5.11.2023

Vauhtia ja lepoa

Viikonloppu oli oikein ihana ja rentouttava sekä puuhaa oli juuri sopivasti. Ensinnäkin nukuttiin molempina päivinä kaikki yhdeksään asti! Yleensä minä herään poikien kanssa jo seiskalta ja minä yleensä hieman ennen heitä, mutta kerrankin kaikilla riitti unta normaalia pidempään. Aloitin taas pitkästä aikaa kutomaan kaulahuivia. Olen aloittanut huivin teon about 2015 ja nyt purin sen ja aloitin alusta, koska siihen oli tullut matkan varrella virheitä. Katsotaan saanko sitä koskaan valmiiksi, mutta se ei haittaa, koska kivointa on vaan välillä tehdä jotain samalla kun katsoo jotain hömppää telkkarista.
 
Lauantaina minä ja Felix mentiin Alexin kummitädin ja hänen tyttöjen kanssa super parkkiin. Tämä oli meille ensimmäinen kerta ja Alex jäi tältä reissulta kotiin, koska tämä paikka on hieman isommille lapsille tarkoitettu. Paikka ei mielestäni ollut kummoinen enkä usko, että ihan hetkeen tulee mentyä uudestaan. Iltapäivällä käytiin poikien ja mun isän kanssa joulukalenteriostoksilla. Alex valitsi itselleen heti tavallisen perus suklaakalenterin, jossa on autojen kuvia ja Felix valitsi haribon kalenterin. Myöhemmin vielä Jonin isä tuli meille kylään. 
 
 
Tänään Felixillä oli kiekkokoulu jota mun isä sekä veli tulivat katsomaan. Iltapäivällä käytiin koko perhe ajelulla ja piipahdettiin F kanssa lääkärissä hänen yhtäkkisen poskien ihottuman takia. Reissun jälkeen Joni ja Felix teki meille kolmea erilaista pizzaa kun minä ja Alex koottiin ja leikkittiin autoradalla.

3.11.2023

Sylkikivitauti osa 1

Nyt viimein avaan asiaa mikä on vaivannut minua jo toukokuusta lähtien. Lauantaina 27.5. söin poikien kanssa yhdessä aamupalaa, itselläni oli aika perus aamupala eli kahvia ja ruisleivän puolikkaat. Olin noin puolessa välissä aamupalaa kunnes vasemmalle leuan alle tuli todella kova kipu ja joku turposi todella isoksi. Tällöin luulin sen olevan imusolmuke. Se sattui silloin niin etten meinannut pystyä syömään loppuun. Otin heti allergialääkkeen, koska oletin imusolmukkeen ärtyneen jostain. 

Leuan alla oli koko ajan pieni turvonnut patti, mutta kun söin niin se turposi monin verroin ja välillä kiristi. Eli aina ruokailujen välissä turvotus rauhoittui ja taas syödessä turposi isoksi. Seurasin tilannetta pari viikkoa ja koitin pitää pieniä allergia-/kipulääkekuureja, jotta näkisin onko niistä vaivaan jotain apua, mutta ei ollut. Kokeilin myös syödä kirpeitä karkkeja mitkä lisää syljen tuotantoa, mutta ei apua niistäkään. Kävin jopa hampaiden tarkastuksessa ja suuhygienistillä, jos on hammasperäinen tulehdus tms, mutta hampaissa ei muuta vikaa ollut kuin hammaskiveä. 
 
Viimein 19.6 kävin lääkärillä, joka oireiden perusteella epäili sylkikivitautia ja laittoi lähetteen ultraan. Sain ultra-ajan samalle päivälle, mutta siellä ei näkynyt yhtikäs mitään. Tavallaan olin helpottunut ettei näkynyt mitään kasvainta tms, mutta samalla oli turhauttavaa kun ei ollut täyttä varmuutta mikä patti siellä koko ajan kuitenkin on turvoksissa! Lääkäri soitti tuloksista ja pyysi seuraamaan vielä kaksi viikkoa ja jos ei parane niin sitten korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille. Kävin erikoislääkärillä 4.7. ja hän epäili myös sylkiviä ja koitti "lypsää" niitä ulos. Leuanalussylkirauhanen tutkittiin kahdella kädellä tunnustellen. Toinen käsi oli leuan alla sylkirauhasen päällä ja toinen käsi suunpohjassa. Se teki aikas kipeää, mutta se ei haitannu kun toivoin vain, että mahdolliset kivet tulee ulos. No eipä tietenkään tulleet ja hän laittoi kiireellisen lähetteen tyksiin. 

