28.4.2020

Suklaa cupcakes

Leivoin Felixin synttäriviikonloppuna meille cupcakeseja. Halusin, että meillä on herkkujakin, jotta saadaan lisättyä synttäritunnelmaa. Tiesin myös, että mun vanhemmat ja Felixin kummit tulevat tuomaan kuistille lahjan niin halusin, että me voidaan myös antaa heille synttäriherkkuja mukaan, kun kerran viitsivät tuoda sankarille lahjat ilman juhlia tai hänen näkemistä. Tämä oli helppo ohje ja nämä oli helppo tehdä yhdessä Felixin kanssa.

AINEKSET

2 kananmunaa
1dl sokeria
2dl kevytkermaa
1dl juoksevaa margariinia
100g suklaarouhetta
4dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta

KORISTELUUN

1dl vispikermaa 
1prk appelsiini tuorejuustoa 
2rkl tomusokeria

1.Rouhi suklaat
2. Sekoita munat ja sokeri keskenään puuhaarukalla. 
3. Sekoita joukkoon kerma, margariini ja suklaarouhe. 
4. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita nopeasti joukkoon, ettei taikina sitkisty. 
5. Nostele taikina muffinivuokiin. 
6. Paista 200 asteessa noin 20min.
7. Vatkaa kerma kuohkeksi ja sitten sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. 
8. Ota muffinivuoat pois ja levitä seos leivonnaisten päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

24.4.2020

Felixin syntymäpäivän vietto

Palataan vielä hetkeksi Felixin syntymäpäivään. Meidän piti siis juhlia viime viikon lauantaina Felixin synttäreitä panda-teemalla, mutta koronan takia juhlia ei nyt järjestetty. Katsotaan miten tilanne etenee, että pidetäänkö juhlat kuitenkin myöhemmin. Ajattelin, että jos syyskuussa tilanne on jo parempi niin synttärit voisi yhdistää nimpparien kanssa, ne olisi sopivasti sunnuntaina. Nimpparit muutenkin vaatisi vähän juhlintaa, sillä tänä vuonna hänellä on ensimmäistä kertaa virallisesti myös suomalaisen kalenterin mukaan nimipäivä!

Juhlat kun peruuntui niin me hankimme Felixille iloa tuomaan ilmapalloja. Ostettiin numeropallo, koska halusin ottaa sen kanssa muutamia kuvia synttärisankarista ja myös dinosaurus, koska ajattelin sen olevan mieleisempi kuin numeropallo. Dino saikin kovaa kyytiä Felixiltä ja tyhjeni aika nopeasti :D.


Me annoimme Felixille lahjaksi vain palapelin ja lisää eläimiä, koska hän on lähiaikoina saanut uusia leluja kuten paljon erinlaisia ulkoleluja, palloja ja ensiapulaukun. Felix sai tilanteesta huolimatta myös lahjoja muiltakin kun meiltä. Mun vanhemmat osti jo aiemmin potkupyörän, mikä otetaan piakkoin käyttöön. He toivat sunnuntaina oven taakse myös lahjan, kassakoneen ja pupun, jonka korvassa lukee Felix. Mun äiti oli tehnyt meille myös herkullisen pandakakun. Felixin kummitäti ja -setä kävivät myös pihalla kääntymässä ja toivat lahjaksi hienot Converse kengät. Annoimme kummallekkin "vastalahjaksi" synttäriherkkuja, suklaa cupcakeseja (ohje tulee myöhemmin).


21.4.2020

Felix 2v

Felix täytti eilen hurjat 2-vuotta. <3 Minkälainen meidän Felix on ja mitä hän kaksi vuotiaana osaa? Hän osaa juosta kovaa, hyppiä korkealla ja kiivetä joka paikkaan, kutsun häntä mini duudsoniksi, koska vauhti on kova ja "stuntit" hurjia. Aiemmin hän oli kova tanssimaan (hytkymään), mutta nykyään hän ei niinkään tanssi vaan opettelee laululeikkien koreografioita, kuten bussilaulun, metsämökin ikkunan ja hämähämähäkin. Hänellä on muutenkin voimakas elekieli, hänen koko vartalosta näkee kun hän on onnellinen, jännittynyt tai suuttunut.

Hän haluaa tehdä kaiken itse, niinkuin moni muukin tässä iässä. Hän laittaa vaipat ja muutkin roskat itse roskikseen, hän on aina ensimmäisenä tekemässä ruokaa ja on oikeasti apuna esim. ojentamassa mausteita ym., hän auttaa tyhjentämään astianpesukonetta ja tästäkin on oikeasti apua, laittaa pyykkikoneen päälle kun olen valinnut ohjelman ja auttaa myös sen täyttämisessä ja tyhjentämisessä. Felix myös pyyhkii kanssani pölyjä ja lakaisee lattioita samalla kun minä imuroin ja välillä hän tarttuu myös itse imuriin. Hän riisuu itse vaatteet ja nopeasti riisuukin esimerkiksi silloin kun sanono, että "mennäänkö kylpyyn" niin ei mene kauaa kun vaatteet on jo lattialla. Hän osaa pukea ulkovaatteetkin jo melko hyvin itse, toki kaipaa apua, mutta paljon saa itsekkin.


Felix on kova juttelemaan omalla kielellään, enää hän ei kongota vaan se on erinlaista höpötystä. Hän osaa kuitenkin oikeitakin sanoja, mm. äiti, pallo, Paavo, aasi, kissa, koira, pupu, vettä, pois, ei, kakka. Hän osaa tosiaan sanoa pois kun haluaa jostain pois, hän sanoo myös kiitos lopputavuna eli tos, olehyvän hän sano vä, eli monesta tulee loppu tavu ja äkkiseltään se kuulostaa kun hän sanoisi sen kokonaan.

Meillä oli eilen myös 2-vuotis neuvola ja siellä kaikki oli hyvin. Hän painoi 13,45kg (12kg) ja pituutta oli 89cm (84cm). Tällä hetkellä käytämme vaatteissa kokoa 92. Hampaita Felixillä on jo aika paljon, vielä puuttuu kahdeksan hammasta. Felix on myös kaikki ruokainen, kaikkea hän syö aina hyvällä ruokahalulla ja kotona ei ole vielä mistään kieltäytynyt tai näyttänyt ettei tykkäisi. Päiväkodissa hänen suosikkejaan ei kuulemma ole grahamlihapiirakat ja mannapuuro, vaikka muuten puurosta tykkääkin. Felix tykkää myös potkia palloa, eläin leluistaan ja ulkona hän tykkää erityisesti liukua liukumäestä.

Meidän Felix on ihana 2-vuotias, joka on kaikesta aina niin innoissaan ja voisi sanoa, että on aina hyvällä päällä!

20.4.2020

Kirje 2-vuotiaalle Felixille

Tänään sinä täytät kaksi. On kulunut kaksi vuotta siitä päivästä, kun olin menettänyt jo toivoni luonnollisesti käynnistyvästä synnytyksesä, mutta juuri h-hetkellä alkoikin tapahtua. Sinä tulit ulos tyylillä, käsi poskella. Tyylillä otit myös oman paikkasi perheessä ja kaksi vuotta myöhemmin tuntuu todella oudolta ajatella, että et muka olisi aina ollut siinä.

Siinä missä vauvavuoden vietimme tiiviisti toisissamme kiinni, tämän taaperovuoden sinä olet pyristellyt irti meidän "symbioosista" ja minä olen vielä haikaillut sen perään. Sinä olet jo juossut kauemmas niin itsevarmana ja minä olen vielä halunnut tarttua kädestäsi kiinni ja sulkea sinut syliini. Onneksi sinäkin välillä haluat tarrata tiukasti kiinni meistä vanhemmista, ja viihdyt sylissä edes pienen hetken.


Olet niin rohkea ja vauhdikas. Vaikka aiheutat meille pieniä sydänkohtauksia vähän väliä, on rohkeutesi ihailtavaa ja vie sinut varmasti vielä pitkälle elämässä. Kaksi vuotiaana sinulla on vahva tahto, niin kuin on ollut siitä asti kun ensimmäisen kerran sinut näimme. Pidät meidät kiireisenä.

Tämä vuosi vauvavuoden jälkeen on mennyt vähintään yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Aina sanotaan, että vauvavuonna lapsi kehittyy kaikkein eniten, mutta on tämä sen jälkeinenkin vuosi aivan hurjaa oppimisvauhtia täynnä. Kävely on vaihtunut juoksuksi ja hypyiksi, 1-vuotiaan hytkymistanssi on vaihtunut koreografioiden opetteluksi.

