Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaverisynttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaverisynttärit. Näytä kaikki tekstit

30.4.2025

2x 7v synttärijuhlat

Felixin virallinen syntymäpäivä osui tänä vuonna pääsiäissunnuntaihin, joten pidettiin sukulaissynttärit silloin. Teemana tänä vuonna oli minecraft, mikäli oli huonohko teema, koska ei löytynyt foliopalloa! Otin sitten peliohjaimen, koska minea pelataa pleikkarilla niin oli tarpeeksi lähellä teemaa. Kutsuimme paikalle taas vain lähimmät eli isovanhemmat, isotädin ja kummit. Tämäkin päivän oli henkisesti raskas kun tiedosti koko ajan, että Joonaken pitäisi olla mukana, mutta ei ole. Tarjoilujen kanssa mentiin aika helpolla eli suolaisena oli tacopiirakkaa, kinkkuwrappeja ja karjalanpiirakoita munavoilla. Makeana oli mun äidin tekemä minecraft kakku, jossa täytteenä oli päärynää ja vaniljaa. Lisäksi oli myös keksejä ja dollyn donitsin donitseja. 

Olen tehnyt sen muutoksen tänä vuonna synttäreihin, että lahjat kerätään ensin pöydälle ja kun kaikki vieraat on tullut ne avataan yksitellen, jotta kaikki näkee mitä saa lahjaksi. Olen myös laittanut kännykän jalustalle kuvaamaan videota ja ollut itse läsnä lahjojen availussa kun ennen olen häärännyt keittiössä kahvia ja tarjoiluja kauhealla kiireellä. Vieraat varmasti pystyvät odottamaan 30min ennen kuin saa kahvia, ja muutenkin jos kutsumme klo 14 vieraat paikalle, ei se tarkoita sitä, että kakkukahvit on saman tien. 

F sai lahjaksi pappalta lippupelin (osallistyi myös älykelloon), mammalta suojavarusteet skeittaamista varten, mun vanhemmilta futiskortteja ja ammattilaisfutaajista kirjan, isotädiltä vihon, värityskirjan ja kyniä sekä hän vei aiemmin keväällä elokuviin katsomaan paddingtonia. Kummeilta hän sai jäkis- ja futiskortteja sekä kansiot niille. Uudelta kummilta hän sai myös futiskortteja kansion niille. Eli aika futis painotteista, mutta ei haitannut yhtään! F oli niin onnellinen synttäreistään ja kyseli illalla myös minulta oliko äiti sinun mielestä kivat synttärit. Hänen silmistään paistoi onnellisuus ja hän oli niiiiin tyytyväinen kaikkiin lahjoihin ja ihmetteli kuinka hän sai näin paljon kivoja juttuja. 


Kaverisynttäreitä vietettiin perjantaina 25.4. huvimaassa. Vihdoin olin varauksen kanssa ajoissa ja sain varattua tämän paikan. Kutsuttiin yhteensä 23 lasta + meidän lapset eli paikalla oli 25 lasta. Kutsuttiin koko Felixin eskariryhmä sekä muutama jo ykkös luokalla oleva. Kaikki kutsutut pääsi paikalla eikä tullut edes viime hetken peruutuksia sairastumisen vuoksi. Huvimaa oli meille varattuna 2h ajan ja aika meni todella nopeasti ja kaikki käyttäytyi hyvin! Mun isä oli myös mukana vahtimassa ns. Alexia. Puolessa välissä herkuteltiin ja mentiin jälleen helpon kautta. Tarjolla oli kahta eri sipsiä, dippiä, karkkia ja donitseja. Juomaksi oli colaa ja päärynä mehua. F sai arvatenkin paljon lahjoja. Tosi kivoja juttuja tuli mm. xxl lahjakortti leffalippu, vesipyssy, erilaisia legoja, plusplussia, kirja, puuhavihko, hyrrä, pokemon- ja futiskortteja, monster truckkeja, kiikarit, muki, squishmallows, superpallon tyylisen pallon. Pari legosettiä tuli samanlaisena ja tuollaisia superhyrriä tuli 3kpl, mutta ei haittaa kun Alex saa yhden ja on sitten varalta vielä yksi jos menee rikki. 


Tässä on suurin osa sukulaisilta ja kavereilta saaduista lahjoista. Kaikkea en viitsinyt ja muistanut hakea kuvaan.

19.4.2024

Kaverisynttärit Parkour Akatemiassa

Vietettiin Felixin kaverisynttäreitä tänä vuonna Parkour Akatemiassa sunnuntaina 14.4. Tällä kertaa olin ajoissa varauksen kanssa ja saatiin F haluama paikka ja aika. Kaikki kaverit oli hoitokavereita ja heitä oli yhteensä 10. Oli ihanaa kun synttärit oli ulkoistettu ja tämä paikka oli todella kiva, helppo ja suht edullinen. Heidän puolestaan oli yksi ohjaaja, joka oli lasten kanssa ja me tietty sivusta katsottiin josko apua oltaisiin tarvittu. Tarjottavat piti viedä itse kulhoineen päivineen, joten mentiin helpon kautta - tarjolla oli kahta eri makuista pillimehua, kahta eri sipsiä, nallekarkkeja ja donitsikakku. 

Annettiin kaikille vielä lähtiessä pieni pussukka muistamiseksi. Ostin Super Mario kasseja joihin laitettiin koottava lentokoneliidokki, pallomaila, käärmepilli, Super Mario aiheinen käsikoru, suklaapatukka ja pieni suklaarasia. 
Lahjat avattiin vasta kotona ja niistä paljastui mm. kaksi monster truckia, iso dinosaurus, kolme legosettiä (pokemon, monster truck, sähköauto), puuhakirja, sonic-aiheinen puuhasetti, leffalippu ja ulkopeli. Felix tykkäsi saamista lahjoistaa, synttäreistään ja tarjoiluista, mikä oli pääasia!
 

25.4.2023

5-vuotissynttärien juhlintaa

Lauantaina 22.4. meillä oli ensimmäiset kaverisynttärit hoitokavereille meillä kotona. Olisin ulkoistanut synttärit muualle, mutta olin liian myöhään liikenteessä ja kaikki haluamani paikat olivat jo varattu tai muuten juhlinta olisi siirtynyt pitkälle toukokuuhun. Paikalle tuli yhdeksän hoitokaveria ja lisäksi tietty meidän pojat. Tarjottavana meillä oli donitsikakku tuulihatuilla, cocktail siili missä oli nakkeja ja lihapullia, kahta eriä sipsiä, kolmea eriä keksejä, karkkia ja mehua. Donitsikakku oli hyvä valinta, koska kaikki lapset söi niitä innoissaan ja oli tietty myös helppo tehdä. 
 
 


Olin suunnitellut pientä ohjelmaa varoiksi, mutta en ottanut näistä mitään paineita, jos he haluaisivatkin vain leikkiä. Meillä oli teemana supersankarit, joten aasin hännän inspiroimana tein spidermanin jolle piti laittaa silmät kiinni seitti oikeaan kohtaan. Meillä oli myös paljon ilmapalloja, joten niiden kanssa oli pieniä tehtäviä. Viimeisenä oli perinteinen onginta. Felix halusi, että kaikki saa onkia ensin jonkun hassun tavaran, mm. vaipan, kynttilän, ruokalapun, ohjekirjan, nenäliinan…. ja sitten sai onkia uudelleen ja sitten he saivat nimikoidun lahjapussin. Lahjapussissa oli saippuakuplia, supersankaritarroja ja erilaisia karkkeja. 
 
Synttärit kestivät 2h ja oli kyllä vilinää ja vilskettä täynnä koko pari tuntinen. Lapset olivat meillä yksinään ilman vanhempia ja heidät tuotiin ja haettiin tosi tarkasti ilmoittamani juhla-ajan puitteissa. Kaikilla näytti olevan kivaa ja juhlat oli onnistuneet, mutta ensi vuonna koitan olla ajoissa jonkun paikan vuokrauksen suhteen. 




Sunnuntaina 23.4. juhlittiin sukulaisten ja kummien kesken. Nämä oli paljon rauhallisemmat juhlat! Tarjolla oli mun äidin tekemänä kinkkuvoileipäkakkua ja täytekakkua mustikka-vaniljatäytteellä. Joni teki jauhelihapizzaa ja minä tein suolaisia ”joulutorttuja” ja geishapiirakkaa ja tarjolla oli myös keksejä. Suolaisten ”joulutorttujen” täytteessä oli kinkkusuikaleita, valkosipuliyrtti tuorejuustoa, ruohosipulia ja mausteita. Geishapiiraasta jaan ohjeen erikseen.  
 
 

 
Felix sai paljon kivoja lahjoja kumpanakin päivänä. Hoitokavereilta hän sai mm. mönkkärin, ääntelevän dinosauruksen, hot wheels autoradan osia, erilaisia settejä pikkulegoja ja rahaa. Sukulaisilta hän sai jokerin, captain american, supermanin, spidermankirjan/magneettitaulun, koala lautapelin, t-paidan, kirjan ja rahaa. 
 
Oli hyvä päätös pitää synttärit samana viikonloppuna. Felixillä oli niin kiva viikonloppu, että hän kysyi eikö voitaisi juhlia hänen synttäreitään joka viikonloppu. Oma mielipiteeni on, että onneksi synttärit on vain kerran vuodessa ;)