11.9.2021

Miltä meidän pihalla näyttää nyt?

Muistin että olisin keväällä kirjoittanut meidän tämän kesän pihan to do -listan tänne, mutta enpä ollutkaan! Ollaan saatu hyvin tehtyä ja kesän aikana on tullut muutamia ylimääräisiä juttuja tehtäväksi niin sen takia ei kaikkea ole alkuperäiseltä listalta vielä tehty. Voi olla että olen listalta jotain unohtanut, mutta on tässäkin jo paljon.

TEHTY
- Terassin pesu ja öljyäminen.
- Katoksen alle oville listat ja katoksen alta seinälautojen maalaus.
- Autotallin kynnyksen asennus ja maalaus.
- Tuijien istutus ruukkuihin. 
- Istutusaltaiden teko, niihin istutusten laitto ja valopylväiden asennus.
- Mongolianvaahteran istutus. 
- Terasille ruokapyödän teko. 
- Taas koko pihan mullitus ja ruohon kylvö. 
- Koko talon ympärille pikkukiven lisäys.

TEKEMÄTTÄ
- Tuolit ruokapöydälle. 
- Autotallin edustan laatoitus (laatat on valmiina). 
- Autotallin viereen rimat. Rimat on jo valmiina mitassa ja maalattu kertaalleen. 
- Paljuun rappuset ja muutenkin palju käyttökuntoon.
 
 
Talon ilme muuttui heti kun saatiin ovien listat paikalleen ja maalattua toiseen kertaan. Onneksi päädyttiin mustaan eikä keltaiseen kuten ennen oli. Musta on paljon modernimman näköinen.
 
 
Ruukut oli alunperin ihan normi betonin väriset, mutta maalattiin ne mustaksi ja hake tietty myös mustan värisenä. Haluttiin nämä tähän tuomaan vähän näköestettä paljuiluun ja myös kiva kun on jotain muuta katseltavaa terassilta kuin naapuritalon seinä nyt kun reunapuskatkin on melko matalat. 


 
Kun piha asfaltoitiin niin asfaltin ja ruohoalueen välille jäi korkea "porras" josta sain idean, että tehtäisiin istutusaltaat jolloin saisi helposti tasoeroa hävitettyä. Joni ajatteli ensin, että olisi laittanut multaa asfaltin tasalle ja siitä pikkuhiljaa tasoittanut tasoeroa, mutta en halunnut, koska mielestäni se ei olisi näyttänyt hyvältä kun nuo reunapuskatkin jäisi ns. alas ja ruohoalue olisi korkemmalla. En nyt osaa oikein selittää mitä tarkoitan, mutta toivottavasti joku sai kiinni! 
 
Halutaan että meidän piha on tyylikäs, yksinkertainen ja helppohoitoinen, joten oikeastaan ainut vaihtoehto on tuijat. Päädyimme timanttituijiin naapurien suosituksesta. Halusin väliin myös pallotuijia ettei tule liian seinämä fiilistä ja päädyimme myös laittamaan kumpaankin samanlaiset pylväsvalot mitä meillä on talon seinissä. Keskelle oli myös käytännöllistä jättää kulkuväylä. 

Pohdittiin pitkään mikä puu haluttaisiin pihalle ja kummatkin kirjasi lemppareita ylös ja kysyttiin vaihtoehdoista myös puutarhuri ystävältämme mielipiteitä. Meillä on pihalla ennestään yksi vaahtera autopaikkojen vieressä ja itse pidän vaahterasta sen isojen helposti haravoitavien lehtien vuoksi, joten päädyimme mongolianvaahteraan. Joni teki sille myös väliaikaisen suojan robottiruohonleikkurin takia, koska muuten se olisi kaatanut puun kumoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti