Aina ennen olen aloittanut marraskuussa jo joululaulujen kuuntelemisen, glögin juomisen, joulutorttujen leipomisen ja pipareiden koristelun, mutta tänä vuonna jäi piparit koristelematta ja vasta kerran olen tehnyt joulutorttuja! Syönyt olen enemmänki, mutta en itse tehtynä.
Joululahjat ostin hyvissä ajoin loka-marraskuussa, sunnuntaina ostin viimeisin pikku paketin, mutta senkin tiesin jo lokakuussa hankkivani, unohdin vain aina ottaa sellaisen kärryihin!
Laitoin ensin paperille nimet joille hankin lahjoja ja sitten nimen alle listailin ideoita ja mitä hankin ja kun lahja oli hommattu tai laitettu tilaukseen merkkasin sen siihen perään, jotta pysyn kärryillä mitä kenellekkin, ettei tule kiire.
Ensimmäinen jouluperinteeni on se, että menen vanhempieni luokse koristelemaan joulukuusen! Tänä vuonna koristelin sen lauantaina 19.12. Tänä vuonna laitettiin valkoinen kuusi, se on hieno, mutta me tultiin siihen tulokseen että kuitenkin siinä vihreässä kuusessa on enemmän sitä jotain.. Omaan kotiin laitettiin taas pikku kuusi, koska edellisiin asuntoihin ei ole mahtunut isoa, enkä halunnut kiirellä mennä ostamaan, haluan että tekokuusi on mielestäni oikeasti hieno ja mitä jaksaa katsella useampia vuosia.
Mun piti tähän väliin tehdä top 5 lempi jouluruuista ja -lauluista, mutta en pystynyt nimeämään vain viittä, vaikka mietin pari päivää ihan tosissani! Jouluruuista sen verran että parhaat on kuitenkin kinkku ja rosolli + vaaleanpunainen kermavaahto! Nam.
Nyt jatkan joulukynsien teon loppuun ja etsin valmiiksi punaiset joulupaitani, jotta olen täysin valmiina jouluun!
Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti