Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esittely. Näytä kaikki tekstit

31.12.2025

Joululahjat

Perinteiseen tapaan ajattelin esitellä myös meidän joululahjat. Tänäkin vuonna lapset saivat mielestäni juuri sopivan määrän lahjoja. Ei mitään turhaa krääsää, vaan sellaisia, jotka oikeasti ilahduttavat ja pääsevät käyttöön.

Alexin paketit sisälsivät pleikkariin Astro Bot -pelin, Pokemon-kortteja ja niille oman kansion (kortit eivät näy kuvassa, koska ne oli jo aseteltu paikalleen), pleikkarin lahjakortin, Tatu ja Patu -kirjan sekä Minecraft-legoja. Lisäksi hän sai legoille säilytysrasian, uuden rannekellon, urheiluauton, aidon Labubun, pääkallosmashersin sekä kaurakeksejä ja sipsejä. Kuvassa näkyvä iso GraviTrax-paketti oli pojille yhteinen lahja, mutta se päätyi nyt Alexin kuvaan esille.

 
Felix puolestaan sai pleikkarille lahjakortin ja FIFA 26 -pelin, kolme erilaista Lego-settiä (Minecraft, Marvel ja traktori), legoille säilytysrasian, jalkapallon sekä futis- ja jäkiskortteja. Lisäksi paketeista paljastui leffalippu, tietokoneen rakentamisesta kertova kirja, Lafufu, sekä suklaata ja sipsejä.
 

Minä sain tänä vuonna valtavan määrän lahjoja, ja vielä todella arvokkaita sellaisia. Olin ihan aidosti häkeltynyt, enkä todellakaan osannut odottaa mitään tällaista – en määrässä enkä arvossa. Jonilta sain Marimekon Urna-maljakon, Marimekon 2,5dl kultaisen mukin (kuvassa näkyvä isompi 4 dl muki oli Jonille itselleen), Huawei GT 6 -älykellon, hierontalaitteen, energiajuomakeissin sekä juhlapöydän konvehteja. Mun vanhemmilta sain Iittalan tarjoiluastian, mukin pienillä Unikoilla, kaksi vaaleanpunaista Marimekon lautasta sekä pyöreät lautaset beigenä ja burgundyn sävyissä. Jonin isältä sain Marimekkoon lahjakortin ja kaksi karkkirasiaa, ja Jonin äiti ilahdutti koko perhettä Puuhamaa-lipuilla ensi kesää varten.
 

30.5.2025

Ideaparkin ostokset

Nyt esittelen ideaparkin ostosreissun ostokset! Olen viimeksi esitellyt ostoksia tällä tavalla varmaan vuonna 2016, eli nyt mennään ajassa paljon taaksepäin. Shoppailujen välissä kävin lounaalla Daddy’s Dinerissa ja myöhemmin kävin kahvilla arnoldissa, koska halusin testata uutuus banaanidonitsia.
 
Kuvasta puuttuu uusi musta bleiseri
 
Ensinnäkin H&M:ssä oli member days ja kaikki oli -20%, jos osti tietyn summan yli. Tällä kertaa löysin H&M:stä vaikka ja mitä. Olen kyllä aina löytänyt ko. liikkeestä mieleisiä tuotteita, mutta nyt jotenkin erityisen paljon. Pakko kertoa tuosta laukusta ensin: näin joskus vuoden vaihteessa jonkun Ruotsalaisen tekevän ost. est. videota H&M tuotteista ja hänellä oli siinä videolla tuo laukku ja ihastuin siihen heti ja liketin videon, jotta pääsen palaamaan siihen myöhemmin. Selasin nettikaupan useamman kerran parin kuukauden aikana josko kyseinen laukku olisi tullut myyntiin myös suomen markkinoille, mutta se ei verkkokauppaan ilmestynyt. Ideaparkissa kun kävelin liikkeeseen sisään niin näin ensimmäisenä tämän laukun ja tarkistin vielä videon, että kyllä on sama laukku kyseessä niin nappasin sen heti matkaani yhtään miettimättä tai hintaa katsomatta! Laukun ovh oli 34,99€, mutta kassalla myyjä kertoikin, että on alennuksessa hintaan 15,99€ ja siitä lähti vielä se alennus -20% pois, eli laukun hinnaksi jäi vain 12,79€! :D En voi käsittää, että löysin kauan haluamani laukun ja vielä näin hyvään hintaan! H&M:stä ostin laukun lisäksi myös lippiksen, mustan lyhyen bleiserin, kaksi mustaa paitaa, harmaan neuleen, marjapuuron värisen paidan ja molemmille pojille farkkutakit.
 
Jatkoin kiertelyä ja päädyin Luhta Outlettiin, jossa oli kaikki loppuunmyynnin vuoksi -50-70% alennuksella, joten kiersin kaikki tarkkaan ja kokeilin useampaa takkia. Katseeni kiinnitti heti huomion rekissä olevaan pinkkiin takkiin. Kokeilin parikin kertaa ja mietin, että onko se liian villikortti, mutta päädyin sen ostamaan, koska onhan se ihana ja minut ainakin erottaa talvella liikenteessä pinkin takkini kanssa. Alennus oli myös todella hyvä sillä ovh oli 249,95€ ja nyt hinnaksi jäi 74,98€ kun alennusta tuli 70%. En takkia olisi ikinä ostanut täydellä hinnalla tai edes -50%:lla, mutta tähän hintaan se oli pakko kotiuttaa, koska kyseessä on vielä laadukas rukan takki.  
 

