20.11.2017

Smoothie-hyydykekakku

Halusin tehdä Jonille isänpäiväksi jotain herkkua vaikka "epävirallinen" isänpäivä olikin. Joni ei syö sokeria, joten oli pakko tehdä ns. fitness kakku. Kakku oli helppo ja nopea tehdä ja Joni ainakin tykkäsi. Itse pidän sokeri versioista enemmän, mutta terveelliseksi vaihtoehdoksi oikein hyvä! Pohja tosin värjäytyy harmaaksi mikä näyttää oudolta, mutta banaanin takia se väri vain muuttuu, joten ei saa antaa sen hämätä :D


POHJA
1 banaani 
3dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
ripaus suolaa

Sekoita ainekset blenderissä. 
Levitä pohja irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa 10min.


TÄYTE
3 purkkia mango-pilttiä
2 banaania
500g maitorahkaa
1 pullo FASTin Protein Smoothieta, maku mango-appelsiini
10 liivatelehteä 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. 
Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen. 
Kuumenna mikrossa tilkka smoothieta johon liivatteet sekoitetaan ja kaada täytteeseen. 
Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

18.11.2017

2x Isänpäivälahja (sis. isyyspakkaus)

Päätin jo ajat sitten, että teen Jonille isänpäivälahjaksi isyyspakkauksen, vaikka yleensä pakkauksen saa myöhemmin ja muutenkin kun tässä vaiheessa ei tiedä edes sukupuolta niin sisällön hankkiminen oli hieman haastavampaa. Pidin omasta mielestä pakkauksen maltillisena ja kuitenkin suht hyödyllisenä sisällöltään. Tein myös kelan jäljitelmän isyyspakkauksen myöntämisestä. Ensin pohdin josko laittaisin sen viikolla jo postilaatikkoon, mutta en halunnut että lahja paljastuu aiemmin, joten annoin ensin vain "kelan" kirjeen ja sitten annoin laatikon.




Tein omalle isälleni karkkikortin ja annoin ristikkolehden lahjaksi. Alkaa ideat olemaan vähissä kun tietää toisella olevan jo kaikkea, eikä ole mitään sellaisia harrastuksia tms mihin liittyen voisi jotain hankkia. Iskä kyllä piti kortistaan!
Patukat kiinnitin korttiin kaksipuolisella teipillä.

17.11.2017

Meille tulee vauva!

Mulla on iso ilo ilmoittaa, että ollaan vaalittu viime viikot niin pientä, mutta samalla niin suurta salaisuutta. Jos kaikki menee tästäkin eteenpäin hyvin, niin meille on tulossa vauva ensi vuoden huhtikuussa! Laskettu aika on 9.4.2018, ensin arvioitiin 1.4. mutta ensimmäisessä ultrassa päivä muuttui. Tällä hetkellä on siis menossa jo raskausviikko 20 (19+4), eli puoliväliin on enää muutama hassu päivä.

Raskaaksi tulemisessa on ehkä hulluinta se, ettei mikään ole arjessa muuttunut, mutta silti koko elämä on jo muuttunut. Heräsin joka aamu, menin töihin, elin arkea ja samaan aikaan kannoin suurinta salaisuutta sisälläni. Sitä oli vaikea käsittää kun käytännössä mitään kummempia oireita ei ole ollut ja vasta nyt alkaa vähän näkymään ulospäinkin! Mutta nyt on helpottunut ja onnellinen olo kun suurin osa jo tietää, ei olla pidetty kauheaa kiirettä kertomisella :D


8.11.2017

REMONTTI: Päästään muuttamaan

Nyt voi sanoa että asunto on valmis! Ainakin niin valmis, että nyt me muutetaan. Tavarat kannettiin autotallista sisälle jo sunnuntaina ja suunnittelmissa on ensimmäinen yö olla omassa kodissa ylihuomenna, eli perjantaina. Tänään sain viimeisenkin huoneen (tuulieteisen) siivottua ja lattioilta kerättiin suojapahvit pois. Remppa pöytä ja vähän työkaluja on vielä keittiössä, mutta kyllä nekin pian voidaan siirtää muualle. Huomenna täytyy käydä kaupassa ostamassa kaappeihin vähän ruokaa ja huomenna laitellaan vähän huonekaluja valmiiksi muuttoa varten. Sohva ja sänky laitettiinkin jo tänään, petivaatteet täytyy vielä etsiä jostain laatikosta. Alan olemaan jo aika innoissani!! Alla vähän kuvia osasta huoneista. 

