2.12.2023
Poikien joululahjatoiveet
1.12.2023
Omat joululahjatoiveet
1. Käytännölliset lahjat on aina hyviä
kuten kynttilät, shampoo, hoitoaine tai Aqualan Duo pumppupullo.
3.12.2021
Poikien joululahjatoiveet
1.12.2021
Omat joululahjatoiveet
12.12.2020
Felixin joululahjatoiveet
Felix ei tänäkään vuonna vielä itse toivo mitään lahjoja, joten olen jälleen toivonut hänen puolestaan sen pohjalta mistä hän pitää tällä hetkellä ja mitkä todennäköisemmin päätyy käyttöön ainakin jossain vaiheessa. On turha alkaa liiaksi haalimaan ja toivomaan leluja toisen puolesta kun ei voi olla varma pitääkö hän niistä, niitä on helpompi sitten antaa kun toinen osaa jotain tiettyä toivoa.
7.12.2020
Omat joululahjatoiveet
Omia joululahjatoiveita on edelleen aika vähän ja veljeni juuri viime viikolla kysyi mitä toivon lahjaksi niin en osannut vastata mitään. Nyt on muutama juttu tullut mieleen kun on sattumalta osunut silmiin nettiä selatessa ja vielä melko yllättävältä brändiltä sanoisin. Alla olevat toiveet on melko hintavia, joten lahjakortti liikkeeseen olisi myös nappi valinta. Toki aina toimivia lahjoja on myös esim. wellan shampoo ja hoitoaine, suihkusaippua, mustat sukat ja kaikki perus tarvike mitä aina tarvitsee.
16.6.2020
Blogikirjat valmiit
![]() |
| Oikeasti kuvat ja tekstit on selkeitä ja hyvänlaatuisia, kuva vääristää! |
15.12.2019
Felixin joululahjatoiveet
1. Parkkitalo ja pikkuautot! Tämä on ollut hitti neuvolassa, lääkärien odotusauloissa ja kaikkialla missä parkkitalo on ollut. Onneksi tämä on jo pukin kontissa kummienon toimesta.
2. Viidakon eläimet ja dinosauruksia. Ostin aiemmin Felixille maatilan eläimiä ja ne on ollut niin iso hitti, että oli pakko toivoa eläimiä lisää. Nämäkin löytyy jo pukin kontista.
3. Brion junarataan lisäosia. Viime vuonna saatiin aloituspakkaus jossa on todella vähän osia. Nyt Felix on osoittanut kiinnostusta junarataa kohtaan ja osaa sillä jo hieman leikkiä, joten olisi kiva jos saisi tehtyä vähän isomman junaradan. Tämä toive annettiin aloituspakkauksen ostajalle.
4. Palapelejä. Hän osaa helpoimmat ja jo haastavammat meidän palapelit tehdä aika sukkelaa, joten uusia kaivataan.
5. Leikki ruokia ja leikkiastiasto. Hän tykkää myös leikkiä ruuilla ja astioilla. Ruuat on jo pukin kontissa, mutta leikkiastiasto ei.
11.12.2019
Omat joululahjatoiveet
1. Haluaisin edelleen Mia Designin hopea raidallisen Kähler Omaggio vaasin koossa M tai L.
https://miadesign.fi/tuote/omaggio-vaasi-m-hopea/
2. Haluaisin edelleen Police the legendary scent -hajuveden, vaikka sain juuri Jonilta tuliaisiksi L'interdit Givenchyn hyvän hajuveden. En löytänyt hyvää kuvaa netistä, joten kuva on saamastani näytteestä.
3. Haluaisin tänäkin vuonna Wellan shampoota ja hoitoainetta, erityisesti hoitoaine on nyt lopuillaan.
https://www.mankind.co.uk/wella-professionals-brilliance-duo-for-coarse-coloured-hair-shampoo-conditioner/10658744.html
4. Haluaisin Marimekon Oiva tasaraita kahvimukin, 15-vuotta palvelleen aamukahvimukin tilalle, joka meni rikki. Se sopisi niin hyvin meidän sisustukseen ja etenkin keittiön tyyliin.
https://www.marimekko.com/fi_fi/kotiin/keittio-ja-kattaus/kupit-ja-mukit/oiva-tasaraita-muki-2-5dl-musta-valkoinen-064541-068
5. Haluaisin lahjakortin johonkin Kaarinan kauneushoitolaan. Joko jalkahierontaan, kulmien värjäykseen ja muotoiluun tai geelikynsiä varten. Olen pitkään halunnut mennä kauneushoitolaan hieman hemmoteltavaksi, mutta en vain saa aikaiseksi varattua aikaa, lahjakortin voimin ehkä saisin varattua vihdoin ajan..
5.4.2019
Mistä hyviä ihonhoitotuotteita?
Hiukset mulla onkin aina ollut ihan hyvässä kunnossa, koska mun äiti on kampaaja niin hiukset on aina värjätty kampaamon tuotteilla sekä shampoo ja hoitoaine on aina olleet Wellaa. Ja nyt kun en ole puoleentoista vuoteen värjännyt hiuksia, enkä käyttänyt juurikaan suoristinta tai muuta niin on vielä parempaan päin.
Alla viimeksi testattuja ja loppuun asti käytettyjä tuotteita. Tuo keskimmäinen haisi pahalle, mutta käytin sen silti loppuun asti. Näistä paras oli tuo oikeanpuolimmainen, mutta en nyt ainakaan ihan heti lähtisi uutta ostamaan.
5.1.2019
Jasmiina Hoo 4-vuotta - vuosikatsaus
Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 51 052.
Vuonna 2018 julkaisin yhteensä vain 58 postausta. Paras blogi kuukausi oli joulukuu, jolloin julkaisin 10 postausta ja huonoin kuukausi oli syyskyy jolloin julkaisin vain yhden vaivaisen postauksen.Tuohon aikaan yöt oli huonoimmillaan ja päikkärien nukkuminen vaivalloista, joten ei jäänyt aikaa eikä energiaa päivittää blogia.
Top 3 katsotuimmat postaukseni koko neljältä vuodelta on:
1. Synnytyskertomus
2. Joulupallokranssi
3. HÄÄT: Hääohjelma
Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2018 on:
1. Synnytyskertomus
2. Mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle?
3. Mitä kaikkea aion tehdä raskauden päätyttyä
TAMMIKUU
Tammikuussa tein samanlaisen vuosikatsauksen. Puolen kuun aikoihin olin raskausviikolla 27 ja kirjoitin neuvolakuulumisia ja toisen kolmanneksen ohituksesta. Tammikuussa tuli myös täyteen 3-vuotta tupakoimatta. Esittelin kaksi raskausajan asua ensimmäinen ja toinen. Vuoden vaihteen jälkeen me alettiin ostamaan isompia vauvatarvikkeita alennusmyynneistä. Alkukuusta oli ystäväni pojan ristiäiset ja sen jälkeen menimme Jonin kanssa elokuviin ja Haraldiin syömään rakkauspakettia. Tammikuun lopulla käytiin myös Petäjävedellä ystäväpariskunnan luona viettämässä viikonloppua nyt kun oli helppo kahdestaan mennä, käytiin samalla Tuurissa Keskisellä ostoksilla.
HELMIKUU

Helmikuussa pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön lämpimät bambulegginssit ja pohtisin hiusten värjäämistä raskausaikana. Esittelin yhden lempi raskausasuni ja varmaan eniten päällä olleen. Kävin myös läpi mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle.