Torstaina 3.8. kävin tyksissä uudelleen perusteellisessa ultrassa. Tälläkään kertaa ei näkynyt oikein mitään. Tai hän sanoi, että jos hänen jotain pitäisi nyt aivan välttämättä sanoa niin ihan kuin yhdessä sylkitiehyessä olisi hieman huono virtaus, mutta ei nähnyt mitään selkeää. Maanantaina 7.8. olin töissä ja palvelin asiakasta kunnes tunsin, että taas myös kielen alta turpoaa sylkitiehyt (tämä lisäksi kielen alta turpoaminen alkoi muistaakseni jossain kohtaa heinäkuuta) aloin leuan alta samalla painelemaan kunnes suuhuni tumpsahti pieni kivi ja hetken päästä toinen ja sen jälkeen järkyttävän makuista jotain nestettä. Otin kivet suustani ja laitoin minigrip-pussiin, jotta saisin ne mukaan tulevaa lääkärikäyntiä varten. Heti kun nämä kaksi kiveä tuli ulos oireet helpotti about 70%. 
 
 

Sain ajan tyksistä korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille 10.8. eli samalla viikolla kuin kivet tuli ulos. Näytin hänelle kiviä ja hän sanoi, että ne on tyypillisiä sylkikiviä. Sanoi, että niitä voi olla enemmänkin tai sitten joskus vaikka kivet tulee ulos niin sylkirauhaseen voi jäädä niistä ärsytystila, että vaatii kunnon huuhtelun. Sain siis lähetteen sylkivien poistoon/huuhteluun tähystämällä. Hän sanoi, että jos oireet helpottuu ajan kanssa niin voin perua ajan, mutta eipä tietenkää oireet ole mihinkään hävinneet. Oireet on onneksi lievempiä kuin ennen kivien ulos tuloa niin en ole siinä mielessä ollut hätää kärsimässä. 

Viime viikolla sain tyksistä ajan tähystykseen joka oli kahden viikon varoitusajalla eli aika on ensi viikon keskiviikkona 8.11. Jännittää todella tuo toimenpide, koska se tehdään ihan leikkaussalissa, suu/leuka/kaula puudutetaan ja saan tipalla vahvoja kipulääkkeitä, koska suunpohja on kuulemma niin herkkää aluetta ettei pelkkä puudutus riitä. En ole ollut ikinä missään leikkauksessa tai saanut ikinä suoraan suoneen mitään. Koitan ajatella posin kautta, että tuo patti osoittautui todella sylkikiviksi kun siinä ehti alkuun miettiä kaikenlaista niin tässä voisi olla pahemmat leikkaukset ja operaatiot edessä. 

Toivottavasti tekstistä saa selvää, koska halusin kirjoittaa tapahtumia tarkkaan ylös kuitenkin tiivistäen ettei tästä tule todella pitkää. Olen jostain syystä pantannut tämän tarinan kertomisessa vaikka halusin sen ehdottomasti jakaa, jos vaikka joku saisi tästä vertaistukea. Palaan toisen osan kanssa kunhan tähystys on tehty ja ehtinyt parantua.

31.10.2023

Lokakuussa

Lokakuu on melkein ohi ja nyt vasta ehdin ensimmäisen kerran kirjoittelemaan. Lokakuu on mennyt nopeasti ja paljon kaikkea kivaa on mahtunut tähän kuuhun. Olen myös antanut ensimmäiset näyttöni opiskelujen saralla ja jalkapallojoukkueen johtajuus on työllistänyt tässä kuussa tavallista enemmän. Kotia ollaan hieman koristeltu halloween teemalla ja pojilla on huomenna päiväkodissa halloween juhlat. Ensi viikolla saakin sitten aloittaa kunnolla joulun fiilistelyn, vaikka olen jo pari kuukautta hoilannut joululauluja ja glögiä on mennyt jo useampi litra. Felix tykkää myös glögistä ja juodaankin sitä usein yhdessä. Tässä nyt satunnaisia kuvia lokakuulta pienen selityksen kera:

Käytiin Felixin kanssa ostoksilla hankkimassa jalkapalloon sisäpelikengät, koska ensi viikolla treenit siirtyy ulkoa sisälle ja jäkikseen jäkishanskat ja juomapullon jossa on pitkä suutin. Ostosten jälkeen käytiin herkuttelemassa. 
 