Olohuone
Keittiö
Keittiö
Meidän makuuhuone
3. makuuhuone
3. makuuhuone
Vaatehuone
Kodinhoitohuone

Siivoushuone
Tuulieteinen

Tuulieteinen uudella matolla

31.10.2017

Lokakuun "treenit"

Tässä kuussa kävin vain kerran zumbassa.. En olisi oikeasti ehtinyt enempää, koska käytin töiden jälkeisen ajan ja viikonloput pihaa haravoidessa, remonttiapuna ja remonttisiivotessa! Tässä kuussa oli kaksi sunnuntaivapaata ja tänään on vapaapäivä talolta, koska oli muuta sovittua menoa, kuten baby showerit.
Nyt ollaan siis niin hyvällä mallilla, että kun huone tulee valmiiksi niin olen tehnyt perusteellisen siivouksen. Nyt pestynä on molemmat wc:t, vaatehuone ja siivoushuone. Huomenna siivoan kylpyhuoneen ja jos ehdin niin jatkan kodinhoitohuoneeseen, sillä sekin on ovenkahvoja vaille valmis. Huoneet valmistuu nopeammin mitä ehdin arkena siivota.

Lokakuu oli siis todella huono varsinaisen treenin kannalta, mutta hyötyliikuntaa on ollut sitäkin enemmän! Ikeassakin käyty kaksi kertaa tässä kussa. ;)

29.10.2017

Elokuun Kreetan matkan ostokset

Ajattelin vielä esitellä Kreetan matkan ostokset, vaikka matkasta onkin kulunut jo pari kuukautta. Näin pysyy paremmin itselläkin muistissa, että mitä on mistäkin hommannut. Ostokset pysyi maltillisina ja kaikki on käytössä/tulee käyttöön kunhan remontti valmistuu ja kesä tulee.
Laukun ja lompakon sain aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi. Ostin vastaavanlaisen laukun viime vuonna Teneriffalta ja se alkoi olemaan jo niin kulunut, että oli pakko saada samankaltainen uusi. Tämä laukkumalli toimii mulla parhaiten arkena kun tavarat pysyy järjestyksessä.
Alimpana oleva oliivinen käsivoide on äärettömän hyvää! Harmittaa kun ostin vain yhden pienen purkin, mutta en voinut silloin tietää että se on noin hyvää. Jos joku menee Kreetalle niin mulle on pakko tuoda ainakin pari purkkia käsivoidetta!
Ostettiin myös oliivipuusta tehty pippurimylly, mutta siitä ei tähän hätään ole kuvaa, voin lisätä sen loppuun myöhemmin.







25.10.2017

Ystävän baby showerit

Viime sunnuntaina vietettiin ystäväni yllätys baby showereita, vaikka tuleva äiti jo arvasikin paikalle tullessaan. Tein yhdessä ystäväni kanssa lahjaksi vaippakakun ja se onnistui yllättävän hyvin ensikertalaisiksi. Alku oli aika mielenkiintoista, mutta kun päästiin vauhtiin siitä tuli todella hyvä, kakku saikin paljon kehuja. Vaippakakussa oli paljon kaikkea, vauvalle oli mm. vaippoja, pipoja, villasukkia, tumppuja, kylpyankat, pehmolelu, tutteja, tuttinauha, pyyhkeitä, harsoja ja joku helistin ja äidille skumppaa, teetä, suklaata, kuorintavoide ja muita ihonhoitotuotteita.. En muista kaikkia, mutta laitan alle hieman tärähtäneitä kuvia josko niitä saisi jonkinlaisen käsityksen.

Baby showerit järjestettiin nyyttäri meiningillä, itse tein suolaisen kinkkupiirakan. Suolaisena meillä oli ainakin katkarapusalaattia, kinkkupiirakkaa, patonkia ja levitettä ja erinlaisia juustoja. Jälkkäripöydässä meillä oli tietty mahakakku, mangojuustokakku, tuulihattuja ja suklaakeksejä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä arvuuttelua, arvuuteltiin paperille lapsen syntymäpäivä ja -aika, paino, pituus ja hiusten "laatu". Tuleva äiti sai maistella ja arvuutella mitä kuusi pilttiä piti sisällään. Avattiin lahjat yhdessä, tuleva äiti näytti saavan mieleisiä lahjoja. Myöhemmin askarreltiin hienot perhosheijastimet, niistä tuli niin hienot että pakko tehdä vielä kotona lisää. Viimeisenä piirrettiin paperille silmät kiinni minuutin ajan ensin tilanne synnäriltä pääsystä ja sitten tilanne ristiäisistä.