20.1.2022

Alex 10kk

Meidän vauva se vaan vanhenee ja enää pari hassua kuukautta niin hän täyttää yhden vuoden! Hän saa nyt aloitella maistelemaan hapanmaitotuotteita ja niitä aloitellaan varovasti ensi viikolla. Alex on tähän asti ollut melko totinen kaveri, mutta nyt hänenkin kuulee nauravan enemmän. Hän on nyt keksinyt, että aina kun häntä päin ei katso hän huutaa ja lopettaa heti kun katsoo päin ja sitten alkaa kunnon nauru. Tämä on niin hellyyttävää ja onneksi sain myös videoitua pienen pätkän.

Alex tykkää kun otan hänet syliin ja tanssimme musiikin tahtiin ja lempilelut on ehdottomasti kaikki vasarat. Hän on haalinut kaikki Felixin vasarat itselleen. Hän ei niin perusta oman ikätason leluista vaan Felixin lelut on paljon mielenkiintoisempia. Hän ei vielä osaa kunnolla kontata, mutta muutamia kertoja kuitenkin konttanut jonkun matkaa. Myös muutamia askeleita ottanut sivusuunnassa kun seisoo esim. sohvaa vasten. Pikkuhiljaa vauhti kiihtyy ja taidot karttuu. 
 
Alex nukkuu yöt heräämättä noin 11-12h ja hän lopetti itse yösyömiset jouluaattona. Yösyömisten loputtua päivisin menee huomattavasti enemmän ruokaa joka aterialla. Ruokajuomana on tällä hetkellä vesi ja hän oppi juomaan heti uudesta taikamukistaan, toki sillä myös välillä leikkii ja pureskelee neljällä hampaallaan. Vaatteissa on käytössä edelleen koko 80. Siirryttiin öisin käyttämään 6 koon vaippaa, mutta päivällä 5 koko on vielä hyvä. 

Tästä pienestä miehestä ei meinaa saada otettua enää kuvia kun on niin kova liikkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti