja tietysti on haikeaa jättää oma rakas sukunimi alle viikon päästä. Muutamat onkin kyselleet miksi en ottaisi yhdistelmänimeä, koska tietää kuinka paljon pidän omastani, mutta itse en niistä pidä. Ne on liian pitkiä ja epäkäytännöllisiä. Onneksi kuitenkin Jonin sukuninimi sopii hyvin yhteen mun nimen kanssa ja on muutenkin simppeli ja mieleinen. Nimi (uusi tai vanha) on mun mielestä iso osa identiteettiä, ja kukapa ei haluaisi että nimi tuntuu ja kuulostaa omalta ja hyvältä?

Olen myös pariin otteeseen pohtinut, että pitäisikö blogin nimi vaihtaa sukunimen vaihtumisen myötä.. Vaihtoehdot on Jasmiina Äl tai Jasmiina Ällä, mutta nuo ei omaan korvaan kuulosta niin hyvältä. Ehkä Jasmiina Hoo voi olla mun "taiteilijanimi"? Vaikka se tuntuu jotenkin väärältä kun H ei ole enää kauaa yksi mun nimikirjaimista, tulee sellainen olo etten sitä voi käyttää. Katsotaan mihin päädyn!