28.6.2021

Juhannus 2021

Meillä ei ole ollut mitään perinteitä liittyen juhannukseen muuta kuin vuodesta 2018 asti ollaan joka juhannus menty päiväksi mun vanhempien mökille kuten nytkin mentiin perjantaina. Tämä oli Alexin ensimmäinen mökkeily. Tänä vuonna ei käyty matkan varrella mun enon luona katsomassa lehmiä, koska ajoitettiin matkat vauvan unien mukaan niin olisi tullut liian kiire jos oltaisiin sieläkin käyty. Toivottavasti ensi vuonna päästäisiin niitä katsomaan samalla. Alex tosiaan nukkui kummatkin matkat ja matkan pituus on se reilu tunti. Mökillä syötiin hyvin ja tiheästi. Felix tykkäsi mun leikkimökistä ja tekikin siellä tiheästi "ruokaa". Muuten juhannus meni ihan kotosalla ja käytiin lähistön leikkipuistoissa aikaa viettämässä ja saatiin istutuksia laitettua kuumuudesta huolimatta. 

22.6.2021

Viime aikoina

Joni on ollut kesäkuun lomalla kun toukokuun hän oli sairaslomalla käden leikkauksen takia, joten olemme saaneet viettää paljon aikaa perheenä. Felix on toukokuusta asti ollut päiväkodissa max 110h/kk, joten hänelle on viikkoon mahtunut 1-2 vapaapäivää. Kelit on ollut kohdallaan, joten ollaan oltu paljon ulkona, mutta myös sisällä ihanassa viileydessä. Ollaan laitettu pihaa kuntoon yhdessä ja Joni yksinään. Nyt on aloitettu mm. rimojen maalaus, terassin öljyäminen ja istutusaltaiden teko. Ruokapöydän Joni sai valmiiksi ja enää puuttuu tuolit. Ei olla päätetty ostetaanko valmiit rottinkiset tuolit vai tekeekö Joni lankkupenkit samalla tyylillä kuin pöytä on tehty. 
 

Viime viikolla meillä oli myös neljäs hääpäivä minkä kunniaksi kävimme koko perhe Pancho Villassa syömässä. Ollaan Jonin kanssa käyty kerran aiemmin Pancho Villassa Tampereella jolloin ruoka oli todella pahaa ja huonosti tehtyä, joten päätettiin nyt noin seitsemän vuoden jälkeen kokeilla uudestaan, kylläkin Raisiossa eikä Tampereella. Nyt ruoka oli todella hyvää ja oli muutenkin outoa ja ihanaa olla pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla ja ravintolassa! Oli oikeasti kummallinen olo istua ravintolassa ja katsella ulos vilkkaalle kävelykadulle. Koronan aikana eli noin 1,5 vuoteen olen käynyt kaksi kertaa ravintolassa syömässä.

 
Olimme koko perhe kipeänä toukokuun alussa (paitsi vauva) ja viime viikolla saimme taas kaikki flunssan paitsi vauva. Onneksi Alex on pysynyt kummallakin kerralla terveenä. Nytkin Felix on siis kotona vaikka pitäisi olla hoidossa. Harmittaa että juuri nyt tuli flunssa, koska hänellä olisi tällä ja ensi viikolla vain kolme päivää hoitoa ennen heinäkuun lomaa. Eilen laitoimme Felixille pienen uima-altaan ulos johon myös minä mahduin vilvoittelemaan. Kävin myös Alexin kanssa pikaisesti skanssissa tekemässä muutaman täsmäiskun lastenvaatekauppoihin. Ostin Alexille yhden bodyn ja kahdet housut alennusmyynnistä. 
 
Tänään kävin aamusta ottamassa ensimmäisen koronarokotteen ja tämän jälkeen Joni kävi hakemassa meille tuijia ja vaikka mitä muuta, että saadaan laitettua istutukset heti kun saamme multaa. Nyt otan hetken rennosti täällä sisällä ennen kuin Alex herää kun Joni ja Felix on terassilla uimassa. 