Meistä on ihan mieletöntä saada tutkituttaa ja näyttää maailmaa sinulle. Kiitos siitä, että me saadaan olla sun äiti ja iskä. Ihanaa syntymäpäivää äidin ja iskän maailman rakkaimmalle 2-vuotiaalle. <3

19.4.2020

Fantastinen leipä


En ole vuosiin leiponut itse leipää, mutta nyt alkoi tehdä mieli kun kaverini oli tehnyt todella hyvän näköisiä leipiä, joten pyysin häneltä ohjetta. Felix on myös leipäfani, joten se motivoi tekemään. Resepti on superhelppo, koska taikinaa ei varsinaisesti tarvitse vaivata, eikä kohottaakkaan kuin kerran. Sämpylöitä ei onneksi tarvitse myöskään pyöritellä tai muotoilla, vaan leikatataan ja laitetaan suoraan pellille. Teen varmasti näitä toistekkin, vaikka itse tykkään syödä enemmän tummaa leipää, kuten ruisleipää. Suosittelen kokeilemaan, ei näiden nimi ole turhaan "fantastinen"!


AINEKSET
5dl kädenlämpöistä vettä
1dl maitoa
25g hiivaa (1/2 pakettia)
2tl suolaa
1rkl hunajaa
12 1/2dl vehnäjauhoja
vehnäjauhoja leipomiseen
 
TYÖVAIHEET 
1.Mittaa vesi ja maito astiaan ja lämmitä kädenlämpöiseksi. 
2. Murenna toiseen astiaan hiiva ja lisää suola ja hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä ja sekoita puuhaarukalla. Kaada loppu vesimaito joukkoon ja sekoita jauhot muutamassa erässä. 
3. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on hyvää kun se jotakuinkin irtoaa reunoilta ja käsistä. 
4. Ripottele taikinan päälle vähän jauhoja ja peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta vedottomassa paikka 1½h.
5. Ripottele jauhoja pöydälle ja kumoa taikina varovasti päälle. Taikinaa ei enää vaivata, ilmakuplat saa jäädä. 
6. Ripottele vielä taikinan päälle vähän jauhoja ja taputtele taikinaa vähän kädellä. 
7. Leikkaa leipä 7 suikaleeksi ja suikaleet vielä 2 tai 3 osaan. Palojen ei tarvitse olla saman muotoisia, ainoastaan samankokosia. Nosta leivät pellille.
8. Paista pelli kerrallaan 240 asteessa 20min. 
9. Anna leipien jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea. 
 

14.4.2020

Etätöissä

Mä olen ollut nyt kaksi viikkoa etätöissä, kuten moni muukin tällä hetkellä. Ihan mahtavaa, että meille tuli todella nopealla aikataululla mahdollisuus etätöihin. Meistä ei silti kaikki voi olla, mutta hienoa, että edes osa! Felixin vien silti hoitoon, koska mun työ vaatii keskittymistä, enkä todellakaan pystyisi vahtimaan/leikittämään 2-vuotiasta ja tekemään töitä tietokoneella ja puhelimessa samalla.. Kuitenkin se on tärkeintä, että saadaan näin ainakin vähennettyä tartunnan riskiä. Joni ei ole etätöissä ja näkee ihmisiä jonkin verran päivän aikana, mutta onneksi hänkin on saanut minimoitua kaikki tapaamiset ym. minimiin. Kotona on ollut ihan kiva tehdä töitä vaikka olenkin sosiaalinen ihminen, mutta viihdyn myös hyvin kotona yksin, ja täällä on ainakin ollut keskittymis rauhaa riittävästi!

13.4.2020

Pääsiäisen kuulumiset

Ensin torstaina töiden jälkeen ajettiin viemään isovanhemmille ja kummeille pääsiäiskortit, mitkä esittelin jo aiemmin. Perjantaina ulkoiltiin pari kertaa ja samalla kasattiin Felixille pihalle tilaamani liukumäki ja hiekkalaatikko. Tosin hiekka laitetaan vasta myöhemmin, koska täytyy ensin katsoa paikka hiekkalaatikolle, koska sitä ei sitten niin vaan siirretä kun on täynnä hiekkaa. Joni kävi myös mun puolesta potissa, koska olin tilannut kolme pakettia eri nettikaupoista. Tilasin ne postin pakettiautomaattiin, mutta ne oli kaikki täynnä, joten ne oli siirretty oikein postiin. Onneksi sai kuitenkin kolme kerralla ettei tarvinnut yhtä päätä postissa käydä. Vielä on kaksi pakettia tulossa, toivottavasti ne mahtuu pakettiautomaattiin!


Leikkasin Jonin hiukset ja myös hieman tasoitin Felixin hiuksia. Leikkasin Jonin hiuksia tunnin Felixin päikkäreiden aikaan. Olen aiemminkin hieman leikannut iskän hiuksia, mutta en kokonaisuudessaan. Mielestäni onnistuin ihan hyvin ensikertalaiseksi, mutta Joni ei ole ihan samaa mieltä. Nyt hän kulkee vallan lippis päässä. Kuitenkin ne on vain hiuksia ja kasvaa kyllä takaisin.. Ja kun hieman kasvaa niin näyttää jo paljon paremmalta.

Ajeltiin myös ystäväni luokse kun hän teki pyynnöstäni Felixille kolme pipoa. Alunperin pyysin vain lippapipon, mutta ajattelin samalla ottaa muutaman muunkin kun nuo itse tehdyt on niin ihania! Hän on kyllä taitava tekemään kaikenlaisia vaatteita. Hän laittoi pipot ulos kassiin niin vain vilkuteltiin ikkunasta.


Sunnuntai-iltapäivänä mentiin mun vanhempien pyynnöstä heille, tai se oli yllätys visiitti, mutta he pyysivät jo aamulla kylään, muttei menty. Ei olla nähty nyt koronan aikaan kuin vain kaksi kertaa meidän pihalla ja ollaan pidetty turvaväliä. Kauppatavaratkin iskä on aina hakenut kuistilta. Mun vanhemmat oli olleet keskenään kotona 1,5 viikkoa, joten heillä ei luulisi koronaa olevan, eli tavallaan vain meiltä heille voisi korona tarttua, jos se meillä sattuisi olemaan vielä oireettomana. Mun vanhemmat kuitenkin halusivat ottaa sen riskin, koska he ikävöivät Felixiä niin paljon. Samalla mun äiti leikkasi Felixin hiukset ja Joni oli tästä hyvin kateellinen!

Lauantaina haettiin Paimion K-Supermarketista ruokaostokset kauppakassipalvelusta ja sunnuntaina Felix kävi myös kunnon vaahtokylvyssä, ja tänään maanantaina vain oltiin ja ulkoiltiin kun ilma oli aamupäivällä parempi. Saatettiin myös perjantaina aloitettu perussiivous loppuun, sekä paistettiin lettuja ja syötiin niitä hillon ja kermavaahdon kera! Oikein kiva pääsiäinen olosuhteisesta huolimatta.

10.4.2020

Pääsiäisaskartelut

Viime vuonna pääsiäinen osui Felixin 1-vuotis syntymäpäiville jolloin juhlittiin pääsiäisteemalla. Tänä vuonna pääsiäinen menee rennosti kotona, ulkoillessa ja siivotessa. Pääsiäiseksi me askarreltiin yhdessä isovanhemmille ja kummeille kortit, jotka ajeltiin viemään itse, että voitiin samalla vähän ajella ja katsoa maisemia. Felix oli myös päiväkodissa askarrellut hienot kortit, tehnyt rairuohoa ja viime viikonlopuksi olivat koristelleet pajunoksia. Me virvottiin viime viikonloppuna videon välityksellä ja koristeltu oksa annettiin mun vanhemmille kauppakassi ostosen yhteydessä kun iskä kävi ne kuistilta hakemassa. Felix oli todella ylpeä omista askarteluistaan, etenkin virpomisvitsasta, eikä ihme, sillä kaikki on super hienoja!


7.4.2020

Julkaisen kirjan!

Tai oikeastaan julkaisen kirjasarjan, josta olen kirjoittanut jo 5 osaa ja kuudes on vaiheessa. Teen nimittäin blogiteksteistäni kirjat ja yksi vuosi on aina yksi kirja. Teen kirjat ifolorilla ja kopion sinne tekstit sellaisena kuin olen ne kirjoittanut ja lisään kuvat. Pyrin tekemään identtiset blogin kanssa, mutta välillä laitan kuvia lomittain, koska en halua tuhlata yhtä sivua siihen, että siinä on joku yksi pikku kuva.

Miten päädyin tähän? No, vuosi sitten kun stressasin bilirubiini arvoja niin sanoin Jonille, että jos mulle sattuisi käymään jotain ennen aikoja niin voisiko hän tulostaa tai jotenkin säästää mun blogin tekstit Felixille ja mahdollisille lapsenlapsille, jos heitä sattuisi kiinnostamaan tietää musta enemmän. Tämä blogi on hyvä keino hieman tutustua, vaikka tänne kirjoitankin ehkä 2% mun elämästä, mutta silti. 

Aina välillä kävi mielessä, että jos teettäisinkin kirjat blogivuosista niin ei Jonin tarvitsisi enää miettiä tulostaako vai mitä tekee, koska ne olisi jo valmiina. Lykkäsin ja lykkäsin tätä projektia, mutta nyt tämä korona sai mut aloittamaan! Tämä on melko hidasta, mutta kokoajan sujuu nopeammin. Kohta on vuosi 2015 valmiina, ja sitten seuraavan vuoden pariin!

Kuva vuodelta 2015