Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahja. Näytä kaikki tekstit

31.12.2025

Joululahjat

Perinteiseen tapaan ajattelin esitellä myös meidän joululahjat. Tänäkin vuonna lapset saivat mielestäni juuri sopivan määrän lahjoja. Ei mitään turhaa krääsää, vaan sellaisia, jotka oikeasti ilahduttavat ja pääsevät käyttöön.

Alexin paketit sisälsivät pleikkariin Astro Bot -pelin, Pokemon-kortteja ja niille oman kansion (kortit eivät näy kuvassa, koska ne oli jo aseteltu paikalleen), pleikkarin lahjakortin, Tatu ja Patu -kirjan sekä Minecraft-legoja. Lisäksi hän sai legoille säilytysrasian, uuden rannekellon, urheiluauton, aidon Labubun, pääkallosmashersin sekä kaurakeksejä ja sipsejä. Kuvassa näkyvä iso GraviTrax-paketti oli pojille yhteinen lahja, mutta se päätyi nyt Alexin kuvaan esille.

 
Felix puolestaan sai pleikkarille lahjakortin ja FIFA 26 -pelin, kolme erilaista Lego-settiä (Minecraft, Marvel ja traktori), legoille säilytysrasian, jalkapallon sekä futis- ja jäkiskortteja. Lisäksi paketeista paljastui leffalippu, tietokoneen rakentamisesta kertova kirja, Lafufu, sekä suklaata ja sipsejä.
 

Minä sain tänä vuonna valtavan määrän lahjoja, ja vielä todella arvokkaita sellaisia. Olin ihan aidosti häkeltynyt, enkä todellakaan osannut odottaa mitään tällaista – en määrässä enkä arvossa. Jonilta sain Marimekon Urna-maljakon, Marimekon 2,5dl kultaisen mukin (kuvassa näkyvä isompi 4 dl muki oli Jonille itselleen), Huawei GT 6 -älykellon, hierontalaitteen, energiajuomakeissin sekä juhlapöydän konvehteja. Mun vanhemmilta sain Iittalan tarjoiluastian, mukin pienillä Unikoilla, kaksi vaaleanpunaista Marimekon lautasta sekä pyöreät lautaset beigenä ja burgundyn sävyissä. Jonin isältä sain Marimekkoon lahjakortin ja kaksi karkkirasiaa, ja Jonin äiti ilahdutti koko perhettä Puuhamaa-lipuilla ensi kesää varten.
 

30.11.2025

Isänpäivä 9.11.2025

Kutsuin meille isänpäivää viettämään Jonin isän sekä omat vanhempani. Päätin pitää tarjoilut rentona ja kokosin pöytään tortillabuffetin: kana- ja jauhelihatäytteet sekä runsaan valikoiman muita herkkuja, joista jokainen sai koota oman makunsa mukaisen annoksen. F hoiti kattauksen ja nimikoi kaikille omat istumapaikat.

Ruoan jälkeen aikuisilla oli ohjelmassa tietovisa meidän perheestämme. Kysymykset vaihtelivat faktoista täysin tulkinnanvaraisiin, kuten: ”Mikä on mielestäsi Alexin lempisanonta?”. Yllättävän vähän pisteitä isovanhemmille kertyi, mutta naurua riitti sitäkin enemmän!

Visailun jälkeen siirryimme jälkiruokiin. Minä leivoin mustikka–kinuski–marenkikakun ja äitini toi mukanaan ihanan mehevän porkkanakakun.

Lahjat olivat tänä vuonna käytännöllisiä, isälleni annoimme jouluiset bokserit ja karkkia, Jonin isälle Batman-sukat ja herkkua mukaan. Joni puolestaan sai lasten tekemät kortit päiväkodista ja koulusta, ja A oli tehnyt pienen kirjasen, jossa vastattiin erilaisiin kysymyksiin iskästä. Minä ostin Jonille joulusukat, kattiloiden väliin tulevia pehmusteita sekä energiajuomaa.

Isänpäivä oli kokonaisuudessaan lämmin, rento ja täynnä pientä yhdessäolon iloa. Illalla Alex kiteytti kaiken täydellisesti: ”Olipa kivat juhlat!”

30.9.2025

Nimppareita ja synttäreitä

Syyskuussa on molempien poikien nimpparit ja mun synttärit, joten kutsuttiin perinteiseisti isovanhemmat + Jonin täti meille näitä merkkipäiviä viettämään 14.9. Tarjolla oli A toiveiden pohjalta täytettyjä croissantteja (paitsi Herra itse söi ilman täytteitä) ja mun äidin tekemää suolaista piirakkaa. Makeasta puolesta huolehti jälleen F. Minä tein kakkupohjan, mutta F teki kaiken muun ja päätti maut ja koristeet yms. Kakun molempiin väleihin tuli päärynähilloa (vihreä kuula), toisessa välissä oli mansikkarahkaa/kermavaahtoa sekä suklaarouhetta ja toiseen väliin tuli vaniljarahkaa/kermavaahtoa sekä suklaarouhetta. Hän halusi taas värjätä päälikerman siniseksi ja koristeli runsaasti karkeilla. Kakku oli jälleen kerran todella hyvää! Kakun lisäksi oli erilaisia keksejä ja karkkeja tarjolla. 
 
Pojat sai mammalta yhteislahjaksi sellaisen pokemon kitin missä tuli vyö, laukku, pari pokepalloa hahmoineen. Jonin isä antoi molemmille pleikkari lahjakortit ja A sai lisäksi kaurakeksejä ja F sai aiemmin virallisena päivänä 10€, jotta sai haettua itselleen kaupasta jotain mieleistä herkkua (hän osti vadelmaveneitä, pillimehuja ja Pepsi Maxia). Mun vanhemmat antoi futikseen säärisukat ja rahaa. A sai mun vanhemmilta lompakon ja rahaa. Jonin täti antoi yhteislahjaksi kahvia, rusinoita ja kaurakeksejä. F sai meiltä virallisena päivänä kirjan ja A sai pokemon lehden missä oli myös pokekortteja yms härpäkettä.  

Minä sain Jonin isältä marimekon lahjakortin ja mun vanhemmilta iittalan essence sarjan juomalaseja 6kpl. Joni antoi virallisena päivänä kaksi marimekon winter 2025 edition mukia, battery keissin sekä kukkakimpun.

31.5.2025

Äitienpäivä 2025

Äitienpäivän vietto alkoi jo perjantaiaamuna sillä päiväkodissa oli tarjolla äideille aamupala yhdessä lasten kanssa. Tarjolla oli bageleita valitsemilla täytteillä sekä kahvia ja lapsille mehua. Me mentiin yhdessä syömään F ryhmään ja sen jälkeen leikittiin yhdessä mun valitsemalla leikillä eli kaploilla. Lapset saavat siis normaalisti valita mitä leikkivät ja laittavat oman nimen valitsemansa leikin päälle niin nyt he olivat lisänneet tauluun myös äitien nimet ja jokainen äiti sai valita leikin ja laittaa oman nimensä leikin päälle. Kun olimme leikkineet F jäi omaan ryhmäänsä ja mentiin A kanssa vielä hänen ryhmään katsomaan onko siellä jotain puuhaa. Siellä saimme värittää yhdessä värityskuvan, jossa me oltiin. Väritettiin se ja sitten minä lähdin töihin. 
 

Sunnuntaina pojat tekivät aamupalaksi karjalanpiirakoita munavoilla, sekä rahkalettuja kermavaahdolla ja mansikkarahkalla. Lahjaksi sain Alexin poimimia valkovuokkoja, energiajuomia, herkkuja ja marimekon kansion reseptejä varten sekä päiväkodissa F tekemän kortin ja A tekemän kirjanmerkin. 
 
Äitienpäivä jatkui F jäkiskaverin synttäreille kilosporttiin ja sitten haettiin A ja mentiin mun vanhempien luokse kakulle. Annettiin mun äidille lahjaksi punaviini, karkkia, kynttilä ja valo"risupuska". Illalla haettiin vielä mun toiveesta mäkkiä päivälliseksi.  

30.4.2025

2x 7v synttärijuhlat

Felixin virallinen syntymäpäivä osui tänä vuonna pääsiäissunnuntaihin, joten pidettiin sukulaissynttärit silloin. Teemana tänä vuonna oli minecraft, mikäli oli huonohko teema, koska ei löytynyt foliopalloa! Otin sitten peliohjaimen, koska minea pelataa pleikkarilla niin oli tarpeeksi lähellä teemaa. Kutsuimme paikalle taas vain lähimmät eli isovanhemmat, isotädin ja kummit. Tämäkin päivän oli henkisesti raskas kun tiedosti koko ajan, että Joonaken pitäisi olla mukana, mutta ei ole. Tarjoilujen kanssa mentiin aika helpolla eli suolaisena oli tacopiirakkaa, kinkkuwrappeja ja karjalanpiirakoita munavoilla. Makeana oli mun äidin tekemä minecraft kakku, jossa täytteenä oli päärynää ja vaniljaa. Lisäksi oli myös keksejä ja dollyn donitsin donitseja. 

Olen tehnyt sen muutoksen tänä vuonna synttäreihin, että lahjat kerätään ensin pöydälle ja kun kaikki vieraat on tullut ne avataan yksitellen, jotta kaikki näkee mitä saa lahjaksi. Olen myös laittanut kännykän jalustalle kuvaamaan videota ja ollut itse läsnä lahjojen availussa kun ennen olen häärännyt keittiössä kahvia ja tarjoiluja kauhealla kiireellä. Vieraat varmasti pystyvät odottamaan 30min ennen kuin saa kahvia, ja muutenkin jos kutsumme klo 14 vieraat paikalle, ei se tarkoita sitä, että kakkukahvit on saman tien. 

F sai lahjaksi pappalta lippupelin (osallistyi myös älykelloon), mammalta suojavarusteet skeittaamista varten, mun vanhemmilta futiskortteja ja ammattilaisfutaajista kirjan, isotädiltä vihon, värityskirjan ja kyniä sekä hän vei aiemmin keväällä elokuviin katsomaan paddingtonia. Kummeilta hän sai jäkis- ja futiskortteja sekä kansiot niille. Uudelta kummilta hän sai myös futiskortteja kansion niille. Eli aika futis painotteista, mutta ei haitannut yhtään! F oli niin onnellinen synttäreistään ja kyseli illalla myös minulta oliko äiti sinun mielestä kivat synttärit. Hänen silmistään paistoi onnellisuus ja hän oli niiiiin tyytyväinen kaikkiin lahjoihin ja ihmetteli kuinka hän sai näin paljon kivoja juttuja. 


Kaverisynttäreitä vietettiin perjantaina 25.4. huvimaassa. Vihdoin olin varauksen kanssa ajoissa ja sain varattua tämän paikan. Kutsuttiin yhteensä 23 lasta + meidän lapset eli paikalla oli 25 lasta. Kutsuttiin koko Felixin eskariryhmä sekä muutama jo ykkös luokalla oleva. Kaikki kutsutut pääsi paikalla eikä tullut edes viime hetken peruutuksia sairastumisen vuoksi. Huvimaa oli meille varattuna 2h ajan ja aika meni todella nopeasti ja kaikki käyttäytyi hyvin! Mun isä oli myös mukana vahtimassa ns. Alexia. Puolessa välissä herkuteltiin ja mentiin jälleen helpon kautta. Tarjolla oli kahta eri sipsiä, dippiä, karkkia ja donitseja. Juomaksi oli colaa ja päärynä mehua. F sai arvatenkin paljon lahjoja. Tosi kivoja juttuja tuli mm. xxl lahjakortti leffalippu, vesipyssy, erilaisia legoja, plusplussia, kirja, puuhavihko, hyrrä, pokemon- ja futiskortteja, monster truckkeja, kiikarit, muki, squishmallows, superpallon tyylisen pallon. Pari legosettiä tuli samanlaisena ja tuollaisia superhyrriä tuli 3kpl, mutta ei haittaa kun Alex saa yhden ja on sitten varalta vielä yksi jos menee rikki. 


Tässä on suurin osa sukulaisilta ja kavereilta saaduista lahjoista. Kaikkea en viitsinyt ja muistanut hakea kuvaan.

31.12.2024

Joululahjat

Olen aina joulukuun alussa kirjannut tänne ylös omia ja poikien lahjatoiveita, mutta tänä vuonna en saanut aikaiseksi. On ollut jotenkin voimaton olo tietyllä tapaa ja tämmöinen ylimääräinen on jäänyt. Näin jälkikäteen harmittaa, koska niihin on ollut välillä kiva palata katsomaan mitä on tullut toivottua. 

Alexin joululahjat sisälsi jälleen paljon ajoneuvoja! On sentään jotain muutakin kuten palapeli, taskulamppu, kylpytakki, fortunapeli ja omat langattomat korvakuulokkeet. Kirjan pojat saivat yhteiseksi. Kaikki lahjat on ollut mieluisia ja niillä on leikitty. Alex ei itse esittänyt mitään toiveita lahjoille, mutta syksyn mittaan kyllä toivoi paljon harjakonetta ja sen hän nyt sai. 


Felix ei myöskään alkuun toivonut mitään. Pojat kyllä lelulehdetkin selasi läpi ja Felix taisi ruksittaa itselleen neljä lelua ja Alex kolme ja näistäkin osa oli sellaisia mitä meiltä jo löytyy.. F oli myös äidilleni sanonut, että ei toivo mitään, vaan pukki saa tuoda mitä haluaa. Lähempänä joulua F tuli mieleen kyllä yksi toive ja se oli marimekon lautanen sinisenä! :D Hän pyysi yksi ilta iltapalaa marimekon lautaselle ja samalla sanoi, että "toivon kyllä oman lautasen sinisenä ja sitä sä et saa lainata". Unikkoa ei tällä hetkellä myydä sinisenä, mutta onneksi facen kirppiksen kautta sain ostettua uutta vastaavan lautasen, joka myös ehti onneksi tulla! Ja voi sitä riemun määrää kun hän avasi paketin, josta tämä lautanen löytyi. Hän heilutti sitä niin innoissaan, että pelkäsin sen heti osuvan pöydän kulmaa ja menevän rikki :D 

Lautasen lisäksi hän sai twisterin, laivan upotuksen, legoja, minecraft leluja, sinisen turtlesin, pokemon kortteja, pokemonin joka vedetään ulos niin jää pyörimään lattialle, vaatteita, taskulampun, langattomat kuulokkeet, valomiekan ja minecraft kirjoitussetin. Syötävä suklaakimble on yhteinen. 


Joni osti meille yhteiseksi vaa'an, koska edeltävä on aika vanha ja huonosti toimiva. Häneltä sain myös langattomat kuulokkeet, koska aiemmista meni toinen kuuloke rikki, sekä suklaata. Mun vanhemmilta sain hajuveden, suklaata ja kaksi marimekon mukia, sekä saatiin yhteiseksi Jonin kanssa denniksen lahjakortti lastenhoidon kera. Jonin isä antoi meille lottokupojenka, mistä ei tainnut tulla mitään voittoja. Sain aiemmin myös ystävältäni hänen itse kutomat ihanat marimekon villasukat ja mukin! 


Itse annoin vanhemmilleni molemmille 30min hierontalahjakortit, baileys suklaata ja yhteiseksi puvaviinin. Jonille annoin 4dl marimekon mukin jaFingerporin kok kuva 10 kirjan. 

30.11.2024

Isänpäivä 10.11.2024

Isänpäivän vietto alkoi jo perjantaina kun päiväkodissa järjestettiin iseille iltapäivän viettoa. Tarjolla oli kaakaota ja pullaa ja molempien lasten ryhmissä he maalasivat kädet ja painoivat käden kuvat kartongille. Varsinaisena isänpäivänä aamu alkoi sillä, että Joni sai nukkua extra pitkään ja herätettiin hänet vasta lounaaksi jolloin haettiin kotiin kiinalaista ruokaa hänen toiveestaan. Pojat antoivat päiväkodissa tekemänsä lahjat. F tietokonekortin ja Alex kortin sekä sellaisen oveen laitettavan lätkän, jossa lukee minun ja isän yhteistä aikaa, ettei sitten muut mene häiritsemään kun tämä roikkuu oven kahvassa.
 
Päivällä mun vanhemmat sekä Jonin isä tuli meille kakkukahveille. Mun äiti teki suolaisen piirakan ja minä tein ensimmäistä kertaa valkosuklaajuustokakkua vadelmasuklaakuorrutteella. Pappoille annoimme lahjoiksi kinder joulukalenterit, mitkä F pitkään harkiten valitsi ja pojat teki molemmille spiderman kortit. Illalla vielä mun isä tuli mun kanssa kuntonyrkkeilyyn. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta ja tykästyi!
 

19.5.2024

Äitienpäivä 2024

Päiväkodissa on yleensä ollut sinä perjantaina aamiainen/pullakahvi tms kun viikonloppuna on äitienpäivä, mutta nyt samalle viikolle osui helatorstai ja sen jälkeisen perjantain moni lomailee kuten me niin he järjestivätkin ohjelmaa keskiviikkoiltapäiväksi. He olivat tehneet pitkin pihaa tehtävärasteja mitä sai tehdä yhdessä lasten kanssa omaa tahtia. Oli mm. lorupussi missä oli suujumppaohjeita, luonnon esineillä maalausta, äidin hemmettolupiste missä oli eri hierontavälineitä ja käsirasvaa käsihoitoa varten ja pari tehtävärastia. Terassilla oli myös pullatarjoilu ja äideille valmis kahvijuoma. Onneksi olin tämän viikon lomalla niin pääsin tähän tapahtumaan helposti. Pojat lomailivat myös ma, to ja pe eli olivat hoidossa tiistain ja keskiviikon lähinnä tämän äitienpäiväjutun vuoksi kun se on kivaa erilaista tekemistä hoidossa ja olivat innoissaan tätä järjestämässä. Nämä kaksi päivää oli myös normaalia lyhyempiä heille. 

Virallisena äitienpäivänä 12.5. pojat "herättivät" minut ja antoivat päiväkodissa tekemänsä lahjat. Felix oli tehnyt oikeasti hienot kukat ja kortin, Alex teki kortin ja söpön rannekorun, minkä hän halusi itselleen.... Sitten pääsin aamupalalle minkä Felix oli ideoinut ja oli tietty tekemässä. Croissant kermavaahdolla, mustikoilla ja mansikoilla, kaakao-valdema rahkaohukaisia mansikkarahkalla, kermavaahdolla ja marjoilla ja oli mulla yksi sämpyläkin ettei pelkkää makeaa ollut tarjolla. Pöydällä oli myös Felixin valitsema kukkakimppu ja energiajuoma.
 

Iltapäivällä mentiin mun vanhempien luokse äitienpäivän viettoon. Tehdiin edeltävänä päivänä kinuski-juustokakkuneliöitä mitä vietiin mukanamme kahvin kanssa, mutta ne ei oikein ollut mun mieleen. Ohje oli jälleen kerran helppo ja onnistuivat kuten piti, mutta itse en vain niin pitänyt mausta ja siksi en varmaan ohjettakaan viitsi jakaa. Mun vanhemmat kyllä pitivät niistä. Äitienpäivä meni siis oikein leppoisasti.

21.4.2024

6v synttärijuhlat pt. 2

Eilen juhlittiin kotona sukulaisten kesken Felixin 6v synttäreitä Super Mario teemalla. Harmillisesti kolme joutui viime hetkillä perumaan tulonsa, mutta saatiin silti hyvät juhlat aikaiseksi. Tarjolla oli feta-pinaattikierteitä, tomaatti-mozzarellapatonkia, voileipäkakkua, täytekakkua, doris-paloja ja suklaata. Tein muut itse, paitsi mun äiti teki voileipä- ja täytekakun. Täytekakun suunnitteli Felix ja mummi yhdessä.
 
 

Lahjaksi Felix sai pappalta lilan turtlesin ja rahaa, kummeilta punaisen turtlesin, mammalta turtles pizza-auton, kummienolta lahjakortin hoplop/leo's leikkimaahan, mun vanhemmilta kaksi Super Mario hahmoa ja hupparin, iso-tädiltä rahaa johonkin tarpeelliseen niin ostin Adidaksen verkkapuvun. Me annoimme monopolin, kirjan ja dinosaurus yllätyspallon. Kaikki lahjat on olleet mieleisiä ja tänään on pelattu todella paljon monopolia. Alexkin tykkäsi Felixin lahjoista ja koittaa omia turtles pizza-autoa itselleen. 

26.12.2023

Joululahjat

Alexin lahjat on hyvin hänen näköiset, koska ajoneuvot. Mun vanhemmilta hän sai traktorin peräkärryineen ja tarpeellisia käyttövaatteita seuraavassa koossa kun Felixiltä ei tuota kokoa jäänyt juurikaan jemmaan kun kaikki kului puhki tai meni pilalle askarteluissa tms. Kummitäti antoi roska-auton. Jonin isä antoi possun, kirjan ja pikkuautoja. Me ostimme kauko-ohjattavan auton, monster truckin, pujotteluhelmet ja yhteiseksi pojille annoimme tuon koiran mikä osa istua, antaa tassua, kävellä.. Alex on tuon koiran parissa enemmän touhunnut ja nimesimme sen Ticoksi. 

Felix sai kummeilta sikapelin, turltes setin ja kaksi Tommy Hilfigerin paitaa. Mun vahemmilta hän sai muovailuvahasetin ja tarpeelliset kuorihousut ja -takin. Jonin isä antoi robotin, radiopuhelimet, värikyniä, tusseja, penaalin, tehtävävihon, piirrustuspaperia ja yhteiseksi pojille foto fish pelin. Me ostimme ahne ahtaaja pelin mikä on muuten vaikea itsellekin, tuollaisen pokemon maa jutun, Tatu ja Patu kirjan sekä elastikorps venyvän leijonan (ei kuvassa).

 
Sain Jonilta jo ennakkoon älykellon mitä olen käyttänytkin jo. Nyt täytyy tosin ostaa uusia rannekkeita, koska mun ranne meni tosi huonoon kuntoon tuosta silikonirannekkeesta. Mun vanhemmilta sain kaksi marimekon tyynynpäällistä, kaksi marimekon keittiöpyyhettä, sukkia, maljakon ja rahaa. Mun veljeltä Joonakselta sain valkoviiniä (unohtui kuvasta). Jonin isältä sain marimekon lahjakortin ja yhteiseksi Jonin kanssa saatiin karkkia ja kaksi iittalan kastehelmi tuikkukippoa harmaana. 
 
 
Annoin Jonille tänä vuonna marimekon 4dl mukin, Fingerporin koko kuva 9 kirjan ja lonkero villasukat. Mun äidille annoin punaviinin, "glitterisen" suihkugeelin, mansikka baileys suklaata ja kokoontaitettavan kenkälusikan, koska Alex juuri rikkoi häneltä tällaisen. Isälleni annoin saunaan saunatyynyn ja istuinalustan, itse kudotun tuubihuivin ja baileys suklaata. Jonin isälle annettiin ravintola Foccaan 2x lounas lahjakortti, karkkia ja villasukat. Mun veljelle annoin jouluista wc-paperia, juomapullon ja kahvijuoman. 

Paljon muitakin lahjoja on tullut annettua ja saatua viime viikon aikana niin työkavereiden kuin muidenkin tuttujen kanssa. Olen saanut paljon suklaata, erilaisia naamioita/kauneudenhoito juttuja (kasvo, silmänalus, body scrub..) arvan josta voitin 10€, lonkeroja ja hamam pyyhkeen. 

2.12.2023

Poikien joululahjatoiveet

ALEX
 
Hänelle on ollut taas paljon vaikeampi keksiä toiveita kun hän ei itse suoraan osaa vielä mitään toivoa ja kaikkea meiltä jo löytyy Felixin jäljiltä. Kuitenkin pinnistelyjen päätteeksi keksin kivoja ja tarpeellisia juttuja toiveiksi.

 
1. Isoa rekka-autoa hänellä ei ole ja hän kylässä tykkäsi sellaisella leikkiä.  
 
2. Hän tykkää paljon monster truckeista ja niitä hän varmasti haluaisi lisää. 
 
3. Toivoin tällä kertaa hänelle myös käytännöllisiä juttuja kuten perusvaatteita. Seuraavassa koossa ei ole hirveästi housuja jemmassa kun F käytti ne aikanaan puhki, joten niille on tarvetta. 

FELIX

Tänä vuonna hänellä ei hirveästi ole ollut mitään selkeitä toiveita. Kyllä hän on ruksinut lelulehdistä kaiken näköistä, mutta enemmän sellaisella ruksimisen ilolla kuin oikeasti toivoen. Joten olen saanut hänenkin toiveiden kanssa oikein miettiä, että tulisi myös mieluisia juttuja kun selkeitä realistisia toiveita on ollut niin vähän.

 
1. Hän tykkää peleistä ja yksi selkeä toive on ollut syötä sikaa peli, mistä hän on puhunut useasti. Tämän onneksi tiedän jo olevan pukin kontissa.

2. Pokemoneja hän on toivonut ja etenkin sellaisen missä olisi pokemonpallo mukana, koska hänellä on ennestään vain yksi. Syyksi hän sanoi, että sitten heillä olisi molemmilla Alexin kanssa leikeissä omat pokepallot.

3. Turtleseja hän on myös toivonut, koska niitä ei ole yhtään ennestään.

4. Jotain ninjago aiheista kuten legoja.

1.12.2023

Omat joululahjatoiveet

  

1. Käytännölliset lahjat on aina hyviä kuten kynttilät, shampoo, hoitoaine tai Aqualan Duo pumppupullo.

2. Haluaisin marimekon käsipyyhkeitä vessoihin. 2kpl koossa 50x70cm ja 2kpl koossa 30x50cm

3. Toivon myös marimekon keittiöpyyhkeitä ja tyynyn päällisiä. Tiedän saavani nämä, mutta laitoin silti listalle, koska olen niitä nyt toivonut läheisiltä. 

4. Olen alkanut haaveilemaan untuvapeitosta. Sen verran mitä olen niitä tutkinut niin mulle voisi sopia se keskipaksuinen.

5. Kerään Iittalan Teema astiastoa valkoisena, joten siihen sarjaan mitä vain lautasia. 

Toiveet on tällä kertaa aika marimekko painotteisia, mutta pidän heidän tuotteistaan ja ne miellyttää omaa silmää. Ne on myös sellaisia etten välttämättä itse raaski ostaa, joten siksi lahjaksi on näitä kiva saada kun on kuitenkin mieleisiä.
 

13.11.2023

Isänpäivä 12.11.2023

Kutsuttiin meille isänpäivän viettoon Jonin isä, mun vanhemmat ja isoveli. Tarjoilujen kanssa mentiin tänä vuonna siitä mistä aita on matalin, koska itsekin olin vielä "sosekuurilla" sylkirauhasoperaation vuoksi. Käytiin aamupäivällä lidlissä ostamassa kasa croissantteja ja F valitsemia pinkkejä donitseja. Täytettiin croissantin ja voilà! Lahjaksi pappoille annettiin teetetyt t-paidat ja F ideoimat ja tekemät kortit. Jonin isä sai venomkortin ja mun isä sai sienikortin :D. 


Joni sai lahjaksi poikien tekemät askartelut päiväkodista. Alex teki hienon kortin runon kera ja Felix teki omalla kuvalla joulukuusenkoristeen sekä kortin. Tänä vuonna ei viety aamiaista sänkyyn kuten aikaisempina vuosina, koska Joni ei normaalisti edes syö aamupalaa ja oltiin vasta menossa kauppaan niin skipattiin aamiainen tällä kertaa. 

Perjantaina päiväkodilla oli aamulla taas perinteinen isänpäivä pullakahvit, mutta Joni oli juuri tullut kipeäksi ja ääni oli poissa niin oli parempi ettei hän mennyt paikalle. Mun isä sen sijaan meni ja pojat tykkäsivät. He söivät pullat yhdessä Alexin ryhmässä ja sen jälkeen pappa saattoi Felixin omaan ryhmäänsä. 
 

28.9.2023

30-vuotisjuhlat

Vietettiin mun 30-vuotisjuhlia lauantaina 23.9. Ruskolla mökillä, jonka vuokrasin. Mökki oli kaikin puolin täydellinen ja nukkumapaikkoja parvella oli paljon. Juhlat meni todella nopeasti ja ilta oli mahtava. Juhlat alkoivat klo 17, minä, Joni ja Maisa mentiin kolmelta laittamaan paikkoja kuntoon. Hirveästi ei ollut laitettavaa, joten ehdittiin hyvin. 

 

Aluksi meillä oli alkumalja ja sen jälkeen syötiin. Ruuaksi meillä oli kahta eri pizzaa, toiseen tuli pepperonia, fetaa ja tomaattia ja toiseen tuli jauhelihaa, aurajuustoa, punasipulia ja tomaattia. Pizzan lisäksi oli kinkkupastasalaattia, patonkia ja kahta eri levitettä. Tehtiin molempia pizzoja kolme ja se oli juuri sopiva määrä. Meille jäi aamupalaksi vielä riittävästi pizzaa. Pastasalaattia tehtiin yksi iso kulho (500g pastaa, 2ps kinkkua) ja sitä jäi kotiin viemisiksi pieni kippo. Ruuat saivat paljon kehuja. 
 
 
Ruuan jälkeen oli hieman ohjelmaa, joista teen kokonaan oman postauksen. Sen jälkeen oli kakkukahvit. Mun äiti teki täytekakun, jossa oli täytteenä vihreä kuula marmeladia ja vaniljarahkaa. Tarjolla oli myös koko illan kahta eri sipsiä ja karkkia. Kakun jälkeen oli viimeinen ohjelmanumero. Yöpalaksi grillattiin makkaraa. 
 
 
Sain myös paljon ihania lahjoja ja kortteja. Sain mm. aitoa samppanjaa, kaksi valkoviiniä, kuoharin, kukkia, kaksi marimekon mukia, lahjakortteja (marimekkoon, myllyyn, leffateatteriin herkkulippuineen, kahteen kauneushoitolaan ja Naantalin kylpylään), kynttilöitä, suklaata ja sain pari hemmottelupakettia, mitkä sisälsi ihania tuotteita kuten kuorintavoiteita, suihkugeeliä, rasvaa, kasvonaamioita…jne. 

30-vuotias kiittää ja kumartaa! Kippis seuraavalle vuosikymmenelle, olkoon se yhtä ihana kuin edeltäväkin.

14.9.2023

Nimppareita ja synttärien etkoilua

Lauantaina juhlimme lähimpien sukulaisten kesken poikien nimppareita ja mun tulevia synttäreitä. Tarjolla oli tacopiirakkaa, kinkkupizzaa, karjalanpiirakoita munavoilla, täytekakku ja keksejä. Kävi ensimmäisen kerran niin, että unohdin ottaa kuvan tarjottavista! Onneksi kakusta sentään otin kuvia, koska Felix teki sen kokonaan itse. Tacopiirakka oli todella hyvää ja sitä on pakko tehdä uudestaan ihan jo senkin takia, että saan siitä kuvia niin voin jakaa reseptin tänne. Perjantaina tein tosiaan kakkupohjan ja lauantaiaamuna F täytti kakun valitsemillaan täytteillä. Ensimmäinen väliin tuli mansikkahilloa, mansikkarahkaa/kermavaahtoa ja toiseen väliin tuli mansikkahilloa, vaniljarahkaa/kermavaahtoa ja rouhittua fazerin vadelmajogurttisuklaata. F koristeli kakun puolilta päivin valitsemillaan koristeilla. Kakusta tuli todella hieno ja se oli todella hyvänmakuinen. Kakku sai paljon kehuja ja F oli onnellinen.
 

Yritettiin ottaa muutama yhteiskuva kun oltiin kaikki laittauduttu ja tässä paras otos! :D

Felix sai nimpparilahjaksi meiltä jo virallisena päivänä lajitelman pokemoneja. Lauantaina hän sai thanoksen, pokemonpallon + hahmon, sonicista sen keltaisen siilin, merirosvo silmälapun sekä yleisvoidetta. Alex sai lauantaina kaksi saman tyyppistä autojen kuljetusrekkaa pikkuautoineen, käärmeen, merirosvosilmälapun ja yleisvoidetta. Me annettiin virallisena nimipäivänä lahjaksi mitäs muutakaan kuin kolme pikkuautoa. Minä taas sain beigen Valentinon laukun, skumppapullon, rahaa, suklaata ja marimekon ja lidlin lahjakortit. 


29.12.2022

Joululahjat

Alex sai tänä vuonna mun vanhemmilta tukkitraktorin, fleecehaalarin ja kaksi pakettia pilkottavia ruokia, myös yksi kummi osti niitä meidän toiveesta. Meillä on paljon pilkottavia ruokia, mutta ne on jo niin kuluneita etteivät ne pysy yhdessä, joten heitettiin kaikki kulahtaneet pois uusien tieltä. Me ostettiin hänelle kalastuspeli ja palapeli omalla kuvalla. Jonin isä osallistui tuon ison bObles elefantin ostoon. Pojat saivat yhteiseksi tuon Mauri Kunnaksen aarresaari kirjan joka eksyi molempien kuviin. Yhteiseksi he saivat myös joululaulua soittavan käsisaippuan mistä tulikin Alexin lemppari kun kantoi sitä mukanaan koko aattoillan.
 
