Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit

5.1.2022

Jasmiina Hoo 7-vuotta - vuosikatsaus

Tuntuu oudolta, että olen kirjoitellut tänne jo seitsemän vuoden ajan säännöllisesti joka kuukausi! Tämä aika ja viime vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut vaikka pandemia edelleen jyllää. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi tehdään taas vuosikatsaus viime vuoteen. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 136 326.

Vuonna 2021 julkaisin yhteensä 64 postausta. Eniten postauksia julkaisin helmi- ja joulukuussa ja vähiten lokakuussa. Syksyllä oltiin kaikki paljon kipeänä, joten en jaksanut niin paljoa kirjoitella eikä kyllä oikein ollut mitään mistä olisin kirjoittanutkaan.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko seitsemältä vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
2. Synnytyskertomus (Felixin)
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2021 on:

1. Kuopuksen synnytyskertomus
 
 
TAMMIKUU
 

Uusivuosi ja tammikuu alkoi neuvolakäynnillä. Esittelin meidän päivittynyttä olohuonetta ja olohuone on nyt sykyllä saanut lisää uutta ilmettä. Tammikuussa oli ajankohtaisena otetaanko äitiyspakkaus vai ei ja olin viettämässä leffailtaa mun vanhempien luona. Hankittiin vauvaa varten kaikki puuttuva ja jaoin ajatuksia meidän hankinnoista.
 
HELMIKUU
 

Helmikuun alussa alkoi odotettu äitiysloma mikä oli hyvä juttu, koska alkoi olla jo niin paljon liitoskipuja ja kaikkia muita kolotuksia. Loman kunniaksi innostuin leipomaan suklaa- ja mustikkamuffinsseja mitkä kuuluvat edelleen lemppareihin. Tammikuun lopulla Felix vaihtoi huonetta ja siirtyi isojen poikien sänkyyn mistä kerroin tarkemmin helmikuun puolella. Fiksattiin taas tv-tasoa ja tein ystävän avustuksella kukkakranssin. Helmikuuhun mahtui myös neuvolalääkäri ja ns. parempien mahakuvien ottoa.
 
MAALISKUU
 

Felix oli melkein koko maaliskuun (ja helmikuun lopun) kotona vuotavan nenän vuoksi ja minä olin aika huonossa kunnossa kipujeni kanssa, joten mun vanhemmat auttoi todella paljon Felixin kanssa. Tämän vuoksi kirjoitin vain "pakolliset" neuvolakuulumiset (x4) ja esittelin Felixin uuden huoneen. Vihdoin 20.3. meidän "Simo" päätti syntyä viikolla 41+2. Päästiin alle vuorokauden kuluttua synnytyksestä jo kotiin ja veljekset pääsi tapaamaan toisensa. Kirjoitin nopeasti synnytyskertomuksen etten unohtaisi mitään ja käytiin viikon iässä newborn kuvauksissa.
 
HUHTIKUU
 

Huhtikuussa oltiin syvästi vauvakuplassa ja tutustuttiin meidän perheen uuteen tyyppiin. Vertailin raskauksia ja kerroin kuukauden ikäisen vauvan kuulumisia. Huhtikuussa Felix täytti 3 ja kirjoitin hänelle kirjeen. Felix ei tänäkään vuonna saanut perinteisiä syntymäpäiviä rajoitusten vuoksi ja oltiin muutenkin tarkempia vauvan vuoksi, mutta juhlittiin kuitenkin perheen kesken ja ulkona.
 
TOUKOKUU
 

Toukokuussa Joni oli pitkään sairaslomalla käden leikkauksen takia ja Felixin tunnit päiväkodissa vähennettiin max 110h/kk. Alkukuusta piha asfaltoitiin ja olen edelleen niin tyytyväinen! Sain viettää myös ensimmäistä äitienpäivää kahden lapsen äitinä. Kovasti suunniteltiin myös ristiäisiä mitkä tuotti pään vaivaa rajoitusten takia. 
 
KESÄKUU
 

Ristiäiset oli viimein 5.6. kerroin miten päädyimme Alexin nimeen ja vietimme neljättä hääpäiväämme käymällä ravintolassa syömässä koko perhe. Juhannuksena mentiin taas mun vanhempien mökille Vampulaan päiväksi. Kesäkuussa Felix oli taas paljon kotona flunssan takia ja Joni oli kesälomalla.
 
HEINÄKUU
 

Felix oli heinäkuun lomalla päiväkodista ja koitimme tehdä kaikkea kivaa, mutta sitä rajoitti hieman paahtava helle ja pieni vauva. Joni teki Felixin kanssa reissuja mm. eläinpuistoon ym niin ei ollut ihan tylsä kesäloma ja mun kavereita lapsineen kävi meidän kanssa leikkimässä.
 
ELOKUU
 
 
Viimein elokuussa tilailin tauluja ja sivupöydän olohuoneeseen. Olin pitkittänyt näiden hankitaa luvattoman kauan, koska en tiennyt tarkalleen mitä haluan. Onneksi tilasin, koska olen edelleen kaikkiin tyytyväinen. Elokuussa oli edelleen helle, onneksi laitettiin pihalle pieni kahluuallas Felixiä varten.
 
