Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

26.5.2021

Ristiäisten järjestäminen..


.. tuottaa pään vaivaa! Alunperin haaveilin, että ristiäiset olisi heti huhti-toukokuun vaihteessa, jotta voitaisiin yhdistää ristiäisiin Felixin 3v synttärit, mutta silloin oli niin vahvat koronarajoitukset, että se oli pakko unohtaa. Vaihtoehdot ristiäisten järjestämiseen siis on joko toukokuun loppuun asti kastaa vain kummien kesken joko ulkona tai seurakunnan tiloissa tai rekisteröidä nimi ja kastaa joskus myöhemmin, mutta tätä en halunnut, koska sitten juhlat helposti jää ja sitten ei välttämättä mahtuisi enää sama kastemekko mikä kiertää suvussa.

Otin sitten suoraan pappiin yhteyttä joka on vihkinyt meidät ja kastanut Felixin ja kyselin häneltä mikä päivä hänelle sopii, koska meillä ei ollut mitään väliä päivällä tai ajalla. Hän ehdotti lauantaita 5.6. klo 14 ja tämä sopi meille. Meidän pappi ei tule kotiin kastamaan kun kodit ei yleensä ole niin ilmavia ja tilavia, joten olen nyt varannut kirkon seurakuntasalin, mutta ajateltiin, että sään salliessa ristiäiset olisi meidän pihalla. Mieluiten olisin tässä kotipihalla kun on koti lähellä ja kaikki tavarat, mutta jos sataa tai tuulee niin ei ole kiva tuossa pihalla olla kun meillä ei vielä ole hirveästi katosta tai muutakaan suojaa. 
 
Felixin ristiäisistä
 
Tosiaan Varsinais-Suomessa on nyt toukokuun loppuun asti 10hlö sisällä ja 20hlö ulkona rajoitukset. Ja kun en vielä tiedä paikkaa niin en ole voinut kutsua tietenkään yli kymmentä, koska jos ristäiset onkin seurakunnan tiloissa niin joudun perumaan kutsuja ellei rajoitukset muutu 1.6. niin, että isompi määrä on sallittu, mutta tätähän ei voi tietää. Ollaan tällä hetkellä kutsuttu pelkät kummit 3kpl, mun äiti ja iskä sekä Jonin isä. Meidän perheestä tulee jo neljä eli nyt on tasan 10 tulossa sisärajoitusten mukaan. Pappia ei lasketa.

Nyt jännitetään miten rajoitukset muuttuu 1.6. alkaen ja miltä säätieto näyttää. Tehdään sitten heti tiistaina päätös ristiäisten paikasta, jotta saan sen myös infottua papille ja kutsutuille. Olen näistä ristiäisistä nähnyt jo kaksi kertaa painajaistakin kun niin paljon tuottaa pään vaivaa, mutta onneksi tämäkin juhla on pian juhlittu!

11.6.2019

Pihasuunnitelmat

Viime vuonna tehtiin meille salaojaremontti, joten tänä kesänä pihahommat saivat jatkua. Teimme taloa kiertämään reunapuulla ja pienistä kivistä reunuksen, koska ennen ruoho kasvoi ihan taloon kiinni, mikä ei ole hyvä juttu. Rajataan muukin piha reunapuulla, jotta piha ja ruoho-osiot on selkesti rajattu. Tänä kesänä kaivoimme myös meille autopaikat tuohon autotallin päätyyn, ettei autojen tarvitse olla keskellä pihaa "tiellä". Paikat tulee samalla kivituhkalla kuin muukin piha.


Terassi on jo hyvällä mallilla, koska piikattiin jo viime vuonna vanha laatoitettu "terassi" pois. Etuosan laudoitukset on jo valmiit. Terassi alkaa ovelta ja jatkuu tuosta edestä kapeampana tuonne talon päätyyn johon the terassi tulee. Halusimme sen tuonne päätyyn, jotta ei olla ihan tarjottimella tuossa edessä. Laitamme näköesteeksi vinorimaa ja tuijia. Varmaan myös istutetaan nurmelle jotain, mutta emme ole vielä päättäneet että mitä. Aijomme myös käsitellä terassin tummaksi parin vuoden päästä kun sen saa tehdä.

Laudat odottaa tässä vielä kiinnitystä.

Kaikki nurmialueet meni todella huonoon kuntoon viime vuoden salaojaremontin takia, joten me myös mullataan ja tasoitetaan kaikki ja kylvetään uusi ruoho. Molemmat takasivut on jo mullattu, mutta kyllä sitä levitystä vielä riittää..

9.4.2018

Mitä kaikkea aion tehdä raskauden päätyttyä

Tänään on laskettuaika ja täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena! Lasketunajan saavuttamisen kunniaksi aloin pohtimaan mitä kaikkea voinkaan pian tehdä ja syödä kun en ole enää raskaana ja päätin oikein listata ylös mistä itselle "tärkeistä" jutuista olen luopunut ja mitä pian voin taas tehdä/nauttia. Kaikki alla olevat on kuitenkin toisarvoisia juttuja joita ilman olen pärjännyt mainiosti ja pärjäisin pidempäänkin.

Rv 40+0

- Nukkua selällään ja välillä loikoilla mahallaan
Alkaa hieman kyllästyttää kyljillään nukkuminen varsinkin kun se tuottaa tällä hetkellä kipua. Mahallaan en ole koskaan nukkunut, mutta niin on välillä mukava loikoilla sohvalla.

 - Syödä maksalaatikkoa!
Tämä ansaitsi ihan oman maininnan, koska rakastan Saarioisten rusinatonta maksalaatikkoa! En malta odottaa, että pääsen syömään sitä ketsupin kanssa!

- Syödä kaikkia muitakin kiellettyjä ruoka-aineita
kuten meetvurstia, erinlaisia juustoja, graavilohta ja lakritsia. Nämä on varmaan ne joista itse pidän eniten ja ovat kiellettyjä, mutta ei näitä silti usein tule syötyä normaalistikkaan. 

- Juoda energiajuomaa
Olen aina pitänyt energiajuomista ja niimpä ostin jo aikaa sitten kaappiin valmiiksi RedBull Orange editionin, koska pelkäsin, että niitä ei myydä enää kun en ole raskaana.

- Pukeutua omiin lempivaatteisiin 
..... Kunhan ne vain mahtuvat ja istuvat hyvin päälle. 

- Saan taas mukavan ajoasennon
Torstaina taas neuvolaan mennessä oikein nauratti mun ajoasento! Onneksi matka oli lyhyt.. :D 

31.12.2017

Vuoden 2017 tavoitteiden onnistuminen

Olen molempina blogi vuosina kirjoittanut vuoden vaihteessa kuluneen vuoden tavoitteiden onnistumisesta jotka mietin itselleni vuoden alussa. Nyt on taas sen aika! Tavoitteet oli taas aika realistiset ja näin ollen onnistumisprosentti oli aika suuri, mikä on hyvä juttu. Vuosikatsaus blogivuoteen tulee perinteisesti 5. tammikuuta, sillä silloin on blogini synttärit, joten on hyvä silloin käydä vuosi läpi.

Kuva vuodelta 2015

Ylläpidä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota
 - Heinäkuuhun asti meni hyvin, mutta sen jälkeen liikunnan määrä on harventunut. Salijäsenyys on edelleen voimassa ja nyt kun kotisali vaihtuu (vanha loppuu ja rakennettiin uusi tilalle) niin täytyyhän se käydä testaamassa ja muutenkin käydä pitämässä kroppa kunnossa jo tulevaa synnytystäkin varten.

Ei turhaa herkuttelua
- En tosiaan harrastanut turhaa herkuttelua, näin vuoden loppua kohden enemmän, mutta täytyy sekin lopettaa.

Tapaa kavereita enemmän
-  Ainakin osaa kavereista näin enemmän ja olen saanut uusia kavereita joiden kanssa on sovittu, että nähdään noin kerran kuussa (viime kuusta lähtien..).

 Lopeta/vähennä vaatteiden osto ja heräteostot
- Melkein voisi sanoa, että on menty ääripäästä toiseen :D Haluan kaikesta turhasta eroon, tavarat/vaatteet saa herkästi lähtöpassin. Niin paljon tavaraa ja vaatetta lähti pois kun muutettiin takaisin kotiin! Taisin karsia myös vanhempienikin kaapit rankalla kädellä.. ;)

 Ota tatuointi
- Otin! Olen todella tyytyväinen pöllööni. Otin tatuoinnin 8. heinäkuuta ja tästä alkoi liikunnan määrän vähentyminen kun piti parannella ja pitää sen takia taukoa. Tämän ajan varasin aika extempore ja ensin meinasin mennä pari viikkoa ennen häitä, mutta siirsin sen onneksi heinäkuuhun ettei hääkuvista paista tuore ja huomattavasti tummempi tatuointi verrattuna vanhoihin.

Nauti häistä ja älä stressaa turhasta
- Nautin täysillä, enkä mielestäni stressannut ennen enkä sinä päivänä.

4.6.2017

HÄÄT: Hääaamun toiveita

Olen paljon pohtinut hääpäivän kulkua ja miettinyt kuina aamu lähtee käyntiin, varmaan huonosti nukutun yön jälkeen. Haluaisin, että hääaamu sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja stressittömästi! Tärkeää on varata tarpeeksi aikaa aamuun, ettei vaan tule kiireen tunnetta ja täytyy muistaa syödä! Vaikka jännitys ehkä viekin ruokahalun, täytyy silti yrittää syödä jotain. Meillä on hyvä kun vihkiminen alkaa vasta klo 16.15, joten ei pitäisi tulla kiire. Tosin meidän hääkuvat otetaan ennen kirkkoa ja kuvauspaikalle mennään jo noin klo 14:45.

Äitini on ammatiltaan kampaaja, joten hän luonnollisesti tekee hääkampaukseni ja meikkaan itse itseni, joten mun ei tarvitse onneksi poistua kotoota. Hääkimppu on ainut mikää täytyy hakea, mutta eiköhän sen voi joku muukin hakea.. :)

Itse olen aika kova jännittämään, joten olen nyt jo yrittänyt miettiä miten saisin päivästä mahdollisimman stressittömän. Tärkeintä stressin lieventämiseksi on kuitenkin oma suhtautuminen, täytyy muistaa ettei kaikki aina mene niin kuin on suunnitellut ja mahdollisille muuttujille ei voi mitään. Päivästä tulee täydellinen vaikka jotain pieniä mokia tapahtuisikin!

25.5.2017

HÄÄT: TJ 23!

Nyt on vähän helpompi hengittää, koska tuntuu, että paljon on saatu eteenpäin häiden osalta. Esimerkiksi olen varannut kaksi hääpuvun sovitusta, toinen ensi viikolla, koska pohdin vielä koruja, joten pakko päästä sovittelemaan ja toinen hääviikolle jolloin kaaso harjoittelee puvun kiinni laittoa ja silloin otan puvun mukaani. Esteettömyystodistus tuli - esteitä ei ollut. Saimme tietää papin ja kanttorin, papin kanssa on jo sovittu tapaaminen häitä edeltävälle viikolle, kanttori pitäisi vielä saada kiinni. Kävimme tänään hääkirkossa, jossa suntio näytti meille tiloja mihin meidän kuuluu mennä ja miten toimia kirkossa jne. Sormukset on viety pienennettäviksi/kaiverrettaviksi. Huh, paljon on saatu tehtyä, mutta on vielä tekemättäkin.

Nyt jatkan pakkaamista, koska kaaso pyysi yökylään ja hän tulee mut hakemaan huomenna töistä. Vähän jännittää jos onkin lauantaina polttarit ;)

11.5.2017

Ajantaju kadoksissa

Mitä viileämpää on niin tuntuu, että häihin ja kesään on tosi pitkä aika. Kun taas katson päivälaskuria niin se näyttää, että häihin on enää vain 37 päivää!! Välillä huomaan ajattelevani, että ei tässä mikään kiire ole, kunnes törmään kalenteriin ja tajuan, että siihen on oikeasti enää vähän yli kuukausi. Tuntuu, että siihen on vielä ikuisuus, koska kevät tosiaan on tullut hitaasti, toisin kuin viime vuonna. Onneksi on kuitenkin saatu nauttia hieman lämmöstä ja muutamasta t-paita kelistä. Pidemmittä puheitta menen taas hääjuttujen pariin, koska tällä hetkellä muistan, ettei aikaa ole hukattavaksi.