 
Felix sai kummeilta plusplussia ja banana joe pelin. Mun vanhemmat osti legoja, lumipallopihdit, batmanin ja tuon toisen hahmon. Jonin isä osti dinosaurus tarrakirjan ja tuon ison autoradan millä myös Alex on leikkinyt todella paljon. Me Jonin kanssa ostettiin robotti, Tatu ja Patu kirja, ryhmä hausta Vainu, Halti ja Samppa kissanpelastusautolla. Alexin kummitäti antoi Felixille legosetin. 
 
Felixin hartaimmat toiveet oli batman, plusplussat ja lumipallopihdit mitkä hän onneksi sai. Banana joe peli oli myös mieleinen, koska sitä ollaan pelattu paljon. Lahjat oli muutenkin kummankin poikien osalta käytännölliset, koska esim. pieniä legoja ja plusplussia meillä ei ollut yhtään ennestään.
 

Minä sain Jonilta kauan haluamani Yves Saint Laurent Libre hajuveden! Olen saanut aikaa sitten tästä tuoksusta näytteen ja olen sitä harkitusti käyttänyt kun tuoksu on niin hyvä. Nyt onneksi sain koko pullon niin voin huolletta käyttää. Joni osti myös kaksi Marimekon kahvikuppia, kino piispanristiin herkkulippuja (ostin itse aiemmin leffalippuja itselleni), päheät tuplasukat ja suklaata. Mun vanhemmat antoi 6kpl iittalan teema astiaston pieniä 17cm lautasia, iittala teema tarjoiluastian, marimekon lautasen, sukkia, suklaata, arpoja ja rahaa. Jonin isältä sain myös arpoja ja Jonin kanssa yhteiseksi saatiin iso pussi daimeja.
 

Minä annoin tänä vuonna Jonille juuresveitsen, kokoontaitettavan kenkälusikan ja Marimekon mukin. Mun isä sai baileys suklaata, ristikkokirjan ja voiveitsen. Äidilleni ostin myös kokoontaitettavan kenkälusikan, punaviiniä ja baileys suklaata. Veljelleni annoin kaksi kahvimukia. Jonin isälle tilasin tavallisia valokuvia ja yhden isommassa koossa ja siihen kehykset. Hän on pitkään pyytänyt kuvia ja on aina jäänyt tilaamatta hänelle, mutta nyt vihdoin sain tilattua.

29.11.2022

Isänpäivä 13.11.

Tämän vuoden isänpäivä oli päivä siinä missä muutkin, koska oltiin vain omalla porukalla kotona. Olen kahtena aiempana vuonna kutsunut molempien vanhemmat meille viettämään isänpäivää, mutta tänä vuonna en kutsunut sillä mun isällä oli vielä koronan oireita ja Jonin isä oli juuri ollut jalkaleikkauksessa eikä pystynyt vielä ajamaan. Eikä meidän perheessäkään kaikki terveitä ollut sillä Joni oli ollut silloin jo puolitoista viikkoa kipeä, Felixillä vuosi nenä ja Alexilla oli nenän vuodon lisäksi toisessa korvassa korvatulehdus. 

Poikien kanssa tehtiin Jonille aamupala sänkyyn, karjalanpiirakoita, paistettua munaa ja testiin pääsi kiivimarjat. Pojat antoi samalla lahjat jotka oli tehneet päiväkodissa. Alex oli tehnyt kortin ja Felix pienen lahjan missä oli sarvikuono "avaimenperä" tehtynä jostain massasta. Me tehtiin pappoille korteiksi hämähäkit Felixin toiveesta, tai no hän olisi halunnut tehdä skorpionit, mutta en osannut auttaa niiden teossa, joten päädyttiin hämähäkkeihin. Lounaan jälkeen kilisteltiin lasten skumpalla. 

Perjantaina Joni pääsi myös päiväkotiin isänpäiväaamiaiselle. He menivät koko poppoo aamiaiselle Alexin ryhmän puolelle. Tämä oli toinen isänpäiväaamiainen jolle pääsi päiväkotiin kun koronan takia nämäkin oli tauolla.

2.6.2022

Kesämuistamiset päiväkotiin

Mietin taas pääni puhki, että minkä käytännöllisen muistamisen antaisi hoitajille ja sitten bongasin tiktokissa sopivasti karkkikimppuun! Tykkään nähdä hieman vaivaa lahjan eteen ettei vaan osta jotain valmiina ja paketoi ihan tavallisesti niin tämä karkkikimppu sopi täydellisesti. Patukat ja ylipäänsä karkit tulee melko varmasti syötyä tai jos ei niin ne saa helposti annettua jollekkin tutulle sitten. 

Karkkikimppuun tarvitsee vain silkkipaperia, lahjanarua, teippiä, grillitikkuja ja patukoita. Me laitoimme kahdeksan patukkaa per kimppu. Pienet ja kevyet patukat oli helpompi kiinnittää, esim. pätkis, suffeli ja ahaa. Kun taas fazerin sininen patukka tuntui siltä, että teippi ei pidä vaikka kyllä onneksi piti! 

Teippasin ensin patukat yksitellen grillitikkuihin kiinni ja sen jälkeen kaikki grillitikut yhteen kimpuksi. Sitten taitoin neliön mallisen silkkipaperin kolmioksi ja asettelin kimpun ja käärin silkkipaperiin. Lahjanarua laitettiin kimpun alaosaan koristeeksi. 

Felix maalasi itse myös hienot kukat kortteihin ja kirjoitti niihin itse hoitajien nimet. Kirjoitin nimet toiselle paperille malliksi niin siitä oli helppo tarkistaa mitä pitikään kirjoittaa. Toiselle puolelle kirjoitin kiitokset ja hyvän kesän toivotukset. Felix sai päättää myös minkä värinen silkkipaperi tulee kenellekin ja hän valitsi kivasti samat sävyt mitä hän käytti maalaamissaan kukissa. 