21.6.2021

Alex 3kk

Meidän vauva täytti eilen jo 3 kuukautta! Hän on aivan ihana ja hymyileväinen pieni poika joka jo koittaa nauraa. Vielä hän ei käänny, mutta koittaa jo kovin. Oikeastaan eilen kun tuli 3kk täyteen niin hän alkoi kunnolla pääsemään kyljelleen ja pinnasängyssä saa itsensä potkittua poikittain. Leluista hän on alkanut ottamaan kiinni ja nyrkki maistuu edelleen. Hoitotason päällä oleva hymynaama on mieluinen ja tv kiinnostaa kovin kuten myös oma peilikuva.

Neuvola meillä oli perjantaina jolloin saatiin myös ensimmäiset kaksi piikki rokotetta ja toinen annos rotaa. Rokotteista ei onneksi tähän mennessä ole tullut mitään oireita. Alex myös kasvaa hyvin ja nyt hänellä on pituutta 66cm (63,3cm) ja painoa 7250g (6550g), suluissa 2kk mitat. Paino menee tismalleen keskikäyrällä, mutta pituus menee +2 käyrällä, eli pitkä poika siis. Vaatteissa siirryimme juuri 68 kokoon.

Päivisin hän nukahtaa nopeasti itsenäisesti omaan pinnasänkyyn tai ulos vaunuihin. Yöunille hän toisinaan nukahtaa rinnalle, mutta välillä nukahtaa myös itsenäisesti pinnasänkyyn. Yöheräämisiä on edelleen X määrä. Ei ole hetkeen ollut yötä mikä olisi mennyt vain kahdella syötöllä. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa hän herää yössä tai kuinka usein, koska en halua tietää kuinka paljon tulee yöllä oltua hereillä. Onneksi kuitenkin olen pääasiassa pirteä päivisin ja todella harvoin on päivällä sellaista oloa, että pitäisi ottaa päikkärit. 

16.6.2021

Newborn-kuvaus

Varasin Alexille jo heti raskauden alussa ajan newborn-kuvaukseen samalle Julia Neganovalle joka otti myös Felixistä newborn-kuvat. Toki päivää ei voi sopia noin aikasin kun ei tietenkään voi tietää milloin vauva päättää syntyä, mutta on ainakin varaus olemassa. Laitoinkin heti Alexin syntymän jälkeen sähköpostia niin sovittiin kuvaus heti seuraavan viikon perjantaille jolloin Alex oli vasta kuuden päivän ikäinen. 
 
Alex nukkui juuri ja juuri kuvausten ajan. Ensin oli pakko antaa maitoa ja kun kuvaukset loppui ja otettiin kuvaus vaatteet pois niin hän heti heräsi ja oli pakko antaa maitoa ennen kuin lähdettiin. Hän ei selkeästi ollut sikeässä unessa missään vaiheessa kun hän ei ollut niin rentona, mutta kuvat onnistui silti. Otettiin kolmella eri tyylillä kuvia ja eri asusteilla. Muuta ajatusta minulla ei ollut kuvista paitsi halusin samanlaisen sänkykuvan kun Felixistä otettiin, jotta sain tilattua samanlaisen kuvan Alexista meidän makuuhuoneen seinälle. Tilasin myös näistä kuvista ristiäiskortit ja korttiin valikoitui alla oleva ensimmäinen kuva.
 


9.6.2021

Ristiäiset 5.6.2021

Päädyttiin järjestämään ristiäiset kirkon seurakuntasalissa kun korona-aikana pappi ei tule kotiin kastamaan niin vaihtoehdot oli joko kotipihalla tai seurakuntasalissa. Päivä valikoitui papin vapaiden mukaan, koska halusin saman papin kun on vihkinyt meidät ja kastanut Felixin. En ole ennen järjestänyt juhlia muualla kun kotona (pl häät) niin tämä oli uutta meille. Pääsimme äitini kanssa perjantaina käymään seurakuntasalissa katsomassa miltä siellä näyttää ja saimme samalla laittaa jo kahvikupit ja koristeita valmiiksi ja hyvä niin, koska meillä kului aikaa 45min vaikka oli mukamas vain vähän laitettavaa. Ei oltaisi mitenkään lauantaina ehditty ennen kasteen alkua kun lauantaina menimme paikalle puoli tunia ennen kasteen alkua. 

