Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

31.8.2025

Neljäs lomaviikko

Viimeisellä lomaviikolla nautittiin niin paljon lämpimistä keleistä! Torstaina käytiin kuitenkin Leos Leikkimaassa, mutta muutoin oltiin oikeastaan pelkästään ulkona. Otettii toinen pappa mukaan ja käytiin myös Kupittaan seikkiksessä ja lounaalla Kupittaan Pegasuksessa. Kasattiin meidän terassille myös pienempi lastenallas johon laitettiin liukumäki. Tässä oli hieman viileämpää vettä niin viilensi oikeasti kesken kuuman päivän ja välillä käytiin paljussa "lämmittelemässä". Uima-altana lisäksi kasattiin pomppulinna ulos niin tekemistä todella riitti myös ihan kotipihalla. Mitään sen isompaa reissua ei enää ollut tähänä viimeiseen lomaviikkoon. 
 
Minä palasin töihin maanantaina 21.7. ja mun vanhemmat lomaili poikien kanssa kaksi viikkoa. He tulivat joka päivä tänne meille. Minä käytin hyödyksi sen ettei tarvinnut ketään kuskata hoitoon ja kävelin tai pyöräilin työmatkat kahden viikon ajalta. Tästä on töihin vain noin 5km eli kävellen noin 50min ja pyörällä 20min. Oli todella kiva ottaa tällainen hyötyliikunta etenkin tuohon aamuun. 
 
Jonilla alkoi toinen kesäloman osuus maantaina 4.8. ja hän lomaili poikien kanssa keskiviikkoon asti, koska torstaina Felixillä alkoi ensimmäinen luokka ja Alex jatkoi päiväkodissa. 
 
Sen voisin summata tästä kesästä, että säät on ollut ihan mahdottomat. Kesä- ja elokuu ollut pitkälti viileää, onneksi heinäkuuhun osui pieni helleputki. Ja koko kesänä ei ole oikein voinut luottaa säätietoon! Jos on luvattu sadetta ei ole satanut ja jos taas ei ole luvattu sadetta niin varmasti osunut sateita päivään. Ei oikeen minään päivänä ole voinut varmaksi tietää mitä kannattaa pukea vaan on pitänyt varautua kaikenlaisiin sääolosuhteisiin. Muuten kesä oli ihana, mutta harmittavan viileää ja epävakaista.  

Kolmas lomaviikko (Puuhamaa!)

Kolmas lomaviikko alkoi maanantaina 7.7. ja Joni palasi töihin. Mun serkku tuli Forssasta meille kylään ja juotiin kahvit ja syötiin mun tekemää britakakkua. Sitten vietiin pojat mun vanhemmille hoitoon ja me mentiin myllyyn shoppailemaan. Hän ei ole aiemmin käynyt Myllyssä ja lupasin hänet sinne viedä. 
 
Tiistaina mun ystävä tuli poikansa kanssa meille viettämään päivää. Lounaaksi lämmitin meille uunissa vaan helposti minipizzoja ja jälkkäriksi meille riitti vielä britakakkua. 
 
Keskiviikkona oltiin pitkään Hovirinnan leikkipuistossa ja käytiin kääntymässä Hovirinnan rannalla. Iltapäivä leikittiin pihalla ja nautittiin lämpimästä säästä leikkien vesi-ilmapalloilla ja vesipyssyillä. 
 
Torstai ja perjantai meni leikkipuistoissa, vesileikeissä ja paljussa. 
 
Lauantaina lähdettiin aamulla koko perhe ajamaan Puuhamaahan. Tavattiin siellä meidän kummipoika perheineen (he ovat myös F kummit). Ei olla aiemmin käyty Puuhamaassa (paitsi me aikuiset joskus lapsena). Oli tosi kiva päivä ja taas tuli tosi lämmin keli vaikka säätieto näytti sateita. Minun mielestä puuhamassa ei ollut mitään vikaa ja oli tosi kiva paikka ja lapset viihtyi. Päivällä kuumimpaan aikaan käytiin uima-altaissa. Se oli kyllä itselle jotenkin raskasta kun oli paljon lapsia ja sai tarkkana vahtia ettei vaan mitään käy. Huokaisin kyllä helpotuksesta kun poistuttiin altaista ja jatkettiin päivän viettoa kuivalla maalla! Uimisen jälkeen grillattiin hamppareita ja makkaraa ja päivän mittaan syötiin tarpeen mukaan välipaloja. Lähdettiin ihan puiston sulkemisaikaan ja me ajelimme Hämeenlinnaan yöksi. Varasimme meille söpön Bobackan pihatorpan aitan yöksi. Matkalla käytiin hakemassa kaupasta ilta- ja aamupalaa. Meillä oli kaksikerroksinen aitta, mutta nukuttiin kaikki alhaalla. F yläsängyssä ja minä A kanssa alasängyssä (oli leveämpi alasänky) ja Joni sohvalla. Yöllä tuli todella iso ukkoskuuro ihan meidän ylle ja kyllä jytisi kun oltiin vain tuollaisessa torpassa. Oli mahtava kuunnella ukkosta ja rankkasadetta, se tuntui todella autenttiselta.  
 
Sunnuntaina aamupalan jälkeen F leikki viereisen aitan pojan kanssa, joka oli vain vuotta vanhempi. Oli kiva kun he heti alkoi leikkiä yhdessä ja tuli hyvin juttuun. Harmi kun meidän piti lähteä niin pian kun otettiin suunta kohti Hämeenlinnan museovankilaa. Alex ei niin viihtynyt museossa eikä mielenkiinto riittänyt tutkia sellejä, mutta onneksi me muut pystyttiin kuitenkin katsella. Oli mielenkiintoinen paikka! Vankilan jälkeen mentiin lounaalle Miller's BBQ, oli todella hyvää ruokaa. Ajeltiin vielä Toijalan kautta katsoen vanhoja tuttuja paikkoja ja kotimatkalla pysähdyttiin vielä Urjalan makeistukkuun. 
 
 

Toinen lomaviikko (Kolmården!)

Toinen lomaviikko alkoi maanantaina 30.6. Minä menin Alexin kanssa kahdestaan Kupittaan maauimalaan päiväksi. Felix jäi kotiin harjoittelemaan skeittaamista. Illalla minä ja Felix lähdimme ystäväni (Alexin kummitädin) ja hänen kahden tyttönsä kanssa Ruotsiin Kolmårdeniin. Tiedossa oli pitkiä bussimatkoja, odottelua ja paljon kävelyä, joten sen takia Alex ei tälle reissulle lähtenyt mukaan. Otimme valmiin pakettimatkan, joten kun saavuttiin Naantaliin Finnlinesin satamaan hyppäsimme matkanjärjestäjän linja-autoon, joka jakoi meille myös liput. Mentiin bussin kyydissä laivalle, joka elämys oli sekin! Menimme suoraan hyttiin ja nukkumaan, koska aamulla oli aikainen herätys. Laiva lähti vasta klo 22.45. Meillä oli yhteinen hytti vaikka meitä oli viisi matkassa, tytöt jakoi onneksi yhden sängyn niin mahduttiin hyvin. 
  
Tiistaina oltiin perillä Kappelskärin satamassa klo 6.15 ja ennen bussiin nousua käytiin laivalla aamupalalla. Laivalta ulos päästyä lädettiin suoraan ajamaan kohti Kolmårdenia. Pysähdyttiin kerran huoltoasemalla, josta ostettiin hodarit ja limpparit. Perillä oltiin aika tarkkaan klo 10 jolloin paikka eläintarha aukesi. Meillä oli liput valmiina niin jono meni jouhevasti vaikka pitkä olikin. Ensimmäisenä käveltiin ihan toiseen päätyyn mennäksemme safari köysiradalle jolla pääsee lähelle eläimiä, aivan niiden yläpuolelle. Vaunuissa voi kuunnella kertomusta kierroksen aikana ja sen voi valita myös suomeksi (tajuttiin tämä turhan myöhään). Kertoja kertoo minkä eläinten luona ollaan milläkin hetkellä sekä kertoo kyseisistä eläimistä, niiden elämästä ja paikan historiasta. Välillä vaunut ovat hyvinkin korkealla ja välillä ne kulkevat lähempänä maanpintaa. Kolmårdenin aluea on valtava ja siellä on todella paljon eri eläimiä ja ne oli hyvin näkyvillä. Wc-tiloja ja erilaisia ruokapaikkoja oli sijoiteltu sopivasti koko alueelle. Oli myös kiva, että eläimien lisäksi alueella oli huvipuistolaitteita, sekä muita leikkipaikkoja. Meille osui todella kuuma päivä ja päivä oli onnistunut. Tavattiin bussilla sovittuun aikaan ja lähdettiin ajamaan kohti Kappelskärin satamaa ja palattiin kotiin Finnlinesilla. Laivaan saavuttua mentiin vielä syömään ja käytiin kaupassa ennen nukkumaan menoa. 
 
Keskiviikkona 2.7. saavuttiin Naantaliin aamulla klo 7.15. Oltiin hetki kotona ja otettiin hyvästä ilmasta kaikki irti ja lähdetiin vielä uimaan Kupittaan maauimalaan.  
 
Torstaista en muista enää mitä tehtiin, ei varmaan mitään ihmeellistä. Perjantaina menin poikien kanssa perinteisesti Kuralan Kylämäkeen. Siellä taas etsittiin geokätköt, kierreltiin ja leikittiin. 
 
Viikonloppuna Joni oli reissussa Keski-Suomessa. Me oltiin poikien kanssa kotona ja kyläiltiin mm. mun vanhempien luona. Ei tehty mitään kovin erikoista, perus leikkipuistot yms. Ostin ensimmäisen laatikollisen mansikoita pakkaseen. Sunnuntaina leivoin valmiiksi brikakakun maanantaina varten.  
 

Ensimmäinen lomaviikko

Meidän koko perheellä alkoi loma juhannuksesta. Minulla neljän viikon, Jonilla kahden ja pojilla kuuden ja puolen viikon mittaisena. Virallinen ensimmäinen lomapäivä oli juhannuksen jälkeinen 23.6. ja se meni kotona puuhaten ja rauhoittuen juhannuksen PuuhaParkin ja Zoolandian reissuista. Minä kävin ystäväni kanssa kääntymässä myllyssä ja teinkin lapsille hyviä tarpeellisia löytöjä alennuksesta. 
 
Tiistaina menimme koko perhe Turun Linnaan kierrokselle. Minä ja F käytiin pari vuotta sitten, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Alexille. Molemmat jaksoi kiertää linnaa pääasiassa reippaasti ja kaikkea mielenkiintoista katsottavaa löytyi. 
 
Keskiviikkona oli tärkeä päivä Alexille kun hän pääsi ensimmäistä kertaa Viking Linelle piknik risteilylle. Minun ja Alexin kanssa mukaan lähti pappa eli mun isä. Kun päästiin laivaan mentiin ensin kahville ja katsomaan kun laiva lähtee satamasta. Sitten mentiinkin suoraan leikkipaikkaan ja siellä pitkään viihdyttiin. Kesäisin leikkipaikkoja on enemmän kun he tekevät kokoustiloista leikkipaikkoja. Osallistuttiin karkkibingoon ja käytiin syömässä lounas buffetissa ja sitten vaihdettiinkin jo laivaa. Ensin käytiin taxfreessä ja sitten vietiin ostokset hyttiin kun takaisin tulomatkalle otettiin hytti. Suunnattiin taas leikkipaikoille ja Alex viihtyi etenkin legohuoneessa. Käytiin välillä syömässä kahvilassa kun oltiin edelleen aika täynnä lounasbuffetista. Meillä oli oikein onnistunut ja kiva reissu! Joni ja Felix vietti päivää Jonin äidin mökillä. 
 
Torstain minä vietin isäni kanssa Tampereella. Isäni sanoi joskus talvella, että haluaisi mennä katsomaan nuoruusvuosien paikkoja kesällä ja ehdotin josko menisin mukaan ja nyt reissu toteutettiin. Lähdettiin aamulla junalla Tampereelle ja ensimmäisenä mentiin ratikalla Hervantaan. Löydettiin ne paikat joita mentiin katsomaan. Meillä oli vaan äärettömän kylmä vaikka säätieto näytti, että kelin piti olla hyvä. Suunnattiin Hervannasta brunssille keskustaan kahvila Laikkuun kun olin kuullut tästä kehuja. Siellä pohdittiin, että täytyykö meidän käydä ostamassa lisää vaatetta, jos keli jatkuu tällaisena. Eteen osui sopivasti KappAhl ja käytiin katsomassa niin molemmat löydettiin lämpimät paidat -70% alennuksella mikä oli kiva, koska en muuten olisi tuota neuletta kyllä ostanut, mutta tuohon hintaan se oli ihan ok. Brunssin ja ostosten jälkeen mentiin bussilla Tahmelaan/Pispalaan. Käveltiin siellä ylös, alas ja ristiin. Löydettiin jälleen ne osoitteet joita mentiin katsomaankin. Sieltä käveltiin Pyynikin näköalatornille munkille ja käytiin tornissa katsomassa maisemia. Sieltä käveltiin Tallipihan Suklaapuotiin, josta ostin kotiin tuliaisia. Sieltä käveltiin keskustaan ja mentiin paljon kehuttuun Napoliin syömään pizzat. Käveltiin vielä pitkin keskustan katuja ja haettiin jälkkäriksi jäätelöt. Ilmakin tietysti lämpeni heti kun käytiin ostamassa lisävaatetta. Kotiin tultiin illalla junalla. Päivä oli kiva ja onnistunut. Askelia tuli huimat 25 057! Olin ylpeä myös siitä kuinka 69 vuotias isäni jaksoi myös kävellä koko päivän. 
 
Perjantaina oltiin vain kotona, käytiin leikkipuistoissa ja paljuiltiin. 
 
Lauantaina Felix lähti mun vanhempien kanssa mökille yhdeksi yöksi. Alexin kanssa käytiin leikkipuistossa ja oltiin taas paljussa, koska hän viihtyy siellä niin hyvin. 
 
Sunnuntaina minä, Alex ja Joni lähdettiin mun vanhempien mökille viettämään päivää ja hakemaan F kotiin. Syötiin grilliruokaa ja mun äiti teki mansikkakermakakkua (joka oli mun aikainen nimpparikakku). Lähdettiin illalla ajelemaan kotiin.  
 
 

29.7.2024

Neljäs lomaviikko

Neljäs lomaviikkoa alkoi isosti sillä F oppi viimein pyöräilemään ilman apupyöriä! Se on ollut hänen hartain toive jo pidempään. Apupyörillä toki mennyt jo pitkään ja kovaa, mutta ilman niitä ei. Oltiin kaikki niin iloisia kun hän sen taidon oppi ja ihan hetkessä taidot jo karttui ja näytti siltä kuin hän olisi aina osannut polkea ilman appareita. Käytiin sitten samana päivänä näyttämässä Jonin tädille kuinka hän osaa ajaa ja koko päivä meni aikalailla pyöräillessä. 
 

Tiistaina 23.7. mentiin Felixin kanssa myllyyn, koska hän sai valita palkinnoksi minkä lelun tahansa, koska oppi pyöräilemään ja ostettiin eskarireppu. Hän tiesi heti, että haluaa pokermonkortteja ja ottikin sellaisen ison pakkauksen missä niitä oli paljon. Repuksi hän valitsi fortnite repun. Ostosten jälkeen käytiin vielä sushibuffassa hänen toiveestaan. Myllyn jälkeen käytiin vielä ikeassa ostamassa meille jotkut verhot olkkariin, koska olin viikonloppuna niin reipas, että pesin verhot ja ne kutistui noin 30cm vaikka noudatin pesuohjeita ja on ne ennenkin pesty...

Keskiviikkona 24.7. ei taidettu tehdä mitään erikoista tai ei nyt ainakaan muistu mieleen. Tyhjennettiin ainakin palju, pestiin ja täytetiin. 

Torstaina 25.7. näin ystävääni joka tuli Hinnerjoelta ja pidettiin shoppailupäivä myllyssä välillä syöden Amarillossa ja kahvitellen. Yleensä olen käynyt joka kesä heillä kylässä, mutta nyt päädyttiin tähän kun lomat ei ihan mennyt yksiin ja mulla autossa hieman kolinaa niin en viitsi ylimääräistä ajaa ennen kuin on osat vaihdettu. Meillä oli kiva päivä ja aika meni nopeasti. Tuli tehtyä muutamat hyvät alelöydöt samalla. Jonin isä oli meillä kylässä päivästä iltaan asti. 
 

Perjantaina 26.7. mentiin kylään Alexin kummitädin luokse ja viihdyttiin siellä useampi tunti leikkien, juoruten ja herkutellen. Iltapäivällä Joni meni poikien kanssa paljuun.

Lauantaina 27.7. aamupäivä oltiin leikkipuistossa ja lounaan jälkeen Joni ja F kävi elokuvissa katsomassa Karvisen ja muuten vain leikittiin ja touhuttiin ulkona. Illalla mun ystävä tuli viettämään iltaa mun kanssa meidän terasille. 


Sunnuntaina 28.7. käytiin aamupäivällä kirppiskierroksella ja löysin ensimmäistä kertaa marimekon mukin, jonka kotiutin kun näytti uudelta ja oli kohtuuhintainen. Ensimmäinen kerta kun löysin mukin ihan _kirpparilta_ eikä netistä. Päivällä mentiin F kaverin luokse kun he piti extempore pihakahvilan. Oli tosi kivaa tehdä ostoksia ja lapset saivat leikkiä ja me äidit tutustua. 

Tosiaan tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Joni ja pojat lomailevat vielä tämän viikon ja suunnitelmissa heillä on mennä ainakin Kustaviin rahin kotieläinpihalle. Itse suunnittelin kulkevani koko viikon töihin pyörällä kun ei tarvitse kuskata ketään hoitoon. Tänään ainakin menin ja ehdin töihinkin hyvin!

28.7.2024

Kolmas lomaviikko

Kolmas lomaviikko starttasi maanantaina 15.7. koko perheen zoolandia reissulla kun Jonikin aloitti lomansa. Sinne on kiva joka kesä mennä kun on lähellä ja puuhaa riittää koko päiväksi. Tänä vuonna ei ollut pääsylipun hintojakaan korotettu eli oli sama 28€/hlö. Kesällä tulee syötyä paljon ravintoloissa, joten tällä kerralla haettiin kaupasta eväitä mukaan niin oli helppo niitä syödä sopivana aikana. 
 


Tiistaina 16.7. minä ja Felix mentiin Alexin kummitädin ja hänen kahden lapsen kanssa laivalle piknik risteilylle. Tämä oli ns. isompien lapsien reissu, joten siksi Alex jäi tällä kertaa kotiin. Meillä oli oikein kiva reissu ja aika meni nopeasti! Laivoilla on paljon ohjelmaa niin aikuisille kuin lapsille ja kesäisin on enemmän lastenhuoneita kun kokoustilat on muutettu leikkipaikoiksi. Gracella eli takaisin päin tulevalla laivalla oli kivemmat leikkipaikat kuin Glorylla. Shoppailtiin myös ja käytiin lounasbuffetissa syömässä. Järjestyt ohjelmat joihin osallistuttiin oli mm. Ville Viikinki disco, taikuriesitys, nukketeatteri, limbokisa, koko perheen musavisa ja Ville Viikingin heippahalit. Tällä kertaa meillä ei ollut hyttiä ollenkaan ja hyvin pärjättiin ilman, ei kertaakaan kaivattu hyttiä. Joni ja Alex vei meidät aamulla satamaan ja Jonin isä haki, koska Alex oli jo nukkumassa ennen laivan satamaan tuloa. Alex ja Joni olivat päivän aikana leikkineet ja ulkoilleet sekä olleet paljussa useamman tunnin.


Keskiviikkona 17.7. oli rauhallisempi päivä. Leikittiin ja ulkoiltiin vain lähistöllä ja haettiin ennakkoon tilatut kauppakassit. 

Torstaina 18.7. mentiin ystäväni ja hänen pojan kanssa kiertelemään tall ship racea, joka rantautui Turun jokirantaan. Käytiin yhdessä isoimmista laivoista sisällä. Välillä käytiin rantakertussa syömässä hampparibuffetissa. Kierreltiin keskustassa muutamat kaupat ja ostin Felixille uudet uimahousut, t-paidan, housut ja collegen, jonka hän itse valitsi. Käytiin myös ensimmäistä kertaa sovituskopissa sovittamassa housuja, jotta tulee oikea koko. Käytiin sitten vielä "drinkeillä" (mehuilla) börssin katolla, koska F mielestä on hieno paikka kun on tosi korkealla. Mentiin bussilla mun vanhempien luokse ja sieltä sitten autolla kotiin. 


Perjantaina 19.7. Joni ja Felix lähtivät kahdestaan Jonin äidin mökille viettämään päivää ja korjaamaan ovien lukkoja. Minä kun en ole niin mökki-ihminen niin mentiin Alexin kanssa kyläilemään mun vanhempien luokse ja välillä kävin Skanssissa kulmien värjäyksessä ja muotoilussa sekä kiersin muutaman kaupan.

Lauantaina 20.7. oli siivouspäivä. Aloitettiin ikkunan pesut olohuoneen ja ljh:n ikkunoista. Pestiin olohuoneen matto sekä terassikalusteiden pehmusteet. Pesin myös olkkarin verhot. Pojat osallistui innoissaan siivoukseen leikin lomassa.

Sunnuntaina 21.7. mentiin aamupäivällä jokirantaan katsomaan vielä Tall Ship Racen purjeveneitä. Syötiin alueella myös lounas ja ostettiin överidonitsit jälkkäriksi. Saatiin vielä sattumalta hyvät paikat johon jäätiin katsomaan kun laivat alkoivat lähteä. Oltiin juuri ison laivan kohdalla niin oli mielenkiintoista seurata heidän liikkeelle lähtö puuhasteluja ja torvien soitot kuului todella voimakkaana juuri kohdalla. Sieltä kun lähdettiin vietiin Joni kotiin nurmikon leikkuuseen ja minä menin poikien kanssa vanhempieni luokse kylään. 

24.7.2024

Toinen lomaviikko

Toinen lomaviikko alkoi 8.7. maanantaina Kupittaan seikkis reissulla. Viihdyttiin alueella pitkään ja etenkin Alex viihtyi työmaita ja työkoneita ihastellen mitä alueella riitti. 
 

Tiistaina 9.7. treffattiin Felixin päiväkoti- ja jalkkiskaveri Hovirinnan leikkipuistossa. Lapset leikki innoissaan yhdessä ja meillä äideillä riitti juteltavaa. Lapset ajoi myös liikennepuistossa, mutta Alex tyytyi vai tankkaamaan "autoaan" kun ei osannut polkea potkuautoa eteenpäin, onneksi tankkaus riitti hänelle hyvin. Nautiskeltiin myös eväistä leikin lomassa. Iltapäivällä päästiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä paljuun ja meillä oli niin kivaa! 
 

Keskiviikkona 10.7. mentiin aamulla Leos leikkimaahan ja mun veli tuli mukaan. En kertonut ennakkoon, että haetaan mun veli mukaan niin Felixillä riitti ihmeteltävää kun ajettiin hakemaan hänet kyytiin. Iltapäivällä mun isä tuli meille paljuilemaan meidän kanssa. 

Torstaina 11.7. mentiin aamupäiväksi mun vanhempien luokse leikkimään ja iltapäivällä mentiin taas paljuun, koska se on vaan parasta just nyt. Illalla kävin jumpassa ja vielä sen jälkeen Jonin tädin luokse palautusjuomalle eli skumpalle ja kuuntelemaan viime hetken kasvihuoneen kasteluvinkit ensi viikon pestiä varten.

Perjantaina 12.7. mentiin perinteisesti Kuralan Kylämäkeen ja Jonin isä tuli mukaan. Siellä on ainakin pari vuotta ollut lapsille kartan avulla geokätköilyä ja parina vuonna ollut samat rastit niin nyt oli päivitetty kartat ja piilot niin riitti taas kivasti etsimistä ja löydettiinkin kaikki. Pidän alueesta muutenkin, on kiva katsoa vanhoja rakennuksia ja iso plussa, että kaikkeen saa koskea ja kaikella leikkiä. Pakkasin taas eväät mukaan ja kun oltiin kaikki kierretty käytiin vielä lounaalla lähellä olevan S-marketin ruokalassa. Alex nukkui pienet päikkärit kotiin tultua ja sitten hypättiin taas kolmestaan paljuun ja viihdyttiin tälläkin kertaa pari tuntia. 
 
Karttojen tutkimista, jotta löytyy kätköt

Lauantaina 13.7. lähdettiin aamulla extempore koko perhe Kanniston kotieläintilalle. Nähtiin taas paljon eläimiä ja pojat tykkäsi. Sopivasti myös riikinkukko avasi pyrstönsä upeasti meille. Meidä piti mennä Loimaalla syömään, mutta sieltä olikin lopettanut tosi moni paikka, pizzerioita olisi ollut, mutta ne ei houkutellut kuumana kesäpäivänä, joten ajettiin Raision Pancho Villaan syömään. Onneksi meillä oli eväitä mukana niin jaksettiin odottaa ruokaa. 
 
Illalla menin ystäväni kanssa E.Ekblomiin syömään, jonka jälkeen siirryttiin jokilaivoille pariksi tuntia, jossa meidän seuraan liittyi yksi kaveri. Illan kruunasi Metallivuori festarien jatkoilla esiintynyt bändi Enemies Everywhere! Itse festareille ei siis menty vaan pelkästään jatkoille tämän bändin vuoksi. Bongasin jo hyvissä ajoin heidän esiintyvän ja pakko heitä oli päästä kuuntelemaan, onneksi sain kaverin mukaan! 