29.12.2021

Joululahjat

Felix sai meiltä vanhemmilta tänä vuonna autoradan lisäautojen kera (nämä olleet kaapissa jemmassa pari vuotta ja nyt vasta muistettiin antaa), traktoriradan, kanin loikka pelin, pureva krokotiilipelin, taskulampun, pyjaman, tarravihon ja tarroja, nimikoidun pefletin ja Vainun ajoneuvon kanssa. 

Kummeilta hän sai Ryhmä Hau labyrintti pelin, kirjan ja robotin. Mun vanhemmat antoi porakoneen, piirrustuslevyn, leikkiruokia, kauppakorin ja -tavaraa ja joulukirjan (yhteinen pojille, mutta laitoin nyt tähän yhteyteen). Jonin isä osti valmiiksi polarn o pyretin välikausitakin, lohikäärmeen, palapelin ja oppi&ilo puuhakorti, meillä oli samanlaiset puuhakorit jo ennestään.


Alex sai maltillisemmin lahjoja, koska hän ei tarvitse juuri nyt oikein mitään. Nämä mitä hän sai on tarpeellisia ja toivottuja. Meiltä hän sai myös nimikoidun pefletin valmiiksi ja tilasin hänelle joulupallon kuuseen, mutta se ei ole ehtinyt vielä tulemaan. 

Yhdeltä kummilta hän sai Gugguun bodyn ja koristejunan hänen nimellään. Mun vanhemmilta hän sai kevyttoppahaalarin, taikamukin ja kirjoja (nämä oli yhteiseksi, mutta on enemmän Alexin tasoisia). Jonin isä antoi fleecehaalarin ja pehmokuutioita. 
 

Minä sain lahjaksi vanhemmiltani iittalan teema astiaston keittolautasia 6kpl, marimekon mustavalkoisen unikko essun, patalapun ja kintaan, kalenterin ensi vuodelle, suklaata, sukkia, arvan ja rahaa. Jonin isä antoi minulle purkin ja 6kpl iittalan teema astiaston pieniä 17cm lautasia. Yhteiseksi Jonin kanssa saimme häneltä myös konvehtirasian.

Joni antoi palapelimaton ja toivon todella, että tämä toimii! Tykkään tehdä palapelejä, mutta ei ole oikein tilaa pitää pitkään palapeliä leväällään missään kun en kuitenkaan ihan muutamassa päivässä ehdi sellaista tekemään. Lisäksi sain keittiön tiskialtaaseen mustan rätin pidikkeen, konvehtirasian ja myös marimekon essun. Huono tuuri, että sain kaksi essua. Joni palauttaa hänen ostaman, koska menee helpoimmin niin. Hänen ostama essu oli muuten samanlainen, mutta siinä kukan keskellä oli harmaata.
 
 
Itse menin tänä vuonna lahjojen kanssa siitä mistä aita on matalin, koska nyt olen hoitovapaalla. Isälleni annoin nimikoidun pefletin ja konjakkipullon. Äidilleni punaviinin, kaula- ja korvakorut, kaksi pientä kynsilakkaa ja kynsilakkapullon pidikkeen.Veljelleni annoin kaksi kahvimukia ja kaksi leffalippua. Joni sai vain talouspaperirullatelineen, koska aiempi alkoi menemään rikki. Yhtä käytännöllinen lahja kuin minun saama rätin pidike lavuaariin. 


EDIT: Tulin lisäämään Jonin isän antamista lahjoista kuvan, koska hän toi lahjat meille vasta 8.1. kun sairastelimme jouluna. Sen takia myöskin kaikkien meidän lahjat on nyt samassas kuvassa.

3.12.2021

Poikien joululahjatoiveet

ALEX
 
Kuopukselle on paljon hankalampi keksiä lahjoja, koska kaikkea löytyy jo ennestään. Onneksi keksin sentään muutaman tarpeellisen jutun hänelle tai sellaisen mitä haluaisin myös hänelle, koska Felixilläkin on.  
 

1. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että kevyttoppahaalari olisi tarpeen.
 
2. Fleecehaalari, koska Felixiltä perityt fleece/välihaalarit on jääneet pieniksi ja seuraavat koot mitä on jemmassa on liian isoja.

3. NUK taikamuki, koska olen kuullut tästä mukista hyviä kokemuksia ja tällaista meiltä ei ennestään löydy.
 
4. Oma joulupallo vaaleansinisenä tai valkoisena.  
 
5. Koristejuna missä lukee Alex. Felix on saanut syntymäpäivälahjaksi tällaisen junan ja mielestäni se on kiva sisustuselementti hänen huoneessaan, joten Alexille olisi kiva saada samanlainen tai saman tyyppinen juna koristeeksi hyllylle.

FELIX
 
Felix haluaisi tietenkin kaikkea lahjaksi ja lelukirjoista on ruksittu lähes kaikki lelut ja muutenkin kysyttäessä toive vaihtuu päivittäin ja joskus jopa tunneittain. Olen koittanut hänen toiveiden pohjalta toivoa käytännöllisiä lahjoja mistä olisi iloa pidempään. 
 

1. Yhtenä päivänä hän haluaa robotti-ihmisen, toisena robottikoiran ja kolmantena robottihämähäkin, joten päädyin tähän.

2. Uusi porakone, koska viime vuonna saatu meni rikki kovan käytön vuoksi. 

3. Ryhmä Hau leluja missä on ajoneuvo mukana. Vainu on jo ostettu, joten mikä tahansa muu olisi mieleinen.

4. Pelejä, esim. muumit marjassa.

5. Joulukirjoja, koska meillä ei ole vielä yhtään! Olisi kiva lukea ennen joulua jouluaiheisia kirjoja niin olisi sitten ensi jouluksi valmiina.