21.10.2018

Felix 6kk

Hullua että vauvavuodesta on kulunut jo puolet!! Toiset samanlaiset niin Felix on jo vuoden ja taapero! Tuntuu kuin tämä puolivuotta olisi mennyt todella nopeasti, mutta samalla tuntuu kuin Felix olisi ollut täällä jo pidempään. Eilen pidimme pienimuotoiset juhlat puolenvuoden kunniaksi, tänään tulee vielä osa vieraista kun eivät eilen päässeet, juhlista lisää juttua myöhemmin.

Felix lähti ryömimään eteenpäin meidän torstaisessa äiti-vauvajumpassa kun hän halusi äidin vesipullon, ikää hänellä oli silloin 5kk 14päivää. Olin ihan ihmeissäni, se kävi niin nopeasti. Kotona sitten jatkui mun vesipullon jahtaaminen. Vauhti kiihtyi yllättävän nopeasti. Neljä päivää tämän jälkeen hän otti kunnolla jo konttaus asennon. Kaikista eniten hän siis havittelee pulloja, ja kaikkea muuta kuin leluja, tietysti.
Kiinteitä aloitettiin reilu 5kk iässä maistelemaan kerran päivässä, mutta jo viikon jälkeen otettiin toinen maistelu kerta päivään. Nyt soseita menee 3x päivässä. Itse tekemäni soseet ei uppoa niin hyvin kuin valmiit piltit, mutta jatketaan harjoituksia.

Torstaina meillä oli 6kk neuvola ja hän jatkaa hyvin kasvuaan, vaikka kova liikkuminen on himmannut hieman painon nousua. Puolivuotias Felix painaa 8550g (8060g) ja pituutta hänellä on 68,7cm (67cm). Kaikki oli muutenkin kunnossa ja Felix on edelleen tyytyväinen oma itsensä, joka nukkuu tällä hetkellä yöt hyvin, herää 1-2x yössä ja päivisinkin maittaa unet. Hän on touhukas poika jota kiinnostaa aivan kaikki. Kaikkea täytyy koskea ja maistaa. Hän ei myöskään ole ainakaan vielä vierastanut, kunhan saa rauhassa ensin katsoa ketä tulee, jos hänet pääsee yllättämään niin sitten hän vierastaa/pelkää sen koko vierailun ajan sitä kyseistä henkilöä.

Rakas pieni puolivuotiaamme ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti