29.2.2016

Teneriffa 16.2. - 23.2.

Oltiin siis Teneriffan Puerto de la Cruzissa viikko juhlimassa isäni pyöreitä. Matka oli oikein onnistunut ja kaikki meni hyvin. Kahtena päivänä oli pilvistä ja lauantaina satoi todella paljon! Teitä oli vaikea ylittää, koska vettä tulvi todella paljon alaspäin. Onneksi kolme päivää oli tosi kuumia ja aurinkoisia, niin sain rusketusrajat hommattua. Meillä oli siis huone huoneistohotelli Tenerife Vingistä ja me lennettiin suoraan Turusta. Viihdyttiin hotellissa todella hyvin, huone oli sitä mitä luvattiinkin, vanhahan se oli, mutta siisti ja muuten hyvässä kunnossa edelleen. Meillä oli parveke paremmalle eli aurinkoisemmalle puolelle. Luin että moni valitetteli torakoista hotellilla, mutta meidän huoneessa ei ollut yhtään, eikä niitä muuallakaan nähty koko matkan aikana, onneksi.


Keskiviikkona oli aurinkoinen ja lämmin päivä, kierreltiin kaupungilla, tutustuttiin kaupunkiin ja ihailtiin maisemia hotellin katolta/uima allasosastolta. Illalla osallistuttiin Kanarialaiseen iltaan, illan menuussa oli mm. ryppyperunoita mojo-kastikkeella, grillattua vuohenjuustoa, cherne-kalaa, kanaa kanarialaisittain ja kania salmorejo-kastikkeessa. Jälkiruuaksi oli quesillo, bienmesabea (hilloa) ja jäätelöä. Kaikki oli ruokalajit oli hyviä, mutta olin jo puolivälissä ihan ähky, jaksoin silti maistaa kaikkea. Kani ei ollut mitenkään erityisesti mieleeni ja siinä oli paljon pikku luita.


Torstaina oli pilvistä ja tuli hetkellisiä sadekuuroja, mutta ne eivät haitanneet meitä, koska päätettiin lähteä pilviä karkuun ostoskeskus La Villaan. (Ostoksista lisää omassa postauksessaan!)
Perjantaina mentiin Loro Parqueen käytiin katsomassa valas show. Pingviini talo oli mielenkiintoinen. Päivä kului mukavasti siellä eläimiä katsellessa. Mentiin hotellin lähelle syömään ja siellä oli äärettömän hyvää ruokaa ja mukava henkilökunta!



Lauantaina oli siis sateisin päivä, mutta lähdettiin silti liikkeelle aikaisin! Mentiin ensin markkinoille ja sieltä taxilla ylös vuorille päin ja käveltiin sieltä pikku hiljaa alas. Pysähdyttiin välillä kahvilaan herkuttelemaan. Saatiin loput tuliaisetkin ostettua.


Sunnuntaina oli jälleen aurinkoinen ja todella kuuma päivä! Suunnattiin heti aamusta merivesialtaille. Oltiin siellä koko päivä ja syötiin lounaskin sen alueen ravintolassa. Paikka oli todella hieno ja hienosti suunniteltu. Vesi ei ollut edes hirveän kylmää vaikka sitä ei mitenkään käsitellä/lämmitetä etukäteen. Uin pitkän tovin ja nautin lämmöstä.





Mä ja iskä katseltiin tuossa reunalla pitkään merta ja aaltoja. Aallot löi todella hienosti tuohon reunaan ja jatkui leveys suunnassa pitkälle. Kuului mahtava ääni aallon osuessa seinään ja tuli välillä niin voimalla, että kastuttiin vaikkei ihan reunalla oltaisi oltukaan. Videoin aaltoja, jotta voi palata niihin tunnelmiin.


Rakastuin täysin ryppyperunoihin! Pakko tehdä niitä joku päivä, toivottavasti onnistuu! Ryppyperunoiden kanssa on kroketteja.

Maanantaina oltiin hotellimme allasalueella, mutta altaan vesi oli todella kylmää! Menin kyllä viilentymään, mutta en ollut kauaa. Illalla käytiin vielä keskustassa syömässä ja sitten mentiin pakkailemaan ja vähän nukkumaan, koska linja-auto haki meidät paikallista aikaa 01:35 yöllä (suomen aikaa 03:35). Lento lähti siis paikallista aikaa klo 5.00 (suomen aikaa 7.00), sain bussissa että lentokoneessa nukuttua, mutta ei se ollut ollenkaan sama tälläkään kertaa. Olin todella väsynyt, kun pääsin kotiin otin heti päiväunet!