 
New Yorkerista ostin kahdet biker shortsit, rintsikat ja topin, johon on valmiiksi ommeltu kupit eli ei tarvitse rintsikoita. KappAhlista mukaan tarttui vyö mikä oli myös hyvässä alessa. Minimanista ostin itselleni vielä marimekon vihon ja Felixille tuliaisiksi jäkiskortteja.

 

Paljon tuli osteltua, mutta ihania juttuja. Ja mikä tärkeintä melkein kaikki oli alennuksessa! Ainoastaan New Yorkerin shortsit ja toppi ei ollut alennuksessa, mutta niissä on muutenkin hinta jo lähtökohtaisesti matala. Harmi kun ei ole enää kaikki kuitit tallessa niin en voi tehdä sellaista koostetta paljon meni rahaa, ja mitä olisi mennyt, jos tuotteet olisi ollut ovh.

31.12.2024

Joululahjat

Olen aina joulukuun alussa kirjannut tänne ylös omia ja poikien lahjatoiveita, mutta tänä vuonna en saanut aikaiseksi. On ollut jotenkin voimaton olo tietyllä tapaa ja tämmöinen ylimääräinen on jäänyt. Näin jälkikäteen harmittaa, koska niihin on ollut välillä kiva palata katsomaan mitä on tullut toivottua. 

Alexin joululahjat sisälsi jälleen paljon ajoneuvoja! On sentään jotain muutakin kuten palapeli, taskulamppu, kylpytakki, fortunapeli ja omat langattomat korvakuulokkeet. Kirjan pojat saivat yhteiseksi. Kaikki lahjat on ollut mieluisia ja niillä on leikitty. Alex ei itse esittänyt mitään toiveita lahjoille, mutta syksyn mittaan kyllä toivoi paljon harjakonetta ja sen hän nyt sai. 


Felix ei myöskään alkuun toivonut mitään. Pojat kyllä lelulehdetkin selasi läpi ja Felix taisi ruksittaa itselleen neljä lelua ja Alex kolme ja näistäkin osa oli sellaisia mitä meiltä jo löytyy.. F oli myös äidilleni sanonut, että ei toivo mitään, vaan pukki saa tuoda mitä haluaa. Lähempänä joulua F tuli mieleen kyllä yksi toive ja se oli marimekon lautanen sinisenä! :D Hän pyysi yksi ilta iltapalaa marimekon lautaselle ja samalla sanoi, että "toivon kyllä oman lautasen sinisenä ja sitä sä et saa lainata". Unikkoa ei tällä hetkellä myydä sinisenä, mutta onneksi facen kirppiksen kautta sain ostettua uutta vastaavan lautasen, joka myös ehti onneksi tulla! Ja voi sitä riemun määrää kun hän avasi paketin, josta tämä lautanen löytyi. Hän heilutti sitä niin innoissaan, että pelkäsin sen heti osuvan pöydän kulmaa ja menevän rikki :D 

Lautasen lisäksi hän sai twisterin, laivan upotuksen, legoja, minecraft leluja, sinisen turtlesin, pokemon kortteja, pokemonin joka vedetään ulos niin jää pyörimään lattialle, vaatteita, taskulampun, langattomat kuulokkeet, valomiekan ja minecraft kirjoitussetin. Syötävä suklaakimble on yhteinen. 


Joni osti meille yhteiseksi vaa'an, koska edeltävä on aika vanha ja huonosti toimiva. Häneltä sain myös langattomat kuulokkeet, koska aiemmista meni toinen kuuloke rikki, sekä suklaata. Mun vanhemmilta sain hajuveden, suklaata ja kaksi marimekon mukia, sekä saatiin yhteiseksi Jonin kanssa denniksen lahjakortti lastenhoidon kera. Jonin isä antoi meille lottokupojenka, mistä ei tainnut tulla mitään voittoja. Sain aiemmin myös ystävältäni hänen itse kutomat ihanat marimekon villasukat ja mukin! 


Itse annoin vanhemmilleni molemmille 30min hierontalahjakortit, baileys suklaata ja yhteiseksi puvaviinin. Jonille annoin 4dl marimekon mukin jaFingerporin kok kuva 10 kirjan. 

30.11.2024

Marraskuun puuhia

Marraskuu alkoi halloween juhlilla ystäväni luona. Mentiin F kanssa kahdestaan, koska mentiin siitä suoraan Rajupaja Areenalle, jossa F pääsi pelaamaan välieräotettelun TuTon pelissä. Muuten Alex olisi päässyt mukaan, mutta ei olisi ollut järkeä ajella edes takaisin kun jäähalli on ihan ystäväni vieressä. Hän oli koristellut upeasti ja panostanut tarjottaviin. Hän oli myös keksinyt kivan leikin lapsille, jossa piti laittaa käsi reiästä ja tunnustella mitä kammottavia juttuja siellä oli. 


Tässä kuussa F on viettänyt futiskauden päättäjäisiä huvimaassa, josta sai palkinnoksi kaudesta pokaalin. Kun taas jäkisjoukkueen pikkujouluja vietettiin viime viikolla kiipeilemällä myllyn irti maasta paikassa. Sinne tuli myös joulupukki, joka jakoi jokaiselle lahjat. Lahjaksi joukkueelta saivat joulupallon jossa sisällä oli oma pelaajakuva.
 

Pidettiin vanhempieni kanssa leffailta heillä. Katsottiin Myrskyluodon Maija ja herkuteltiin. Tarjolla oli pizzaa, suolaisia ja makeita joulutorttuja, suklaata, karkkia, sipsiä sekä cocktailtikkuihin laitettavaksi juustoa, lihapullia ja viinirypäleitä. Mä toin juomaksi skumppaa.

Leivottiin perinteisesti pipareita kummien kanssa ja ensimmäistä kertaa oltiin heillä leipomassa kun tähän asti ollaan oltu meillä. Kaikki jaksoi hienosti leipoa ja koristella, A toki vähiten, mutta hänkin yllättävän pitkään! A koristeli aika överipipareita, mutta sitten kun hän syö niin haluaa kaikki koristeet pois! Onneksi sokerimassa saa sentään jäädä, mutta kaikki nonparellit, suklaat yms täytyy ottaa pois. 

Kuuluin yhden jalkapallojoukkueen johtokuntaan ja tässä kuussa erosin hallituksesta kauden vaihtuessa. Vapaaehtoistyö otti paljon enemmän kuin antoi ja päätin jo kesällä, että kun kausi vaihtuu en aio jatkaa enää kyseisessä tehtävässä. 
Tässä kuussa meillä oli työpaikan pikkujoulut ja hoidin loputkin joululahjat alta pois. Joulu on myös koristeltu kotiin pl. iso kuusi.

30.9.2024

Elokuun puuhia

Käytiin perinteisesti Sirkus Finlandiassa Felixin ja pappan kanssa. Alex ei vielä päässyt mukaan kun ei jaksa edes elokuvaa katsoa pidempään niin jäi sirkus häneltä vielä väliin. 

Lapset osallistui myös mll:n nappulajuoksuihin. Alex ei ollut yhtään innokas juoksemaan eikä olisi halunut numerolappua itselleen, mutta kyllä hän sitten hienosti kuitenkin juoksi ja antoi numeron olla. Hän juoksi jopa kaksi kertaa kun juoksi varaslähtönä kerran ja sitten palautettiin lähtöön ja sitten juoksi muiden kanssa. Oli oikein kiva tapahtuma ja siellä oli paljon oheistoimintaa kuten pomppulinnoja, erilaisia futisjuttuja, partiotoiminnan esittelyä, buffet.. yms. Keli oli onneksi myös aurinkoinen. 
 

Felixillä alkoi toinen uimakoulu elokuun alusta ja ollaan Alexin kanssa käyty muuten vain uimassa. Ekalla kerralla hän ei millään olisi halunnut tulla, mutta kun tajusi ja näki paikan niin viihtyi todella hyvin. Hän kyseli koko viikon, koska pääsee uimaan niin oli nyt viikonloppua pakko käydä taas. Felix oli sillä aikaa päiväkotikaverin luona leikkimässä niin päästiin kahdestaan uimaan. 

Päiväkoti tosiaan jatkui kesälomien jälkeen ja Felixillä alkoi ESKARI! Käytiin eskaria varten ostoksilla ja F valitsi itselleen fortnite repun, sonic aiheisen viivottimen, teroittimen, kumin ja kynän, koska hänellä on ennestää sonic penaali. Ei näitä olisi välttämättä tarvinnut, koska päiväkodilta saa perus jutut, mutta onhan se nyt kiva ostaa kaikkea kivaa kun alkaa uusi iso etappi. Värikyniä löytyi ihan uusia kotoa jo ennestään niin niitä ei nyt tarvinnut ostaa. Hän on kyllä niin ylpeä ja innokas eskarilainen. 
 

Sain viime vuonna 30v lahjaksi Naantalin kylpylään lahjakortin ja nyt viimein päätin hemmotella itseäni menemällä jalkahoitoon sekä hierontaan. Molemmat teki niin hyvää!

Mulla oli taas Alexin kummitädin kanssa kirppispaikka puoliksi viikon ajan. Hyvin kävi taas kauppa eikä paljoa jäänyt takaisin raahattavaksi. Joku oli siellä sanonut, että näistä olisi voinut pyytää enemmänkin, mutta halusin tavaroista vaan eroon niin siksi hinnoittelin hieman ehkä alakanttiin.

5.1.2024

Jasmiina Hoo 9-vuotta - vuosikatsaus

 
Taas on aika pistää pakettiin yksi vuosi. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi tehdään taas vuosikatsaus viime vuoteen. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 193 271.

Vuonna 2023 julkaisin yhteensä vain 53 postausta. Eniten postauksia julkaisin heinä- ja joulukuussa ja vähiten helmi- ja lokakuussa. Tuntuu että motivaatio kirjoittamiseen hiipuu vuosi vuodelta. Tai pidän kyllä kirjoittamisesta, mutta se jää helposti kun tällä hetkellä arjessa on paljon muutakin niin jostain on pakko tinkiä. Nyt taitaa olla käynnissä ne kuuluisat ruuhkavuodet. Onneksi olen kuitenkin joka kuukausi pitänyt yllä edes yhden kuulumispostauksen kirjoittamisen.
 
Top 3 katsotuimmat postaukseni koko yhdeksältä vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2023 on:

1. Ystävän häät 22.7.2023
3. Serkun häät 15.7.2023
 
TAMMIKUU
 

Tammikuussa Felix aloitti kiekkokoulun ja pidettiin sitä varten shoppailupäivä ja hankittiin kaikki tarvittavat varusteet. Sain myös yllättävän vieraan Rovaniemeltä eli serkkuni, jonka kanssa käytiin elokuvissa, kahvilla ja hieman shoppailemassa. Tammikuussa jatkui Alexin kummitädin häiden suunnittelut ja keskityttiin tässä kohtaaa kutsukortteihin. Kuun lopulla minulta revittiin viimeinen viisaudenhammas ja sen poisto meni todella hyvin.
 
HELMIKUU 
 

Helmikuussa aloitin isännöinnin ammattitutkinnon oppisopimuksella. Pulkkailtiin paljon ja nautittiin lumesta. Runebergin päivää vietimme Alexin kummitädin luona. Meillä oli tiimi-ilta ja kävimme syömässä sekä elokuvissa. Meidän lähikentällä oli kiva luistelutapahtuma johon tuli myös paloautoja ja ambulanssi. Kuun lopulla vietimme myös Kanariansaari-iltaa Jonin tädin luona.
 
MAALISKUU 
 
 

Maaliskuu alkoi leikkimällä Leo's leikkimaassa, tämä oli ensimmäinen kerta Alexille. Nuori Herra täytti 2-vuotta ja hänen synttäreitään vietettiin jalkapalloteemalla.  
 
HUHTIKUU 
 

Huhtikuussa kävin todella pitkästä aikaa raskaamman musiikin keikalla. Pääsiäistä varten koristeltiin hienot pajunoksat ja käytiin virpomassa. Pääsiäisen jälkeen oltiin kaikki enemmän ja vähemmän kipeitä. Saimme kaikki paitsi Alex antibioottikuuritkin. Tivoli Sariola rantautui kuun lopulla Turkuun ja mentiin huvittelemaan heti avajaispäivänä ettei vaan jää käymättä. Felix täytti 5-vuotta ja hän sai pitää ensimmäiset kaverisynttärit meillä kotona. Kaveri- että sukulaissynttäreissä oli teemana supersankarit. Felix aloitti myös jalkapallon ja itse lupauduin joukkueen johtajaksi yhdessä toisen äidin kanssa.
 
TOUKOKUU 
 

Toukokuussa vietettiin äitienpäivää, aamupäivän olimme kotosalla, mutta iltapäiväksi menimme mun vanhemmille. Minulla oli töiden puolesta kaksi illanviettoa ja toisen päätteeksi seuraavana aamuna minulla meni sylkikivä sylkirauhaseen. Keskurilla oli kiva tapahtuma perheen pienimmille missä oli paljon erilaista ohjelmaa.
 
KESÄKUU
 

Kesäkuussa vietimme Alexin kummitädin polttareita. Meillä oli Jonin kanssa 6-vuotis hääpäivä, mutta emme viettäneet sitä mitenkään erikoisemmin. Kesäkuussa kiersimme paljon eri ulkoleikkipuistoja, kuten seikkis ja Hovirinta. Juhannus oli poikkeuksellinen, koska ei käyty edes pikaisesti mökillä kun Joni oli kaverinsa luona Keski-Suomessa niin ei tullut lähdettyä yksin poikien kanssa. Kesäkuuhun mahtui kyllä yksi mökki visiitti sekä valmistujaisjuhlat.
 
HEINÄKUU 
 

Heinäkuussa minä ja pojat lomailtiin kuukausi ja Joni kaksi viikkoa. Lomaan mahtui paljon kaikkia kivoja reissuja kuten korkeasaari, zoolandia, laivareissu... Tähän kuuhun mahtui myös kahdet häät joista toisissa olin kaaso/hääjärjestelijä.
 
ELOKUU 
 

Elokuussa oli arkeen paluu lomien loputtua ja Felix aloitti viskarin. Onneksi ehdittiin kuitenkin kaikkia kivoja juttuja vielä kuten mennä sirkukseen, tivoliin, sisäleikkipuistoihin. Otin myös Alexin kummitädin kanssa kirppispaikan niin päästiin eroon taas kaikista pienistä vaatteista yms. Kävin ystäväni kanssa myös todella extempore risteilyllä kuun lopussa!
 
SYYSKUU 
 

Täytin kuun lopussa 30-vuotta, joten koko syyskuu meni enemmän ja vähemmän synttärien juhlinnan ja järjestelyiden lomassa. Juhlittiin sukulaisten kesken ja erikseen kavereiden kesken. Syyskuussa päästiin tänä kesänä myös ensimmäistä kertaa paljuun ja Alex pääsi ensimmäistä kertaa hoploppiin! Kuun alussa otin myös pitkästä aikaa salijäsenyyden uudelle fressi kuntosalille ja aloitin itämaisen napatanssin. 
 
LOKAKUU 
 

Lokakuussa harjoittelin todella ahkerasti hollantilaisten lettien tekoa ja aloittelin joulufiilistelyä joululauluilla ja glögillä. Tässä kuussa oli muutama illanvietto, joista toinen oli yllätys 30v bileet.
 
MARRASKUU 
 

Marraskuun alussa olin sylkirauhasen tähystyksessä tyksissä ja kun siitä oli pahin takana niin tietysti iski flunssa päälle. Ehdin juuri ja juuri parantua työpaikan pikkujouluiksi! Leivottiin pipareita kummiperheen kanssa ja mun serkku tuli Rovaniemeltä tänne, koska osallistuttiin hänen serkun yllätys 30v juhliin. Marraskuun kruunasi joulumyyjäiset päiväkodilla ja se, että mut nimettiin Kaarinan Nappuloiden johtokuntaan!
 
JOULUKUU 
 

Joulukuussa oli Felixin ekat futisturnaukset ja mulla oli eka hallituksen kokous liittyen KaaNaan, koska mut nimettiin johtoryhmään. Vaihdoin kuntosalia fressiltä annasportille, johon siirryin ryhmäliikunnan perässä. Joulukuussa fiilisteltiin joulua ja pulkkailtiin paljon!
 

3.1.2024

Miniloma

Poikien päiväkoti oli taas kiinni välipäivät ja onneksi sain itsekin nuo kolme päivää vapaaksi ettei pitänyt viedä heitä varahoitoon vieraaseen paikkaan suurimmaksi osaksi vieraiden aikuisten ja lasten kanssa. Tai pojilla alkoi loma jo 21.12. koska päiväkodista tuli useampi vatsatauti-ilmoitus niin saatiin järkättyä niin, että Joni oli pekkasella yhden päivän ja mun vanhemmat oli heidän kanssaan toisen päivän. 
 
Meillä oli oikein kiva miniloma. Keskiviikkona mun ystävä poikansa kanssa tuli meille päiväksi. Me äidit saimme jutella kuulumisia lähes rauhassa kun lapset leikki kiltisti yhdessä ja .Alex uppoutui omaan leikkiinsä autojen parissa pidemmäksi aikaa. Syötiin ja kahviteltiin. Kun Alex oli päikkäreillä pojat saivat pelata yhdessä hieman pleikkaria. Kyläilyn jälkeen mentiin vielä ulos pulkkailemaan. 
 

Torstaina mun vanhemmat tuli meille poikien kanssa kun minä menin myllyyn kaupoille. Ostoslistalla oli muutama tarpeellinen juttu Felixille ja ne onneksi löytyi! -50% hintaan sain hänelle farkut, paidan, boksereita ja sukkia (sukkia myös Alexille) ja normihinnalla ostin pyjaman ja uudet tossut päiväkotiin. Itselleni löysin upen mekon mitä haluaisin päästä ulkoiluttamaan esim. örinäkeikalle, johon se mun mielestä sopii hyvin. Ostin myös alesta erilaisia ponnareita itselleni ja käsirasvan töihin. Kävin myös cittarissa mistä ostin Alexille alennuksesta dinosaurus jättipehmolelun ja jemmaan molemmille pojille lelut mitkä annan kun on joku juhlapäivä tms. Jyskistä hain vielä uusille tyynynpäälisille sisätyynyjä. Olen oikein tyytyväinen ostoksiin ja alennuksiin! Illalla kävin vielä skumppajumpassa, suklaameditaatiossa ja rumpurentoutuksessa. 
 

Perjantaina mentiin aamupalan jälkeen Jonin isän luokse pitkästä aikaa kylään. Hän käy yleensä meillä niin on kiva mennä välillä hänen luokse kun pojatkin tykkää leikkiä siellä olevilla leluilla. Uutenavuotena tehtiin perinteinen hodaribuffa ja illalla mentiin Kupittaalle katsomaan lasten ilotulitus jonne Jonin isä tuli myös mukaan. Oli todella hiljaiset ja upeat ilotulitukset.

26.12.2023

Joululahjat

Alexin lahjat on hyvin hänen näköiset, koska ajoneuvot. Mun vanhemmilta hän sai traktorin peräkärryineen ja tarpeellisia käyttövaatteita seuraavassa koossa kun Felixiltä ei tuota kokoa jäänyt juurikaan jemmaan kun kaikki kului puhki tai meni pilalle askarteluissa tms. Kummitäti antoi roska-auton. Jonin isä antoi possun, kirjan ja pikkuautoja. Me ostimme kauko-ohjattavan auton, monster truckin, pujotteluhelmet ja yhteiseksi pojille annoimme tuon koiran mikä osa istua, antaa tassua, kävellä.. Alex on tuon koiran parissa enemmän touhunnut ja nimesimme sen Ticoksi. 

Felix sai kummeilta sikapelin, turltes setin ja kaksi Tommy Hilfigerin paitaa. Mun vahemmilta hän sai muovailuvahasetin ja tarpeelliset kuorihousut ja -takin. Jonin isä antoi robotin, radiopuhelimet, värikyniä, tusseja, penaalin, tehtävävihon, piirrustuspaperia ja yhteiseksi pojille foto fish pelin. Me ostimme ahne ahtaaja pelin mikä on muuten vaikea itsellekin, tuollaisen pokemon maa jutun, Tatu ja Patu kirjan sekä elastikorps venyvän leijonan (ei kuvassa).

 
Sain Jonilta jo ennakkoon älykellon mitä olen käyttänytkin jo. Nyt täytyy tosin ostaa uusia rannekkeita, koska mun ranne meni tosi huonoon kuntoon tuosta silikonirannekkeesta. Mun vanhemmilta sain kaksi marimekon tyynynpäällistä, kaksi marimekon keittiöpyyhettä, sukkia, maljakon ja rahaa. Mun veljeltä Joonakselta sain valkoviiniä (unohtui kuvasta). Jonin isältä sain marimekon lahjakortin ja yhteiseksi Jonin kanssa saatiin karkkia ja kaksi iittalan kastehelmi tuikkukippoa harmaana. 
 
 
Annoin Jonille tänä vuonna marimekon 4dl mukin, Fingerporin koko kuva 9 kirjan ja lonkero villasukat. Mun äidille annoin punaviinin, "glitterisen" suihkugeelin, mansikka baileys suklaata ja kokoontaitettavan kenkälusikan, koska Alex juuri rikkoi häneltä tällaisen. Isälleni annoin saunaan saunatyynyn ja istuinalustan, itse kudotun tuubihuivin ja baileys suklaata. Jonin isälle annettiin ravintola Foccaan 2x lounas lahjakortti, karkkia ja villasukat. Mun veljelle annoin jouluista wc-paperia, juomapullon ja kahvijuoman. 

Paljon muitakin lahjoja on tullut annettua ja saatua viime viikon aikana niin työkavereiden kuin muidenkin tuttujen kanssa. Olen saanut paljon suklaata, erilaisia naamioita/kauneudenhoito juttuja (kasvo, silmänalus, body scrub..) arvan josta voitin 10€, lonkeroja ja hamam pyyhkeen. 

23.12.2023

Joulufiilistelyä

Rakastan fiilistellä joulua jo hyvissä ajoin ja laittaa kaikki joulujutut esille jo joulukuun alussa, koska on ihanaa odottaa joulun tuloa. Tämä kuu on mennyt kyllä todella nopeasti ja joulunpyhät menee varmasti vielä nopeammin ja sitten onkin taas vuosi odottelua seuraavaan jouluun. Fiilistellään nyt kunnolla joulua meidän joulukoristeiden myötä ennen kuin rauhoitutaan joulun viettoon!

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna laitettiin kuusi ja alla on perintömatto, joka on Jonin isovanhemmilta. Alusmatto on ollut tässä talossa esillä jouluisin 70-luvulta asti, joten on kiva, että matto on meilläkin käytössä juuri tässä talossa.
 
 
Joni ja pojat kasasivat ja koristelivat piparitalon. Nyt talosta on huvennut jo herkut ja osa katosta. 
 

Joulupukki lähetti meille joulukuuksi Taneli-tontun ja hän toi mukanaan tonttuoven härpäkkeineen. Taneli-tonttu tekee joka yö jotain hassua/jekkuja ja pojat sitten innoissaan aamulla etsivät, että missä Taneli on ja mitä on tehnyt. Ja taas perinteisesti meillä on pieni aito kuusi myöskin. 

 
Ikkunassa roikkuva joulupukki toimii pattereilla ja menee tuota narua pitkin ylös ja alas laulaen joululauluja. Joni osti meille myös noita legendaarisia värivaloja joissa on piikikäs suojakuori. Meillä oli näitä omassa lapsuudessa, joten haluttiin niitä ostaa kun tuli taas myyntiin. Felixin huoneessa on myös samat valot.

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!

2.12.2023

Poikien joululahjatoiveet

ALEX
 
Hänelle on ollut taas paljon vaikeampi keksiä toiveita kun hän ei itse suoraan osaa vielä mitään toivoa ja kaikkea meiltä jo löytyy Felixin jäljiltä. Kuitenkin pinnistelyjen päätteeksi keksin kivoja ja tarpeellisia juttuja toiveiksi.

 
1. Isoa rekka-autoa hänellä ei ole ja hän kylässä tykkäsi sellaisella leikkiä.  
 
2. Hän tykkää paljon monster truckeista ja niitä hän varmasti haluaisi lisää. 
 
3. Toivoin tällä kertaa hänelle myös käytännöllisiä juttuja kuten perusvaatteita. Seuraavassa koossa ei ole hirveästi housuja jemmassa kun F käytti ne aikanaan puhki, joten niille on tarvetta. 

FELIX

Tänä vuonna hänellä ei hirveästi ole ollut mitään selkeitä toiveita. Kyllä hän on ruksinut lelulehdistä kaiken näköistä, mutta enemmän sellaisella ruksimisen ilolla kuin oikeasti toivoen. Joten olen saanut hänenkin toiveiden kanssa oikein miettiä, että tulisi myös mieluisia juttuja kun selkeitä realistisia toiveita on ollut niin vähän.

 
1. Hän tykkää peleistä ja yksi selkeä toive on ollut syötä sikaa peli, mistä hän on puhunut useasti. Tämän onneksi tiedän jo olevan pukin kontissa.

2. Pokemoneja hän on toivonut ja etenkin sellaisen missä olisi pokemonpallo mukana, koska hänellä on ennestään vain yksi. Syyksi hän sanoi, että sitten heillä olisi molemmilla Alexin kanssa leikeissä omat pokepallot.

3. Turtleseja hän on myös toivonut, koska niitä ei ole yhtään ennestään.

4. Jotain ninjago aiheista kuten legoja.

1.12.2023

Omat joululahjatoiveet

  

1. Käytännölliset lahjat on aina hyviä kuten kynttilät, shampoo, hoitoaine tai Aqualan Duo pumppupullo.

2. Haluaisin marimekon käsipyyhkeitä vessoihin. 2kpl koossa 50x70cm ja 2kpl koossa 30x50cm

3. Toivon myös marimekon keittiöpyyhkeitä ja tyynyn päällisiä. Tiedän saavani nämä, mutta laitoin silti listalle, koska olen niitä nyt toivonut läheisiltä. 

4. Olen alkanut haaveilemaan untuvapeitosta. Sen verran mitä olen niitä tutkinut niin mulle voisi sopia se keskipaksuinen.

5. Kerään Iittalan Teema astiastoa valkoisena, joten siihen sarjaan mitä vain lautasia. 

Toiveet on tällä kertaa aika marimekko painotteisia, mutta pidän heidän tuotteistaan ja ne miellyttää omaa silmää. Ne on myös sellaisia etten välttämättä itse raaski ostaa, joten siksi lahjaksi on näitä kiva saada kun on kuitenkin mieleisiä.
 

7.1.2023

Yllättävä loppiainen

Eilen mun piti viedä Felix lounaan jälkeen mun vanhempien luo ja sitten mun piti mennä Kupittaan cittariin ostamaan meikkejä ja luistimiin suojia jonka jälkeen olisin mennyt myös kyläilemään. Kuitenkin aamulla sain viestin mun serkulta jossa hän kysyi mitä teen tänään, että ehdinkö hänen kanssaan elokuviin ja kahville Turun keskustaan. Onneksi ei ollut mitään kummosempia suunnitelmia päivälle, että pääsin viettämään aikaa V:n kanssa. Hän on siis se serkku joka oli meillä pari yötä joulukuussa ja asuu Rovaniemellä eli ei nähdä usein niin oli kiva, että ehdittiinkin nyt nähdä kun hän on toisella serkulla vuorostaan kylässä. 
 

