17.6.2022

Puuhäät

Tänään meillä on jo viides hääpäivä eli puuhäät! Tänäänkin on kaunis ja lämmin päivä kuten oli meidän hääpäivänä, jota edelleen lämmöllä muistelen. Lahjaksi sain Jonilta lahjakortin tunnin hierontaan ja se tulee kyllä tarpeeseen! Olen pitkään haaveillut hieronnasta ja nyt vihdoin pääsen. Koitan saada varattua ajan mahdollisimman pian. Muuten tämä päivä menee siinä missä muutkin päivät. Aamulla puheterapeutti teki kotikäynnin ja sen jälkeen Joni ja Felix lähti Jonin äidin mökille Karunaan meren äärelle. Minä ja Alex jäätiin kotiin ja ollaan ulkoiltu paljon. 
 

Saaristo Open

Saaristo Open järjestettiin 9. - 11.6. ja viikkoa ennen mun kaveri Jasmiina ammattikouluajoilta kysyi haluaisinko lähteä festaroimaan lauantaina. Ensimmäinen ajatus oli että en voi lähteä, koska en ole ollut vielä kahta tuntia pidempää erossa Alexista, mutta sitten aloin oikein miettiä, että miksi en voisi lähteä?! En ole tosiaan käynyt juuri missään sitten Alexin syntymän ilman lapsia ja enää ei ole imetyskään esteenä. Muutenkin hänen on hyvä harjoitella olla muidenkin kanssa kun aina vain minun, koska päiväkotikin on alkamassa syksyllä. Ja nyt hän ei ollut edes hoidossa vaan isänsä ja isoveljensä kanssa kotona. Aloin innostumaan ja Jonikin sanoi, että tietysti voin mennä. Kuitenkin seuraavana aamuna Felix heräsi flunssaisena, joten en uskaltanut luvata siinä kohtaa voinko mennä, koska pelkäsin Alexin saavan flunssan kuten kaikki aiemmatkin flunssat on veljeltään saanut. Joni sanoi, että hänen puolestaan voin mennä vaikka Alex olisi flunssassa, mutta en mitenkään pystyisi olla erossa hänestä ensimmäistä kertaa pidempään niin että hän on kipeä. Jätin siis vastauksen roikkumaan. Sitten mulla kipeytyi kurkku, mutta perjantaina oli jo sen verran hyvä, että uskalsin sanoa, että mennään vaan festareille! Alex siis ihme kumma säästyi tältä flunssalta.
 

Päädyin menemään autolla vaikka meiltä ei ole pitkä matka Hovirinnan rantaan. Kävellen se olisi kuitenkin melko pitkä ja etenkin yöllä takaisin tulo kävellen ei houkutellut. Myös mun pyörä kaipaa huoltoa kun sillä ei ole ajettu vuosiin niin sitäkään ei siihen hätään ehditty laittamaan kuntoon. Festarit alkoi lauantaina kolmelta ja kävin hakemassa Jasmiinan juurikin kolmelta, että päästiin heti paikalle. Lähdin kotoa siis juuri ennen kun Alex heräsi päiväunilta.

Kierreltiin ensin katsomassa mitä kaikkea alueelta löytyy, oli kyllä selkeästi kaikki ja oli kivan kokoinen alue. Lauantaina siellä ei esiintynyt ketään kenestä erityisesti tykkään, mutta kaikki oli kuitenkin hyviä ja jokaiselta tiesin kyllä biisejä. Eniten kuitenkin kiinnosti Chisu ja Happoradio. Jossain vaiheessa iltaa käytiin syömässä rollsissa ja illan mittaan näin paljon tuttuja ja puolituttuja joiden kanssa vaihdoin kuulumisia. 

Oli kyllä kiva päivä vaikka mun ääni lähti, kädet ja yläselkä paloi kun unohdin laittaa aurinkorasvaa ja mulla oli todella kylmä illemmalla kun rannalla tuuli niin kovaa eli oli siis liian vähän vaatetta mukana. Lähdettiin happoradion jälkeen kotiin, koska aloin oikeasti olemaa aika kylmissäni. Näkemättä jäi Abreu ja Erika Vikman. Onneksi Jasmiinalle tuli mieleen kysyä mua mukaan, koska oikeasti teki kyllä hyvää poistua kotoa vaihteeksi yksin. Myös Alexilla oli ilta mennyt hyvin ilman äitiä ja nukahti yöunillekin nopeasti.

2.6.2022

Kesämuistamiset päiväkotiin

Mietin taas pääni puhki, että minkä käytännöllisen muistamisen antaisi hoitajille ja sitten bongasin tiktokissa sopivasti karkkikimppuun! Tykkään nähdä hieman vaivaa lahjan eteen ettei vaan osta jotain valmiina ja paketoi ihan tavallisesti niin tämä karkkikimppu sopi täydellisesti. Patukat ja ylipäänsä karkit tulee melko varmasti syötyä tai jos ei niin ne saa helposti annettua jollekkin tutulle sitten. 

Karkkikimppuun tarvitsee vain silkkipaperia, lahjanarua, teippiä, grillitikkuja ja patukoita. Me laitoimme kahdeksan patukkaa per kimppu. Pienet ja kevyet patukat oli helpompi kiinnittää, esim. pätkis, suffeli ja ahaa. Kun taas fazerin sininen patukka tuntui siltä, että teippi ei pidä vaikka kyllä onneksi piti! 

Teippasin ensin patukat yksitellen grillitikkuihin kiinni ja sen jälkeen kaikki grillitikut yhteen kimpuksi. Sitten taitoin neliön mallisen silkkipaperin kolmioksi ja asettelin kimpun ja käärin silkkipaperiin. Lahjanarua laitettiin kimpun alaosaan koristeeksi. 

Felix maalasi itse myös hienot kukat kortteihin ja kirjoitti niihin itse hoitajien nimet. Kirjoitin nimet toiselle paperille malliksi niin siitä oli helppo tarkistaa mitä pitikään kirjoittaa. Toiselle puolelle kirjoitin kiitokset ja hyvän kesän toivotukset. Felix sai päättää myös minkä värinen silkkipaperi tulee kenellekin ja hän valitsi kivasti samat sävyt mitä hän käytti maalaamissaan kukissa. 

25.5.2022

Kahden viikon sairastelut takana

Tosiaan Felix tuli kipeäksi äitienpäivänä, mutta parantui siitä taudista muutamassa päivässä. Ehti olla terve kaksi päivää kunnes äitienpäivän jälkeisenä perjantaina alkoi flunssa ja lauantaina oli jo todella räkäinen. Alexilla alkoi myös nenä vuotamaan perjantain aikana mikä yltyi ja lauantai iltapäivällä hänelle nousi korkea kuume mitä kesti melkein viikon. Lauantaina meillä olisi ollut kummipoikamme 2-vuotis syntymäpäivät, mutta ei sinne päästy kun molemmat pojat oli kipeinä. Joni meni kuitenkin juhliin edustamaan meitä ja saatiin tuliaisiksi kakkua. 
 
 
Sunnuntai yöllä sitten Joni alkoi oksentamaan ja olin aiva rikki, että miksi flunssan ja kuumeen kanssa täytyy samaan syssyyn tulla vielä vatsatautia! Joni eristyi makuuhuoneeseen ja ei saanut poistua ilman, että kertoi siitä etukäteen, että me menimme toiseen huoneeseen siksi aikaa suojaan. Myös aina kun hänen piti poistua makkarista vaikka vessaan niin joutui käyttämään maskia ja kertakäyttöhanskoja ettei levittäisi yhtään enempää pöpöjä mihinkään. Itse nukuin kolme yötä sohvalla, koska en halunnut mennä Jonin viereen nukkumaan ja hän sai sairastaa rauhassa makuuhuoneessa. 

Oksennustaudin sai myös molemmat pojat. Onneksi lievänä, koska kummatkin oksensi vain kaksi kertaa. Minä taas sain järkyttävän flunssan ja taisi minullakin vatsatauti olla kylläkin ilman oksennusta, koska perjantaina oli niin pahaolo ja ruuan ajatteleminenkin sai aikaan vielä oksettavamman olon. Tuona päivänä myös flunssa oli pahimmillaan ja siihen lisäksi järkyttävän pahaolo. En ymmärrä miten selvisin tuosta päivästä yksin poikien kanssa. Joni oli siis yhden yön työreissulla ja oli pois juuri tuon päivän kun minä olin kipeimmilläni. Onneksi mun isä vei Felixin ulkoilemaan kun hän oli jo lähes terve. 

Joni sai myös flunssan, mutta nyt alamme kaikki olla terveitä pientä nenän vuotoa lukuun ottamatta. On sairastaminen kyllä niin kamalaa ja etenkin kun perheessä pyörii useampi tauti samaan aikaan! Toivottavasti nyt pysymme pitkään terveinä.

15.5.2022

Dumle-juustokakku

Äitienpäiväksi pääsi testiin dumle-juustokakku. Tein ensimmäistä kertaa juustokakkua mihin ei tullut keksipohjaa. Kakku oli helppo tehdä, mutta siinä mielessä "työläs", että eri juttuja piti jäähdytellä niin niihin meni aikaa. Tein kakun lauantaina ja saman päivän aikana piti myös koristella, koska sunnuntaina mentiin jo aamupalaksi mun vanhempien luokse niin en olisi silloin aamulla ehtinyt. Onneksi luin siis ohjeen useampaan kertaan ja todella tajusin aloittaa kakun teon heti aamulla, että sain sen riittävän ajoissa tehtyä ja hyytymään jääkaappiin koristeluita varten.

 
POHJA
100g voita
100g tummaa suklaata
2 munaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
 
 TÄYTE
4dl kuohukermaa
1ps dumle-karkkeja
5 liivatelehteä 
400g maustamatonta tuorejuustoa
 
KORISTELU
1dl kuohukermaa
Dumle snacks suklaapatukoita
 
1. Laita leivinpaperi irtopohjvavuoan pohjalle. 
2. Paloittele suklaa ja voi kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Jäähdytä hetki. 
3. Sekoita sähkövatkaimella sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. 
4. Yhdistä leivinjauho jauhoihin ja lisää siivilän läpi taikinaan. Sekoita jauhot joukkoon varovasti nuolijalla käännellen. Lopuksi lisää joukkoon sulatetut suklaa ja voi.  
5. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jäähdytä.
 
 6. Kuumenna 2dl kermaa kattilassa höyryäväksi, nosta kattila levyltä ja lisää karkit. Anna sulaa välillä sekoittaen. Jäähdytä seos jääkaappikylmäksi.
 7. Upota liivatteet kylmään veteen. Vaahdosta 2dl kermaa ja lisää lopuksi notkistetut tuorejuustot joukkoon. 
8. Sekoita karkki-kermaseos vaahtoon. 
9. Kuumenna tilkka vettä mikrossa kiehuvaksi ja sekoita joukkoon puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. 
10. Kaada täyte vuokaan jäähdytetyn pohjan päälle. Tasoita pinta ja peitä vuoka kelmulla. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi. 

11. Vaahdota kerma ja mausta. Pursota ruusukkeit kakun päälle ja viimeistele dumle karkeilla.
 

11.5.2022

Äitienpäivä

Tänä vuonna äitienpäivä ei alkanut perinteisellä aamupalalla sänkyyn tuotuna, koska menimme mun vanhempien luokse heti aamupalaksi. Felix toi kuitenkin aamulla sänkyyn päiväkodissa tekemänsä lahjan. Hän oli tehnyt hienon kortin jonka toiselle puolelle oli kirjoitettu mitä kaikkea Felix tykkää tehdä mun kanssa. Hän oli tehyt myös sydämen mikä sisälsi kehäkukan, ruiskaunokin ja pioniunikon siemeniä. En ollut ennen kuullutkaan tälläisistä, mutta onneksi nyt sain tietää, koska tämähän on loistava lahjaidea vaikka häihin vieraslahjaksi. Istutettiin eilen sydän ja todella toivon, että siemenet puhkeavat kukkaan. Olisi niin ihana saada Felixin tekemät kesäkukat. Joni oli ostanut kauniita valkoisia ruusuja ja fazerin uutuuden dumle banaani suklaalevyn mikä oli ihan hyvän makuista. 
 

Nämä askarreltiin kotona isoäideille.

Syötiin heti aamupalalla mun äidin tekemää lohivoileipäkakkua ja jälkkäriksi mun tekemää dumle-juustokakkua. Lähdin Alexin kanssa kotiin jo siinä kymmenen maissa ja Felix jäi vielä viettämään päivää mummin ja pappan luokse kun mun velikin oli tulossa myöhemmin päivällä kylään. Joni taas vietti äitienpäivän tehden meidän ulkoruokapöydälle penkkejä.

 
Lähdin Alexin kanssa hänen päikkärien jälkeen takaisin mun vanhempien luokse ajatellen, että syödään päivällinen siellä ja vasta sitten lähdetään kaikki kotiin, mutta kun päästiin sinne niin Felix nukkui sohvalla ja hän oli aivan kuuma. Hän oli aivan terve koko aamupäivän, mutta kuin nappia painamalla oli tullut kipeäksi ja nukahtanut sohvalle. Lähdettiin siis samantien kotiin, että sain mitattua kuumeen ja annettua lääkettä. Kun päästiin kotiin niin Felix oksensi eteisen matolle ja kuumetta olikin 39 astetta, mutta onneksi lääke laski kuumeen nopeasti. Maanantaina oli enää vain lämpöä ja pientä nenän vuotoa ja eilen tiistaina hän oli jo täysin terve eikä ollut lämpöä tai mitään. Onneksi tauti meni nopeasti ohi, mutta oli kyllä outo tauti kun oli noin nopea?

6.5.2022

Rieskakakku

Viikkoa ennen Felixin synttärijuhlia näin somessa rieskakakun ja se näytti niin hyvältä, että päätin tehdä sellaisen myös Felixin synttäreille. Mun äiti oli alkuun aika skeptinen ja sait mutkin hieman epäröimään, mutta onneksi päätin silti tehdä, koska olen melko varma ettei olisi tullut tehtyä muuten vain omaksi iloksi. Itse tykästyin tähän rieskakakkuun ja niin tykästyi vieraatkin, koska osa kysyi jopa reseptiä! Rieskakakku on siis rieskarullien ja voileipäkakun täydellinen sekoitus.  

Tämä oli todella helppo ja nopea tehdä. Nopeampi kuin rieskarullat tai voileipäkakku. Vaikein osuus oli omasta mielestäni koristelu. Mulla oli visio päässä miten olisin halunnut koristella, mutta en vain osannut toteuttaa. Joni auttoi koristeluissa, koska en vain osannut päättää miten olisin tehnyt tai mistä aloittanut. Syöminen onnistui myös hyvin lusikalla, enkä itse ainakaan kaivannut syömiseen haarukkaa tai veistä.
 

Rieskoja 
Salaatinlehtiä 

TÄYTE
200g valkosipulituorejuustoa
200g kermaviiliä
250g palvirouhetta
Ruohosipulia 
Pippuria
Suolaa

- Tee täyte edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin maustumaan. Hienonna ruohosipuli ja sitten kaikki täytteen ainakset vain sekaisin.
- Tarjoilupäivänä täytä kakku mahdollisimman myöhään, jotta salaatit pysyisi rapeina eikä ehdi nahistua. 
- Alimmaiseksi rieska, päälle täytettä ja täytteen päälle salaatinlehtiä. Toista kerros kerrokselta. Meillä meni viisi rieskaa. 
- Voitelin päälimmäisen rieskan maustamattomalla tuorejuustolla, mutta päälimmäisen rieskan päälle voi hyvin myös laittaa samaa täytettä kuin kerroksissa. 
- Koristelu oman maun mukaan. Meillä oli metwurstia, mozzarellapalloja, kirsikkatomaatteja ja ruohosipulia.