15.1.2018

Toinen kolmannes ohitettu

Tänään siirryttiin viimeiselle kolmannekselle, eli viikkoja on tänään tasan 28+0. Ajattelin kertoa kuinka keskiraskaus eli toinen kolmannes sujui. Tosin en oikein tiedä mitä kertoisin, koska ei ole oikein mitään kerrottavaa.. Mulla ei ole ollut mitään vaivoja, kolotuksia, mielitekoja, mielialan vaihteluita tai mitään. Olen saanut vaan mennä ja nauttia olostani. Nyt kun tarkkaan mietin niin olen kyllä ollut itku herkempi ilman mitään syytä, mutta tätäkään ei ole esiintynyt ihan joka viikko. Maha on tietysti kasvanut, mutta omasta mielestä se on edelleen kohtuullisen kokoinen. Maha ei ole kertaakaan häirinnyt tai ollut tiellä missään mitään tehdessä. Tällä hetkellä olen ollut hieman väsyneempi kuin aiemmin, mutta se voi johtua muistakin syistä kuin vain raskaudesta, eikä ole mitenkään ylitsepääsemätöntä.

Toivotaan että tämä viimeinen kolmannes menisi yhtä hyvin kuin ensimmäinen ja toinen kolmannes ja että saisin nauttia viimeiset viikot mukavasta ja hehkuvasta olosta! Muistan päivittäin olla kiitollinen siitä, että olo on ollut näin hyvä ja normaali, koska tiedän että monella muulla odotus ei tosiaan mene näin helpolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti