18.11.2019

"Hulvattomuuksia horisontissa" joulukalenteri

Tein Jonille isänpäiväksi "hulvattomuuksia horisontissa" joulukalenterin. Kalenteri sai nimensä putouksen hahmon Taika Pasin mukaan, koska se oli vaan niin hauska! Bongasin viime vuonna, vitsikalentereita, joten päätin tänä vuonna tehdä sellaisen omalla tavallani. Multa löytyi juuri sopivasti valmiina yksi harmaa ja yksi punainen paperi, joten päätin käyttää niitä ja ottaa ihan valkoisen paperin kolmanneksi, jotta sain jokaisesta paperista leikattua saman kokoisia ja saman määrän luukkuja.

Kun olin leikannut paperit oikean kokoisiksi aloin miettiä omasta mielestäni hauskoja ja melko lyhyitä puujalkavitsejä. Aika monta tuli mieleen, mutta jouduin myös käyttämään nettiä apuna. Sitten aloin kirjoittamaan niitä lapuille, rullasin rullalle ja kiinnitin punaisen jouluisella teipillä. Tuo teippi pysyy aika huonosti kiinni kuten arvelinkin, mutta laitoin aika reilusti ja osaan pistin jälkeenpäin lisää.


Valmiisiin rulliin kirjoitin vain tussilla luukkunumerot, koska en löytänyt cittarista kuin yhden laisia liian isoja numeroita! Aikaisempina vuosina niitä on ollut paljon erilaisia, mutta nyt tosiaan vain yhdenlaisia, jotka oli tähän tarkoitukseen aivan liian suuria.Valmiit rullat tuollaiseen kippoon mikä meillä oli jo ennestään, ensin mun piti ostaa tätä varten uusi, mutta en halunnut tuhlata taas johonkin kippoon kun niitä löytyy ennestäänkin jokunen.

Tosiaan tässä on oiva pienen budjetin joulukalenteri, johon toki voi saada menemään paljonkin, mutta parhaimmillaan kaikki tarvittava löytyy jo kotoa. Toivottavasti tämä kalenteri antaa vähän hauskuuttakin joulukuisiin aamuihin!

17.11.2019

Isänpäivä 10.11.

Isänpäivänä me oltiin vain kotona, koska mun vanhemmat oli todella kipeitä, joten jätettiin suosiolla kyläily väliin. Joni meni Felixin päikkärien aikana käymään omalla isällään ja kun Felix heräsi käytiin taas lääkärissä tarkistamassa Felixin korvat, terveet oli.

Isänpäivän aamuna leivoin geishajuustokakun, tehtiin Felixin kanssa Jonille aamiainen ja annettiin lahjat. Felix oli tehnyt päiväkodissa hienon kortin ja avaimenperän. Minä taas tein Jonille joulukalenterin, jonka esittelen myöhemmin erikseen. Annettiin myös karkkirasia.

Omalle isälleni annoin lahjan vasta eilen. Annoin hänelle sellaisen kirjan, johon hänen pitäisi täyttää omasta elämästään asioita ja sitten palauttaa minulle kun kirja on valmis. Olen aiemmin antanut sellaisen myös äidilleni. Toivoisin niin kovin, että kummatkin täyttäisi oman kirjansa, koska minua kiinnosta niin paljon kuulla heidän elämästä ja ajatuksista. Eikä nyt tule mieleen kysyä kaikkea, eikä voi olettaa, että muistaisin kaikkeen vastaukset. Kirjan täyttö on myös oivaa puuhaa eläkeläiselle!

16.11.2019

Geishajuustokakku

Päätin viime viikon lauantaina extempore, että leivon seuraavan päivän isänpäivää varten geishajuustokakun. Joni haki illalla ainekset ja otti epähuomiossa liian vähän geishakeksejä pohjaa varten. No, ei se haitannut sillä yksi paketti riitti juuri ja juuri peittämään vuoan pohjan. Kakku ei muutenkaa onnistunut koostumuksellisesti, vaikka tähän kakkuun tulee yhteensä vain viisi raaka-ainetta! Kerma piti nostella jäähtyneen sulan suklaan joukkoon, mutta se ei sekoittunut ollenkaan, vaan suklaa jäi klönteiksi. Jouduin myös oikein sekoittamaan, että saisin ne jotenkin sekaisin, jonka seurauksena se tietty vähän lössähti. Onneksi tälläkin kertaa maku oli kohdallaan ja maun takia suosittelen ehdotomasti tekemään! Älkää antako ulkonäön hämätä.. Söimme tätä vain perheen kesken, joten ulkonäöllä ei ollut niin väliä, vaikka kyllähän se aina olisi kivaa, jos olisi myös ulkonäöllisesti herkullisen näköinen!


