Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korkeasaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korkeasaari. Näytä kaikki tekstit

25.6.2024

Juhannus Helsingissä

Suunniteltiin jo keväällä, että kesällä tehdään sellainen reissu, että lähden Felixin kanssa kahdestaan junalla Helsinkiin lintsille ja siitä yöksi hotelliin. Seuraavana päivänä Joni ja Alex tulisi autolla perässä ja menisimme yhdessä korkeasaareen ja illaksi kotiin. Tämän reissun piti tapahtua kesälomalla heinäkuussa, mutta huomasin, että Turku-Helsinki välinen junaliikenne suljetaan 24.6. arviolta reiluksi kuukaudeksi, joten siitä lähti ajatus, jos siirrettäisiin reissu juhanukseen, koska meillä ei mitään varsinaisia juhannusperinteitä edes ole ja nämä paikat oli normaalisti auki juhannuksena. ,
 
Lähdimme perjantaina klo 8.31 lähtevällä junalla Kupittaan asemalta kohti Helsinkiä. Tämä oli Felixin ensimmäinen junamatka ja hän oli innoissaan. Hän sai konduktööriltä spessun junalipun ja sen jälkeen lähdettiin tsekkaamaan ravintolavaunun tarjontaa. Muutoin istuttiin omilla paikoillamme katsellen maisemia, tutkien lintsin karttaa, syöden eväitä ja pelaten unoa. Jäimme Pasilan asemalla pois ja kävelimme lintsille. 
 

Lintsillä olimme noin 10.45 eli juuri ennen laitteiden aukeamista. Laitoimme repun lokeroon jemmaan ja menimme laitejonoon. Felix on onneksi hieman yli 120cm, joten päästiin melkein kaikkiin laitteisiin. Tosin Felix seisoi monesti huonossa ryhdissä ja mitta näytti, että olisi alle 120cm, joten pari kertaa meidät käännytettiin pois, mutta lopulta sai infossa 120cm leiman kun seisoi viimein suorassa niin meni heittämällä yli 120! Noin yhden maissa mentiin syömään lintsiburgeriin ja sen jälkeen käytiin kiertämässä sea life. Siellä F sai silittää merisiiltä ja sai käteen kaksi jotain merenelävää (en muista yhtään mitä oli niin en uskalla edes veikata). Kierroksen jälkeen oli hyvä jatkaa huvittelua laitteissa kun ruoka oli ehtinyt hyvin laskea. Päivän päätteeksi vielä pelailtiin ja kierrettiin parit myymälät. Sitten lähdimme kävellen kohti hotellia. 



Hotelliksi valikoitui Scandic Park Helsinki mikä oli oikein hyvä valinta. Tosin kävimme vaihtamassa meidän huoneen, koska varasin huoneen kahdelle ja meidän saamassa huoneessa oli normi sänkyjen lisäski pinnasänky ja varavuode, huone oli aika täynnä sänkyjen takia ja pelkäsin, jos huoneet oli mennyt sekaisin joidenkin kanssa keillä on oikeasti tarve varasängyille, joten oli parempi vaihtaa. Uusi huoneemme oli ehkä jopa parempi ja hieman hotellimaisempi, jos näin voi sanoa. F sai respasta drinkkilipun ja sai lunastaa itselleen hienon drinkin. Käytiin hotellin ravintolassa syömässä, koska ei jaksettu enää lähteä kauemmaksi etsimään ravintolaa tai kauppaa, mutta tämä oli virhe, koska siellä oli ruuhkaa ja kaikki kesti tosi kauan, eikä F saanut jäätelöään mikä kuului lasten annokseen! Kyselin sen perään pari kertaa, mutta ei tullut. Onneksi F ei pidä niin jäätelöstä, joten häntä ei haitannut, että lähdettiin. Huoneessa hän päääsi sitten vielä vaahtokylpyyn ja sitten mentiinkin jo nukkumaan. 
 

Lauantaina laitoin itseni kuntoon ja suunnattiin sitten hotellin buffetaamiaiselle mikä oli varmaan runsain ikinä mitä olen nähnyt. Ruokaa ja vaihtoehtoja oli kyllä joka lähtöön ja ehkä jopa liikaa kun ei millään pystynyt syömään niin paljon kuin olisi halunnut. Aamupalan jälkeen käytiin vielä huoneessa ja sitten jo kirjauduttiin ulos, koska Joni ja Alex oli meitä hakemassa jo 9.15. Emme siis kauhean kauaa ehtinyt nauttimaan hotellihuoneesta, mutta halusimme olla korkeasaaressa ajoissa, että saadaan hyvin parkkipaikka yms. 
 

Korkeasaaren porteille saavuimme juuri porttien avautuessa. Tällä kertaa näimme todella paljon eläimiä ja heidän touhuilujaan. Näimme hyvin mm. karhuja, apinan, tiikereitä, leijonan, pikkupandan, kotkat, pöllöjä, kamelit, kengurut... yms. Näimme tänä vuonna paremmin ja lähempää eläimiä kuin viime vuonna. Henkilökunta oli myös esittelemässä torakoita matelijatalon edustalla ja Felix sai ottaa torkan vielä syliin mikä tarrautui oikein kunnolla hänen paitaan. Välissä syötiin eväitä ja syömässä käytiin Salon abc:lla kun monet ravintolat oli kiinni juhannuksen vuoksi. 




Oli oikein onnistunut reissu ja olen iloinen, että tehtiin tämä nyt juhannuksena. Lintsillä oli ainakin sanoisin aavistuksen vähemmän ihmisiä mitä normaalisti, koska jonottamaan ei juurikaan joutunut. Korkeasaaressa taisi olla yhtä paljon kävijöitä kuin minä tahansa muunakin päivänä. Felix oli todella hyvää matkaseuraa eikä valittanut tai härvännyt yhtään, hän käyttäytyi niin hienosti joka tilanteessa! ♥

6.7.2023

Korkeasaari

Mentiin keskiviikkona 6.7. koko perhe korkeasaareen. Tämä oli pojille ensimmäinen kerta. Felix on odottanut pitkään, että pääsee korkeasaareen katsomaan myrkkynuolisammakoita ja vaippakilpikonnia - nämä oli ne joita hän odotti eniten näkevänsä. Meidän piti alunperin mennä jo maanantaina, mutta ilma näytti sen verran sateiselta, että siirrettiin keskiviikkoon vaikka näytti ihan keskiviikkoaamuun asti siltä, että hieman sataa koko päivän, mutta päätettiin silti lähteä, koska seuraavat pari viikkoa näyttää melko epävakaiselta. Kuitenkin sää oli mitä mainioin, ei satanut ollenkaan eikä ollut liian kylmä tai kuuma. Välillä tuuli kovemmin ja oli kylmä, mutta hetken päästä taas oli sopiva tai kuuma. Pojat välillä vaihteli pipon ja lippiksen välillä riippuen oltiinko enemmän meren lähellä vai keskemmällä.
 

 
Viihdytiin korkesaaressa noin neljä tuntia ja molemmat pojat jaksoivat hyvin ja viihtyivät. Kierrettiin koko saari ja matelijatalot kahdesti, koska ne tosiaan oli Felixin lemppareita. Nähtiin paljon eläimiä mm. leijonia, tiikereitä, karhuja, apinoita, kameleita, gaselleja, pikkupanda, visentteja.. Eläimet joita ei nähty oli ainakin metsäkissa, ilves ja leopardi. Alexin lemppareita vaikutti olevan kalat, koska kunhan niitä näki niin hoki vain "fish fish fish" ja tykkäsi niitä katsella.


 
Meillä oli omia eväitä mukana ja syötiin niitä aina kun siltä tuntui. Meidän piti mennä Helsingissä johonkin ravintolaan lähtiessä, mutta Alex nukahti heti autoon kun lähdettiin liikkeelle niin ei viitsitty heti pysähtyä syömään, että hän saa nukkua. Pysähdyttiin sitten matkalla rollssiin kun Alex oli herännyt. Meno- ja paluumatkatkin sujui todella hyvin vaikka matkaa oli noin pari tuntia per suunta. Oli oikein onnistunut korkeasaari reissu!