Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostokset. Näytä kaikki tekstit

30.5.2025

Ideaparkin ostokset

Nyt esittelen ideaparkin ostosreissun ostokset! Olen viimeksi esitellyt ostoksia tällä tavalla varmaan vuonna 2016, eli nyt mennään ajassa paljon taaksepäin. Shoppailujen välissä kävin lounaalla Daddy’s Dinerissa ja myöhemmin kävin kahvilla arnoldissa, koska halusin testata uutuus banaanidonitsia.
 
Kuvasta puuttuu uusi musta bleiseri
 
Ensinnäkin H&M:ssä oli member days ja kaikki oli -20%, jos osti tietyn summan yli. Tällä kertaa löysin H&M:stä vaikka ja mitä. Olen kyllä aina löytänyt ko. liikkeestä mieleisiä tuotteita, mutta nyt jotenkin erityisen paljon. Pakko kertoa tuosta laukusta ensin: näin joskus vuoden vaihteessa jonkun Ruotsalaisen tekevän ost. est. videota H&M tuotteista ja hänellä oli siinä videolla tuo laukku ja ihastuin siihen heti ja liketin videon, jotta pääsen palaamaan siihen myöhemmin. Selasin nettikaupan useamman kerran parin kuukauden aikana josko kyseinen laukku olisi tullut myyntiin myös suomen markkinoille, mutta se ei verkkokauppaan ilmestynyt. Ideaparkissa kun kävelin liikkeeseen sisään niin näin ensimmäisenä tämän laukun ja tarkistin vielä videon, että kyllä on sama laukku kyseessä niin nappasin sen heti matkaani yhtään miettimättä tai hintaa katsomatta! Laukun ovh oli 34,99€, mutta kassalla myyjä kertoikin, että on alennuksessa hintaan 15,99€ ja siitä lähti vielä se alennus -20% pois, eli laukun hinnaksi jäi vain 12,79€! :D En voi käsittää, että löysin kauan haluamani laukun ja vielä näin hyvään hintaan! H&M:stä ostin laukun lisäksi myös lippiksen, mustan lyhyen bleiserin, kaksi mustaa paitaa, harmaan neuleen, marjapuuron värisen paidan ja molemmille pojille farkkutakit.
 
Jatkoin kiertelyä ja päädyin Luhta Outlettiin, jossa oli kaikki loppuunmyynnin vuoksi -50-70% alennuksella, joten kiersin kaikki tarkkaan ja kokeilin useampaa takkia. Katseeni kiinnitti heti huomion rekissä olevaan pinkkiin takkiin. Kokeilin parikin kertaa ja mietin, että onko se liian villikortti, mutta päädyin sen ostamaan, koska onhan se ihana ja minut ainakin erottaa talvella liikenteessä pinkin takkini kanssa. Alennus oli myös todella hyvä sillä ovh oli 249,95€ ja nyt hinnaksi jäi 74,98€ kun alennusta tuli 70%. En takkia olisi ikinä ostanut täydellä hinnalla tai edes -50%:lla, mutta tähän hintaan se oli pakko kotiuttaa, koska kyseessä on vielä laadukas rukan takki.  
 

 
New Yorkerista ostin kahdet biker shortsit, rintsikat ja topin, johon on valmiiksi ommeltu kupit eli ei tarvitse rintsikoita. KappAhlista mukaan tarttui vyö mikä oli myös hyvässä alessa. Minimanista ostin itselleni vielä marimekon vihon ja Felixille tuliaisiksi jäkiskortteja.

 

Paljon tuli osteltua, mutta ihania juttuja. Ja mikä tärkeintä melkein kaikki oli alennuksessa! Ainoastaan New Yorkerin shortsit ja toppi ei ollut alennuksessa, mutta niissä on muutenkin hinta jo lähtökohtaisesti matala. Harmi kun ei ole enää kaikki kuitit tallessa niin en voi tehdä sellaista koostetta paljon meni rahaa, ja mitä olisi mennyt, jos tuotteet olisi ollut ovh.

12.4.2022

Ostoksilla

Taas oli aika ostaa pojille käyttövaatetta, joten selasin ensin kaikki perus nettikaupat, mutta niistä ei tuntunut oikein löytyvän mitään kivaa, joten päätin viikonloppuna käydä skanssissa. Löysin lindexiltä viidet housut (kahdet Felixille, kolmet Alexille) ja H&M:stä ostin Felixille pyjaman ja Alexille ihanan huppupyyhkeen. Kotona huomasin, että kaikissa lindexin housuissa oli takapuolessa reiät mitkä oli tullut hälyttimistä. Oli pakko käydä tänään uudestaan skanssissa näyttämässä, että onko nämä ns. normaalit reiät mitkä tulee hälyttimistä. Reiät lähtivät pienenemään kun myyjä niitä nypläili, mutta toisissa haisuli housuissa oli tosiaan mennyt langat rikki, joten sain niistä vielä puolet alennusta eli niille housuille jäi hintaa 5€. Mietin, että pitäisikö ne palauttaa, mutta ajattelin, että kyllä niitä varmaan sen viiden euron edestä tulee käytettyä ja ne voi pitää syksyllä päiväkodissa varahousuina jos ei muuten tule käytettyä. Reikä ei onneksi ole iso ainakaan vielä ja paita peittää sen varmasti, mutta jos yhtään suurenee niin.. Samalla päätin palauttaa yhdet harmaat legginssit, jotka ostin Alexille, koska ne ei olleetkaan mieleiset. Samalla reissulla käytiin vielä uudestaan kappahlissa ja ostin sieltä Alexille legginssit ja alennuksessa olleen paidan. 
 

Tuntuu että aina kun oikeasti tarvitaan jotain tiettyä kokoa heti niin ei meinaa millään löytyä mieleisiä vaatteita tai jos löytyy niin on juuri se koko loppu mitä tarvitaan! Sama pätee ulkovaatteisiin, kenkiin ja sisävaatteisiin. Tämän takia koitan ennakoida mahdollisimman paljon ja ostaa jemmaan. Laitan vielä H&M:lle tilauksen perus vaatteista kun niitä ei löytynyt myymälästä niin on pakko tilata erikseen. 
 
Alexilla ei voi olla housuja tällä hetkellä liikaa, koska hän kuluttaa uudet housut rikki polvista alta aikayksikön. Eli kirppis ei ole vaihtoehto, koska ne menisivät vielä nopeammin puhki polvista jos löytyisi edes mitään. Onneksi Alex koittaa jo kovin ottaa askelia ilman tukea ja onnistuukin kerrallaan ottamaan 3-5 lyhyttä askelta niin sitten säästyisi edes hieman housut kun oppii kävelemään.

Alexille paita ja haisuli housut jemmaan seuraavaan kokoon.

31.1.2021

Hankinnat vauvalle

Säästin Felixin vauva-ajalta kaikki mitkä koin toimiviksi, tarpeellisiksi ja tietty ehjäksi. Felixiltä jäi mm. pinnasänky, mobile, matkasänky, turvakaukalo, telakka autoon, kaukalon lämpöpussi, hoitoalusta, leikkimatot, hoitolaukku, kylpyamme, syöttötuoli, itkuhälyttimet, harsoja, vaatteita ja kenkiä. Tulevalle vauvalle jäi siis vain muutama juttu ostoslistalle ja nekin on nyt pitkälti hankittu.Tässä nyt listattuna mitä ostoslistalla on/oli; 

YHDISTELMÄVAUNUT (+seisomalauta, mukiteline, adapterit)
Uudet yhdistelmävaunut piti tilata, koska Felixille ostetut Beemoon Maxi Travel Luxit työntäessä vetää toiselle sivulle, muuten olen niistä vaunuista pitänyt enkä todellakaan olisi uusia hankkinut ellei niissä olisi jo vikaa kun niitä kuitenkin käytin todella paljon ja edelleen siis käytän, mutta vauvalle haluan uudet, koska niiden pitää taas kestää muutama vuosi. Haaveilin, että olisin tilannut samat, koska vaunukoppa on hyvässä kunnossa niin olisi voinut ostaa vain rattaat, mutta tuota samaa mallia ei myydä enää ja kaikki muut Beemoon rattaat näytti omaan silmään rimpuloilta. Tutkin eri vaihtoehtoja todella paljon, koska itse en halua pistää tonneja vaunuihin, mutta en kelpuuta mitä vain rimpuloitakaan, koska Felixin aikana käytin niitä todella paljon ja useaan kertaan päivässä. Nyt päädyttiin ABC Design Salsa 4 Air Diamond Special Editioneihin värissä asfaltti. Nämä ABC:t vaikutti kaiken lukemani perusteella hyvältä ja hinta ei ole ihan päätä huimaava, vaikka ovatkin melko paljon kalliimmat kuin Beemoot. Eli tässä myös hyvä vinkki halpa ei ole aina huono, sillä nuo Felixin beemoot oli oikeasti todella hyvät ja harmittaa todella, ettei niitä enää saa. 

Tilasin näihin samalla seisomalaudan Felixille, toki hankala ennakoida tuleeko sille käyttöä, mutta ompahan nyt ainakin ja se oli nyt hyvässä alessa. Tilasin myös mukitelineen mitä kaipasin jo Felixin rattaisiin, eli nyt vihdoin saan sellaisen! Ja adapterit turvakaukalon takia oli pakko tilata ja se olikin yksi ehto rattaille, että siihen on saatava sopivat adapterit meidän Maxi-Cosin turvakaukaloon. On niin kätevää kun turvakaukalon saa laitettua rattaiden runkoon kiinni nopeilla kauppareissuilla vaikka ei me kauppoihin päästä ellei koronaa aleta saamaan kuriin.. 
 
SITTERI 
Meillä taisi olla Beemoon sitteri ja se oli ihan ok, mutta päätin myydä sen, koska haaveilin, että ostaisin mahdolliselle toiselle lapselle BabyBjörnin sitterin, mutta nyt asiaa pohdittuani niin en vain raaski ostaa niin kallista sitteriä vaikka tiedän sillä olevan hyvä jälleenmyyntiarvo. Tilasin jollyroomilta Beemoon Comfort sitterin mikä on melko saman tyyppinen kun Felixillä eli tavallaan oli turha myydä se, mutta olipahan pois tilaa viemästä.  

HUPPUPYYHE JA "PYLLY"PYYHKEITÄ
Pieni hankinta eli huppupyyhe kylpyjä varten ja ostin myös ikeasta niitä pieniä todella käteviä pyllypyyhkeitä kun nuo Felixille ostetut on ollut todella kovassa käytössä ja jo aika kuluneet niin on kiva saada vauvalle uudet kun ei ole hinnallakaan pilatut. 
 