13.3.2017

REMONTTI: Missä mennään nyt?

Remontti on edennyt nyt ihan hyvää vauhtia. Tammikuussa vielä pohdiskeltiin vessojen laatta valintoja, kuitenkin pian sen jälkeen molemmat wc:t saatiin laatoitettua. Päädyttiin laittamaan molemmat wc:t samanlaisiksi, jotta sama linja jatkuu. Saumauksia ei olla vielä tehty. Seuraavaksi laatoitetaan kph ja lattiat saunasta ja kodinhoitohuonesta. Ei olla vielä ihan päätetty, että laatoitetaanko nekin itse.. Saunan ja kph:n uudet ovet on asennettu paikoilleen, tai saattaa olla, että ovet nostetaan hetkeksi pois laatoituksen ajaksi, mutta on ainakin karmit paikallaan.

Isompi wc. Tuo alin tyhjä rivi on myös kaakeloitu.
Lattia, katot ja khh:n seinät on myös noudettu ja näin ollen päätetty. Lattiaksi valikoitui harmaa tammi, koska muut harmaan sävyiset laminaatit oli mielestäni liian harmaita ja voi alkaa helpoiten kyllästyttämään. Katoksi valittiin kapeampi valkoinen paneeli, mahdollisimman tasainen. En pidä paneelikatoista ollenkaan, joten oli pakko valita mahdollisimman neutraali ja vähä syinen paneeli. Kodinhoitohuoneen seinät tulee kuitenkin paneelilla, siihen valittiin valkoinen paneeli, jossa näkyy enemmän puun syyt ja jää pontti näkyviin paneelien väliin.

Vasemmalla saunan ovi ja oikea vie kodinhoitohuoneeseen.
Ollaan myös valittu/tilattu keittiö, kodinhoitohuoneen kaapistot ja molempien vessojen kalusteet. Vessojen kalusteet tulee 14.3., keittiön ja kodinhoitohuoneen tulee 15.3. Keittiöön täytyy hankkia enää liesituuletin ja lavuaari, koska valitsemamme lavuaari vedettiinkin pois markkinoilta, ainakin toistaiseksi, eikä olla vielä löydetty toista mieleistä.

Tässä on vasta maalatut keittiön seinät ja pikku wc:n laatoitus myös hieman näkyy.
Hiottu ja kitattu on paljon, pohjamaalilla on melkein kaikki seinät jo kertaalleen maalattu ja tapetit/maalit on aika pitkälti valittu. Eteinen maalataan vaalealla harmaalla, keittiön ja meidän makuuhuoneen tapetit on päätetty, mutta ei olla vielä tilattu niitä. Olohuoneeseen tulee myös tapetti, mutta se onkin ainut mitä ei olla ihan päätetty. Yksi tapetti on miehen mieleen, mutta en ole varma pidänkö siitä.. Täytyy hetki miettiä, ettei tule huti ostosta. Kaksi muuta makuuhuonetta jätetään varmaan toistaiseksi vain valkoiseksi ja tuulieteinen myös.

26.2.2017

HÄÄT: Kutsut valmiina lähtöön

 
Sain kuin sainkin kutsut vihdoin valmiiksi. Koko ajan tuli muuttujia, minkä takia kutsujen teko venyi mahdottoman pitkäksi. Mutta, nyt koittaa se aika kun kutsut saa viedä postiin. Piti viedä ne jo tänään, mutta kirjekuorien sulkemisessa oli suuria ongelmia, joten en halunnut viedä niitä yöksi lojumaan (kosteaan?) postilaatikkoon, kun ne ei kuitenkaan sunnuntaina lähde sieltä eteenpäin. Kutsut viedään siis huomenna maanantaina ennenkuin postilaatikot tyhjennetään, joten toivottavasti ovat perillä tiistai-keskiviikkona?


Kutsuja lähtee 34kpl, tein niitä silti muutaman ylimääräisen itsellekkin muistoksi. Ihan inhimillinen määrä näin itse tekevälle. Kutsut tulostettiin A4 helmiäiskartongin molemmille puolille ja sitten leikkasin kartongin kahteen osaan. Yhdestä kartongista tuli kaksi kutsua. Leikkasin yhden viikonlopun näitä glitter suikaleita, muistaakseni yhteensä noin 135kpl.


