Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit

13.2.2021

DIY Kukkakranssi

Meillä on ollut suunnilleen marraskuusta asti olohuoneen keskimmäisessä ikkunassa roikkumassa valotähti, koska tykkään pimeään aikaan pitää tunnelmavaloja. Tähti sai olla ikkunassa pitkään, koska on ollut pimeää, mutta nyt kun päivät on jo paljon valoisampia ajattelin, että nyt on aika ottaa tähti pois. Ennen tähden pois ottoa aloin miettiä mitä siihen tilalle voisi laittaa, koska ajattelin täällä näyttävän kolkolta jos siinä ei ole mitään. Koitin googlailla nettikaupoista kaikkia roikkuvia juttuja tuloksetta. Yhtäkkiä keksin kukkakranssin mitä on nyt näkynyt enenevissä määrin somessa ja pikaisen pinterest selailun päätteeksi päätin, että tälläinen siihen tehdään! Tilasin tekokukat ikean click and collectin kautta ja ostin valkoisen 35cm kokoisen renkaan muovitukusta. Tähti oli halkaisijaltaan 50cm ja ensin ajattelin haluavani sen kokoisen renkaan tai minimissään 40cm, mutta onneksi kävin tämän renkaan hakemassa kaupasta sillä tuo 50cm olisi ollut kyllä aivan liian suuri. Tämä 35cm on juuri hyvän kokoinen. 
 

Itse en ole kovinkaan luova vaikka haluaisin olla ja helposti kuvittelen kaiken tekemisen helpommaksi mitä se oikeasti on ja sittenpä alkaa pinnaa kiristää, joten pyysin apua kranssin tekoon Felixin kummilta kun hän teki juuri itselleen tällaisen kuivakukista. Menin maanantaina hänen luokseen ja alettiin hommiin. Tai oikeastaan se meni niin että T teki ja minä katsoin silmä tarkasti vierestä ja kerroin mielipiteeni miten kukat tulisi asetella, vaikka siihen annoinkin vapaat kädet ja olin varmaan kaikkiin ehdotuksiin tyytyväinen. 

Kranssin tekoon meni yllättävän kauan aikaa eikä ollut helpoimmasta päästä ja totesin useasti, että onneksi en alkanut yksin tätä tekemään. Tekokukista ja -lehdistä tehtiin ensin pieniä kimppuja mitkä kiinnitettiin rautalangalla ja sitten kun niitä asetteli ja kiinnitti renkaaseen rautalangalla niin ne tietty pyörähti alas, koska tekokukat on melko painavia. Jatkettiin rautalangalla kiinnitystä, mutta otettiin lisäksi myös ruskeaa vahvaa teippiä jonka avulla kukat ja pienet kimput pysyi paikallaan. Laitettiin kranssi roikkumaan ikkunaan ohuella langalla ja jouduin hieman taivuttelemaan lehtiä, että ne peittäisi isommat teipit ja rautalangat alleensa. 

 

Olen tähän kranssiin niin tyytyväinen ja se on juuri sellainen kun mielessä kuvittelinkin. Se sopii niin hyvin meidän olohuoneeseen. En voisi olla tyytyväisempi! Ja nyt ehkä osaisin tehdä tällaisen yksinkin, kun katsoin niin tarkasti tekoa.

5.12.2018

Aiemmat jouluiset postaukset

Ajattelin koota tähän aikaisempina jouluina julkaisemiani jouluisia postauksia joissa on jouluisia jälkiruokia ja koristeita. Laitan linkit postauksiin kursivoituna niin pääsette nopeammin postaukseen mikäli se kiinnostaa. Toivottavasti joku löytää jotain mieleistä näistä, jos päätätte tehdä jotain näistä niin tulkaa ihmeessä kertomaan miten onnistui ja pidittekö!

Vietettiin 2015 Jonin äidillä joulua jo marraskuun lopulla hänen matkansa takia, ja tein meille jälkiruuaksi herkullisia piparimuffineita.



Samana vuonna varsinaiseksi jouluksi tein herkullisen glögijuustokakun.