Postista haettiin kerralla useampi tilaus, oli eteisessä vähän ahdasta..

REUNAPEHMUSTE, PATJA JA PETARI PINNASÄNKYYN
Pinnasänkyyn uusi reunapehmuste, patja ja petari. Nykyinen reunapehmuste on Felixin jäljiltä jo ihan käytetty loppuun eikä kaikki reunat meinaa pysyä ylhäällä vaikka kiinnikkeet on kunnossa. Tilasin samanlaisen kun Felixillä, koska olen todennut sen toimivaksi. Ensin ajattelin, että pikkuveli saa mennä samalla patjalla ja petarilla kun Felix, mutta tutkittuani asiaa on parempi ostaa hänelle omat. Luin paljon artikkeleita kuinka vanhemmat ostaa lapsille käytettyjä patjoja tai kierrättää lapselta toiselle niin vaikka ne näyttää hyviltä silmämääräisesti niin ei voi tietää mitä hometta patjan sisällä kasvaa. Tuntuu ajatuksena ällöttävältä, joten parempi uusia ne varmuuden vuoksi. Felix on kuitenkin joka yönsä noissa patjoissa nukkunut ja vahinkoja on sattunut tämän tästä vaikka patjan suojana onkin ollut petari, kosteussuoja ja tietty perus lakanat.

HIEMAN VAATTEITA
Felixillä oli liikaa vaatteita joka koossa, koska kaverillani on 5kk vanhempi poika, joten ostin häneltä edullisesti vain aivan kaiken! Myin paljon pois, koska totesin tiettyjä vaatteita epäkäytännöllisiksi, joten halusin niistä eroon sillä tiesin etten niitä tulisi seuraavalle käyttämään kun en mielellään Felixillekkään käyttänyt. Myin pois kaikki napitettavat byjamat, pelkät paidat mitkä oli koossa 50-68, yksittäiset bodyt ja housut mille en meinannut löytää mätsäävää ylä-/alaosaa, pienistä koista pois kaikki pään yli laitettavat bodyt ja muuten epäkäytännöllisiksi/nafteiksi kokemani vaatteet. Olen siis ostanut muutamia byjamia, bodyja ja housuja. Olen koittanut miettiä ostot järkevästi ja olen myös ostanut kirppiksiltä eli en kaikkea uutena. 

IMETYSTYYNY
Felixin odotuksen aikana ostin vain ensimmäisen imetystyynyn jollyroomiltä minkä näin enkä osannut edes ajatella, että niitäkin voisi tutkia sillä niitä on niin paljon erinlaisia! Ostamani tyyny oli siis todellinen hutiostos, koitin muutamia kertoja käyttää, mutta ei se vaan toiminut, joten myin sen pois. Tavallaan en edes kaivannut varsinaista imetystyynyä, koska käytin normaaleja tyynyjä apuna ja niin ajattelin tehdä nyttenkin, mutta näin ikeassa imetystyynyn ja testailin sitä hieman niin se vaikutti ihan passelilta niin päätin ostaa sen nyt kuitenkin testiin. 

KYLPYLÄMPÖMITTARI
Felix hajoitti omansa, joten nyt pitäisi hankkia uusi. 

16.6.2020

Blogikirjat valmiit


Kerroin huhtikuun alussa, että aijon tehdä jokaisesta blogivuodesta oman kirjan ja nyt kaikki kirjat on valmiit ja tulleet! Oikeasti ne oli valmiit jo toukokuun lopulla, mutta minulla kesti hieman, että sain tilattua kaksi viimeisintä kirjaa. Olen todella tyytyväinen kirjoihin ja oli todella kiva tehdä niitä. Tässä kohtaa oli onni, että olen kirjoittanut postauksia maltilla, että oli järkevää tehdä nämä kirjat ja että joka vuosi mahtui yhteen kirjaan.

Oli muutenkin kiva selata läpi vanhoja tekstejä ja muistella kaikkia menneitä. En kylläkään sanasta sanaan joka postausta lukenut, mutta jo pelkästään kuvista ja otsikosta tuli muistot mieleen. Huomasin myös samalla, että olin saanut kommentteja vanhempiin postauksiin joihin en ollut vastannut, koska en ollut niitä huomannut. Sain siis vastattua kaikkiin kommentteihinkin tässä samalla.

Oikeasti kuvat ja tekstit on selkeitä ja hyvänlaatuisia, kuva vääristää!

Toivottavasti jollekkin on joskus iloa näistä blogikirjoista etten niitä ihan turhaan tehny ja tee tulevista vuosistakin.  

3.6.2020

Muistamiset päiväkodin hoitajille

Niin se kesä taas koitti ja tuli aika muistaa pienellä lahjalla Felixin ryhmän hoitajia ennen lomia. Ajattelin kyllä ensin etten ottaisi kesälahjasta tapaa kun olen muutenkin huono keksimään lahjoja, mutta halusin kuitenkin jotenkin muistaa heitä, sillä he osallistuvat Felixin elämään kuitenkin paljon ja etenkin kaksi hoitajista jotka ovat olleet alusta asti niin ovat todella ihania ja tulleet hyvin tutuiksi meille kaikille. Ryhmän kolmas hoitaja on vaihtunut Felixin päiväkotitaipaleen aikana jo kolme kertaa, eli nyt on neljäs hoitaja ja hänkään ei tule ryhmässä jatkamaan pitkään sillä hän on raskaana. Toivottavasti syksyllä alottaisi sellainen hoitaja hänen tilallaan joka jäisi ryhmään pidemmäksi aikaa.

Halusin antaa lahjaksi jotain mikä todennäköisesti menisi käyttöön ja päädyin näin koronakeväänä ostamaan jokaiselle käsivoidetta tehostetun käsienpesun vastapainoksi. Ostin sitruunan tuoksuiset, koska ne oli kyseisen nettikaupan parhaimman ja kesäisimmän näköisessä purkissa. Toivottavasti kellään ei mitään allergiaa sitruunasta, kuten minulla. Käsivoiteiden kaveriksi ostettiin vain kesäiset aakkoskarkkipussit. Hoitajan raskauden takia halusin sellaiset pussit missä ei ole häntä ajatellen salmiakkia tai lakritsia, myös suklaan yhdistän tässä kohtaa mielummin jouluun. Korttien kanssa mentiin siitä mistä aita on matalin, eli taittelin vain pinkin A4 paperin kahteen kertaan ja kirjotin kiitokset ja kesän toivotukset sisäpuolelle ja Felix sai piirtää päälikansiin värikynillä. Joni paketoi nämä sellofaaniin, koska hän on parempi paketoija kuin minä.

Annettiin lahjat maanantaiaamuna, vaikka alunperin piti jo viime viikolla viedä, mutta sain sellofaania vasta viikonloppuna ja kaikki lahjapaperit mitä meillä on niin liittyvät tietenkin jouluun. Maanantain aikana Felixillä alkoi nenä vuotamaan ja nyt hän onkin ollut kotona tiistaista asti ja sairasloma jatkuu ainakin torstaille. Toivottavasti tämä olisi nopea kesäflunssa ja että minä säästyisin tällä kertaa! Joni jo valitteli hänen kurkkunsa sattuvan, joten ei auta muutakuin toivoa!

27.5.2020

Uusia meikki hankintoja

Katsoin yhden Annemarin ig storiesta hänen perus meikin työarkeen, sain siitä todella paljon hyviä vinkkejä omaan meikkaamiseen! Löysin uusia tuotteita ja tekniikoita miten tehdä. Tuollaista meikkitutoriaalia olen etsinyt ja halunnut, mutta ei ole aiemmin osunut vastaan. Seuraan muutamia, jotka työkseen tekee meikkejä, mutta heidän vinkit ja neuvot ovat liian ammattimaisia ja käytettävät tuotteet todella kalliita. Onneksi tämä Annemari teki tälläisen "tavallisen" ihmisen meikkivideon. Haluankin nyt esitellä ostokseni ja kertoa omat mielipiteet tuotteista ensimmäisen kokeilun jälkeen. Toivottavasti joku muukin saa hyviä vinkkejä näistä!


Ensimmäisenä tilasin Setting Sprayn, en ole aiemmin testannut, koska se tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, että suihkuttaa naamaan jotain. Nyt päätin kuitenkin kokeilla, koska Annemari on ammatiltaan lentoemäntä ja hänellä pysyy meikki videolla nähtyjen tuotteiden kanssa hyvänä monta tuntia, joten ajattelin, että nyt on korkea aika testata, jos tämä toimisi minullakin. Tämä Setting Spray on hieman hintavapi (32€ 118ml), mutta en halunnut ostaa nyt jotain muuta halvempaa ja todeta sitä huonoksi ja tilata sitten kalliimpaa ja oletettavasti parempaa ja eipä sitä hirveesti kulu! Ensimmäisen päivän kokeilun jälkeen voin todeta toimivaksi. Meikki pysyi hyvänä koko päivän, vaikka olinkin etätöissä eli "kevyempää" työtä kun ei tule liikuttua kotona niin paljon.

Tilasin uuden concealerin vaaleammassa sävyssä mitä minulla nyt on. Opin videolta tämän laittoon paremman taktiikan, mutta tätä en ole vielä kokeillut. Tänään laitoin vielä sitä mikä minulla jo on avattuna ja totesin taas, että se on liian tummaa tai liian lähelle meikkivoiteeni sävyä. Käytän kuitenkin sen ensin loppuu ennenkuin edes testaan tätä. Tätä videolla ei siis suositeltu, päädyin muuten vain tähän.

Ostin nyt testiin Maybellinen Super Stay Matte Ink vedenkestävän huulipunan. Olen kuullut kehuja tästä aiemminkin, mutta en jostain syystä ole ostanut. Olen ostanut kolme veden kestävää huulipunaa Nu Skiniltä ja ne on todella hyviä, tosin hieman hintavia ja hankalasti tilattavissa vain jälleenmyyjien kautta, toki voi luoda omat tunnukset Nu Skinille, mutta en halunnut, koska ei niitä ihan joka viikko tulisi tilattua. Otin tästä Maybellinesta saman sävyn kun videolla, koska videolla sävy näytti mieleiseltä. Valikoimassa on useita ihania sävyjä joita haluaisin lisäksi, sillä tämän testin perusteella huulipuna menee ehdottomasti jatkoon! On pysynyt yhtä hyvänä koko päivän juomisista ja syömisistä huolimatta kuin kalliimat Nu Skinin huulipunat.