Sitten teippasin 2-puolisella teipillä kutsun molempien puolien reunoihin yhdet suikaleet. Kun ne oli kaikki laitettu niin kiinnitin muutamat timantit/helmet viralliselle kutsu puolelle. Kutsuissa on ainakin säihkettä ja glitteriä riittävästi.


Viimeiseksi oli tietty kutsujen laitto kirjekuoriin ja kuorien sulkeminen. Koitettiin sulkea kuoret nuolemalla, kastetulla sienellä ja liimapuikolla, mutta mikään mainituista ei oikein tahtonut onnistua! Onneksi kuoria oli muutama ylimääräinen, koska muutamalle oli pakko kirjoittaa kokonaan uudet kirjekuoret. Tuntuu ihan kummalliselta, että miksi ne pysyi noin huonosti. Onneksi nyt kaikki kuoret on edes suht koht hyvin kiinni. Toivottavasti perille ei mene vain kuoret!
Kun oli varmistettu kuorien kiinni pitävyys, niin uskalsin teipata postimerkit ja meidän nimillä ja päivämäärällä olevat kirjeensulkijatarrat.



Itse olen erittäin tyytyväinen kutsujen ulkonäköön. Omaa silmää ne miellyttää todella paljon. Varsinkin kun en ole mikään paras askartelussa. Näissäkin on paljonkin eroja keskenään, uniikkeja kappaleita jokainen. Mutta, kaikki jotka minut tuntee, tietää etten ole mestari näissä, joten siihen nähden suoriuduin mielestäni oikein hyvin!

Toivottavasti kutsut löytävät perille oikeisiin osoitteisiin. Nyt sitten aletaan odottelemaan ilmoittautumisia.. :)

31.12.2016

Vuoden 2016 tavoitteet

Kirjoitin taas alkuvuonna muistiin tavoitteita vuodelle 2016. En taaskaan tehnyt varsinaisia uudenvuoden lupauksia, vaan lupausten sijaan asetin itselleni tavoitteita. Vuosi 2016 oli muutenkin tapahtumarikas, ostettiin omakotitalo ja sen remontti alkoi alkukesästä ja näin ollen muutin takaisin vanhemmilleni ja mieheni muutti tädilleen, koska talossa ei voi nyt asua. Koin läheisen sairastumisen, koko kevät meni sumussa ja vain suoriutumisesta päivästä toiseen. Sain liikunnan takaisin arkeeni syksyllä kunnolliseen tehtävään osallistumisen myötä. Tänä vuonna on tullut myös mietittyä ja pohdittua äärimmäisen paljon remppa/sisustusjuttuja ja hääjuttuja! Näitä mietteitä mahtuu kyllä myös ensi vuoteen! Mutta, katsotaas kuinka kävi tavoitteiden..

 
Liiku enemmän/pudota painoa
- Check! Sain karistettua 7kg, kunnollisen tehtävän ansiosta ja liikuntainto on edelleen päällä!
Ei herkuttelua joka viikko
- Kyllä jokunen viikko vuoteen mahtuu ilman herkkujakin.
Tapaa kavereita enemmän
- En osaa kyllä arvioida..
Lopeta/vähennä vaatteiden osto ja heräteostot
- Toteutui! Ostin muistaakseni viimeksi syyskuussa yhdet housut ja muuta en ole loppuvuonna ostanut. Paitsi treenihousut, koska vanhat jäi liian isoiksi ja nämä treenivaatteeet valitsin mitkä sain joululahjaksi.
Ota tatuointi
- Enpä ottaut tänäkään vuonna..

Lista on lyhyt niinkuin viimekin vuonna, mutta mielestäni ne isoimmat jutut onnistui eli painonpudotus ja vaatteiden oston vähentäminen. Viime vuonna listalla oli tupakan lopetus, joka oli huippu juttu ja nyt nämä kaksi! Toivottavasti ensi vuosi menee yhtä hyvin ja saisin ainakin pidettyä nämä muutokset ja viemään eteenpäin painonpudotusta/liikuntaa/ruokavaliota.

Tästä on hyvä jatkaa uuteen vuoteen 2017, joka on meidän häävuosi!

25.8.2016

Pohdinnassa häiden vieraslista

Luonnostelin häiden vieraslistan jo yli vuosi sitten ja vieraiden määrä oli silloin n. 60 hlöä. Mieheni haluaisi todella pienet häät kun ei niin viihdy keskipisteenä ja itse taas olen pienestä asti haaveillut häistä, en tosin kovin suurista siltikään. Keskusteltiin aiheesta ja päädyttiin "kompromissiin" eli n. 50 vieraaseen, mutta saa  tarpeen vaatiessa mennä hieman yli. Alkuperäisessä vieraslistassa oli siis 60 henkeä ja uudistetussa vain 41! Vielä on ainakin yhdeksälle tilaa meidän vieraslistalla.

Teimme mieheni kanssa molemmille omat listat niistä jotka haluamme kutsua. Oli huvittavaa kun vieras jakauma oli alkuun suurinpiirtein 50-10, mutta saatiin hieman tasoitettua listoja. Muutenkin minulla sattuu olemaan suurempi suku, jonka vuoksi myös vieraslistani on pidempi.

Juhlapaikkamme vetää max. 130 henkeä, mutta silloin ei jäisi tilaa tanssille tai esiintyjälle. Toisin sanoen kun tilaa pitää varata juurikin tanssille, dj:lle, buffalle jne, niin ei henkilömäärä voisi ylittää ainakaan 80 henkeä. Eli tilamme on sopivan kokoinen eikä liian suuri vaikka vierasmäärä pysyisi 50 hengessä.

Kuva otettu täältä

Olen uudelleen laatinut yli vuosi sitten tekemääni listaa ja tarkoin miettinyt kutsuttavia. Seula on selkeästi aika tarkka ja helppoa oli tietenkin aloittaa niistä keistä emme ainakaan karsi. Esimerkiksi halusin kutsua kaikki serkut, mutta minulla on n. 20 serkkua, joilla suurimmalla osalla on puolisot ja lapsia, joten jos kaikki serkut kutsuisi paisuisi lista mahdottomasti. Meillä serkkujen kesken on muutenkin tosi iso ikähaarukka 46v - 4v, joten on aika selvää etten ole kaikkien kanssa juuri tekemisissä. Päätin siis huoletta kutsua vain läheisimmät heistä. 
Vaikka pohdin loukkaantuvatko he jotka eivät saa kutsua tai loukkaantuuko joku perheenjäsenistämme jos jätämme heille läheisit sukulaiset kutsumatta. Pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kyse on meidän päivästä, joten teemme niinkuin tuntuu parhaalta. Kaikkia ei voi ikinä miellyttää tälläisissä asioissa ja luultavasti joku pahoittaa mielensä joka tapauksessa.

Mitenköhän kaikki muut hääparit rajaavat listansa, ellei tilaa ja rahaa ole loputtomasti? Onneksi on vielä aikaa tätäkin miettiä. 
 

26.6.2016

Häävalmistelut

Meidän häihin on enää alle vuosi aikaa ja mitä olen saanut aikaiseksi häiden eteen? No, olen varannut kirkon ja juhlapaikan sekä löytänyt hääkengät. Tosin en ole ihan varma onko ne varmasti nuo, eli pidän silmät auki kaupoilla. Seuraavaksi alan katsomaan tarkemmin kuvaajia ja DJ:tä, sitten taitaakin olla isoimmat jutut valmiina. Hääpukuja ajattelin alku syksystä lähteä kokeilemaan. Vieraslistakaan ei ole vielä ihan pitävä, eli senkin voisi piakkoin tarkistaa ja lyödä lukkoon.
Päässä pyörii sekalaisesti remppa- ja hääjuttuja, ei tule puuttumaan tekemistä ainakaan seuraavaan vuoteen! Tästä tulikin mieleen, että täytyy käydä ostamassa uusi kalenteri joka on 2016-2017 voimassa, kun tämän hetkinen kalenteri on vain vuoden vaihteeseen asti. Ettei vaan pääse unohtumaan sovittuja menoja ja muita tärkeitä juttuja jotka täytyy muistaa!