SYYSKUU
 

Kesällä Joni teki paljon meidän pihalla töitä ja esittelin mitä kaikkea oli tehty. Alex täytti jo puolivuotta! Halusin järjestää hänelle myös pienimuotoiset puolivuotissynttärit ja yhdistin siihen myös poikien nimpparit, koska ne on viikon erolla toisistaan. Normaalisti ei juhlita nimipäiviä tai puolikkaita synttäreitä, mutta ensimmäinen puolivuotta on eri asia ja nimpparit nyt vaan oli sattumalta niin lähekkäin.
 
LOKAKUU
 
 
Lokakuussa alkoi meidän jäätävä sairastelukierre! Ei ole vielä aika kullanut muistoja. Lokakuussa ei siis oikein tapahtunut mitään, koska kokoajan joku oli kipeänä, joten kipeimmän mukaan mentiin eli oltiin kotona. 
 
MARRASKUU
 
 
Marraskuussa uusittiin meidän lämmitysjärjestelmä. Siirryttiin öljylämmityksestä vesi-ilmalämpöpumppuun. Pohdin poikien sisarussuhdetta ja vietimme isänpäivää meillä kaikkien isien/pappojen kanssa. Alex sai toisen ab-kuurinsa korvatulehdukseen ja aloimme laittamaan loppukuusta joulujuttuja esille. 
 
JOULUKUU
 

Joulukuussa jouluaatton asti oltiin kaikki terveitä. Felixin päiväkodissa ei koronan takia voida järjestää joulujuhlaa johon vanhemmat pääsisi, mutta onneksi he tekivät esityksen videon muodossa mikä lähetettiin vanhemmille. Se oli ihana. Päiväkodissa heillä oli myös kiva ikkunakalenteri, eli joka päivä avattiin yhden ikkunan kaihtimet ja sieltä paljastui ryhmien tekemiä koristeita. Felix etsi ja esitteli näitä aina innoissaan. Joulukuu meni nopeasti jouluisia juttuja tehdessä.

11.9.2021

Miltä meidän pihalla näyttää nyt?

Muistin että olisin keväällä kirjoittanut meidän tämän kesän pihan to do -listan tänne, mutta enpä ollutkaan! Ollaan saatu hyvin tehtyä ja kesän aikana on tullut muutamia ylimääräisiä juttuja tehtäväksi niin sen takia ei kaikkea ole alkuperäiseltä listalta vielä tehty. Voi olla että olen listalta jotain unohtanut, mutta on tässäkin jo paljon.

TEHTY
- Terassin pesu ja öljyäminen.
- Katoksen alle oville listat ja katoksen alta seinälautojen maalaus.
- Autotallin kynnyksen asennus ja maalaus.
- Tuijien istutus ruukkuihin. 
- Istutusaltaiden teko, niihin istutusten laitto ja valopylväiden asennus.
- Mongolianvaahteran istutus. 
- Terasille ruokapyödän teko. 
- Taas koko pihan mullitus ja ruohon kylvö. 
- Koko talon ympärille pikkukiven lisäys.

TEKEMÄTTÄ
- Tuolit ruokapöydälle. 
- Autotallin edustan laatoitus (laatat on valmiina). 
- Autotallin viereen rimat. Rimat on jo valmiina mitassa ja maalattu kertaalleen. 
- Paljuun rappuset ja muutenkin palju käyttökuntoon.
 
 
Talon ilme muuttui heti kun saatiin ovien listat paikalleen ja maalattua toiseen kertaan. Onneksi päädyttiin mustaan eikä keltaiseen kuten ennen oli. Musta on paljon modernimman näköinen.
 
 
Ruukut oli alunperin ihan normi betonin väriset, mutta maalattiin ne mustaksi ja hake tietty myös mustan värisenä. Haluttiin nämä tähän tuomaan vähän näköestettä paljuiluun ja myös kiva kun on jotain muuta katseltavaa terassilta kuin naapuritalon seinä nyt kun reunapuskatkin on melko matalat. 


 
Kun piha asfaltoitiin niin asfaltin ja ruohoalueen välille jäi korkea "porras" josta sain idean, että tehtäisiin istutusaltaat jolloin saisi helposti tasoeroa hävitettyä. Joni ajatteli ensin, että olisi laittanut multaa asfaltin tasalle ja siitä pikkuhiljaa tasoittanut tasoeroa, mutta en halunnut, koska mielestäni se ei olisi näyttänyt hyvältä kun nuo reunapuskatkin jäisi ns. alas ja ruohoalue olisi korkemmalla. En nyt osaa oikein selittää mitä tarkoitan, mutta toivottavasti joku sai kiinni! 
 
Halutaan että meidän piha on tyylikäs, yksinkertainen ja helppohoitoinen, joten oikeastaan ainut vaihtoehto on tuijat. Päädyimme timanttituijiin naapurien suosituksesta. Halusin väliin myös pallotuijia ettei tule liian seinämä fiilistä ja päädyimme myös laittamaan kumpaankin samanlaiset pylväsvalot mitä meillä on talon seinissä. Keskelle oli myös käytännöllistä jättää kulkuväylä. 

Pohdittiin pitkään mikä puu haluttaisiin pihalle ja kummatkin kirjasi lemppareita ylös ja kysyttiin vaihtoehdoista myös puutarhuri ystävältämme mielipiteitä. Meillä on pihalla ennestään yksi vaahtera autopaikkojen vieressä ja itse pidän vaahterasta sen isojen helposti haravoitavien lehtien vuoksi, joten päädyimme mongolianvaahteraan. Joni teki sille myös väliaikaisen suojan robottiruohonleikkurin takia, koska muuten se olisi kaatanut puun kumoon. 

28.6.2021

Juhannus 2021

Meillä ei ole ollut mitään perinteitä liittyen juhannukseen muuta kuin vuodesta 2018 asti ollaan joka juhannus menty päiväksi mun vanhempien mökille kuten nytkin mentiin perjantaina. Tämä oli Alexin ensimmäinen mökkeily. Tänä vuonna ei käyty matkan varrella mun enon luona katsomassa lehmiä, koska ajoitettiin matkat vauvan unien mukaan niin olisi tullut liian kiire jos oltaisiin sieläkin käyty. Toivottavasti ensi vuonna päästäisiin niitä katsomaan samalla. Alex tosiaan nukkui kummatkin matkat ja matkan pituus on se reilu tunti. Mökillä syötiin hyvin ja tiheästi. Felix tykkäsi mun leikkimökistä ja tekikin siellä tiheästi "ruokaa". Muuten juhannus meni ihan kotosalla ja käytiin lähistön leikkipuistoissa aikaa viettämässä ja saatiin istutuksia laitettua kuumuudesta huolimatta. 

22.6.2021

Viime aikoina

Joni on ollut kesäkuun lomalla kun toukokuun hän oli sairaslomalla käden leikkauksen takia, joten olemme saaneet viettää paljon aikaa perheenä. Felix on toukokuusta asti ollut päiväkodissa max 110h/kk, joten hänelle on viikkoon mahtunut 1-2 vapaapäivää. Kelit on ollut kohdallaan, joten ollaan oltu paljon ulkona, mutta myös sisällä ihanassa viileydessä. Ollaan laitettu pihaa kuntoon yhdessä ja Joni yksinään. Nyt on aloitettu mm. rimojen maalaus, terassin öljyäminen ja istutusaltaiden teko. Ruokapöydän Joni sai valmiiksi ja enää puuttuu tuolit. Ei olla päätetty ostetaanko valmiit rottinkiset tuolit vai tekeekö Joni lankkupenkit samalla tyylillä kuin pöytä on tehty. 
 

Viime viikolla meillä oli myös neljäs hääpäivä minkä kunniaksi kävimme koko perhe Pancho Villassa syömässä. Ollaan Jonin kanssa käyty kerran aiemmin Pancho Villassa Tampereella jolloin ruoka oli todella pahaa ja huonosti tehtyä, joten päätettiin nyt noin seitsemän vuoden jälkeen kokeilla uudestaan, kylläkin Raisiossa eikä Tampereella. Nyt ruoka oli todella hyvää ja oli muutenkin outoa ja ihanaa olla pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla ja ravintolassa! Oli oikeasti kummallinen olo istua ravintolassa ja katsella ulos vilkkaalle kävelykadulle. Koronan aikana eli noin 1,5 vuoteen olen käynyt kaksi kertaa ravintolassa syömässä.

 
Olimme koko perhe kipeänä toukokuun alussa (paitsi vauva) ja viime viikolla saimme taas kaikki flunssan paitsi vauva. Onneksi Alex on pysynyt kummallakin kerralla terveenä. Nytkin Felix on siis kotona vaikka pitäisi olla hoidossa. Harmittaa että juuri nyt tuli flunssa, koska hänellä olisi tällä ja ensi viikolla vain kolme päivää hoitoa ennen heinäkuun lomaa. Eilen laitoimme Felixille pienen uima-altaan ulos johon myös minä mahduin vilvoittelemaan. Kävin myös Alexin kanssa pikaisesti skanssissa tekemässä muutaman täsmäiskun lastenvaatekauppoihin. Ostin Alexille yhden bodyn ja kahdet housut alennusmyynnistä. 
 
Tänään kävin aamusta ottamassa ensimmäisen koronarokotteen ja tämän jälkeen Joni kävi hakemassa meille tuijia ja vaikka mitä muuta, että saadaan laitettua istutukset heti kun saamme multaa. Nyt otan hetken rennosti täällä sisällä ennen kuin Alex herää kun Joni ja Felix on terassilla uimassa. 

5.1.2021

Jasmiina Hoo 6-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 6-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 105 021.

Vuonna 2020 julkaisin yhteensä 66 postausta, eli oli neljänneksi "paras" blogivuosi postausten määrään verraten. Paras blogi kuukausi oli joulukuu, jolloin julkaisin 10 postausta ja huonoin kuukausi oli marraskuu jolloin julkaisin vain kaksi. Syksyllä kirjoitusten tahti hiipui ja edelleen tahti on melko hidas vaikka kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka. Katsotaan josko pystyisin tsemppaamaan tänä vuonna.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko kuudelta vuodelta on:

1. HÄÄT: Hääohjelma
2. Synnytyskertomus
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2020 on:

1. Alkuraskaus
2. Sokerirasitus x2
3. Felixistä tulee isoveli!

TAMMIKUU


Tammikuun alussa kertasin vuoden 2019 tapahtumat ja julkaisin vuodesta koosteen. Kirjoitin joulun välipäivien kuulumisia ja kävin lahjaksi saamallani lahjakortilla ottamassa oman kynnen geelauksen. Tammikuussa tuli täyteen jo hurjat 5-vuotta tupakoimattomuutta. Koitin myös kuumeisesti etsiä itselleni sopivaa uutta meikkivoidetta lähes tuloksetta. Tammikuun lopulla kävin ottamassa toiset geelikynnet ja niistä kynsistä tuli upeat! Mun lempparit ikinä.

HELMIKUU

 
Tammikuun lopulla kävin uusvanhan kaverini kanssa viihteellä pitkästä aikaa, ehdin kirjoitta tästä vasta helmikuun puolella. Hyvään aikaan käytiin viihteellä sillä pian tämän jälkeen Felix tuli kipeäksi. Pienelle potilaalle tein helppoja kolmen raaka-aineen muffinsseja. Helmikuussa juhlittiin kaverini Baby Showereita joille leivoin täytekakun. Kirjoitin ylös todella yksityiskohtaisen ohjeen kakkupohjan tekoon, että sen koristeluun. Ystävänpäivänä kävin ottamassa uuden tatuoinnin ja kuun lopulla kävin makrameekurssilla, tykkäsin todella paljon, mutta ei ole tullut tehtyä sen jälkeen.

MAALISKUU 


Kirjoitin meidän helmikuisesta lauantaibrunssista vähän jälkikäteen ja harmittelin mun tuuria geelikynsien kanssa. Minä ja Joni oltiin ensin kummatkin samaan aikaan sitkeässä flunssassa ja hetken päästä Felix tuli kipeäksi. Oltiin pitkään kotona, koska päiväkotiin ei koronan vuoksi saanut viedä vähääkään kipeää tai nuhaista lasta. Sain alkuvuodesta vihdoin tilattua tauluja Felixin huoneeseen, kodinhoitohuoneeseen ja meidän makkariin. Nyt oli hyvä aika siis esitellä Felixin huone.
 
HUHTIKUU
 

1.4. siirryin toistaiseksi etätöihin koronan vuoksi ja aloin viimein tekemään blogikirjoja. Tehtiin Felixin kanssa lähimmille pääsiäiskortit ja Felix askarteli päiväkodissa ihania pääsiäisjuttuja. Huhtikuussa vietettiin Felixin 2-vuotis syntymäpäivää tietty ilman juhlia. Hankittiin sankarille kuitenkin heliumpalloja ja kirjoitin hänelle kirjeen. Leivoin myös suklaa cupcakeseja, koska läheisimmät toi Felixille lahjat kuistille niin laitoin heille kotiin viemisiksi rasiaan herkkuja.

TOUKOKUU    

Vappuna ja Jonin syntymäpäivänä käytiin vain ajelemassa, hakemassa pizzaa, herkuteltiin Fazerin uutuusboksilla ja kasattiin Felixille pomppulinna sisälle. Odotin äitienpäivää pitkään sillä Joni pääsi isänpäivänä päiväkotiin isänpäivä aamiaiselle niin olisin nyt itsekkin päässyt ensimmäistä kertaa, mutta koronan takia sitä ei järjestetty. Päiväkoti muisti äitejä kuitenkin toiminnallisella aktiviteetilla päiväkodin pihalla ja käytiin koko perhe yhdessä siellä viettämässä aamupäivää. Toukokuussa kerroin myös meidän ihanasta kotikadusta ja laitoin kesäkukat ulos. Tein myös uusia meikkihankintoja ja kerroin niistä kokemuksia. Meitä pyydettiin myös pienen pojan kummeiksi, joten kerroin ajatuksiani kummiudesta.

KESÄKUU

Vietiin päiväkodin hoitajille kesämuistamiset ja sain viiden vuoden edestä blogikirjoja valmiiksi! Kirjoitin pihan to do -listaa ja sitä nyt katsellessa saatiin 4/8 valmiiksi. Kesäkuussa vietimme kolmatta eli nahkahääpäivää ja kävin pitkästä aikaa ystäväni kanssa ihmisten ilmoilla jokilaivoilla. Juhannusta vietimme taas Vampulassa ja tein useasti niin taivaallisen hyvää fetadippiä!

HEINÄKUU 

Mulla ja Felixilla alkoi loma heinäkuun alusta. Loma alkoi surullisesti mun mummun hautajaisilla, mutta loman alussa oli myös kivaa puuhaa kuten Kuralan kylämäessä käynti. Esittelin meidän makuuhuoneen kun vihdoin sain hankittua taulut seinälle ja vietimme kummipoikamme ristiäisiä. Heinäkuussa ulkoiltiin paljon ja nähtiin kavereita kun se oli hetkellisesti turvallisempaa ja pystyi hyvin näkemään enemmän ulkona. Heinäkuussa kärsin myös Simo-Liisan vuoksi pahoinvoinnista.

ELOKUU 

Loma ja etätyöt loppui satunnaisia päiviä lukuunottamatta. Hankittiin pihalle robottiruohonleikkuri aka Jätkä. Elokuussa mm. Jonilla oli loma, minä olin yhden yön Vampulassa enoni kumppanin 60v synttäreiden vuoksi, minä ja Felix käytiin kummatkin ensimmäistä kertaa koronatestissä, Joni testasi Turku-Tallinna risteilyn ja paljon muutakin kivaa mahtui elokuuhun, kuten ensimmäinen nt-ultra oli elokuun lopulla!

