22.8.2021

Alex 5kk

Meidän hurmaava Alex on kasvanut hyvin kuluneen kuukauden aikana ja nyt on hieman tasaantunut kasvu. Torstaina neuvolassa mitat oli 71,2cm (69,5cm) ja 8780g (8100g). Suluissa 4kk mitat. Hän on edelleen pelkällä rintamaidolla, mutta aloitellaan tässä jossain kohtaa ennnen puolen vuoden ikää maistelut. Neuvolassa saatiin myös viimeinen annos rotaa ja kaksi piikitettävää rokotetta joista vain toisesta tuli pieni itku. Rokotteista tuli paikallisoireena punoitusta ja pistoskohdat on kovat, toivottavasti enää ei muuta tulekkaan.
 
Meidän brunette on tiputtanut lähes kaikki tummat hiuksensa ja tilalle on tullut pieniä vaaleita hiuksia mitkä ei vielä pitkälle näy. Outoa että hänestä tulee blondi kun tottui niin noihin tummiin hiuksiin! Alex oppi viime viikolla kääntymään mahalta takaisin selälleen ja jos hän haluaisi niin näin pyörimällä pääsisi etenemään kunnolla. Akselinsa ympäri hän on myös pyörinyt jo tovin. Kaikki menee edelleen suuhun varpaita myöden ja muutenkin kuolaa aika tavalla. Hampaita ei ole vielä näkyvissä. Alex on hyväntuulinen ja hymyileväinen vaikka ei tällä hetkellä viihdy oikein missään muualla kuin sylissä liikkeessä.
 
Tällä hetkellä Alex nukkuu kolmet päiväunet noin klo 9-10, 12-14 ja 16.30-17. Aamu meillä alkaa klo 7 ja yöunille mennään jo 18.15-18.30. Vaatteissa siirryimme juuri kokoon 74 mikä tuntuu ihan hurjan isolta! Tuli jopa kiire hankkia vielä muutamat 74 ja jo valmiiksi 80 koon vaatteita, että on sitten valmiina kun siihen siirrytään. Öisin käytämme tällä hetkellä 5 koon vaippoja, mutta päivisin 4 koko on vielä oikein hyvä. 

16.8.2021

Vain Felix jutut

En ole ehtinyt kirjoitella, koska nyt kun Felix on taas päiväkodissa niin olen käyttänyt kaikki Alexin päiväuniajat rästi hommien hoitamiseen. Olen mm. siirtänyt kuvia muistitikulle, täyttänyt vauvakirjoja, tehnyt vuosikirjaa ja vielä pitäisi tilata tavallisia valokuvia. Felixistä on tullut kunnon satusetä ja ajattelin nyt tähän väliin jakaa muutamia hänen hauskoja letkautuksiaan. 
 
Heti aamusta iloisena menossa päiväkotiin.


Felix heräsi 6.30 ja Joni vei hänet takaisin nukkumaan ja sitten huoneesta kuului: isii isii, Felix nukkunu hyvin, ois vähän kiire..

Felix oli kylvyssä ja Joni sanoi, että isi tulee kanssa johon Felix topakasti vastasi: isi ei oikein mahdu. 

Kysyin nukuitko hyvin johon Felix vastasi: Felix nukkunu hyvin, ainakin neljä tuntia kaks. 

Felix otti mummin laukusta lompakon ja mummi sanoi lompakon olevan tyhjä johon Felix totesi: viedään roksikseen. 

Yhtenä aamuna puettiin yhtä aikaa ja kun minä sain paidan päälle niin Felix alkoi kehumaan "hyvä hienosti".

Sain myös yhtenä päivänä kuulla, että mun hampaat on keltaiset. Nyt alkaa tulemaan ne totuudet lapsen suusta!

2.8.2021

Tervetuloa elokuu

Heinäkuu oli ja meni todella nopeasti! Huomenna Felixillä jatkuu taas päiväkoti ja saa totutella erinlaisiin aamuihin. Felixillä on ainakin yksi vapaapäivä viikossa ja merkitsin sen heti tähän maanantaihin, koska päiväkodissa on varmaan aika hulinaa kun päiväkoti on ollut kiinni heinäkuun ja kaikki palaa tänään töihin niin heillä on nyt ainakin yksi lapsi vähemmän tämän ensimmäisen päivän. Mikä oli myös sen puolesta hyvä valinta kun Felix nukkui melkein kahdeksaan asti niin sai nukkua rauhassa. Myös pappa tuli leikkimään Felixin kanssa ennen kuin lähtee mökille. 

Heinäkuussa intouduin myös viimein tilailemaan puuttuvia juttuja kotiin mitkä on odottaneet muutosta asti sitä, että tietäisin mitä haluan minnekkin, mutta nyt sai odotukset jäädä ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Tilasin julisteita käytävän tyhjille seinille ja Felixin huoneeseen, kehykset on ostettu käytävän tauluille muttei vielä Felixin huoneeseen. Tilasin myös viimein olohuoneeseen sivupöydän kun melkein kaikki kriteerit täyttävä tuli vastaan vielä hyvässä -50% alessa. Sivupöydän päälle ostin jyskistä ihania tekokukkia maljakkoon laitettavaksi. Meidän makuuhuoneeseen ostin myös tauluhyllyn, mutta se asennetaan vasta sitten kun Alex on siirtynyt omaan huoneeseen ettei se tai siinä olevat taulut vahingossakaan tipu Alexin päälle pinnasänkyyn. Muutamia muita sisustusjuttuja pitäisi vielä hankkia ja katson niitä sitten kun nämäkin kaikki on tullut.
 

Heinäkuussa leivottiin pari kertaa mm. mustikkapiirakkaa ja kinkkurullia.