Summa summarum matka oli oikein onnistunut ja viihdyin tosi hyvin vanhempieni kanssa koko viikon. Paljon olisi ollut vielä ollut kiinnostavaa katseltavaa, mutta viikossa ei ihan kaikkea ehdi.. Oltiin aiemmin Playa de las Americanoksessa, niin sillä reissulla käytiin teidellä, joten ei nyt tarvinnut ehtiä sinnekkin.


Suomen talviset maisemat koneesta katsottuna!

Jos jollain heräsi jotain kysyttävää, saa kysyä, vastaan mielelläni.

Kaikki kuvat otettu kännykällä.

28.2.2016

Ystävänpäivä & 60v juhlat

En ole ikinä viettänyt ystävänpäivää, en ole lähettänyt edes ystävänpäiväkorttia, enkä myöskään sellaista saanut. Parina vuonna olen kuitenkin saanut mieheltäni kukkia ja sydän geishoja, joten päätin tänä vuonna itsekkin muistaa häntä. Nimesin ystävänpäivän meillä "rakkauspäiväksi". Tilasin lahjaksi lemmenlukon meidän nimillä kaiverretuna, jotta voidaan se viedä siltaan roikkumaan, jos raaskitaan..


Lainasin äidiltäni vohvelirautaa, jotta sain tehtyä meille suolaisia ja makeita vohveleita aamupalaksi. Suolaisen täytteeksi tuli kinkkua, kurkkua, salaattia, majoneesia ja pippuria. Makean täytteenä oli nutellaa, mansikkarahkaa, banaania ja tuoreita mustikoita. Molemmat versiot onnistui hyvin, en muista milloin olisin syönyt näin tukevan aamiaisen!


Isäni täytti siis 16.2. huikeat 60-vuotta! Juhlittiin pienesti ennakkoon edeltävänä lauantaina. Juhliin tein jälleen mustikka-valkosuklaa juustokakun ja se oli ihan yhtä hyvää kuin viimeksikin. Jaoin reseptiä eteenpäin tälläkin kertaa.

Me ostettiin iskälle kolmeen pekkaan uusi sähköhammasharja kaikilla herkuilla ja kunnon ominaisuuksilla, sekä virallisena päivänä annoin vielä pyörään sadesuojan! Sille on ainakin käyttöä suomen säässä. Isä sai muitakin hienoja lahjoja ja paljon onnitteluja, hän on ihan jokaisen lahjan ja muistamisen ansainnut!


9.2.2016

Matkalle mukaan

Viikon päästä ollaan tähän aikaan jo matkalla Teneriffalle ja nyt sen olen kunnolla sisäistänyt! Olen tehnyt tällekkin reissulle listaa mitä otan mukaan ja sitä mukaan kun matkalaukkuun päätyy tavaraa vedän viivalla yli listalta. Vielä matkalaukussa ei ole siis mitään, vaikka suurimman osan vaatteista voisi hyvin jo pakata. Täytyy pakata tälle reissulle varmuuden vuoksi mukaan lämpimiäkin vaatteita ottaen huomioon matkan ajankohdan, vaikka sääennuste on tähän asti näyttänyt hyvältä sillä viikolla.


Nyt saan ensi käyttöön joululahjaksi saadun matkalaukun. Ennen olen pystynyt lainaamaan vanhemmiltani, mutta nyt hekin tulevat, joten ei ole ylimääräistä matkalaukkua minulle! Toivoin laadukasta laukkua ja oikeastaan ainut toiveeni oli nelipyöräinen jota on helppo vetää vierellä. Tässä on myös tosi hyviä ominaisuuksia laukun sisällä mm. vetoketjullisia taskuja, valmiina vetoketjullinen "kangas" joka erottaa ylä- ja alapuolen toisistaan, ettei tavarat sekoitu puolin ja toisin kuljetuksessa. Itse lukitus on tosi kätevä ja saa yhden vetoketjun avaamalla matkalaukun korkeammaksi, joten saa yllättävän paljon lisä tilaa tavaroille.


Iik en malta odottaa että päästään lähtöön!