Paljon onnea 3-vuotiaalle blogilleni! Voisi sanoa, että tämäkin vuosi on ollut meidän elämän yksi
mullistavimmista. Sen kunniaksi on vuosikatsauksen aika. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte
myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli
haluatte vielä käydä lukemassa.
Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 23 539.
Vuonna 2017 julkaisin yhteensä 93 postausta. Paras blogi kuukausi oli selkeästi kesäkuu, jolloin julkaisin 12 postausta ja
huonoin kuukausi oli lokakuu jolloin ehdin julkaista vain 5 postausta.
Top 3 katsotuimmat postaukseni koko kolmelta vuodelta on:
1.
DC-Fix keittiössä
2.
Meille tulee vauva!
3.
Joulupallokranssi
Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2017 on:
1.
Meille tulee vauva!
2.
Alkuraskaus
3.
Meille on tulossa POIKA!
TAMMIKUU
Blogin syntymäpäivänä julkaisin saman tyyppisen
vuosikatsauksen. Julkaisin tammikuussa keksimäni
treeni aakkoset joita edelleen suosittelen testaamaan! Tammikuussa tuli myös täyteen
2-vuotta tupakoimatta! Blogin ja savuttomuuden vuosipäivät kulkee ihan rintarinnan. Kerroin remontti kuulumisia ja pohdittiin
laatta valintoja ja
pohjamaalaukset aloitettiin. Esittelin myös meidän häiden
juhlatilan ja pohdin mitä itse pidin tärkeänä paikkaa valitessa. Aloitin kirjaamaan ylös kuukauden
treenit ja pakko myöntää, että ahkera olen ollut! Sama tsemppi päälle tänä vuonna!
HELMIKUU
Esittelin meidän
hääkutsujen aloitusta ja kutsujen
lopputulosta. Leivoin ensimmäistä kertaa
Runebergin kakun, se oli yllättävän hyvää verrattuna esim. kaupan valmiisiin. Pitäisiköhän tänäkin vuonna tehdä? Esittelin myös mm. uutta
kosmetiikkaa, päivän asua ja
uutta laukkua.
MAALISKUU
Häät oli useamman kerran aiheena. Kirjoitin mielipiteeni
häälehdistä, harjoittelin
häämeikin tekoa ja kirjasin
to do -listaa. Serkkuni oli meillä yökylässä Helsingistä, käytiin syömässä ja pelaamassa
hohtogolffia. Kirjoitin myös
remontti kuulumisia. Wc:t saatiin laatoitettua, pintamateriaaleja hankittua, seinät hiottua ja kitattua kertaallee, kiinnitettyä kph:n ja saunan ovet... yms.
HUHTIKUU
Varasimme hyvissä ajoin
häämatkan elo-syyskuulle Kreetan Plataniakselle! Innostuin kevään tullen myös leipomaan herkkuja,
valkosuklaamoussea ja
keväisiä kuppikakkuja, nam! Pohdin
elämäntapamuutoksen ja pikadieetin eroja ja stressasin jälleen
turhaan viisaudenhampaan poistoa! Laitettiin piha myös
kesäkuntoon, nyt piha on taas myllätty kun kuidun kaivajat ovat käyneet!
TOUKOKUU
Saatiin saumattua molemmat wc:t
glitterillä ja kerroin samalla yleisesti epoksista. Otin pitkästä aikaa
geelikynnet, jotta totuin niihin hyvin ennnen häitä. Toukokuussa vietetettiin myös mun
polttareita! Polttarit oli huikeat, kiitos vielä kaikille mukana olleille!
KESÄKUU
Tässä kuussa julkaisin eniten postauksia, huimat 12! Suurin osa postauksista käsitteli kuitenkin meidän häitä, joita vietettiin 17.6. Viikkoa ennen häitä käytiin
kuulutuksissa ja pohdin sukunimen vaihdosta. Kerroin heti häiden jälkeen
hääpäivästä, häitä edeltävästä päivästä, hääaamusta, kirkosta ja hääautosta sekä kirkon jälkeisistä
puhalluskuplista. Meidän hääpäivä oli täydellinen, enkä muuttaisi mitään!
HEINÄKUU
Heinäkuun puolelle mahtui myös runsaasti hääaiheisia postauksia, kerroin mm. omasta
häälookistani, koristeluista, hääohjelmasta, ruokapuolesta, vieraslahjoista ja paikkakorteista. Jos häät kiinnostaa niin kannattaa käydä lukemassa etenkin kesä- ja heinäkuun postaukset, joissa on eniten hääaiheista juttua. Heinäkuussa käytiin ottamassa samaan aikaan tatuoinnit ja leivoin terveellistä
skyr piirakkaa, jotta jaksoin trimmata meidän
pensasaidat kuosiin.
ELOKUU
Oltiin taas perinteisesti (tosin jo heinäkuun lopulla)
neste ralleissa ja kotiin tultiin Tuurin kautta. Kerroin
remontti kuulumisia ja julkaisin sneak peak kuvia
sieltä sun täältä. Häämatkaa varten kävin myös
"kaunistautumassa" kulmien värjäyksen ja muotoilun sekä kynsien osalta. Häämatkalle Kreetan Plataniakselle lähdettiin 24.8.
SYYSKUU
Kotiuduttiin syyskuun alussa häämatkalta ja kerroinkin heti miten meidän
häämatka meni. Syntymäpäiväni kunniaksi leivoin
valkosuklaa Mud Cake -muffinsseja. Tunnustin myös
meikki tunnustuksia. Tässä kuussa vaihdoin autoa ja sen merkkiä!
LOKAKUU
Tämä oli kuukausista "huonoin" sillä julkaisin vain viisi postausta. Juhlittiin tässä kuussa ystäväni
baby showereita, johon me tehtiin ystäväni kanssa vaippakakku lahjaksi, josta tuli ihana (vaikka itse sanonkin ;). Kerroin myös remontin
muutaman kuukauden edistykset ja esittelin Kreetan matkan
ostoksia.
MARRASKUU
Vihdoin koitti päivä kun päästiin muuttamaan takaisin meidän kotiin! Esittelin
valmiista tyhjästä asunnosta kuvia ennenkuin kannettiin tavaraa sisälle. Pian muuton jälkeen paljastin blogin puolella meidän
vauvauutisista! Paljastuksen jälkeen esittelin mun isälle ja Jonille tekemäni
isänpäivälahjat. Jonille leivoin myös isänpäiväksi terveellisen
smoothie-hyydykekakun. Tässä kuussa otin viimeisen kerran
geelikynnet ja hyvä niin, koska omat kynnet alkoi varmaan "hylkimään" geelejä, koska muutamasta kynnestä irtosi geelaukset parin viikon jälkeen. Loppukuusta kerroin
alkuraskauden kuulumiset ja tein
tyttö vai poika testejä joulukuun rakenneultraa varten.
JOULUKUU
Rakenneultrassa saatiin tietää että odotamme saapuvaksi huhtikuussa
poikaa! Vaikka testeistä suurimman osan mukaan tulossa olisi ollut tyttö. Fiilistelin joulua jo hyvissä ajoin ja malttamattoma laitoin jo ajoissa meille
joulukuusen ja myöhemmin herkuteltiin
glögisangrialla. Joulunpyhät meni
leppoisasti ja sain paljon ihania lahjoja! Vuoden viimeisenä päivänä summasin myös kuluneen vuoden
tavoitteiden onnistumisen.