POHJA
2 pakettia geisha-keksejä 
40g voita 

TÄYTE
200g geisha-suklaata
3dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa

1. Valmista pohja. Murenna keksit ja lisää joukkoon sula voi. 
2. Painele pohja irtopohjavuoan pohjalle. 
3. Valmista täyte. Sulata suklaa mikrossa ja jäähdytä.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi.
5. Notkista tuorejuusto kulhossa ja vatkaa sekaan sula suklaa.
6. Nostele kermavaahto sekaan ja kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan. 
 7. Anna kakun hyytyä 5h tai yön yli jääkaapissa. 
8. Koristele oman maun mukaan.

2.11.2019

Felixin ensimmäinen hiusten leikkuu

Viime viikon lauantaina mun äiti tuli meille ja leikkasi meidän kaikkien kolmen hiukset. Felixin hiukset leikattiin ensimmäistä kertaa! Puhuttiin pidempään hänen hiusten leikkuusta, mutta en halunnut aiemmin leikkauttaa, koska pelkäsin, että hän kadottaa silloin viimeisetkin vauvan rippeet ja alkaa näyttämään isolta pojalta. Nyt kuitenkin uskalsin antaa vähän napsia. Hänellä oli korvien päällä pitkät kiehkurat ja ne leikattiin nyt pois niin, että korva jää näkyviin. Takaata myös hieman lyhennettiin, koska ne oli jo sen verran pitkät, että ponnarinkin olisi hyvin saanut.

Felix istui syöttötuolissa katsellen lastenohjelmia televisiosta ja äitini samalla leikkasi hiukset. Leikkuu meni todella hyvin. Felix istui kiltisti paikallaan kun sai katsoa ohjelmia, ilman niitä meno olisi voinut olla toisenlainen. Hänestä tuli kyllä niin komea ja ei ne kaikki vauvamaiset piirteet hävinneet vaikka isommalta pojalta hän nyt näyttää.



27.10.2019

Kuinka usein?

Blogeissa on nyt pyörinyt tämä Kuinka usein? -haaste ja päätin itsekkin tarttua tähän ja vastata näihin 44 kysymykseen! Näitä on ollut hauska lukea muiden tekemänä!

Vaihdat lakanat? Suunnilleen kahden viikon välein.

Vaihdat pyyhkeet? En osaa sanoa, koska heitän pyyhkeet aika usein koneeseen kun koneessa on tilaa. Aika usein kuitenkin.

Soitat isälle/äidille? Äidille soitan joka päivä ja monesti puhun samalla iskän kanssa. Iskälle soitan harvemmin, koska se ei melkein koskaan vastaa puhelimeen, eli jos mulla on iskälle asiaa soitan usein silti äitin puhelimeen.

Näet vanhempiasi? Vaihdellen, mutta yleensä ainakin kerran viikossa.

Käyt leffassa?  Hmm.. ehkä pari kolme kertaa vuodessa? Tänä vuonna olen käynyt muistaakseni kerran ja kaksi leffaa olisi suunnitelmissa.

Föönaat hiukset? Äärettömän pakon edessä. Eli todella harvoin, tänä vuonna ehkä kerran olen föönannut.

Putsaat lattiakaivot? En ikinä, Joni hoitaa meillä lattiakaivojen puhdistukset.

Käyt metsässä? Todella harvoin..

Käyt suihkussa? Joka toinen päivä.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Liian harvoin.

Tarkistat kuivakaapin sisällön? Sellaisen perus tsekkauksen teen joka viikko ennen kauppareissua.

Luuttuat lattiat? En kauhean usein, ehkä 9-10x vuodessa?

Peset vessan? Yleensä kerran viikossa.

Puhdistat liesituulettimen? Tämäkin lukeutuu Jonin töihin, en ole pistänyt merkille kuinka usein hän sen puhistaa.

Syötkö noutoruokaa? 1-3 kertaa viikossa. Joinain viikkoina useammin ja joskus en kertaakaan.


Valehtelet? Tarkoituksella en koskaan, joskus saatan muistaa jotain väärin ja sekoilla sanoissa. Pientä huijaamista harrastan, mutta se kuitenkin tulee pian ilmi.

Riitelet suhteessa? Oikeastaan en koskaan. Jotain pientä kiukuttelua saattaa olla mun puolelta.

Sheivaat? Joka suihkukerralla.

Vaihdat hammasharjan? Noin 3 kuukauden välein vaihdan sähköhammasharjan harjaspään.

Käyt kirjastossa? Harvoin, en edes muista koska viimeksi olisin käynyt.

Peset peitot ja tyynyt? Pari kertaa vuodessa varmaankin. Näiden pesu tai tuuletus helposti jää.

Syöt herkkuja? Liian usein.

Soitat anopille? Yleensä tekstaan jos on jotain asiaa, mutta välillä soitankin.

Peset rintsikat? En osaa sanoa, ne niin automaattisesti lentää pyykkikoriin aika ajoin.

Leivot? Tykkään leipoa ja välillä leivon tosi usein ja kokeilen kaikkea uutta, mutta nyt on ollut pidempi tauko. Viimeksi leivoin synttäreilleni.