2016 jouluksi tein vanhemmilleni ja Jonille arpajoulukalenterit, tosin tämä tulee nyt vähän myöhässä kun joulukuu on käynnissä, mutta eihän se haittaa jos antaa hieman myöhässä!


2016 vuonna tein ensimmäistä kertaa jouluista rocky roadia, tätä olen tehnyt muinakin jouluina, koska tämä on niin hyvää ja myöskin nopea tehdä.


Samana vuonna tehtiin joulukoristeeksi valkosuklaa-riisimuro kuusimetsä, tämä oli ihan syötävää, mutta me jätimme kuuset syömättä.

 
Innostuin tekemään äidilleni joululahjaksi joulupallokranssin, kranssia oli kiva tehdä vaikka siihen aikaa menikin. Haluaisin tehdä näitä lisää, koska olen nähnyt tosi upeita kransseja, mutta nyt ei ole ollut riittävästi aikaa. Onneksi Joni teki mulle kranssin samana vuonna lahjaksi niin meidänkin kotia koristaa kranssi.


2016 jouluksi tein jälkiruuaksi karpaloisen kerroskakun, mielestäni hyvä ja hieman erinlainen jälkiruoka.


Viime vuonna teimme glögisangriaa, me teimme raskauteni takia alkoholittoman version. Mielestäni tämä sopisi hyvin esimerkiksi pikkujouluihin vaikka alkoholillisena.

 

25.12.2016

Joulupallokranssi

Tein äidilleni joululahjaksi joulupallokranssin, koska olen nähnyt niitä nyt aika paljon ja ne näyttävät todella kivoilta. Suunnitelma oli tehdä pelkistä hopea palloista, mutta ostin niitä aivan liian vähän ja kun menin hakemaan lisää ei niitä tietenkään ollut, joten otin samat pallot punaisena. Näin jälkikäteen olen ihan tyytyväinen että tuli otettua punaisiakin, olisi voinut olla aika pliisu ilman niitä. Tein siis ensimmäistä kertaa tälläisen ja aikaa kranssin tekoon meni 3h. Teen varmasti joskus toisenkin, mutta silloin olisi kiva olla myös näistä pienempiä palloja niin saisi rakoja/aukkoja peitettyä myös niillä.


Käytetyt tarvikkeet kranssiin:
- 30cm kranssipohja
- Kuumaliimapistooli ja liimaa (Mulla meni 5kpl liimapuikkoja)
- Joulupalloja (Käytin yhteensä 93 palloa)
- Helminauhaa (Meni noin 6m)

Lajittelin ensin pallot, jotta niitä on helpompi ottaa ja leikkasin narut pois sitä mukaan kun käytin, koska tiesin että niitä jää käyttämättä. Suojasin pöydän sanomalehdillä ja laitoin liimapistoolin lämpeämään. Solmin myös ohuesta, mutta kestävästä langasta kranssipohjaan kiinni nauhan, jolla saa ripustettua.


Ensin koitin suunnitella miten ja laitan pallot, mutta ei mikään tuntunut sopivalta, joten päätin vain aloittaa ja sitä mukaan vähän katsoa että tulee värejä symmetrisesti. Aloitin ulkoreunasta ja seuraavaksi laitoin sisäreunan. Näiden jälkeen seuraavan kerroksen pistin lähemmäksi ulkoreunaa ja sitten taas sisäreunaan ja sitten jäikin enää pääli kerroksen laitto.


Kun kaikki pallot oli liimattu, vaihdoin paikkaa, jossa sain liimapistoolin johdon kulkemaan vapaammin. Aloin täyttämään välejä ja koloja helminauhalla. Luulin että nauhan laitossa menisi kauemmin suhteessa palloihin, mutta eipä juuri.


Lopuksi ripustin kranssin testiksi naulakkoon, koska en löytänyt seinistä sopivaa naulaa. Tässä vaiheessa näkyi hyvin, jos oli joku helminauhan kohta jäänyt liimaamatta. Olen kyllä tyytyväinen tähän kranssiin, vaikka tätäkin kuvaa katsomalla erottaa koloja yms, mutta ei niitä äkkiseltään huomaa. Toivottavasti lahja on mieluinen!