31.5.2019

Bilirubiini

Joni sanoi äitienpäivänä kesken syömisen mun silmien kellertävän, pelästyin, koska muistan jostain, että se ei ole normaalia ja on merkki jostain. Pikaisen googlauksen jälkeen huomasin olevani oikeassa. Varasin heti maanantaille lääkärin. Loppuilta menikin sitten silmiä tuijottaessa joka valossa ja joka peilin edessä. Itse en olisi tätä keltaisuutta varmaan huomannut edes meikatessa. Mietin, että jos mulla on aina ollut kellertävät silmät tuolta sivuilta niin miksei kukaan koskaan ole maininnut asiasta? Kai joku nyt olisi aiemmin jotain kommentoinut.

Lääkäri huomasi keltaisuuden ja laittoi lähetteen varmuuden vuoksi labroihin tsekkaamaan biliruubini ja muutama muu arvo. Hän oli silti vakuuttunut, että tuo keltaisuus on vain mun ominaisuus. Hän lupasi soitella illalla tuloksista.
Kävin malttamattomana netistä katsomassa tuloksia ennenkuin lääkäri soitti ja huomasin itse bilirubiinin olevan jonkin verran koholla ja tietty hieman huolestuin. Kun lääkäri soitti niin hän laittoi lähetteen tiistaille vatsan alueen ultraan ja sisätautien erikoislääkärille.

Tiistaina mua jännitti ihan älyttömästi! Pääsin ultraan onneksi ajoissa ja sieltä ei löytynyt mitään poikkeavaa, onneksi. Seuraavaan aikaan oli melkein kaksi tuntia, joten kävin pyörähtämässä kaupungilla ja söin lounasta. Menin hyvissä ajoin jännittyneenä takaisin Terveystaloon, mutta lääkäri ei sanonut oikein mitään, koska mulla ei ole mitään muita oireita tai kipuja.. Hän käski vielä mennä labraan jossa otetaan vielä laajemmat testit ja käski ensi viikolla tulla uudestaan labran kautta, jotta nähdään useammalta päivältä tuo bilirubiini.

Keskiviikkona sitten alkoi tulemaan tuloksia nettiin, ja bilirubiini oli kohonnut entisestään ja yksi toinen arvo myös oli maximia korkeampi. Aloin olemaan todella hermostunut ja stressaantunut, joten soitin ja pyysin saada soittoajan tälle lääkärille, että kuulen mitä mieltä hän tästä arvon noususta on. Hän soitti sitten torstaina, eikä sanonut oikeen mitään muuta kuin, että ensi viikolla nähdään.

Keskiviikkona kävin aamulla kolmannen kerran labrassa ja parin tunnin päästä oli lääkärin aika. Lääkäri oli harmittavasti vartin myöhässä ja sain jännittää tuloksia pidempään. Bilirubiini oli edelleen koholla, mutta matalampi kuin toisella kerralla. Hän ei osannut sen enempää sanoa kun että tämä voi olla ominaista kun kaikki muut arvot on kuitenkin hyviä. Hän antoi vielä lähetteen kesäkuulle labraan ja pyysi varaamaan toiselta erikoislääkäriltä ajan niin kuullaan hänenkin kanta.

Nyt sitten odotellaan seuraavaa aikaa ja toivotaan, että arvo olisi parempi ja että kyse olisi jostain harmittomasta jutusta.

22.5.2019

Hiustilanne

Kirjotin viime vuoden helmikuussa oman hiusvärin kasvatuksesta ja kerroin silloin haluavani leikkauttaa Long Bobin, jotta saan nopeammin värjätyt hiukset pois. No, aika kauan siinä meni, mutta nyt mulla on lyhyet hiukset! Mulla on viimeksi ollut lyhyet hiukset tyyliin 5-vuotiaana, joten siksi kesti pitkään tehdä tämä päätös. Mun omat hiukset on kasvanunt nyt tässä pian kahden vuoden aikana reippaasti, ja nyt tällä leikkauksella saatiin melkein kaikki värjätyt hiukset leikattua pois, vähän jäi siis vielä, koska muuten olisi mennyt liian lyhyeksi.

Vähän on vielä tottumista kun tuntuu hiuksia pestessä ja harjatessa siltä kuin hiukset loppuisi kesken. Olen kuitenkin ainakin vielä ollut tyytyväinen ja hiuksissa on kuitenkin sen verran pituutta, että saan ne hyvin myös kiinni.
Olen myös ihan tyytyväinen omaan hiusväriini, koska se on kuitenkin melko tumma. Suunnitelmissa ei ole värjätä hiuksia pitkään aikaan, mutta sitten kun sen teen niin täytyy miettiä tarkkaan mitä haluan sitten tehdä, koska nyt on ainakin hyvä pohja tehdä oikeastaan mitä vaan.

Kiitos vielä Felixille, että lähdin tähän projektiin, ilman raskautta tuskin olisin alkanut kasvattamaan omaa väriä.


20.5.2019

Vans Old Skool

Oon pitkään haaveillut Vanssin Old Skool kengistä ja pohtinut tarvitsenko ja haluanko ne oikeasti, koska mun mielestä nämä on aika kalliit ovh:na. Viikonloppuna selasin mammuttimarkkinoiden tarjouksia ja mun silmiin pisti -20% alennus näistä kengistä! Mentiin Felixin kanssa tänään Cittariin kokeilemaan näitä, ja siellä oli vain yhdet kengät koossa 37. Kokeilin niitä ja ne oli täydellisen kokoiset ja tuntuiset! Yleensä mulla käy niin, että pohdin kahden koon välillä kummat on paremmat, ja loppuen lopuksi en välttämättä ota ollenkaan, koska en vaan osaa päättää kumman koon ottaisin. Näistä kengistä oikea koko oli selkeästi tuo 37. Otin kengät kärryyn ja pyörittiin muilla osastoilla ja kokoajan mietin, että raaskinko ostaa nämä kengät, soitin jopa Jonille töihin pohtiakseni kenkäostoksia. Päätin kengät ostaa, koska olen niitä pidempään halunnut ja en ole tässä viime aikoina itseeni paljon tuhlannut. Onneksi ostin, koska niiden näkeminenkin saa mut hymyilemään. 

17.5.2019

Päivän asu pitkästä aikaa

Nyt on vuorossa pitkästä aikaa asukuva! En ole jaksanut ja ehtinyt otattamaan itsestäni juurikaan kuvia, mutta nyt kun pistin uuden lempparijakun päälle niin oli pakko ottaa pari kuvaa. Löysin tämän jakun Tokmannilta alkuvuodesta hyvästä alesta! Tykkään pitää yksiväriset simppelit vaatteet ja tuoda vähän eloa asuun erikoisella tai erinvärisellä jakulla. Tämä jakku on todella mukava päällä ja on helposti yhdisteltävissä vaikka ja mihin. Jos tätä olisi ollut myös jossain muussa värissä niin olisin ehdottomasti ottanut!


15.5.2019

Appelsiinijuustokakku

Nyt jaan teille taivaallisen hyvän appelsiinijuustokakun ohjeen!! Otin tämän ohjeen talteen ehkä noin 4-vuotta sitten ja monesti olen miettinyt että pitäisi jo leipoa, mutta aina syystä X en ole leiponut. Viikolla tämä ohje pomppasi pitkästä aikaa käsiini ja päätin vihdoin tehdä tämän äitienpäiväksi ja onneksi tein, koska kuten jo sanoin, tämä oli taivaallisen hyvää, vaikka itse sanonkin! Helppo ja nopea tehdä vaikka taaperokin pyöri jaloissa. Iso suositus tälle!


POHJA
100g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
½dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

TÄYTE
500g maitorahkaa
400g appelsiini tuorejuustoa
2dl sokeria
5 kananmunaa

1. Aloita vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja kuivataineet ja sekoita tasaiseksi.
2. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat.
3. Taputtele kakkutaikina vuoan pohjalle ja reunoilla jauhoitetulla kädellä. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
4. Yhdistä kulhossa kaikki täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 3min, kunnes se on tasaista ja kuohkeaa. Kaada täyte taikinapohjalle.
5. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla kypsäksi n. 60min. Peitä kakku paiston puolivälissä leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna jäähtyä kunnolla ennenkuin irrotat reunat.

14.5.2019

Äitienpäivä

Vietimme oman äitini kanssa äitienpäivää jo lauantaina, koska Joni oli kaverinsa kanssa Virossa niin oli lauantaillekkin kivaa puuhaa. Äiti ja iskä tuli ensin meille ja mentiin tästä yhdessä kiinalaiseen syömään. Sen jälkeen tultiin meille syömään jälkkäriksi mun tekemää appelsiinijuustokakkua, josta tulee ohje myöhemmin.

Mä annoin mun äidille lahjaksi mun kaksi vanhaa valkoista ulkolyhtyä, koska meillä ne ei pääse enää käyttöön, koska mun mielestä tämän talon pihalle ei sovi valkoiset lyhdyt. Näin mä pääsen eroon turhasta ja hyvät lyhdyt pääsee käyttöön. Annoin myös glitterisen korurasian joka on hyvä matkoilla. Äiti toi mulle lahjaksi mustia nilkkasukkia, koska olen valittanut, että joululahjaksi saamani sukat on jo kaikki menneet rikki :D


Sunnuntaina Joni nousi melkein ensimmäisiä kertoja Felixin kanssa, ja syötti hänelle aamupuuron ensimmäisen kerran. He tekivät mulle myös herkku aamiaisen mun löhöillessä sängyssä. Sain myös valkoisia ruusuja ja geishaa. Muuten sunnuntai meni ihan normi meiningeissä. Kävimme illemmalla yhdessä kävelyllä ja sen jälkeen söimme herkullisen päivällisen, joka näytti ja maistui pitkälki grilliruoalta!

12.5.2019

Äidit

Sanaan ÄITI mahtuu äärettömän paljon asioita. Äidit huolehtii, hoivaa ja kantaa vastuuta. Tuntee iloa, surua ja suunnatonta ylpeyttä. Pelkää pahinta ja toivoo parasta. Äidit asettaa omat tarpeensa toiselle sijalle, koska lapsi ja lapsen tarpeet on kaikista tärkeintä. Äidit rakastaa lapsiaan ehdoitta ja äärettömän paljon. Vaikka äitiys vaatii meiltä paljon, niin antaa se silti vielä enemmän.

Äitiys myös kantaa läpi elämän. Äidin rakkaus ja neuvot pysyvät sydämessä, vaikka yksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä katselisi sinua jo pilvenreunalta. Hänen rakkautensa sinua kohtaan kantaa läpi elämän. Äitiys ei kuole koskaan. Äidit tekevät arvokasta työtä!

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Etenkin omalle äidilleni. ♥

10.5.2019

Tivolissa

Nyt on ollut monta postausta peräkkäin vain leipomuksia, joten kerron välillä meidän tiistaisesta tivoli reissusta. Päivä oli aurinkoinen ja nätti vaikka välillä tuuli kovasti. Ajattelin ensin että olisin voinut mennä Felixin kanssa yhdessä johonkin pienten laitteeseen, mutta en sitten viitsinyt kun ei hän siitä vielä saa samalla tavalla irti kun vaikka ensi vuonna, tai jos hän ei olisikaan malttanut pysyä ollenkaan paikallaan niin parempi jättää ensi vuoteen. Hän tykkäsi kyllä katsella laitteita ja tivolin menoa.

Me mentiin melkein heti kun tivoli aukesi niin jonoa ei näyttänyt olevan lipunmyyntiin eikä laitteisiin, joten pienen pohdiskelun jälkeen päädyin menemään sitten yksin kahteen laitteseen! Kävin legendaarisessa waltzerissa ja merirosvolaivassa. Tosiaan pohdin, että uskallanko mennä yksin kun viime lintsireissustakin on jo aikaa, mutta onneksi menin, koska oli todella hauskaa päästä pitkästä aikaa laitteisiin ja kun ei tiedä koska mahdan seuraavaksi päästä.

9.5.2019

Porkkana-juustokakku

Löysin jokin aika sitten Meillä Kotona -sivustolta tämän herkullisen porkkanakakku-juustokakku ohjeen ja suunnittelin leipovani tämän mieheni syntymäpäiville vapunpäiväksi. En muistaakseni ole koskaan leiponut edes tavallista porkkanakakkua, vaikka olen usein syönyt ja tykkään siitä. Tämä ohje kuulosti mielestäni pitkältä ja hieman hankalalta, mutta ei se sitten ollutkaan ja kakku onnistui hyvin. Kakun olisi voinut koristella esim. hasselpähkinärouheella, mutta me ei liiemmin tykätä pähkinästä tuossa muodossa, joten jätin kakun kokonaan koristelematta, koska en keksinyt muutakaan. Jätin muutenkin alkuperäisestä ohjeesta pois sitruunamehut, koska itse olen allerginen ainakin tuoreelle sitruunalle ja limelle, mutta voi olla että tuollaiselle mehulle en ole, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä ja kokeilla.


JUUSTOKAKKUTÄYTE
 200g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä)
250g maitorahkaa
2 munaa
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1rkl perunajauhoja

PORKKANAKAKKUTAIKINA
7 keskikokoista porkkanaa
3dl venhnäjauhoja
1rkl kanelia
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
3munaa 
1½dl sokeria
1½dl fariinisokeria
150g voita

KUORRUTUS
 2dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria



1. Aloita juustokakkutäytteestä. Pehmennä tuorejuusto lusikalla kulhossa. Sekoita joukkoon rahka ja munat, sitten sokerit ja perunajauhot. 

2. Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. 
3. Yhdistä kulhossa jauhot, kaneli, leivinjauhe ja vaniljasokeri. 
4. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
5. Sulata voi ja jäähdytä se kädenlämpöiseksi.
6. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen voita ja jauhoseosta. Nostele sekaan lopuksi porkkanaraaste. 
7. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat. 
8. Lusikoi puolet porkkanakakkutaikinasta vuokaan, kaada päälle puolet juustokakkutäytteestä renkaan muotoon. Jätä porkkanakkutaikinaa näkyviin keskeltä. Lusikoi päälle taikinaa ja täytettä vuorotellen. 
9. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 45min, sitten laita folio vuoan päälle ja jatka paistamista vielä 20min. 

10. Vatkaa kuorrutuksen kerma vaahdoksi. Yhdistä siihen notkistettu tuorejuusto. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja mausta vaniljasokerilla.

6.5.2019

1-vuotiaan synttärikakku

Palataan vielä vähän Felixin synttäreille hänen kakkunsa merkeissä. Halusin tehdä hänelle ja hänen melkein saman ikäiselle kaverilleen kakun jota he voivat syödä. Päädyin tekemään todella simppelin marjahyydykekakun, koska mulla on viime vuonna poimittuja marjoja vielä paljon pakkasessa.

Laitoin blenderiin jonkin verran mustikoita, mansikoita ja vadelmia, purkin maustamatonta luonnonjogurttia ja 3 liivatetta. Liivatteet sulatin marjoista tulleeseen nesteeseen. Luulen että kaksi liivatetta olisi riittänyt niin lopputuloksesta ei olisi tullut niin höllyvä. Enkä siis tehnyt kakkuun ollenkaan pohjaa, koska mielestäni se ei tarvinnut sellaista. Kakusta tuli tosi nätti pieneen irtopohjavuokaan tehtynä ja multa sattumalta löytyi juuri sen kokoinen jalallinen tarjoiluastia.


Kynttilä ei meinannut pysyä pystyssä, koska kakku oli todella pehmeä.