Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yökyläily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yökyläily. Näytä kaikki tekstit

22.1.2024

Yökyläilyä ja leffailtaa

Perjantainta Felix meni toista kertaa mun vanhempien luokse yökylään. Hän oli niin innoissaan ja oli koko päivän päiväkodissa puhunut yökyläilystään. Noin 3-4v iässä Felix oli kova saunomaan ja kävi pappan kanssa melkein joka viikko saunassa, mutta yhtäkkiä ei enää halunnut ja nyt on ollut todella pitkä aika saunomisesta kunnes nyt taas hän innostui niin, että he saunoivat peräti kaksi kertaa. 
 
Joni lähti lauantaiaamuna Viroon yhdeksi yöksi, joten vietettiin Alexin kanssa aamupäivää ihan kotosalla leikkien yhdessä. Päikkärien jälkeen vein Alexin mun vanhempien luokse ja kävin nopeasti skanssissa äänestämässä ja parissa liikkeessä. Sitten menin itsekin kyläilemään vanhempieni luokse. Lähdettiin kotiin vasta lähempänä iltapala aikaa. Täytettiin meidän uusi ilmapatja ja tehtiin mulle ja Felixille olohuoneeseen siskonpeti. Pidettiin kahdestaan leffailta syöden iltapalaa ja herkkuja sohvalla/patjalla. Elokuvaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen tarzan. F on tottunut aina nukkumaan yksin omassa huoneessaan ja sanoi aamulla, että häiritsin häntä liikkuessani, koska hän pitää omasta rauhasta öisin :D

17.12.2022

Vieras Rovaniemeltä

Mun serkku asuu Rovaniemellä ja nähtiin tällä viikolla pitkästä aikaa! Nähtiin viimeksi kesällä 2020 eli viime kerrasta on vierähtänyt. V tuli maanantaina jo neljän maissa meille eli ennen kuin itse ehdin poikien kanssa kotiin työpäivän ja poikien haun päätteeksi. Joni ehti kotiin juuri ennen niin oli päästämässä sisään. Alunperin V:n piti olla meillä vain tiistaipäivä ja ehkä yksi yö, mutta suunnitelmiin tuli monta muuttujaa, joten onneksi kyläily muuttuikin kahdeksi yöksi!

Tiistaina mulla oli pekkanen, jotta ehditään kunnolla viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Vein pojat siis normaalisti päiväkotiin päiväksi, koska muuten he veisivät niin paljon huomioita. Kun tulin takaisin poikien vieti reissulta niin söimme rauhassa aamupalaa. Sen jälkeen paketoin joululahjoja samalla kun juteltiin. Oli kiva että sain jutustelun lomassa tehtä jotain hyödyllistä. Sitten meikattiin ja V teki mulle ihanat letit. Lähdettiin skanssiin syömään ja mentiin Pancho Villaan missä saatiin jälkkäriksi kuumaa glögiä. Kierreltiin vielä parit kaupat ja tehtiin molemmat hyviä ostoksia! Skanssin jälkeen käytiin vielä tankkaamassa ja hakemassa postista paketti. Ehdittiin juuri meillä purkaa ostokset ja sitten menin hakemaan poikia hoidosta. 

Felix tykkäsi kovin kun V oli kylässä. Hän esitteli koko kodin kaappeja myöden vaikka V on ollut meillä ennenkin. Hän kyseli ja jutteli myös paljon V:n kanssa. Alex taas ei ollut moksiskaan meidän vieraasta. V lähti keskiviikkona aamupäivällä eli jäi tänne yksin ku me lähdimme töihin ja päiväkotiin. Oli kyllä kiva vierailu ja onneksi sain sen tiistain vapaaksi.