Käytiin elokuvissa katsomassa napapiirin sankarit 4 jonka jälkeen mentiin arnoldsiin kahville. Keksittiin että mennään vaatekauppaan ja kummatkin valitsee toiselle asukokonaisuudet ja kokeillaan sitten niitä jos löytäisi itselle jotain mitä ei normaalisti itse välttämättä valitsisi. Mulle valikoitui kivat asut, alaosista molemmat multa löytyy jo ennestään ja molemmat paidat olisin voinut ostaa. Flanellitakin olisin ostanut jos sitä olisi ollut pienemmässä koossa ja valkoisen kaulupaidan kohdalla mietin, että tulisiko sitä kuitenkään käytettyä niin jätin ostamatta. Loppuaika kierreltiin kaupoissa ja juteltiin. 
 

Lähdin siinä viiden jälkeen kun V meni syömään toisen serkkunsa kanssa ja menin vielä cittarin kautta ja sain ostettua luistinsuojat sekä löysin meikit mitä menin hakemaankin. Mukaan tarttui myös nahkaisia lasinalusia ja heräteostona pienet pinnit. Kultaisen hiusasusteen ostin keskustasn H&M:stä ja kokeilin ensimmäistä kertaa vaateliikkeessä itsepalvelukassaa.

5.1.2023

Jasmiina Hoo 8-vuotta - vuosikatsaus

Taas on aika pistää pakettiin yksi vuosi. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi tehdään taas vuosikatsaus viime vuoteen. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 160 178.

Vuonna 2022 julkaisin yhteensä vain 54 postausta. Eniten postauksia julkaisin huhtikuussa ja vähiten helmi-, loka- ja marraskuussa. Tuntuu että koko vuosi ollaan oltu paljon kipeinä, joten en ole jaksanut niin paljoa kirjoitella tai ei nuo sairastelut tietenkään ainoana syynä ole ollut. Motivaatio kirjoittamiseen on ollut pitkään hukassa ja aina ajattelen että kirjoitan tästä ja tuosta, mutta sitten huomaan ajan kuluvan enkä ole kirjoittanut.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko kahdeksalta vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2022 on:

1. Rieskakakku
 
TAMMIKUU 
 

Tammikuussa kirjoitin äitiyden aakkoset, jos nyt kirjoittaisin uudelleen niin aika samoja juttuja tulisi laitettua. Felixin kahden viikon suunniteltu joululoma venyi lopulta kahden kuukauden pituiseksi, koska päiväkodista tuli joka päivä ilmoitus uudesta taudista tai tartunnasta niin en vain voinut viedä Felixiä sinne. Meillä meni hyvin kolmestaan lomaillessa pari kuukautta. Kuun lopulla tehtiin myös päätös, että pudotettiin Felixin hoitotunnit minimiin helmikuun alusta, 140h/kk -> 80h/kk mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
 
HELMIKUU
 

Osallistuin instassa haasteeseen jossa piti kertoa 8 faktaa minusta ja jaoin vastaukset myös tänne. Kerroin treenihaasteesta johon osallistuin vuoden alussa. Haasteen loputtua jatkoin kotitireenien tekoa 3x viikossa aina syyskuuhuun asti kun palasin töihin. Treenasin aina Alexin päikkärien aikana ja arvelinkin etukäteen, että kotitreenit tulee jäämään kun palaan töihin.
 
MAALISKUU 
 

Maaliskuussa Felix palasi parin kuukauden loman jälkeen päiväkotiin ja nappasi sieltä heti itselleen flunssan. Meidän rakas Alex täytti vuoden ja kirjoitin hänelle sen kunniaksi kirjeen. Pidettiin synttärijuhlat ja käytiin 1v kuvauksissa. Kerroin myös yksi vuotiaan kuulumiset. Päästiin viimeinen päivä vihdoin myös neuvolaan kun meidän aikaa jouduttiin siirtämään kolme kertaa sairastapauksien vuoksi.
 
HUHTIKUU 
 

Alku kuusta uudistin haasteen myötä mistä on pienet pojat tehty -runon ja käytiin Alexin kanssa skanssissa shoppailemassa. Kerroin pääsiäisen kuulumisia mikä meni aika perus meiningeissä kun pojat oli taas lievässä flunssassa. Saatiin ainakin pihaa laitettua kesäkuntoon ja päästiin onneksi lettukesteille mun vanhempien luokse. Pääsiäiseksi leivoin ensimmäistä kertaa söpöjä pääsiäismuna juustokakkuja. Huhtikuussa Felix täytti 4-vuotta ja synttäreitä juhlittiin tänä vuonna Ryhmä Hau teemalla. Felixin syntymäpäivänä sain Alexin kummitädiltä viestin jossa he pyysivät minua heidän häiden hääsuunnittelijaksi ensi kesän häihin ja suostuin heti sen enempää miettimättä! Huhtikuussa käytiin myös tivolissa huvittelemassa.
 
TOUKOKUU 
 

Jaoin rieskakun ohjeen mitä tein ensimmäistä kertaa Felixin synttäreille ja äitienpäiväksi tein ensimmäistä kertaa dumle-juustokakun. Äitienpäivää vietettiin mun vanhempien luona ja Felix tuli iltapäivästä ihan yhtäkkiä kipeäksi. Sitten oltiinkin pari viikkoa kipeinä ja meillä jylläsi kolme tautia samaan aikaan! Oli perus flunssaa, kuumetta ja oksennustautia.. Joni teki yhden yön työreissun juuri pahimpaan sairastelun aikaan.
 
KESÄKUU 
 

Menin ensimmäistä kertaa Saaristo Openiin ammattikoulu kaverin kanssa. Illan aikana multa katosi ääni ja se olikin poissa melkein kaksi viikkoa! En ollut muuten kipeä muuta kuin ääni pois ja pientä yskää. Kesäkuussa tehtiin paljon kaikkea kivaa, vietettiin mm. viidettä hääpäivää, käytiin Felixin ja mun isän kanssa laivalla piknik-risteilyllä ja vierailtiin kuralan kylämäessä. Yleensä ollaan menty juhannuksena mun vanhempien mökille, mutta tänä vuonna vietettiin juhannus kotona. Käytiin rannalla, syötiin lettuja, grillattiin uudella grillillä ja kyläiltiin sukulaisten luona.
 
HEINÄKUU
 

Mun nimipäivää vietettiin mun vanhempien mökillä. Felix pääsi ensimmäistä kertaa elokuviin katsomaan bamsea ja vietettiin yksi kiva päivä zoolandiassa. Tehtiin myös reissu mun vanhempien ja Felixin kanssa Satakuntaan sukulaisia moikkaamaan. Päivittelin vauhdikkaan taaperon kuulumisia ja päivittelin kesän puuhia tarkemmin yhteen postaukseen. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna menin yksikseni yöksi vanhempieniluokse heidän ollessa mökillä ja että teki hyvää olla yksin.
 
ELOKUU 
 

Haettiin Alexille päiväkotipaikkaa 1.8. alkavaksi, mutta lykättiin aloitusta syyskuun alkuun. Elokuussa asennettiin kauan puhutut aurinkopaneelit. Päivittelin fiiliksiä kun hoitovapaa läheni loppuaan. Ehdittiin vielä elokuussa mm. käydä tivoli seiterässä, turun linnassa, sirkus finlandiassa sekä Felix ja Joni teki reissun Kanniston kotieläintilalle. Tein myös muutaman reissun yksikseni kun menin ystävän luokse Hinnerjoelle, kävin lähiruokatreffeillä ja kävin ostoksilla myllyssä pitkän kaavan mukaan. Ainiin ja saatiin palju vihdoin käyttökuntoon! Päästiin Felixin kanssa ensimmäistä kertaa paljuilemaan 27.8. Tehtiin kyllä kesä-elokuussa niin paljon kaikkea kivaa, kesä oli ihana kaikin puolin. Elokuun lopulla 30.8. alkoi Alexin kanssa päiväkotiin tutustuminen.
 
SYYSKUU 
 

Päiväkotiin tutustuminen jatkui syyskuun alussa. 1.9. Alex jäi ensimmäisen kerran yksin päiväkotiin muutamaksi tunniksi ja seuraavana päivänä oli vielä pidempään yksikseen. Viikonloppuna ennen töiden alkua juhlittiin kootusti poikien nimppareita, mun synttäreitä ja töihin paluuta sekä Alexin päiväkodin aloitusta. Mulla oli ensimmäinen työpäivä 5.9. ja ehdin olla töissä huimat kaksi päivää kunnes sain pojilta jäätävän flunssan. Muuten töihin paluu sujui hyvin ja aika nopeasti taas tottui uudenlaiseen arkeen. Syyskuussa käytiin hääliikkeissä sovittamassa morsiamelle hääpukuja ja hänelle löytyi aivan upea puku!
 
LOKAKUU 
 

Alex loukkasi itsensä päiväkodissa sen verran pahasti, että haava piti käydä lääkärissä liimaamassa kiinni. Lokakuuhun mahtui paljon kivoja juttuja kuten työpaikan piknik-risteily ja meidän tiimin kesken käytiin yhtenä iltana syömässä ja drinkeillä. Pidettiin hääpalaveri ja saatiin hääkutsut tehtyä ja tilattua.
 
MARRASKUU 
 

Marraskuun alussa menin mun veljen kanssa 50 Centin keikalle logomoon. Oli kyllä hyvä keikka ja todella nostalgiset fiilikset tuli. Isänpäivä meni tällä kertaa ihan vain kotona perheen kesken eikä nähty isovanhempia kuten yleensä, koska kaikki olimme tavalla tai toisella kipeitä/toipilaita. Joni pääsi pitkästä aikaa päiväkotiin isänpäiväaamiaiselle mikä oli pari vuotta tauolla koronan takia. Marraskuussa vietettiin työpaikan pikkujouluja ja myös korona saavutti minut ja Jonin tiedettävästi ensimmäistä kertaa. Siitä selvittiin loppuen lopuksi melko vähällä, mutta mulle jäi pitkäksi aikaa paha yskä.
 
JOULUKUU 


Joulukuussa edelleen oltiin paljon kipeinä, mutta onneksi silloin oltiin hetki terveinä kun mun serkku tuli Rovanimieltä kylään pariksi yöksi. Pidin hänen vierailun takia myös pekkasen, jotta saatiin kunnolla vietettyä aikaa. Viikkoa ennen joulua käytiin Felixin kanssa ensimmäistä kertaa luistelemassa ja Alexin kummit kävi meillä kylässä. Joulua vietettiin mun vanhempien luona ja Jonin isä tuli myös aattona iltapäivästä meidän kanssa. Alex tuli tapaninpäivänä kipeäksi