Tosiaan rajoitukset nousi juuri perjantaina, joten saimme kutsuttua vielä Jonin äidin niin kaikki isovanhemmat pääsi paikalle. Harmittaa kun kuvaajaa emme saaneet kun en viitsinyt varmuuden vuoksi varata kuvaajaa jos rajoitukset sallisikin kuvaajan tulon, joten kuvat piti ottaa itse. Onneksi yhdellä kummeista on järjestelmäkamera niin hän otti sillä kuvia ja minä otin kännykällä minkä kerkesin ja mun äiti otti kasteesta kuvia kun me seisoimme kastepöydän äärellä. Ei kuvista yhtä hyviä tietenkään tullut kun kuvaajan ottamat olisi ollut, mutta ei voi mitään. 
 

Alex sai kasteessa kolme kummia ja yksi kummeista puki Alexille kastemekon ja otti muutamat kuvat ennen kasteen alkua. Alex oli kasteen ajan todella nätisti eikä tainnut päästään pihahdustakaan. Kaste oli muutenkin lyhyt ja ytimekäs. Felix sai kunniatehtävän eli kuivata Alexin pään kasteen jälkeen. Felix suoriutui tästä hienosti ja hänkin oli koko tilaisuuden ja juhlan todella kiltisti vaikka ei kasteen aikana meidän kanssa seissytkään vaan kävi välillä viihdyttämässä isovanhempia. Heti kasteen päätyttyä otettiin pikaisesti kuvat Alexista kummien ja isovanhempien kanssa. Perhekuvat jäi valitettavasti ottamatta ja Alex alkoi siinä kohtaa jo hieman älähtää kun hän alkoi kaipaamaan maitoa. Maidon jälkeen yksi kummeista puki hänelle juhlavaatteet ja otti muutamia kuvia hänestä juhlavaatteissa. 
 

Sitten oli kahvin vuoro ja mun äiti teki kaikki muut herkulliset tarjottavat paitsi härkäwrapit. Wrappien lisäksi oli lohihyydykekakkua, kinkkupiirakoita, täytekakkua ja pikkuleipiä. Kahvin ajan Alex nukkui mun sylissä niin sain itsekkin herkutella rauhassa. 
 



Alex sai myös aivan ihania lahjoja! Hän sai valokuvakehyksen kaiverruksilla, kummikengät mihin tulee ensimmäinen hammas ja hiuskiehkura, gugguun jumpsuitin, gantin bodyn, muumibodyn ja -housut, rahaa ja kirkolta villasukat sekä hänen kasteen kunniaksi istutetaan Tansaniaan puu.
 

8.6.2021

Alex Joakim

Poikamme sai lauantaina 5.6. kasteessa nimen Alex Joakim. Miten päädyimme hänen nimeensä? 
 
Oli oikeastaan alusta asti selvää, että hänestä tulee Alex. Joni kannatti tätä nimeä ja tämä oli yksi nimivaihtoehdoista Felixille aikanaan. Koitin kuitenkin koko raskausajan etsiä nimiä josko joku muu olisi parempi, mutta kyllä se Alex vaan kuulosti aina parhaimmalta. Kysyin myös Jonilta ja Felixiltä useista nimistä tyylillä Liam vai Alex, Thomas vai Alex ja Felix vastasi aina topakasti Alex, kuten myös Joni. Ja itseasiassa joskus yläasteella törmäsin nimeen Alec ja pidin siitä ja silloin haaveilin, että jos saan pojan haluaisin hänen nimekseen Alec, mutta en nyt kuitenkaan halunnutkaan, koska aina saisi varmaan sanoa Alec Ceellä. Nimessä ei myöskään tarvinnut olla X-kirjainta, pojille löytyi vain sattumalta nimet mitkä kummatkin päättyy X:ään.
 
Toinen nimi Joakim ei tule suvusta vaan tämäkin on yksi nimi nimilistaltani, mutta ei päätynyt kummallekkaan etunimeksi, koska epäilin että kutsumanimeksi tulisi Jokke tai Kimi enkä pidä näistä ja en myöskään halunnut, että Alexin nimi alkaa J:llä ettei Felix ole ainoa jonka nimi alkaa erillä kirjaimella. Eikä meidän kummankaan suvussa oikein liiku muita hyviä toisianimiä kuin Juhani ja en halunnut, että myös Alex on Juhani, joten ehdotin Joakimiä kun pidän siitä nimestä ja se onneksi kävi Jonille.