Siivoat jääkaapin? Perusteellisen jääkaapin siivouksen teen aika harvoin, mutta jos on jotain pyyhittävää yms niin tietty heti.

Käyt puntarilla? Pitkään kävin viikon välein aina tiistaisin, mutta paristot loppui, joten tuli pitkä taukoa vaa'alla käymisestä. Viime viikolla muistettiin ostaa uusia paristoja ja nyt vaaka olisi taas käyttövalmiina.

Komennat miestäsi? En mielestäni _komenna_.

Syöt irtokarkkeja? Aika harvoin tulee otettua irtokarkkeja.

Vierailet isovanhempiesi luona? Ehkä kerran vuodessa/kahdessa?


Peset pyykkiä? 1-2 koneellista viikossa.

Imuroit kotisi? Suunnilleen kerran viikossa.

Perheessä kinataan vaatetuksesta? Ei ollenkaan.

Käyt hammaslääkärissä? Kahden vuoden välein perustarkastuksessa, mutta tarvittaessa useammin. Kuten kesällä kävin poistattamassa kipeytyneen viisaudenhampaan.

Peset ikkunat? Kerran vuodessa.

Vaihdat sukat? Aina suihkun jälkeen tai tarvittaessa useammin.

Olet eri mieltä miehen kanssa? Harvemmin.

Ostat uusia vaatteita? Raskausaikana ja kun Felix oli pieni niin en juuri ostanut, nyt kun palasin töihin niin uudistin hieman vaatekaappia. Eli vaihtelee, nykyään ostan tarvittaessa. 

Siivoat? Peurssiivous noin kerran viikossa, mutta joka päivä tulee jotain pientä siivottua.

Tarkistat toimiiko palovaroitin? Ei tarvitse itse tarkistaa, järjestelmä ilmoittaa jos paristo on loppumassa tai tulee joku vika.

Peset autosi? En ikinä, tämäkin on Jonin homma.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? Kerran vuodessa kunnolla. Felixin vaatekaappia tulee useammin käytyä läpi kun hänellä vaihtuu vaatekoko.

Siivoat lääkekaapin? Aina kun tulee mieleen niin käyn sen läpi. Tai jos sieltä täytyy ottaa jotain niin samalla tsekkaan, että kaikki on "kunnossa".

Puhdistat hiukset harjasta? Aina kun huomaan siihen kertyneen hieman enemmän hiusta. 

19.10.2019

Panostus nolla

Lokakuussa en nähtävästi ole paljon uhrannut aikaa blogille. Aikaa olisi ollut, koska iltaisin mulla on noin 2h aikaa ja viikonloppuisin lisäksi päiväuniaikana noin 3h, mutta silti kaikki muu on mennyt blogin edelle. Olen ennemmin katsonut esim. televisiota kun avannut tietokoneen ja kirjoittanut blogia. Ajatuksissa kirjoittaminen on ollut kuitenkin lähes päivittäin. Toki nyt kun arki on alkanut niin ei tapahdukkaan mitään niin paljoa mistä kirjoittaa kun iso osa ollaan töissä/hoidossa. Koitan taas petrata kirjoittamisen suhteen ja keksiä vaikka kivestä asiaa.

18.10.2019

Moninkertainen sairastupa

Meidän koko perhe on viimeaikoina sairastanu oikein urakalla.. Ihan ensin Joni oli syyskuun alussa noin viikon kipeänä, joka kyllä jatkuu osittain edelleen. Hetken kuluttua Felix tuli ensimmäistä kertaa kunnolla kipeäksi. Käytiin lääkärillä ja diagnoosiksi tuli adenovirus. Felixin parannuttua itse tulin kipeäksi juuri syntymäpäiväni aikaan. Tämän viikon tiistaina sitten Felixille puhkesi ensimmäinen silmätulehdus, ensin vasempaan silmään ja hetken päästä se oli myös jo oikeassa silmässä. Voin kertoa, että tippojen laitto 1,5veelle ei ole mikään helppo juttu! Silmätulehdus on siis edelleen päällä, mutta parempi. Tämän viikon keskiviikkona mun kurkku alkoi kipeytyä ja jo torstaina se oli äärettömän kipeä koko työpäivän. Töiden jälkeen kuume alkoi nousta ja makasin koko illan täristen peiton alla. Tänään siis lepäilen kotona ja koitan parantua mahdollisimman nopeasti!

Tämä jatkuva sairastaminen on ihan kamalaa. Juuri kun luulee, että jes ollaan terveitä niin sitten tulee jo joku uusi pöpö! Toivottavasti nyt näiden pöpöjen jälkeen pysyttäisiin pidempi pätkä terveinä. Tykkään mun "uudesta" työstäkin niin paljon, että ihan itkettää kun en pääse töihin. Osaan kyllä arvostaa taas terveyttä uudella tavalla jahka me kaikki tervehdytään ja päästään takaisin normaaliin arkeen TERVEINÄ.