 
Sunnuntaina 14.7. ei tehty mitään erikoista. Ulkoiltiin ja leikittiin koko päivä.

12.7.2024

Ensimmäinen lomaviikko

Aloitin poikien kanssa kesäloman 1.7. lomaillaan kaksi viikkoa keskenään ja sitten Joni liittyy lomajengiin. Maanantaina 1.7. mentiin aamusta mun vanhempien luokse kylään ja itse piipahdin välillä skanssissa ostoksilla. Tultiin välillä kotiin ja illemmalla mentiin katsomaan Jonin isän uutta asuntoa ja autettiin netin yms laitossa. 

Tiistaina 2.7. mentiin Maskuun kummipoikamme luokse leikkimään. Iltapäivällä mentiin Felixin kanssa uimaan Kupittaan maauimalaan kun mummi tuli leikkimään Alexin kanssa. Illalla Alexilla nousi kuume eli keskiviikon suunnitelmat leos leikkimaasta täytyi unohtaa. 
 

Keskiviikkona 3.7. oltiin siis vain kotona ja keksittiin tekemistä sisällä. Ennakkoon tilatut kauppakassit käytiin hakemassa päikkärien jälkeen.  

Torstaina 4.7. Aamupäivällä käytiin naapurissa Jonin tädin luona kylässä. Mun vanhemmat tuli päivällä hakemaan Felixiä ja he lähtivät yhdessä mökille pariksi yöksi. Ilta vain leikittiin kotona Alexin kanssa kun oli vielä pientä lämpöä. 
 

Perjantaina 5.7. Felix vietti mukavaa päivää mökillä isovanhempien kanssa kun taas minä ja Alex ulkoiltiin sekä käytiin kaupassa ja ostamassa mansikoita. Iltapäivällä Jonin isä tuli meille kylään. 

Lauantantaina 6.7. minä, Joni ja Alex lähdettiin heti aamusta mökille. Alex tykkäsi touhuta mökillä ulkona ja sisällä ja etenkin leikkimökki oli hänen mieleen. Mun äiti teki myös mansikkakakun mun seuraavan viikon nimppareita varten. Joni ja Alex lähti neljän maissa ajelemaan kotiin kun taas minä jäin Felixin kanssa vielä yhdeksi yöksi mökille. 
 

Sununtaina 7.7. lähdettiin aamupäivällä Huittisiin ostoksille kun äidin piti päästä ruokakauppaan ja kierrettiin samalla muutamat muutkin "tilpehööri"kaupat. Ostin joka kaupasta jotain: S-marketista karkun limppua, säästömarketista bussin ja vanhan ajan auton, jonka annoin Alexille tuliaisiksi, Pick N Paysta ostin huultenrajauskynän ja kukkaklipsun sekä tokmannilta hansikkaat. Mökillä vielä syötiin ja kahviteltiin ja sitten lähdettiin F kanssa mun isän kyydillä kotiin.

24.6.2024

Festariviikonloppu

Omalta osaltani kesän ainoat festarit osui tietenkin samaan viikonloppuun eli Saaristo ja Huvimaa fest. Menin perjantaina 7.6. Saaristo festareilla muutaman päivän varoitusajalla sillä sain kaverilta ilmaiseksi 2pv vip lipun enkä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Saaristo on tässä ihan lähellä, joten menin sinne pyörällä. Menin seitsemäksi ja olin kotona jo kymmeneltä eli kauaa en tällä kertaa ollut. Ilma oli kylmä vaikka aurinko paistoikin eikä siellä ollut itselle mieluisia esiintyjiä tai olisi ollut puolen yön aikaan, mutta tiesin etten halua olla niin pitkään kun lauantaina piti olla aikaisin lasten festareilla. Oli kuitenkin kiva piipahtaa ja hetki nauttia festaritunnelmasta. 
 

Lauantaina menin Felixin, ystäväni ja hänen poikansa kanssa ensimmäistä kertaa Kupittaalla järjestettävään Huvimaa festiin. Oltiin paikalla noin klo 11 ja aloitettiin sillä, että mentiin syömään makkaraperunat. Esiintyjinä oli mm. ryhmä haut, muumit, kikattava kakkiainen ja hevisaurus. Pojat pääsivät eturiviin kikattavassa kakkiaisessa ja melko lähelle katsomaan muumeja ja hevisaurusta. He pääsivät myös meet and greetiin Sampan, Vainun ja muumien kanssa. Tapahtuma-alueella oli paljon ruoka- ja herkkupaikkoja, myyntipisteitä, arvontoja, pomppulinna, huvilaite yms. Saimme hyvin ajan kulumaan esiintyjien välissä, me mm. syötiin eväitä, käytiin donitseilla, saatiin miekaksi muotoillut ilmapallot, käytiin arvonnoissa, kahvikuppi huvilaitteessa ja otettiin pojille glitter tatuoinnit. Muutamiin juttuihin en ollut tyytyväinen kuten siihen, että kuulutettiin kaikkien jonosta pääsevän tapaamaan ryhmä hauta, mutta yhtäkkiä kuitenkin meet and greet loppui ja jonoon jäi useampi pettynyt lapsi. Ilma oli myös todella vaihteleva, välillä satoi, sitten paistoi niin, että hiki vaan valui ja taas silmän räpäyksessä tuli kylmä. Onneksi lapset nautti ja heille jäi pelkästään positiivisia kokemuksia! Oli kiva kun tällainen tapahtuma järjestettiin tässä lähellä. 



30.7.2023

Neljäs lomaviikko

Nyt lähenee neljän viikon loma loppuaan ja huomenna palaan töihin. Pojat lomailee vielä huomisen päivän mun vanhempien kanssa, koska heidän oma päiväkoti on huomisen vielä kiinni enkä halua viedä heitä päiväksi varahoitoon. Tämä viimeinen lomaviikko oli kyllä rauhallisin ja kiireettömin, mikä on kyllä hyvä, niin jaksetaan taas palata normi arkeen.

Maanantaina 24.7. mentiin heti aamusta kyläilemään Jonin isän luokse. Siellä on mielettömästi leluja joiden kanssa pojat tykkäävät leikkiä. 

Tiistaina 25.7. mentiin aamupäiväksi koulun/päiväkodin pihalle leikkimään, koska siellä on neljä isoa aidattua leikkipaikkaa niin siellä sai ajan kulumaan hyvin kun jokaisessa leikittiin vuorollaan. Felix oli myös erityisen innoissaan kun Joni on käynyt siellä muutaman vuoden ala-astetta niin hänen mielestä oli kiva leikkiä siellä missä iskäkin on joskus pienenä leikkinyt. Illalla oli kesätauon jälkeen ekat futistreenit.


Keskiviikkona 26.7. aamupäivällä mun ystävä lapsensa kanssa tuli meille leikkimään. 

Torstaina 27.7. mentiin Alexin kummitädin luokse kyläilemään. Pojat viihtyivät hyvin leikkien hänen tyttöjen kanssa. 
 

Perjantaina 28.7. mun vanhemmat tuli meille Alexin kanssa kun minä menin Felixin kanssa hoploppiin. Leikittiin siellä useampi tuntia ja sitten syötiin hamppariateriat ja jälkkäriksi F valitsi slush juomaa. Hoplopin jälkeen käytiin vielä lagerissa josta ostettiin flanellipaita valmiiksi joulua varten. Illalla menin pyörähtämään Turun keskustaan katsomaan menoa kun ei ole siellä tullut käytyä koko kesänä. Sadekuuro yllätti ja unohdin tietysti sateenvarjon kotiin, mutta onneksi sain seistä jätskikiskan varjon alla. 

 
Lauantaina 29.7. Joni meni aamusta äitinsä mökille auttamaan terassin teossa, joten oltiin poikien kanssa keskenämme. Ulkoiltiin vain lähileikkipuistoissa ja otettiin rauhaksiin. 

Tänään sunnuntaina mentiin Felixin ja mun isän kanssa elokuviin katsomaan Super Mario -elokuva. Se oli K7, mutta Felix uskalsi sen katsoa ja tykkäsi elokuvasta. Herkuiksi ostettiin irtokarkkeja ja poppareita. Iltapäivällä oltiin koko perheen voimin vesisotaa tai no Alex ei niinkään osallistunut, mutta seurasi innoissaan. 

Tällä viikolla hoidettiin myös Jonin tädin kasvihuonetta kun hän oli reissussa niin siinäkin oli kivaa yhteistä puuhaa kun käytiin niitä kastelemassa ja ihmettelemässä vihannesten ym kasvua. 
 

24.7.2023

Kolmas lomaviikko

Maanantaina 17.7. alkoi kolmas lomaviikko alkoi poikien kanssa kolmestaan kun Joni palasi töihin. Mietittiin aamuapalapöydässä mitä tehtäisiin ja muistin, että sain juuri Leos leikkimaahan -50% alennuskupongin ja päätettiin lähteä sinne leikkimään. Siellä hurahti helposti muutama tunti ja kaikki oltiin ihan hiestä märkiä. Ajattelin, että Alexilla tulee uni samantien kun kotiin päästään, mutta ei nukkunut ollenkaan päiväunia. 
Iltapäivällä tapahtui todellinen ihme kun Alex uskaltautui ensimmäisen kerran tänä kesänä sähköauton kyyiin! Hän viime kesänä ajeli sillä paljon, mutta tänä kesänä ei jostain syystä ole uskaltanut kyytiin, vaan hän on juossut karkuun heti kun se on ajettu tallista ulos tai käynnistetty. Nyt kun rohkeni pitkästä aikaa kyytiin niin hän ei muuta tekisikään.
 

Tiistaina 18.7. mentiin aamupäiväksi naapuriin Jonin tädille kylään. Ulkoiltiin ja leikittiin sisällä. Iltapäivällä meille tuli kylään pitkästä aikaa mun kaveri/kummityttö Jase. Tänään piti myös jatkua futis treenit kahden viikon tauon jälkeen, mutta treenit peruttiin viime hetkenä kun alkoi kunnon rankkasade.

Keskiviikkona 19.7. vein aamulla pojat mun vanhempien luokse, koska mulla oli kulmien värjäys ja muotoilu jo klo 7.45.. Vaikka ollaankin aamuvirkkuja niin kieltämättä tuo oli hieman liian aikainen aika, mutta muuta ei ollut saatavilla tuolle viikolle. Kulmien laiton jälkeen hain Felixin ja mentiin uimaan Kupittaan maauimalaan ja Alex jäi isovanhempien luokse. Uimasta kun tultiin syötiin heillä vielä lounasta. Lähdettiin sitten Alexin kanssa kotiin ja Felix sai jäädä viettämään päivää isovanhempien kanssa. Hain hänet illemmalla kun Joni oli tullut töistä. 


Torstaina 20.7. aamupäivällä ulkoiltiin vain lähipuistoissa ja käytiin Jonin tädillä taas kylässä. Hän antoi samalla ohjeita kasvihuoneen hoitoa varten kun lupauduin ensi viikon kastella istutuksia vuorotellen hänen poikansa kanssa. 
Iltapäivällä Jonin äiti tuli käymään pikaisesti kun haki terassin tekoa varten työkaluja lainaksi. Illalla Joni silitti mun mekon viikonlopun häitä varten ja sen jälkeen lähdin Marjutin ja Ronin luokse laittamaan hääjuttuja niin valmiiksi kun voitiin eli tehtiin vessakorit valmiiksi ja tehtiin testikattaus yms, että päästään perjantaina sitten heti tositoimiin ettei siellä tarvitse sitten ihmetellä miten kaikki laitetaan.


Perjantaina 21.7. mentiin aamupäivällä muumipuistoon ja oltiin siellä ensimmäisiä, joten saatiin pitkään leikkiä rauhassa keskenämme. Pojat leikki kyllä taas todella nätisti ja rauhassa muumitalossa. Alex tykkäsi muumitalon liukumäestä ja Felix leikki muumitalon molemmissa kerroksissa todella upeita mielikuvitusleikkejä. Minä olin muumitalon ulkopuolella vartija ja soitin apuja milloin mistäkin tarvitsi. Puistoilun jälkeen haettiin kaupasta herkuksi sipsipussi. 
Alexin päikkärien aikana mun vanhemmat tuli meille vahtimaan poikia kun itse lähdin hääparin ja bestmanin kanssa koristelemaan juhlapaikkaa. Juhlapaikkaa sai koristella viiteen asti ja meni kyllä niin täpärälle, että saatiin neljästään kaikki laitettua, eikä yhtään laiskoteltu missään vaiheessa.
 


Lauantaina 22.7. oli tosiaan ystäväni häät eli mulla meni koko päivä niiden parissa, mutta kerron häistä erikseen omassa postauksessa lisää. Häiden jälkeen menin yöksi Jonin tädille, jotta saisin nukkua aamulla rauhassa pidempään. Joni jäi poikien kanssa kotiin ja heillä oli mennyt oikein mukavasti. 

Sunnuntaina 23.7. heräsin tietysti jo siinä kuuden maissa vaikka olisin saanut nukkua aivan rauhassa, mutta uni ei vain tullut enää. Herätään poikien kanssa yleensä siinä seiskan maissa eli nyt heräsin aiemmin kun tavallisesti vaikka pääsin nukkumaankin vasta joskus kolmen aikaa yöllä eli en kauaa ehtinyt nukkumaan. Lepäilin siinä kyllä pari tuntia ja tulin kotiin yhdeksän maissa. Koitin kotonakin vielä torkkua, koska tiesin, että tuore aviopari tulee hakemaan minut 11.30 siivoamaan juhlapaikkaa. Sain hyvin kyllä levättyä ja olin ihan pirteä ja jaksoin hyvin siivota. Siivous sujui jouhevasti viideltä hengeltä. Iltapäivällä menin Felixin kanssa pienen pyörälenkin ja Joni ajelutti Alexia sähköautolla. Käytiin samalla hakemassa Jonin tädin postit ja kastelamassa kasvihuone kun en silloin aamulla jaksanut. 

17.7.2023

Toinen lomaviikko

Nyt alkoi jo kolmas lomaviikko, mutta palataan vielä viimee viikkoon. Toinen lomaviikko käynnistyi Kupittaan maauimalassa jonne mentiin Felixin kanssa uimaan heti maanantaina 10.7. aamulla. Hän on ollut hieman arka veden suhteen ja kun ehdotin hänelle uimista niin hän sanoi ettei halua tulla kun siellä tulee kuulemma niin kylmäkin, että jääpalaksi muuttuu. Kerroin sitten, että jos mennään edes käymään ja tullaan sitten pois jos siltä tuntuu niin hän suostui. Hän kuitenkin tykkäsi todella paljon ja laskettiin jopa isosta liukumäestä yhdessä useasti. Lopulta hän rohkeni laskea myös toisesta liukumäestä mikä laskee suoraan altaaseen ja siinä mennään ihan uppeluksiin. Oltiin myös hippaa ja leikittiin muita leikkejä vedessä. 
Iltapäivällä vein hänet mun vanhempien luokse ensimmäistä kertaa yökylään! Hän on puhunut, että haluaisi yökylään niin nyt se toteutettiin. Sieltä menin suoraan ystäväni Marjutin luokse hääpalaveriin. 


Tiistaina menin aamupäivällä myllyyn ostoksille ystäväni kanssa ja käytiin myös kahvilla. Yllätyin omista ostoksistani sillä ostin punaisen pohje(?)mittaisen mekon ja pyöreät aurinkolasit! Kun näin mekon henkarissa ajattelin ettei se sovi minulle värin puolesta eikä pituuden, koska saa minut varmaan näyttämään lyhyemmältä, mutta päätin kokeilla kuitenkin. Kun kokeilin niin yllätyin, koska tykästyin siihen todella. Päätin sen ostaa kun sain kannustustakin. Kokeilin huvin vuoksi arskoja ja yllätyin kun ne pyöreät näyttikin hyvältä, joten pakko oli repäistä ja ostaa nekin. Myllyyn on avattu hiljattain uusi liike sinsay ja löysin sieltä todella edullisesta vaatetta Felixille seuraavaa kokoa varten. Ostin kuusi paitaa ja yhdet housut hintaan 21,03€! Ostin Felixille myös perushousuja h&m:stä, koska hänelle on nyt useammista mennyt polvien kohdalta rikki. Myllystä menin suoraan vanhempieni luokse hakemaan Felixiä kotiin. Yökyläily oli mennyt todella hyvin kaikin puolin. Illalla kotona pidettiin vielä lettukestit.
 
 
Nämä kaikki vain 21,03€
 
Keskiviikkona mentiin piknik-risteilyille mistä tein kokonaan oman postauksen. 

Torstaina 13.7. mentiin aamupäiväksi taas Kupittaan seikkikseen ja käytiin kaupasta hakemassa herkut. Iltapäivällä mentiin mun vanhempien luokse kylään ja mun äiti leikkasi Alexin hiukset samalla. 
 

Perjantaina 14.7. mentiin extempore zoolandiaan. Tästä reissusta kirjoitin myös erikseen. 

Viikonloppu meni omalta osaltani Vampulassa mökillä ja häissä kuten kerroin. Joni ja pojat olivat kotosalla ja olivat ulkoilleet paljon ja käyneet leikkipuistoissa ja pelaamassa jalkapalloa ym.

16.7.2023

Viking linella 12.7.2023

Nyt ei näköjään postaukset tule järjestyksessä kun kerron vasta nyt meidän piknik-risteilystä missä oltiin jo keskiviikkona 12.7. Jotenkin luulin, että olin jo kirjoittanut, mutta äsken kun kirjoitin serkun häistä niin huomasin, että laivakuulumiset jäänyt kokonaan välistä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 



Mun ja Felixin mukaan risteilylle lähti mun ystävä Anniina poikansa Benjaminin kanssa, joka on 5kk Felixiä vanhempi. Joni ja Alex veivät meidät aamulla satamaan. Menomatkalla meillä ei ollut hyttiä, joten mentiin suoraan kahvilaan kahville ja munkille. Päästiin onneksi ikkunapaikalle, jotta nähtiin kun laiva lähti liikkeelle. Viihdyttiin siinä tovi maisemia katsellessa ja mentiin suoraan kannen kautta tanssiravintolaan jossa alkoi Ville Viikinki disco. Felix oli innoissaan disocsta ja tanssi mukana etenkin kun alkuun tuli Käärijän chachacha mikä on hänen ja monen muun suosikki tällä hetkellä. Discon jälkeen alkoi suoraan taikuriesitys ja se oli myös poikien mieleen. Sitten samassa paikassa alkoi bingo ja osallistuttiin myös siihen. Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta kun laivalla osallistun bingoon ja jäätiin harmittavasti ilman palkintoa tällä kertaa. 
 

Varasimme etukäteen lounasbuffetin, joten menimme sinne odottelemaan paikan avautumista. Kun pääsimmme sisään menin suoraan poikien kanssa lastenbuffaan, koska sinne tulee yleensä todella äkkiä pitkä jono. Söimme melkein kaksi tuntia oikein rauhassa ja pitkän kaavan mukaan. Ruoka oli todella hyvää. Lounaan jälkeen pyörähdimme vielä lasten leikkipaikassa ja taxfreessa, jonka jälkeen menimme jo kannelle odottelemaan laivan vaihtoa. 
 


Kun pääsimme Graceen paluumatkalle etsimme ensimmäiseksi meidän hytin. Sen jälkeen menimme taxfreehen ostoksille. Felix valitsi itselleen smurffi karkkipussin, tiikeri pehmolelun ja Alexille tuliaisiksi autoja. Minä ostin vain center suklaata. Vietiin ostokset hyttiin ja sitten mentiin drinkeille ja jäätelölle tanssiravintolaan jossa alkoi myös livemusiikki. Sitten vaihdoimme ravintolaa, koska toisessa paikkaa alkoi Ville Viikingin seikkailu ympäri laivaa. Ensin oli kysymys johon piti vastata ja sitten oli vinkki mistä löytyy seuraava kysymys. Kun kaikki oli löydetty niin palattiin lähtöpisteelle ja kaikki saivat palkinnoksi huivin. Tämän jälkeen Ville Viikinki tuli vielä moikkaamaan lapsia.
 

Kävimme kahvilassa ostamassa leivät ja juomat ja sattumalta kuulimme, että viereisessä ravintolassa alkaa Ville Viikingin musavisa, joten vaihdettiin äkkiä paikkaa, jotta voitiin osallistua. Tämä sama oli viime vuonna ja silloin saimme vain yhden oikein, mutta nyt saimme puolet oikein! Kaikki saivat silti palkinnoksi heijastimen. Meidän piti vielä mennä lasten leikkihuoneeseen, mutta se oli aivan täynnä niin lapsia kuin aikuisiakin niin oli pakko skipata, joten mentiin pelihuoneeseen missä pelattiin muutamia maksullisia pelejä ja F sai sellaisella kouralla koittaa saada karkkia ja saikin paketin missä oli kolme karkki rasiaa! 
 

Joni haki meidät satamasta ja mun vanhemmat oli sillä aikaa vahtimassa Alexin unta kun hän oli jo tietty yöunilla. Meillä oli kyllä todella hauska reissu!

9.7.2023

Ensimmäinen lomaviikko

Nyt on ensimmäinen lomaviikko mennyt ja ajattelin kertoa nyt ensimmäisestä lomaviikosta ettei heinäkuun lopulla tule sitten megapitkää postausta. Tähän asti kelit on olleet hyvät, koska ei ole ollut liian kuuma tai kylmä eikä ole onneksi satanutkaan siellä missä ollaan oltu vaikka sadetta on luvattu melkein joka päivälle.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä mentiin koko perhe mun vanhempien mökille päiväksi. Syötiin hyvää grilliruokaa ja syötiin jo ennakkoon mansikkakakkua mun nimpparien kunniaksi. Alex nukkui kotiintulomatkalla ja muutenkin matkat meni hyvin. Illalla menin Jonin tädin kanssa elokuviin katsomaan pienentä merenneitoa ja sen jälkeen menin hänen luokse vielä kylään ja juotiin hieman skumppaa. 

 
Sunnuntaina 2.7. mentiin Liedon Vanhalinnaan katsomaaan lampaita ja kiivettiin melkein 200 porrasta kallion päälle jossa pidettiin piknik maisemia ihaillen.
 
 
Maanantaina 3.7. piti tosiaan mennä korkeasaareen, mutta sateiden takia siirrettiin reissua. Mentiin sitten koko perhe myllyyn etsimään Jonille uusia kengiä ja käytiin casagrandessa, josta pojat saivat valita itselleen lelut. Alex katsoi pelkästään autoja ja koneita ja valitsi lopulta itselleen mersun lava-auton ja Felix valitsi setin super mario leluja. Setti oli melko kallis ja hän halusi ostaa omalla rahallaan lelusta osan. Käytiin myös syömässä tsikenissä. Illalla kävin vielä mun äidin kanssa hänen kaverillaan, joka lyhentää mulle tilaamani maksimekon mikä on aivan liian pitkä. 

 
Tiistaina 4.7. mentiin aamupäiväksi mun vanhempien luokse kylään. Iltapäivästä pojat ulkoilivat Jonin kanssa ihan kotipihalla, koska itse menin suuhygienistille ja käväisin lääkärissä. 

Keskiviikkona 5.7. käytiin siellä korkeasaaressa mistä kirjoitin oman postauksen. 

Torstaina 6.7. minä lähdin heti aamusta Euraan Hinnerjoelle ystäväni luokse päiväksi. Meillä oli oikein mukava päivä ja käytiin hänen kaupallaan lounaalla ja saatiin juteltua pitkästä aikaa kunnolla. Pojat olivat Jonin kanssa ja he olivat täyttäneet olohuoneeseen todella ison pomppulinnan! Se oli ihan hitti. Meillä on aiemminkin ollut pomppulinna, mutta se meni rikki ja oli aika paljon pienempi kuin tämä uusi. 
 
 
Perjantaina 7.7. lähdettiin aamulla kaikki Loimaan suunnille ja mentiin Kanniston kotieläintilalle. Joni ja Felix on käynyt täällä useampana kesänä ja nyt minä ja Alex päästiin mukaan ensimmäisen kerran. Tila oli oikein kiva ja pääsi lähelle katsomaan eläimiä. Eläimiä oli paljon myös vapaana kuten koiria, kissoja, ankkoja, kanoja, kukko ja kyyhkyjä. Nämä vapaat eläimet ei muita haitanneet, mutta minua kieltämättä jännitti. Sen jälkeen käytiin vielä Loimaalla Rico Delissä syömässä. 
 


 
Lauantaina 8.7. mentiin Felixin kanssa ystäväni luokse kylään jolla on saman ikäinen poika. Siellä vierähti useampi tunti kun pojat leikkivät yhdessä ja me aikuiset vaihdeltiin kuulumisa pitkästä aikaa. Tilattiin lounaaksi mäkkäriä ja pojat hakivat ne rohkeasti ovelta. Iltapäivällä Alex oppi pyöräilemään potkupyörällä vihdoin ja piti suosiolla myös kypärää! Ihan mahtavaa. Koko ilta meni siis pyöräillessä.  
 

 
Tänään sunnuntaina 9.7. aamupäivä ulkoiltiin vain tässä kotipihalla, mutta iltapäivällä mentiin Kuralan Kylämäkeen. Jonin isä tuli meidän kanssa. Se on kyllä kiva paikka ja kaikki viihdyttiin siellä hyvin. Sen jälkeen käytiin vielä syömässä fc kebabissa.