SYYSKUU

6.9. Felix vietti ensimmäistä nimipäivää suomalaisen kalenterin mukaan ja järjestimme pienet juhlat sen vuoksi ja vietettiin samalla huhtikuisia synttäreitä lähempien kesken. Syyskuussa oli myös mun ja mun äidin synttärit ja mä olin kipeänä ja Felix sairasti vauvarokon.

LOKAKUU 

Felix täytti 2,5-vuotta ja paljastin blogissa, että hänestä on tulossa isoveli! Kävin ensimmäistä kertaa sokerirasituksessa mitä jännitin hurjasti, mutta onneksi turhaan. Lokakuussa ei muuten tullut tehtyä mitään ihmeellistä sillä töissä oli kovaa kiirettä ja korona alkoi taas kiihtyä. 

MARRASKUU 

Tein leikkimielisiä testejä tulevan vauvan sukupuolesta juuri ennen rakenneultraa ja isänpäiväksi järjestin sukupuolen paljastus kakun isovanhemmille. Samana viikonloppuna oli myös kummipoikamme ½-vuotis synttärit. Aloitimme myös uuden perinteen Felixin kummien kanssa, leivomme yhdessä pipareita ja aloitamme virallisesti joulun odotuksen.

JOULUKUU

Sain vihdoin kirjoitettua alkuraskaudesta ja kävin toisen kerran sokerirasituksessa. Sain hyvissä ajoin kaikkien lahjat hankittua ja paketoitua. Tein itse päiväkodin hoitajille porot suklaalevystä ja työkavereille karkkireet. Jouluaatto ja joulupäivä vietettiin mun vanhempien luona ja muuten joulun aika ja uusi vuosi meni rennosti kotoillen.

23.8.2020

Robottiruohonleikkuri

Joni hankki meille nyt kesän aikana Husqvarnan robottiruohonleikkurin ja se on osoittautunut ihan huipuksi! Otettiin ruohonleikkuri asennettuna, koska sitä varten täytyy asentaa maahan reunalankat ja myös ns. "kotiinmeno" lanka, jotta se osaa ottaa suoran reitin latauspisteelle kun akku on käymässä vähiin. Me saadaan itse ajastaa ruohonleikkuri ja ollaan sitä jo monesti ajastettu suuntaan jos toiseen, mutta nyt ollaan pidetty niin, että se leikkaa vain arkisin klo 7-16 välillä kun ketään ei ole kotona. Alkukesästä ei varmaan riitä näin harva leikkuu tahti, vaikka meillä pieni piha onkin. Jäi meille myös vielä itsellekkin leikattavaa sillä meidän täytyy viimeistellä reunat ja leikata etuosat, koska robotilla ei ole sinne pääsyä.

Felix oppi onneksi heti sen ettei leikkurin lähelle saa mennä ja tulee iso pipi jos menee, eli sen puoleen leikkuri voisi käydä muinakin aikoina. Se on silti hankala kun se pörrää vieressä jos ulkoillaan kun leikitään tietty leluilla ym niin saa tarkkaan katsoa ettei mikään lelu jää hetkekiksiään ruoholle ettei Jätkä aja sitten sen päältä. Nimettiin leikkuri siis Jätkäksi, meillä on myös esim. autoille nimet, joten tällekin piti keksiä. Jätkä tuli oikeastaan vahingossa kun tokaistiin usein mm. "siel se jätkä painaa", "taas jätkä painaa pitkää päivää".. jne. Mikään muu nimi ei tuntunut enää sopivalta kun oltiin tuota Jätkää jo käytetty. 

Se täytyy vielä sanoa, että aikaa tämä ei tavallaan säästä, koska robotin leikkausta on niin kiva seurata pitkiäkin aikoja! :D

11.6.2020

Pihan to do -list

Saatiin viime kesänä terassi valmiiksi, autoille autopaikat, reunattua talon reunat kivillä ja reunapuulla ja mullitettiin koko piha ja kylvettiin ruohoa. Paljon saatiin aikaiseksi, mutta tälle kesälle jäi vielä paljon tehtävää. Ajattelinkin nyt listailla vähän mitä tehtävää meillä on ja toivottavasti saadaan tänä kesänä paljon tehtyä. Jonilla alkoi viime viikon perjantaina kahden viikon kesäloma, mutta hän aloitti loman harmittavasti kipeänä ja olikin muutaman päivän Felixin kanssa yhdessä sairastamassa kotona. Tervehdyttyään Joni kaatoi ensimmäisenä meidän pihalta männyn ja hieman kärsineen katajan. Kantojyrsijä on jo tilattu ensi viikolle, jonka jälkeen tilataan iso kuormallinen multaa. Jonin loppu loma on vasta elokuussa ja minulla on heinäkuussa neljä viikkoa. Lomat meillä menee ihan ristiin, mutta ei se haittaa, onneksi on viikonloput!

  • Paljuun rappuset ja palju muutenkin käyttökuntoon.
  • Felixille leikkipaikan teko takapihalle.
  • Kaikkien ulko-ovien vaihto.
  • Katoksen alta ulko-ovien viereltä seinälaudoituksen uusiminen.
  • Autotallin edestä laattojen vaihto.
  • Pihan uudelleen mullitus ja rnurmikon kylvö, jotta saadaan kaikki epätasaisuudet ym paikattua.
  • Istutuksien laittoa.
  • Uusitaan kahden tarkistuskaivon kannet samanlaisiksi kuin kolmas on. Ovat siis lähekkäin ja jokaisessa erinlainen kansi.

Eiköhän tuossa riitä hommaa tälle kesälle, toivottavasti pysytään terveinä ja toivotaan hyviä ilmoja, että voi ulkona tehdä!

26.5.2020

Viikonloppuna

Viikonloppu oli taas ihanan rento ja viimein lämmin, ajoittain jopa kuuma! Jäätiin heti perjantaina päiväkodin jälkeen ulos ja Felix leikki traktorillaan, joten itse sain perattua hieman reunapuskia.

Lauantaina mentiin koko perhe kävelylle heti aamusta ja käytiin samalla honkkarin viherpihalla hakemassa ulos kesäkukkia. Punnitsin pitkään uskaltaako sinne mennä, mutta oltiin siellä jo melkein heti kun se aukesi ja tosiaan kukat oli ulkona ja kassan työntekijä oli sellaisessa mökissä, eli ei niin lähellä kun normi kaupassa ja ostosten summa riitti lähimaksuun. Nekin vähäiset ihmiset jotka siellä silloin oli kiersin kaukaa. Tarkennuksena vielä, että menin itse edeltä, Joni ja Felix tuli vain kassan ajaksi "auttamaan" ja että saatiin kukat ja multa pakattua rattaisiin. Kun tultiin kotiin niin heti istutettiin kukat. Pelargonian laitoin sellaisenaan vain ruukkuun ja pöydälle, mutta muratit ja tähtisilmät laitoin oikein multaan. Päiväunien jälkeen mentiin taas ulos ja Felixin kanssa käytiin välillä kävelemässä metsissä ja puistossa. Joni leikkasi sillä aikaa ruohon ja Felix olisi todella mielellään auttanut ja hän loukkaantuikin syvästi kun en häntä päästänyt lähelle käyvää ruohonleikkuria!

 


Sunnuntaina ilma oli viileämpi ja säätiedon mukaan koko päivän piti sataa, enemmän ja vähemmän. Mentiin silti aamupäivällä ulos vaikka oli märkää ja silloinkin hieman tihutti. Tihkusade ei onneksi haittaa, koska mulla on saappaat ja sadetakki, joten pysyn itsekkin kuivana. Iltapäivällä ei satanut ulkoilun aikana, mutta märkää ja viileää oli edelleen. Felix leikki pitkään alla näkyvässä puussa ja itse sain juoruilla naapurin kanssa pitkästä aikaa kunnolla. Ja ulkona olikin itseasiassa todella virkistävää ja raikasta, yllätyin, että pidin ulkoilusta ja säästä, koska noin muuten en ole juurikaan ulkoilmaihminen, valitsen melkein aina säästä riipumatta sisätilat.

23.5.2020

Ihana kotikatu

Meidän päättyväntien kotikadulla on yhteensä kuusi taloa, kolme kummallakin puolella katua, meidän talo on keskimmäisenä. Olen monesti miettinyt, että jos olisin saanut itse rakentaa näihin kuuteen tonttiin talon niin minkä tontin olisin valinnut, luulen, että olisin silti päätynyt tähän meidän keskimmäiseen tonttiin, koska muissa tonteissa on joku pieni miinus puoli. Meitä ennen oleva talo on juuri tuossa risteyksessä, mistä menee autoja moniin taloihin ja meitä jälkeen oleva talo taas on ihanasti päätytalo päättyväntien päässä, mutta talon vierestä menee epävirallinen oikopolku, missä menee melko paljon kävelijöitä ym. Toisella puolen tietä taas ensimmäinen talo on myös tuossa risteyksessä, seuraavalla talolla on harmittavasti oleskelupiha vastakkain toisen puolen vastakkaisen talon kanssa ja viimeinen talo on päädyssä, mutta siitä vierestä menee hiekkapolku ja on puistoaluetta, missä ihmiset kulkee ja välillä myös pelaa ja on piknikillä, kuten me. Meidän tontilla ei kuitenkaan ole mitään miinus puolia muihin verrattuna, sillä nämä talotkin on rakennettu niin päin, ettei kenenkään oleskelupiha ole meitä vasten, eli kun me ollaan tässä etupihalla ja talon sivussa missä on terassi niin ei siihen juurikaan ketään naapuri nää ikkunoistaan tai omilta oleskelupihoiltaan, eli saadaan olla pihalla rauhassa, vaikka talot onkin melko lähekkäin. Mun mielestä plussana on vielä se, että meidän nurmikolla on postilaatikot, eli meillä on nekin lähimpänä, vaikka ei muillakaan pitkä matka ole!


Itse tykkään asua täällä valtavasti, tykkään siitä, että talot on lähekkäin ja on silti omaa rauhaa ja tilaa. En ole mikään valtava pihanhoitaja, joten tässä on juuri sopivasti pihaa, en haluaisi yhtään isompaa. Naapuritkin on todella mukavia, kahdessa talossa on vielä alkuperäiset asukkaat, jotka ovat itse talon rakentaneet ja loput on asuneet myös jo vuosikymmeniä. Joni tietty tunsi kaikki entuudestaan, koska tosiaan hänen isovanhemmat on tämän talon rakentaneet ja hän on viettänyt täällä paljon aikaa. Juuri helatorstaina vastapäisen talon naapuri toi Felixille kolme kirjaa, jotka ilmeisesti Jonin mamma oli antanut heille ensin (?), hän halusi jatkaa perinnettä ja antaa kirjat nyt meille ja myöhemmin toinen naapuri antoi Felixille hienon traktorin peräkärryineen! Kummatkin nousi hiteiksi, kirjat on luettu jo monesti ja traktorilla leikitty paljon. Eilen kun lähdettiin aamulla päiväkotiin niin Felix meni silloinkin hetkeksi istumaan traktorin kyytiin. Vielä hän ei osaa sillä polkea eteenpäin, se on melko raskaskin, mutta tykkää siinä istua, painaa tööttiä ja täyttää peräkärryä risuilla.

Asuinalue sijanniltaankin on ihan täydellinen tällaiselle kaupunkilaiselle. Olen aina viihtynyt kaupungissa, mutta myös pitänyt maalaismiljööstä. Täällä yhdistyy kummatkin. Täällä kaikki on lähellä, tien päästä alkaa heti metsää, on puistoa, hiekkateitä ja leikkipaikkoja, mutta myös esim. kauppakeskus skanssiin ajaa tästä autolla vaan noin 10min, myös Turun keskustaan ja Raision ikeaan ja myllyyn on noin 20min matkat.

5.1.2020

Jasmiina Hoo 5-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 5-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 78 648.

Vuonna 2019 julkaisin yhteensä 82 postausta, eli saman verran kuin ensimmäisenä blogivuonna. Paras blogi kuukausi oli heinäkuu, jolloin julkaisin 12 postausta ja huonoimmat kuukaudet oli maalis- ja syyskuu jolloin julkaisin vain kolme postausta kuussa. Syksyllä tuntui, että olen ollut koko vuoden todella passiivinen blogin suhteen, mutta en sitten kuitenkaan ole ollut, koska postauksia oli tänä vuonna kuitenkin 24 enemmän kuin viime vuonna.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko viideltä vuodelta on:

1. Synnytyskertomus
2. HÄÄT: Hääohjelma
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2019 on:

1. Kinder-kääretorttu
2. Vuosi lasketusta-ajasta
3. "Unikoulu"

TAMMIKUU



Aloitin blogivuoden tuttuun tapaan vuoden 2018 vuosikatsauksella ja sen jälkeen esittelin vihdoin Felixin vauvakuvat. Kerroin Felixin ruokailuista, millainen hän oli 9kk iässä ja tammikuussa aloitettiin vihdoin "unikoulu". Tammikuussa nautittiin paljosta lumesta mm. pulkkaillen ja pidin myös tarot kotikutsut.

HELMIKUU



Alkukuusta mulle iski ruoanlaitto vimma, tein mm. kaalilaatikkoa ensimmäistä kertaa, täytekakun pohjaa myöden isäni 63-vuotis päiville ja sadonkorjuu rieskoja. Felix täytti tässä kuussa 10 kuukautta ja oltiin saatu tässä kohtaa nauttia täysistä yöunista jo kuukauden ajan!

 MAALISKUU


Tämä kuukausi oli hiljainen blogin kannalta, koska olin kipeänä pari kertaa, katsoin todella paljon ohjelmia ja me ulkoiltiin paljon, koska lumi. Näistä kerroin täällä. Maaliskuussa jatkui mun ruoanlaitto/leipomis vimma ja tein ainakin mustikkawienereitä. Kerroin Felixin 11kk kuulumiset. Felix oli kunnon tanssija tähän aikaan ja hänen lemppareita oli JVG:n kaikki biisitja Kalinka, hän oppi myös kiipeämään sohvapöydälle.

HUHTIKUU


Huhtikuussa kiinnitin enemmän huomiota omiin ihonhoitotuotteisiin ja pohdin 9.4. sitä miltä tuntui kun lasketusta ajasta oli tasan vuosi. Mulla oli ranne myös todella kipeä muistaakseni 2-3viikkoa, se oli kamalaa aikaa kun tavallaan oli vain yksikätinen. Onneksi se ei ole uusitunut (kop,kop). Vihdoin 20.4. Felix täytti vuoden! Pidettiin juhlat samana päivänä täällä kotona. Pääsiäinen osui samaan viikonloppuun, joten synttäreiden teemana oli pääsiäinen. Kylvin ensimmäistä kertaa aikuisiällä ohraruohoa ja ne onnistui hyvin. Tässä kuussa jaoin juhlien tarjottavista kinder-kääretortun ja appelsiinisten kuppikakkujen ohjeet.

TOUKOKUU


Leivoin Jonin syntymäpäiville porkkana-juustokakun ja kävimme tivolissa,tällä kertaa laitteisiin pääsin vain minä. Toukokuussa vietettiin äitienpäivää, päivää varten leivoin herkullisen appelsiinijuustokakun ja jaoin ajatuksiani äideistä. Kuvasin varmaan vuoden ainoan asukuvan ja esittelin heittämällä mun parhaimman kenkäostoksen, Vanssit on kovassa käytössä ja ihan parhaat! Toukokuussa jouduin myös stressaamaan oman terveyteni puolesta sillä Joni huomasi silmieni kellertävän, minkä takia hakeuduin lääkäriin. Tämän terveyshuolen innoittamana uskalsin vihdoin leikata lyhyet hiukset! Leikkasin myöhemmin vieläkin lyhyemmäksi kuin tuolla ensimmäisellä kerralla.

KESÄKUU



Kesäkuussa meidän pihaprojekti oli jo hyvällä mallilla. Tästä tulikin mieleen etten ole esitellyt mihin asti syksyllä päästiin?! Suunnittelin ja kerroin jo miltä meidän syksy tulee näyttämään ja me vietettiin jo toista hääpäivää! Hääpäivän kunniaksi kävimme vain kahdestaan ravintolassa syömässä. Kesäkuussa sain osallistua ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin omiin polttareihin! Oli todella kivaa, toivottavasti pääsen joskus toistekkin osallistumaan polttareihin. Juhannusta vietettiin rennosti mun vanhempien mökillä ja seuraavana viikonloppuna menin kahden ystäväni kanssa JVG:n keikalle mikä oli Naantalin Kaivohuoneella. Tämä ilta oli niin ihana ja JVG oli ihan paras! Kohonnutta bilirubiinia tutkittiin edelleen, mutta loppukuusta sain diagnoosiksi Gilbertin oireyhtymän.

HEINÄKUU


Kerroin miten imetyksen lopetus sujui. Lopetin imetyksen heti huhtikuussa kun Felix oli vuoden ja yhden päivän. Suursiivous kotona jatkui ja pohdin mitä teen turhille vaatteille. Sain taas perinteisen mansikkakakun nimppareiden kunniaksi ja olin todella tehokas siivoamaan ja tekemään kaikkea. Jaoin muutaman kuvan meidän huhtikuiselta 1v kuvauksista ja osallistuin viikko mun kanssa -haasteeseen Instagramissa, mutta jaoin sen myös tänne. En viitsi kaikkia linkkailla tähän, mutta heinäkuulta 2019 löytyy kaikki päivät.

ELOKUU


Heinäkuun lopulla mentiin Petäjävedelle ystävämme 40-vuotis syntymäpäiville. Tämä oli ensimmäinen yö erossa Felixistä, mun vanhemmat tulivat hoitamaan häntä tänne meille. Synttäreiden jälkeen ajoimme Tuurin kautta kotiin. Reissulla alkoi kolmas viisaudenhammas vaivaamaan ja heti seuraavalla viikolla se poistettiin. Elokuussa vietimme appiukkoni heinäkuisia 60v juhlia ja kävin mun vanhempien kanssa katsomassa vanhaa Turkua simulaattorissa ja samalla pyörähdettiin tuhannetta kertaa Turun Linnassa. Kerroin miltä tuntuu olla vauhdikkaan taaperon äiti ja jaoin omat vauvan vaatevinkit. Aloitimme elokuussa päiväkotiin tutustumisen ja meillä oli Felixin ensimmäinen hammaslääkäri.

SYYSKUU


Syyskuun toinen päivä palasin töihin ja Felix aloitti kokopäiväisenä päiväkodissa. Kerroin vielä lisää miten meidän päiväkotiin tutustuminen sujui. Koin töihin paluun piristävänä, ja pian täytinkin jo 26-vuotta. Synttäreitä en viettänyt juuri mitenkään, mutta leivoin silti kuppikakkuja. Syyskuussa oli lisää muutoksia sillä vaihdoin takaisin mun entiseen työpaikkaan jota en ole katunut hetkeäkään.

LOKAKUU


Lokakuussa me oltiin kaikki jäätävässä sairastelukierteessä vuoron perään. Felix oli päiväkodin aloitukseen asti ollut käytännössä täysin terve, mutta nyt hän sairasti ainakin pari kertaa korvatulehduksen, silmätulehduksen, adenoviruksen ja mitäköhän vielä? Tämän sairastelun takia en tännekkään jaksanut juuri mitään päivitellä.

MARRASKUU 


Marraskuussa mun äiti kampaajana leikkasi Felixin hiukset ensimmäistä kertaa. Hänestä tuli heti isomman pojan näköinen. Vietimme isänpäivää, Felix oli tehnyt Jonille hienon kortin ja avaimen päiväkodissa lahjaksi. Itse leivoin päivää varten geishajuustokakun. Annoin Jonille isänpäivälahjaksi "Hulvattomuuksia horisontissa" joulukalenterin. Marraskuun lopulla oli työpaikan pikkujoulut ja ystäväni lapsen 2 vuotis syntymäpäivät.

JOULUKUU 


Joulukuussa vietimme pikkujouluja Jonin tädin luona jouluruokaa syöden. Leivoin sinne piparijuustokakun, jonka leivoin myös jouluksi. Kävin toistamiseen JVG:n keikalla, tällä kertaa keikka oli Logomossa. Sitä ennen käytiin syömässä Pincho Nationissa. Testasin piparitorttuja ja kerroin tuttuun tapaa omat ja Felixin joululahjatoiveet. Joulua vietimme mun vanhempien luona, ja tapanina oltiin Jonin isän luona. Saatiin ihania lahjoja jotka esittelin täällä.