Olen usein päivän mittaan lisännyt hieman puuteria kun naama on alkanut kiiltämään, mutta sehän on iso virhe! Ei tietenkään kannata missään nimessä kerrostaa meikkiä pitkin päivää, mutta en ole keksinyt muutakaan, kunnes videolla näin ensimmäistä kertaa oil control paper:in eli suoraan suomennettuna öljynhallintapaperin! Miten en ole tiennyt näistä?! Ja nämä on vielä Essencen eli ei ole hinnalla pilattu (2,50€ / paketti jossa 50kpl). Ja tuo pieni paperin pala todella toimii! Painelin sitä niihin kohtiin joissa oli kiiltoa ja niin lähti kiilto, eikä tarvetta puuterin lisäykselle ollut. Ja tuo vie vain öljyisyyden/kiillon, paperiin ei näytä jäävän yhtään meikkiä. Olen niin innossani näistä, nyt kun totesin nämä toimiviksi niin täytyy pistää ehdottomasti tilaukseen lisää!

Tilasin myös tuollaisen Lumenen virkistävän kasvosuihkeen mikä tekee kasvoille pirteämmän ja ei niin kuivan olon esim. juuri työpäivän loppupuolella.  Tätä en ole vielä kokeillut, koska kotona ei ollut tarvetta kun on hyvä ilmanvaihto ym. Toimistolla kasvot tulevat välillä iltapäivällä kuivan ja kireän oloisiksi, joten tätä on varmasti hyvä käyttää silloin.

Samalla laitoin tilaukseen kuvassa näkyvän päivävoiteen. Mulle ei ole vuosien saatossa tullut mitään lemppari kasvovoidetta, joten valikoisin tuon vain sattumalta kun aiempi on loppumassa. Ekan käyttö kerran jälkeen vaikuttaa ihan hyvältä, kuten moni muukin. Tilasin myös kulmakarvojen värjäyssetin, koska jostain syystä kauppakassipalvelujen kautta sitä ei pysty tilaamaan samalla ruokaostosten kanssa? En huomannut sitä lisätä kuvaan, mutta sitä samaa olen käyttänyt vuosia, nyt oli paketin ulkomuoto vähän muuttunut.


19.8.2019

Vauvan vaatevinkit

Olen tällä viikolla käynyt läpi kaikki Felixin pienet vaatteet ja myynyt suurimman osan tilaa viemästä. Paljon olen myös säästänyt äitiyspakkaukseen. Vaatteita läpi käydessä mietin mitkä on ollut hyviä ja huonoja ostoja, joten ajattelin nyt kirjoittaa ylös omat vinkkini koskien vauvan vaatteita.


Suosittelen ostamaan pelkkiä kietaisubodeja ainakin koossa 50-56, miksei myös 62. Pieni vauva on niin heiveröinen, että en itse halunnut pistää pään yli vedettävää bodia ja tietty sellainen on myös hankalampi jos tulee "niska"kakat.

Suosittelen ostamaan pieniä vaatteita kirppikseltä, koska isompia kokoja ei kirppikseltä enää niin löydäkkään, eli silloin on pakko ostaa uusia. Pienet koot käy niin hetken aikaa, eikä ehdi paljoa kulua yhden vauvan käytössä. 

Suosittelen ostamaan pelkkiä paitoja aikaisintaan 74 koosta lähtien. Meillä oli pitkähihaisia paitoja jo 56 koosta lähtien, mutta ne ei ollut meillä ollenkaan käytännöllisiä, koska paita aina nousi ylös, joten alla piti pitää alusbodia ettei selkä ole jatkuvasti paljaana. Joten body on mun mielestä käytännöllisempi alle 74 koossa.

Hupparit, takit ja neuleet on turhia niin kauan kun lapsi kulkee turvakaukalossa. Tai korkeintaan malttillisesti voi hankkia yhden jotain. Meillä Felix kulki 9kk turvakaukalossa, jossa oli lämpöpussi ja se riitti hyvin sisävaatteiden kanssa. Ja siis kun käytiin kaupassa niin otin meidän rattaiden rungon mukaan ja kiinnitin kaukalon siihen, ettei siirretty Felixiä kaupan kärryihin ennekuin hän siirtyi isompaan turvaistuimeen, joten ei tarvinnut alkuun erikseen edes "kauppatakkia".


Jos vauva ei osaa talvella kävellä, eli on noin 8-10kk niin yksi talvihaalari riittää, tai voi olla toinen varoiksi, mutta niiden ei tarvitse mielestäni olla super kalliita tai omata paljon teknillisiä ominaisuuksia. Meillä ainakin ulkoilu oli enemmän pulkassa tai rattaissa istumista, eli puvun ei tarvinnut kestää kunnon lumessa rymyämistä niin olisi riittänyt vain lämmin talvihaalari ilman liiallisia hienouksia.

Meille on kotiin säädetty suositeltu 21 asteen lämpötila, eli meille jäi turhaksi lyhyt hihaiset pyjamat ja muutenkin lyhyt hihaiset vaatteet. Sillä sisällä lattian rajassa liikkuva tyyppi tarvitsee meillä pitkät vaatteet ja ulkona olen tänäkin kesänä suojannut ihoa suositellusti pitkillä vaatteilla. Eli suosittelen ostamaan lyhyt hihaisia vaatteita vain jos kokee niille tarvetta. Itse ostin täksi kesäksi yhdet shortsit ja kolme t-paitaa, joista kaksi t-paitaa oli liikaa.

Polarn O Pyretin sukat on ihan best! Ne on vähän hintavampia, mutta todellakin sen arvoiset. Ihan vauvalla menee perus H&M sukat hyvin, mutta heti kun alkaa liikuttelemaan jalkoja enemmän saati liikkua niin ne on heti pois jaloista.

Pyjamissa kannatan ehdottomasti vetoketjullisia malleja! Niitä nappeja on aika ärsyttävää napittaa pitkää rivistöä. Onko pyjama parempi terällisenä vai terättömänä niin en osaa sanoa, meillä on ollut molempia.

20.5.2019

Vans Old Skool

Oon pitkään haaveillut Vanssin Old Skool kengistä ja pohtinut tarvitsenko ja haluanko ne oikeasti, koska mun mielestä nämä on aika kalliit ovh:na. Viikonloppuna selasin mammuttimarkkinoiden tarjouksia ja mun silmiin pisti -20% alennus näistä kengistä! Mentiin Felixin kanssa tänään Cittariin kokeilemaan näitä, ja siellä oli vain yhdet kengät koossa 37. Kokeilin niitä ja ne oli täydellisen kokoiset ja tuntuiset! Yleensä mulla käy niin, että pohdin kahden koon välillä kummat on paremmat, ja loppuen lopuksi en välttämättä ota ollenkaan, koska en vaan osaa päättää kumman koon ottaisin. Näistä kengistä oikea koko oli selkeästi tuo 37. Otin kengät kärryyn ja pyörittiin muilla osastoilla ja kokoajan mietin, että raaskinko ostaa nämä kengät, soitin jopa Jonille töihin pohtiakseni kenkäostoksia. Päätin kengät ostaa, koska olen niitä pidempään halunnut ja en ole tässä viime aikoina itseeni paljon tuhlannut. Onneksi ostin, koska niiden näkeminenkin saa mut hymyilemään. 

21.1.2019

Viime aikoina

Uusi vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin, me ollaan mm. treffailtu Felixin kanssa kavereita, shoppailtu, pidetty tarot kotikutsut, aloitettu unikoulu ja nautittu pikkupakkasesta ja lumesta pulkkaillen ja lumessa pyörien! Tarot kutsuilla mun lisäksi oli viisi vierasta ja pojat. Tulkitsijalla ei ollut mulle/meille mitään erikoista, mutta se on vaan hyvä, koska en kaipaakkaan mitään uutta tai muutoksia.

Nyt kun Joni on lomalla niin menin tänään yksin ikeaan kun Felix oli päikkäreillä ja ehdin takaisinkin ennen kun hän heräsi. Tämä oli yksi ensimmäisistä kerroista kun kävin missään yksin. Sieltä ostin vain kaikkea tarpeellista kuten salaattikulhon, salaattiottimet, pyyhkeitä, vessaharjan vaihtopäitä, eteiseen kengille suoja-alustat ja Felixille nokkamukin, lautasia ja yhden lelun myöhempää varten.

Tammikuu on mennyt hujauksessa ja tuntuu kuin joulustakin olisi jo ikuisuus. Ajankulu saisi pysähtyä tai ainakin hidastua! 

20.3.2018

Bola-koru

Tiesin jo heti raskauden alkuvaiheessa, että haluan tilata itselleni bola-korun. En halunnut bolaa sen takia, että välttämättä uskoisin sen maagisen äänen rauhoittavan lasta, vaan mielestäni se on nätti odotusajan koru ja se on vain plussaa jos se sattuisi toimimaan alla kuvatulla tavalla. 

Tilasin oman koruni Raskauskeijun nettikaupausta ja he kuvailevat Bolaa sivullaan näin:  
"Meksikolainen bola on kaunis helistinkoru odottavalle äidille. Korun sisällä on pieni ksylofoni, jonka päällä pikkuruinen pallo tanssii pitäen erityistä, hienoa hiljaista ääntä odottavan äidin liikkuessa. Korua pidetään roikkumassa vatsan päällä ja jo 20:nen raskausviikon jälkeen lapsi voi kuulla ja tunnistaa äänen. Korun maaginen ääni rauhoittaa lasta kohdussa raskauden aikana. Bola-korua säännöllisesti käytettynä, syntymän jälkeen lapsi tunnistaa tutun helinän, joka tyynnyttää häntä. Toimii siis myös imetyskoruna -lapsen ja äidin yhteisiin hetkiin."

Riipus vaihtoehtoja oli itselläni kaksi, simppeli hopeoitu pallo tai timanttipallo - päädyin tilaamaan simppelin hopeoidun pallon, koska ajattelin tämän pelkistetyn sopivan paremmin asuun kuin asuun. Koruun kuului musta nyöri, mutta tilasin samalla hopeaketjun, koska se on mielestäni tyylikkäämpi.

Aloin käyttämään bolaa suositellun 20:nen viikon aikoihin. Koru on ollut kaulassani päivittäin, mutta kotona otan sen melko pian pois, koska ketju on aika pitkä ja jää helposti kiinni joka paikkaan (kaksi kertaa olen ketjun jo poikkaissut).
Sitten kun korua ei enää tarvitse on varmaan alkuun todella outoa olla käyttämättä sitä, sillä siihen on jo niin tottunut. Täytyy varmaan alkuun käyttää korvaavaa pidempää kaulakorua. :D


25.2.2018

Mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle?

Ajattelin tehdä listan mitä ollaan jo hankittu vauvalle (ja äidille) ja mitkä odottaa vielä ostoslistalla. Mielestäni ollaan ihan hyvällä mallilla. Enää puuttuu kaikkea pientä mitä saa vähän joka marketista, kuten talkkia, kylpyöljyä, sinkkivoidetta.. jne. Näitä pienempiä juttuja en listaan laittanut ettei listasta tule liian pitkä, ja niitä tarvitsee kuitenkin "aina lisää". Kaikkea en tähän listaan varmaan muistanut muutenkaan laittaa, vaikka olen koittanut näitä miettiä jo muutaman päivän, jotta tästä tulisi mahdollisimman kattava. Jos mieleesi tulee jotain oleellista mitä listalla ei ole niin vinkkaa vaan, jos en olekkaan ajatellut aiemmin juuri sellaista!


VAUVALLE HANKITTUA
Yhdistelmävaunut
Turvakaukalo + adabterit, jotta sopii vaunujen runkoon kiinnitettäväksi
Turvakaukalon telakka
Isofix autoon
Hoitolaukku
Pinnasänky
Kehto ensisängyksi (Jonin isän tekemä)
Patja, peitto, tyyny, liinavaatteet, patjasuojuksia
Sitteri
Leikkimatto
Kantoreppu ja -liina
Kylpyamme ja kylpytuki
Hoitoalusta
Muutamat tutit ja tuttipullot
Maidon lämmitin
Imetystyyny
Vaatteita vähän joka koossa
Minilämpöpussi
3kpl harsoja, ehkä tarvitaa vielä muutama lisää?
Kosteuspyyhkeitä
Vaippoja
Pikkupyyhkeitä
Äitiyspakkauksesta tulleet tavarat
Liivinsuojia äidille


VAUVALLE HANKKIMATTA
Tuttinauha, tilasin juuri tarvikkeet tuttinauhaa varten
Nenäfriida
Itkuhälytin
Syöttötuoli, vaikka ei olekkaan ajankohtainen ihan vielä
Imetyskoru
Rintapumppu
Imetysliivit
Imetyspaitoja(?)

29.10.2017

Elokuun Kreetan matkan ostokset

Ajattelin vielä esitellä Kreetan matkan ostokset, vaikka matkasta onkin kulunut jo pari kuukautta. Näin pysyy paremmin itselläkin muistissa, että mitä on mistäkin hommannut. Ostokset pysyi maltillisina ja kaikki on käytössä/tulee käyttöön kunhan remontti valmistuu ja kesä tulee.
Laukun ja lompakon sain aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi. Ostin vastaavanlaisen laukun viime vuonna Teneriffalta ja se alkoi olemaan jo niin kulunut, että oli pakko saada samankaltainen uusi. Tämä laukkumalli toimii mulla parhaiten arkena kun tavarat pysyy järjestyksessä.
Alimpana oleva oliivinen käsivoide on äärettömän hyvää! Harmittaa kun ostin vain yhden pienen purkin, mutta en voinut silloin tietää että se on noin hyvää. Jos joku menee Kreetalle niin mulle on pakko tuoda ainakin pari purkkia käsivoidetta!
Ostettiin myös oliivipuusta tehty pippurimylly, mutta siitä ei tähän hätään ole kuvaa, voin lisätä sen loppuun myöhemmin.







3.8.2017

Neste Rally + Tuuri

 


Lähdimme jo viime viikon torstaina suoraan töistä ajalemaan Petäjävedelle ystävä pariskunnan luokse katsomaan Neste Ralleja. Matkalla kävimme syömässä ja kaupassa. Perillä olimme hieman ennen yhdeksää, muut vieraat oli jo saapuneet, meitä oli yhteensä yhdeksän. Torstai illalla vaihdoimme vain kuulumisia ja minä menin ajoissa nukkumaan, koska perjantaina herätys oli jo ennen seitsemää, rallit alkoi perjantaina jo 7:12!

Me saimme seurata paraatipaikalta EK2 ja EK5 Halisen ajot, koska ajoreitti meni ystäviemme pihan ohi, joten saimme seurata ilman passia. Teimme katsomon lavoista ja penkit laitoimme päälle niin ei tarvinnut ihan maan tasalta katsoa. Grillattiin makkaraa rallien ohessa, nautimme juomasta ja kuuntelimme ralliradiota kun isäntä asensi kaiuttimet ulos. Onneksi Petäjävedellä oli kaunis ja aurinkoinen sää niin oli mukava katsella. Heille on muutenkin ihana mennä kylään, koska heillä on 22 ihanaa koiraa (joista kaksi kerrallaan sisällä)! Koirakuume senkun kasvaa kun heidän koiruuksien kanssa viettää aikaa.

Rallien jälkeen juhlistimme hieman Mikan 30-vuotis syntymäpäiviä suklaisella vegetäytekakulla ja fresitalla. Perjantai illaksi meille oli vuokrattuna saunamökki Jämsänveden ääreltä. Muut kävivät saunassa ja uimassa paitsi minä..



Lähdimme lauantaina jo 12 maissa ajelemaan kohti Tuuria, koska sinne on järkevää mennä tämän kyläilyn yhteydessä, koska matka sinne kestää vain tunnin. Tuurista löysin tällä kertaa kaksi laukkua, huivin, käsikorun ja neljä kimaltavaa pöytäkynttilää. Ostin myös muuta pientä ja pari tuliaista vanhemmilleni. Kotona olimme vasta kahdeksan maissa illalla.

13.6.2017

Kesällä on ok pukeutua punaiseen

Olen aina mieltänyt punaisen värin jouluun ja punaista olen käyttänyt vain joulun alla (pois lukien työvaatteet). Vaikka olen muilla nähnyt punaisia vaatteita ympäri vuoden ja ne on aina näyttänyt hyvältä. Poikkesin viime viikolla lidlissä ja katse kiinnittyi heti punaiseen toppiin, tosin siinä vaiheessa en vielä tiennyt että kyseessä on toppi.. Ostopäätös syntyi heti. Muita värivaihtoehtoja ei ollut ainakaan sillä hetkellä ja hyvä niin, koska muuten olisin varmaan ottanut tutusti tummaa. Olen nyt käyttänyt kyseistä paitaa kerran ja vihdoin tajusin, että munkin on ok käyttää punaista muulloinkin kun joulun alla!


17.4.2017

Asuvalinta vaaleanpunaisin yksityiskohdin


Vaaleanpunainen on selkeästi yksi tämän kevään trendiväreistä. Ei tarvitse hirveästi seurata trendejä huomatakseen mikä on tänä keväänä pinnalla. Vaaleanpunaista ei multa löydy vaatteista, mutta asusteista löytyy.
Laukun ostin jo noin vuosi sitten, mutta ei ole päässyt vielä käyttöön. Onneksi löysin nämä ihanat vaaleanpunaiset kengät, jotka sopivat mielestäni täydellisesti laukun kaveriksi. Halusin pitää asun muuten yksivärisenä, jotta vaaleanpunaisen saa kaipaamansa huomion.
Kuvissa on myös mun uusi ja ensimmäinen bombertakki! Olen jo pitkään havitellut bomberia, mutta en ole löytänyt sitä oikeaa yksilöä. Nyt onneksi onnisti, vielä alennusrekistä.
Onneksi ilmat alkaa pikkuhiljaa lämmetä, niin voi ottaa jokapäiväiseen käyttöön bomberin ja muutkin kevät jutut!


2.3.2017

Essencen kosmetiikkaa

Ostin Essence kynsilakkaa ensimmäistä kertaa Puolasta vuonna 2014, enkä sitä ennen ollut nähnyt kyseisen merkin kosmetiikkaa suomessa, enkä heti sen jälkeenkään. Se oli harmi, koska tykästyin ainakin heidän kynsilakkoihin kovasti. Kunnes vuonna 2016 näin Essencen tuotteita ensimmäisen kerran Tokmannilla ja täydensin heti kynsilakka valikoimaani muutamalla uudella värillä. Sen jälkeen päätin kokeilla myös heidän huulipunaa ja pidin myös siitä.
Nyt kun minulla on ollut hyvät kokemukset kynsilakoista ja huulipunista, niin päätin laajentaa merkin muihinkin tuotteisiin. Ostin paletin joihin valitsin neljä luomiväriä ja korostuskynän. Toivottavasti nämä on yhtä hyviä kuin huulipunat ja kynsilakat. Onneksi näitä tuotteita ei ole hinnalla pilattu, joten ei ole suuri menetys, jos ei sovikkaan mun käyttöön.


15.1.2017

Alkuvuoden ostokset

Niinkuin aiemminkin kerroin etten ole ostanut koko syksynä/talvena vaatteita, niin nyt menin hyvillä mielin ale-ostoksille. Tein jopa hyviä alelöytöjä, mm. alempana esiteltävät kellot, huivi, shortsit ja valkoinen niken treenitoppi.
Alla esiteltävistä mustista housuista sen verran, että olen monta vuotta ostanut Gina Tricotin mustat Lisa farkut ja nytkin menin niitä kokeilemaan, koska tämän hetkiset on kulutettu jo niin loppu, että alkoi menemään rikki. Mutta, mikään koko ei sopinut alkuunkaan! Aiemminkin on joka kerta pitänyt ottaa eri koko. Heillä selvästi vaihtelee housujen koot erästä riippuen, se on harmi, koska aina täytyy kokeilla eri kokoja ja siltikään aina ei istu. Eli, jos menen vaikka parin viikon päästä sovittamaan Lisoja uudelleen niin voi olla että ne yksilöt sopii hyvin. Nyt testiin pääsee mustat housut H&M:stä, toivottavasti ajavat asiansa hyvin, kunnes löydän taas sopivat Lisat.

Ostin H&M:stä pikkulaukun ja Gina Tricotista meikkipussin.

Ur & Penn:stä ostin vasemman puolisen kellon, joka on tämän hetken lemppari. Hopea kello on Glitteristä.

Suuri huivi H&M:stä.

Vasemmanpuoleiset ihanat kollarit löytyi New Yorkerista ja mustat housut/farkut H&M:stä.

Shortsit hyvässä alessa BikBokissa.

Ihana paita Haloselta. 

Vasemmanpuoleiset treenitopit on Gina Tricotilta ja valkoinen niken toppi on tilattu Nellyltä.