Olemme puhuneet aurinkopaneeleista jo pidempään ja noin vuosi sitten otimme tarjouksiakin, mutta emme silloin päätyneet niitä ottamaan. Laskimme silloin, että paneelit maksaisivat itsensä takaisin minimissään noin 15 vuodessa, mutta nyt kun sähkön hinta on noussut niin paneelit maksavat itsensä takaisin arviolta noin 10 vuodessa. Nyt tuntui oikealta ajankohdalta paneelit hankkia.
Päädyimme ottamaan 12 paneelia, koska se on mitoitettu meidän sähkön kulutukseen. Aurinkopaneelien laskennallinen teho on yhteensä 4,56 kWp. Laskennallinen vuosituotto on 4000 kWh. Meillä on käytössä sähköyhtiöltä virtuaaliakku eli emme myy sähköä ollenkaan vaan ylimääräinen energia menee ns. akkuun talteen mistä saamme sen käyttöön myöhemmin. Jonilla on kännykässä äppi mistä voi seurata reaaliajassa peneelien tuottoa ja myös kokonaistuottoa pystyy seuraamaan äpillä. Sitä on mielenkiintoista seurata.
Maanantaina asentajat tulivat laittamaaan kiskot katolle valmiiksi ja tiistaina he olivat koko päivän asentamassa paneeleita ja tekemässä sähkötöitä. Minä menin poikien kanssa mun vanhempien luokse päiväksi, että Alex sai nukuttua rauhassa päiväunet, koska päivän aikana oli paljon metelöiviä töitä. Asennus meni muuten hyvin, mutta asentajilla jäi uretaanipullo jumiin ja alkoivat sitä ropeltamaan terassilla ja yhtäkkiä pullo räjähtikin ja kaikki uretaani levisi terassille ja asfaltille! Uretaani on todella jytyä ja nyt menee iso osa terassilaudoista vaihtoon. Uretaanit olisi voinut saada hiomalla pois, mutta asentajat yrittivät saada sitä pois ensin vedellä ja sitten jollain kamalan hajuisella poistoaineella mikä aiheutti nyt sen ettei hiominen ole enää vaihtoehto. Heidän pomon piti soittaa seuraavana päivänä eli keskiviikkona mitä tämän uretaanisotkun kanssa tehdään, mutta eipä ole vielä soittoa kuulunut vaikka ollaan perään soiteltu ja kyselty!
![]() |
| Kuva on otettu heti tapahtuneen jälkeen eikä näytä kuvassa niin pahalta miltä oikeasti nyt näyttää kun uretaanit ja ympäristö on muuttuneet keltaisiksi. |