MAALISKUU

Äitiyslomani alkoi 1.3. Mut yllätettiin Baby Showereilla 10.3. ne oli ihan huiput! Laitoin vielä kuvia miltä täällä näytti ennen, koska aloin kuvata valmistunutta kotia niin oli paremmin muistissa miltä täällä näytti ennen. Olin raskausviikolla 37 neuvolassa ja esittelin raskausasun. Kirjoitin bola-korusta jota käytin, mutta unohdin käyttää sitä Felixin syntymän jälkeen, joten en tiedä toimiiko tuo. Aloitin esittelemällä keittiön, olohuoneen ja käytävän. Maaliskuussa innostuin myös tekemään jotka jäi meillä kuitenkin käyttämättä. Kuun lopussa kävin otattamassa raskauskuvia valokuvaajalla ja yövyimme Turun hotelli Caribiassa, koska saimme sinne lahjakortin sänkyostosten yhteydessä. Emme käyneet kylpylän puolella, mutta illalla herkuttelimme Classic Pizzassa ja aamulla nautittiin kunnon aamiasbuffet.
HUHTIKUU

Felixin laskettuaika oli 9.4. ja viikkoa ennen kirjoitin fiiliksiä ja kerroin kuinka raskausvaivoja alkoi viimein tulla. Esittelin meidän kolme makuuhuonetta. Sain kutomani torkkupeiton valmiiksi juuri ennen laskettua ja esittelin sairaalakassin sisällön, jossa ei loppuen lopuksi ollut mitään ylimääräistä. Lasketunpäivän kunniaksi mietin mitä kaikkea aion tehdä raskauden päätyttyä kun tiesin ettei sinä päivänä mitään tapahdu. 16.4. mulla oli viimeinen äitiysneuvola raskausviikolla 41+0. Varasin yliaikaiskontrollin lauantaiksi 21.4. mutta onneksi Felix päätti syntyä luonnollisesti 20.4. raskausviikolla 41+4. Huhtikuun viimeisenä päivänä käytiin ottamassa Felixistä vauvakuvat kun hän oli 11päivää vanha.
TOUKOKUU

Toukokuu meni Felixiin ja uuteen arkeen tutustuessa. Oli ihanat ilmat ja lenkkeiltiin paljon. Kuitenkin ehdin julkaista kolme asuntoesittelyä wc:t, kylpytilat ja eteisen sekä vaatehuoneen. Sain vihdoin kirjoitettua pitkän synnytyskertomukseni ja toukokuussa vietin ensimmäistä äitienpäivääni. Felix täytti jo kuukauden ja kerroin hänen kuulumisia.
KESÄKUU

Kesäkuussa vietimme ensimmäistä hääpäiväämme ja samana päivänä vietimme Felixin ristiäisiä meillä kotona. Kerroin miten päädyimme Felixin nimeen ja kerroin hänen 2kk kuulumiset. Juhannusta vietimme mun vanhempien mökillä ja Jonin äidin mökillä rennosti. Pari päivää juhannuksen jälkeen Felix oppi kääntymään selältä mahalleen.
HEINÄKUU
Heinäkuussa postaus tahti alkoi hidastumaan, mutta eipä me sen kummempaa tehty kun lenkkeiltiin, nähtiin kavereita ja pyöritettiin perus arkea, paitsi tietty salaojaremontti oli käynnissä. Tässä kuussa Felix siirtyi kehdosta pinnasänkyyn ja täytti 3kk.
ELOKUU

Kerroin Felixin 4kk kuulumisia ja kirjoittelin ajatuksia imetyksestä. Elokuussa meillä alkoi muskari ja äiti-vauvajumppa.
SYYSKUU

Syyskuussa julkaisin vain Felixin 5kk kuulumiset, koska elo-syyskuussa yöt oli huonoimmillaan jostain syystä. Syyskuussa täytin kuitenkin 25-vuotta ja sen kunniaksi mentiin koko perhe päiväristeilylle. Risteily meni tosi hyvin ja oli kiva olla päivä kotoa pois.
LOKAKUU

Meidät kutsuttiin kirkkoon hakemaan Felixin kastepuunlehti mikä on mun mielestä tosi hieno. Kerroin enemmän meidän touko/kesäkuisesta kattoremontista. Felix täytti puolivuotta ja sen kunniaksi järjestettiin pienimuotoiset juhlat ja kerroin miten meidän puolivuotiaalla menee. Kävin kuun alussa ja lopussa otattamassa Felixistä puolivuotiskuvat, koska siihen tarjoutui mahdollisuus avoimien päiväkotien kautta.
MARRASKUU

Marraskuussa aloitin hyvissä ajoin joulufiilistelyt piparicookieilla, glögillä ja joulumusiikilla. Kerroin mitkä oli meidän mielestä vauva-ajan turhat ja tarpeelliset jutut, ja taas tuttuun tapaan kerroin 7kk kuulumiset.
JOULUKUU
Kerroin joulunalla Felixin ja mun joululahjatoiveet. Meidän ystäväpariskunta kävi meillä syömässä ja tein jälkkäriksi hyvää valkosuklaa-tuorejuustokakkua. Alkukuusta sain Jonin vastaamaan 33 kysymykseen minusta ja joulun alla vastattiin yhdessä jouluiseen "kumpi mieluummin" haasteeseen. Felix täytti joulukuussa jo 8kk ja oli pitkästä aikaa neuvola. Kerroin miten meidän joulu meni, jaoin jouluksi tekemäni luumuisen rahkakerroskakun ohjeen ja esittelin saamamme joululahjat.
10.12.2018
Omat joululahjatoiveet
1. Tarvitsisin todella toppapuvun, jolla tarkenen ulkoilla Felixin kanssa pakkasilla. Hyvät kengät löytyy, mutta vaatetus on puutteellinen. En löytänyt tähän hätään edes mitään mieleistä mallia, ku en ole ikinä ennen katsonut itselleni varsinaista toppapukua. Sen verran kuitenkin tiedän, että haluaisin lyhyen takin ja housujen tulisi olla mustat.
2. Haluaisin Mia Designin hopea raidallisen vaasin, koossa M tai L. Vaasi on mun mielestä sen verran hintava etten ole viitsinyt itselleni sellaista ostaa.. Tälläisestä olen haaveillut jo pitkään.
https://miadesign.fi/tuote/omaggio-vaasi-l-hopea/
3. Police the legendary scent -hajuvesi. Sain tästä tuoksusta näytteen Bette Boxin mukana ja ihastuin tähän tuoksuun. En varsinaisesti tarvitse hajuvettä kun niitä on jo jonkun verran, mutta tämä tuoksu on vaan ihana! En löytänyt hyvää kuvaa netistä, joten kuva on saamastani näytteestä.
4. Haluaisin Wellan shampoon ja hoitoaineen. Wellalla on mun mielestä parhaat hiustenhoitotuotteet. Olen nyt kokeillut muita merkkejä, enkä ole tykännyt, vaikka osa niistä on ollut myös kampaamotuotteita.
https://www.mankind.co.uk/wella-professionals-brilliance-duo-for-coarse-coloured-hair-shampoo-conditioner/10658744.html
5. Myös Bette Boxin tai jonkun lehden kestotilaus olisi kiva, koska ei niitä itse tule tilattua tai juuri ostettua. Mieleisiä lehtiä on esim. Kaunes ja Terveys tai joku vauvalehti. Sain Jonilta syntymäpäivälahjaksi puoleksi vuodeksi Bette Boxin, on kivaa kun kuun alussa tuli sisällöltään yllätys paketti.
3.12.2018
Felixin joululahjatoiveet
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/44024/fdkgj/BabyBjorn-Pottatuoli-harmaa?gclid=Cj0KCQiA8_PfBRC3ARIsAOzJ2urixMRQnt46I-k_w2WXVYBs3BW9kvHagLKJMFJS5tGbux5RrUdRpHgaAoYqEALw_wcB
2. Vauvapulkka, jotta päästään vähän laskettelemaan kun lunta on tarpeeksi. Pulkasta en valitettavasti saanut otettua kuvaa. Mustan värinen pulkka on toiveissa, jotta se on sellanen neutraali väri.
https://www.br-lelut.fi/tuotemerkit/stiga/stiga-baby-cruiser-and%2345%3Bmusta-vauvapulkka/M00000000000110094.html?cgid=stiga&dwvar_M00000000000110094_color=BLACK#gclid=Cj0KCQiA8_PfBRC3ARIsAOzJ2uowADdwlDN-NpB5qF5foAv1mzB86jzESaAt89ZS9UFX2L1kNJIWQp4aAs8-EALw_wcB&start=1
3. Lampaantalja pulkkaan lämmittämään peppua, mielummin harmaa, mutta valkoinenkin käy.
https://www.biltema.fi/koti/sisustustuotteet/istuintyynyt/lampaantalja-2000034053
4. Hän tarvitsee tietenkin taaperokärryn, jotta on kiva harjoitella kävelemistä kun sen aika on.
https://www.jollyroom.fi/lelut/vauvalelut/kavelyvaunut/kids-concept-star-kavelyvaunu-valkoinen-harmaa
5. Pallomeri olisi todella kiva saada hänelle. Hän pääsi testaamaan pallomerta ystäväni luona ja hän viihtyi todella hyvin!
https://www.raskauskeiju.fi/pallomeri-90-x-30-cm-harmaa
6. Duplot olisi myös kivoja. Felix ei vielä osaa rakentaa, mutta tuhota rakennelmia sitäkin paremmin.
https://lekmer.fi/10863-lego-duplo-my-first-animal-brick-box/p/87768
7. Lahjakortteja esim. vaateliikkeisiin. Lahjakortit on ehkä varmemmat tässä kohtaa kun suoraan vaatteiden osto, jos ei ole varma mikä koko on käytössä. Ja lahjakortilla saa ainakin valita vaatteita joita tarvitaan.
7.4.2018
Sairaalakassin sisältö
- Neuvolakortti.
- Kännykkä ja laturi. -> Onneksi kännykässä on pelejä ja muuta ajanvietettä, etten välttämättä tarvitse erikseen mitään puuhaa.
- Vitamiinit.
- Naposteltavaa. -> Tällä hetkellä on vain suklaata ja suolapähkinöitä, mutta jos ehtii niin mukaan voisi vielä hommata pari pillimehua.
- Hygieniatuotteet. -> Hammasharja- ja tahna, hiusharja, dödö, shampoo, hoitoaine, huulirasva, ponnari, pinnejä, meikit, ohuempia siteitä.
- Imetysliivit ja lanoliinivoide.
- Omat kotiintulovaatteet.
- Vauvan kotiintulovaatteet. -> Kahdessa eri koossa.
6.4.2018
Kudottu torkkupeitto vauvalle
Tykkään kutoa ja haluaisin osata kutoa kaikenlaista, mutta toistaiseksi olen pysynyt vain turvallisesti tuubikaulahuiveissa. Näin ikeassa kerran ihanan vaaleansinisen torkkupeiton ja ajattelin ostavani sen vauvalle, mutta se olikin liian iso siihen tarkoitukseen, joten päätin kutoa samantyyppisen itse. Tiesin pystyväni tähän!
Langaksi valikoitui ihanan joustava ja pehmeä Novitan Strömsö lanka. Halusin käyttää paksumpaa lankaa, jotta torkkupeitto valmistuu nimenomaan vauvalle eikä aikuiselle miehelle. :D Värivaihtoehtoja oli monia ja pähkäilinkin jonkun aikaa kahden harmaan ja tämän vaaleansinisen välillä. Onneksi päädyin ottamaan vaaleansinisen, koska tämä on ihanan värinen ja ei kaiken aina tarvitse olla harmaata!
Tein alkuun testipalan pelkästään oikealla kutomisella ja helmineuloksella, joista silmää miellytti enemmän helmineule. Helmineule tarkoittaa, että kudotaan vuorotellen oikeaa ja nurjaa. Aloitetaan ja lopetetaan aina oikealla. Tein 65 silmukkaa, tällä silmukka määrällä leveydeksi tuli noin 70cm. Pituutta torkkupeitolle tuli noin 87cm. Käytin 12mm puikkoja. Valmiiseen torkkupeittoon meni 5 kerää lankaa.
Tein myös hullun hommaa sillä olin jo kutonut ainakin kolme kerää, kunnes huomasin, että olin kutonut vähän matkaa väärin... Pohdin pitkään, että puranko vain siihen asti vai kokonaan, koska tein liikaa silmukoita ja siitä oli tulossa omaan makuun liian leveä. No, päädyin tietty purkamaan koko torkkupeiton ja aloitin alusta vähemmällä silmukka määrällä.. Otin sen ensimmäisen harjoituksen kannalta ;)
Pakko vielä todeta, että olen kyllä tyytyväinen tähän torkkupeittoon ja olenkin pohtinut jos tekisin toisen samanlaisen, mutta erillä värillä. Täytynee käydä lankakaupoilla!
24.3.2018
Itsetehdyt tuttinauhat
Tuttinauhan tekemiseen tarvitaan silikonihelmiä, nyöriä, tuttirengas ja klipsi. Varasin varmuuden vuoksi kumpaankin tuttinauhaan metrin verran nyöriä. Ennen tilausta mietin valmiiksi millaiset nauhat haluan tehdä ja hain hieman inspiraatiota netistä. Halusin myös tehdä nauhoista erin pituiset, koska en oikein tiedä vielä mikä on käytännöllisin pituus.
Tuttinauhan tekemisen aloitin sommittelemalla helmet oikeaan järjestykseen ja sitten tehtiin klipsiin kestävä solmu, me käytimme Palomar-solmua. Kun solmu oli valmis, aloitin helmien pujottamisen. Pujotin kumpaakin nyöriä neljän helmen verran, jotta tuttinauhasta tulee kestävämpi. Apuna toisen nyörin pujottamiseen käytin teippiä ja neulaa. Neljän helmen jälkeen jatkoin helmien pujottelemista yksinkertaiseen nyöriin.
Kun kaikki helmet oli pujotettu tehtiin tuttirenkaaseen solmu. Käytettiin tähänkin Palomar-solmua. Tämän pään solmun tekeminen on paljon vaikeampaa. Kun solmu oli valmis, pujotin nyörin taas neljän helmen läpi. Leikkasin ylimääräisen nauhan pois. Vaikka solmuista ja nauhoista saisikin todella pitävät, täytyy tuttinauhaa tietty tarkkailla käytössä, ettei se pääse purkautumaan.
Olen todella tyytyväinen kumpaankin tuttinauhaan ja näiden teko oli loppuen lopuksi helppoa, nopeaa ja edullista. Suosittelen tekemään itse mikäli yhtään tykkää näprätä!
25.2.2018
Mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle?
VAUVALLE HANKITTUA
Yhdistelmävaunut
Turvakaukalo + adabterit, jotta sopii vaunujen runkoon kiinnitettäväksi
Turvakaukalon telakka
Isofix autoon
Hoitolaukku
Pinnasänky
Kehto ensisängyksi (Jonin isän tekemä)
Patja, peitto, tyyny, liinavaatteet, patjasuojuksia
Sitteri
Leikkimatto
Kantoreppu ja -liina
Kylpyamme ja kylpytuki
Hoitoalusta
Muutamat tutit ja tuttipullot
Maidon lämmitin
Imetystyyny
Vaatteita vähän joka koossa
Minilämpöpussi
3kpl harsoja, ehkä tarvitaa vielä muutama lisää?
Kosteuspyyhkeitä
Vaippoja
Pikkupyyhkeitä
Äitiyspakkauksesta tulleet tavarat
Liivinsuojia äidille
VAUVALLE HANKKIMATTA
Tuttinauha, tilasin juuri tarvikkeet tuttinauhaa varten
Nenäfriida
Itkuhälytin
Syöttötuoli, vaikka ei olekkaan ajankohtainen ihan vielä
Imetyskoru
Rintapumppu
Imetysliivit
Imetyspaitoja(?)
26.12.2017
Joulun kooste
Olen aina pukenut jouluna jotain punaista ja nyt luulin, että tulee ensimmäinen joulu ilman punaista, koska kaikki punaiset vaatteet on paitoja, eikä mulla ole kunnolla sopivaa alaosaa perus paitojen kanssa.. Mutta, onneksi huomasin jouluaattoaamuna vaatehuoneen henkarissa Teneriffalta ostamani punaisen mekon ja se oli juuri sopivan kokoinen tämänkin mahan kanssa!
| Tässä on rv 24+6 |
Sain paljon ihania ja mieleisiä lahjoja, saamistani lahjoista voi päätellä, että olen ollut hyvin kiltti tänä vuonna. Iso kiitos vielä kaikille lahjoista! Sain mm. Guessin laukun, nastakengät (polecatit), hajuveden, kynsien koristelusetin, korvakorut, paljon kynttilöitä, lakanan, sukkia, legginssit, shampoota, koristetyynyn, erinlaisia ihonhoitotuotteita ja suklaata.
Alankin nyt heti testaamaan kynsien koristelusettiä ja siirrän tämän hetkisestä laukusta tavarat uuteen Guessiin. ❤
11.12.2017
Omat joululahjatoiveet
1. Uusi päiväpeitto, koska uusi sänky on leveämpi ja korkeampi, joten vanha päiväpeitto ei enää käy. Värinä vaaleanharmaa tai valkoinen, joka yhdistyy tässä, koska on käännetttävä. Koko 260x260cm voisi olla sopiva.
https://www.jotex.fi/matilda/matilda-paivapeite-parisankyyn-260x260-cm/1041161-03
2. Meidän tiskialtaasta puuttuu vielä pidike tiskirätille joka on ihan must! Joko mustan tai kromin värisenä, kumpikin käy.
https://www.coolstuff.fi/Magisso-keittioliinateline
3. Escadan hajuvesi. Tätä hajuvettä mulla on ollut ennenkin, mutta se on päässyt loppumaan. Mulla on muutenkin useampi Escadan kesäinen tuoksu, joten tätä ei niin kesäistä tuoksua pitäisi saada!
https://www.sokos.fi/fi/sokos/escada-magnetism-edp-tuoksu-25-ml
4. Isohko vaalea laukku. Olen muutaman kerran ihastellut tätä Gina Tricotissa, mutta en ole viitsinyt ostaa, koska laukkuja kuitenkin löytyy aikamoinen kokoelma, mutta iso vaalea puuttuu!
https://www.ginatricot.com/cfi/fi/mallisto/muut/asusteet/laukut-lompakot/hanna-laukku/prod782763790.html?nosto=productpage-nosto-1
5. Tuikkuja ja ulos lyhtyihin sopivia kynttilöitä ei ole koskaan liikaa! Niitä tulee nyt poltettua ja paljon.
http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-tuikku/
6. Lahjakortit. Kuva jäi puuttumaan kollaasista, mutta lahjakortit oikeastaan mihin tahansa on aina tervetulleita. Löydän varmasti jotain ostettavaa!
28.6.2017
HÄÄT: Puhalluskuplat
Ostin kaksi ihan tavallista saippuakupla pulloa ja kaadoin nestettä ensin pieneen kannuun ettei mene niin paljon haaskuun. Minä täytin pullot ja äiti sillä aikaa leikkasi harmaasta ja valkoisesta organzanauhasta sopivia pätkiä ja teki jokaiseen sydän korkkiin rusetin koristeeksi. Tehtiin molemmilla väreillä yhtä monta. Kun olin saanut kaikki täytettyä siirryin auttamaan nauhojen leikkaamissa ja tarkistin, että rusetit on nätisti solmittu.
Onneksi äiti oli säästänyt 28-vuotta sitten heidän häihinsä ostetut korit, koska nämä puhalluskuplat mahtuivat juuri hyvin toiseen niistä ja veljeni oli ne helppo jakaa vieraille. Isoveljeni sai siis kunnian jakaa kuplat, koska hän on sopivasti ainut sisarus.
Puhalluskuplat lenteli kirkon pihalla kiitettävästi, vaikka tuli aika vähän kerrallaan pienen koon vuoksi. Mutta se oli ihan positiivista ettei koko naama ollut märkänä kuplien poksahdellessa naamaan.. :D




