Hollantilaisten lettien tekoa olen harjoitellut koko lokakuun! Tykkään todella paljon leteistä ja itseltäni onnistuu hädin tuskin perus letti yötä varten, joten nyt olen päättänyt opetella. Aina hiusten pesun jälkeen harjoittelen kosteilla hiuksilla tekemään. Kaksi lettiä onnistuu jostain syystä paremmin kuin yksi. Pari kertaa on mennyt jo sen verran hyvin, että olen jättänyt letit työpäivän ajaksi päähän.
 

Oltiin poikien kanssa Alexin kummitädin luona kyläilemässä. 

Työpaikan kanssa oli vuosittainen piknik-päiväristeily. Risteily oli kaikin puolin kiva paitsi päättyi vähän ikävällä tavalla kun mun ostokset otettiin, mutta onneksi sain ne lopulta yli viikon jälkeen takaisin. 
 

Alexin kummitäti miehensä kanssa piti illanvieton, koska eivät juhlineet ajallaan 30v synttäreitään. Syötiin tortilloja, herkuteltiin, pelattiin lautapeliä ja lopuksi käytiin vielä porealtaassa. 


 
Ollaan nautittu raikkaista syyskeleistä leikkien lehdillä ja käyden metsäretkellä. 

 
Viime viikonloppuna järjestettiin ystävälleni yllätys 30v synttärit halloween teemalla.

30.9.2023

30-vuotisjuhlien ohjelmaa

Halusin juhliin jotain helppoa ja kevyttä ohjelmaa johon mahdollisimman moni voisi osallistua. Ei siis mitään yksilötehtäviä pantomiimin tai esityten muodoissa. Juhlissa oli 25 vierasta joista suurimmat osat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, joten ensimmäinen tehtävä oli mennä riviin etunimen mukaan aakkosjärjestykseen. Ensin ajattelin pituuden mukaan, mutta tuossa nimijärjestyksessä tuli paremmin muiden nimet tutuiksi ja ehkä jokunen jäi jollekin mieleen. Kun rivi oli vamis ystävilläni oli yllätystehtävä ja jouduin kertomaan jokaisesta vieraasta mistä tunnen heidät. Tehtävä oli kiva, kylläkin aika yksitoikkoinen kun suurimman osan tunnen töiden kautta :D. Sen jälkeen otettiin jako neljään ja näin muotoitui neljä joukkuetta. Jokaisessa joukkueessa oli 6 henkilöä (yksi vieraista ei osallistunut ja tavallaan hyvä niin, koska tuli tasamäärät joukkueisiin.) 

Ensimmäisessä erässä oli kolme tehtävää joista kerättiin pisteitä. 1 ja 2 joukkue kisasi toisiaan vastaan ja 3 ja 4 joukkue. Ensimmäinen tehtävä oli "drinkin" veto. Täysi vesilasi laitettiin tietyn matkan päähän wc-paperin päälle ja lasi piti vetää itsensä luo wc-paperia pyörittämällä rullaan. Pelin voitti se kumpi sai lasin vedettyä ensin itsensä luo, jos vettä läikkyi paperille niin paperi meni helposti poiki, joten tällöin oli suoraan hävinnyt. 

Toisena tehävä oli sammakon napautus kuppiin. Molemmista joukkueista kisattiin vastakkain ja se kumpi sai ensimmäisenä sammakon kokonaan menemään kuppiin voitti erän. 
 
 
Kolmantena tehtävänä oli täyttää minusta tehtäviä ja minä tarkistin sitten tulokset. Toinen oli tämä vai tuo ja toinen ever or never, mutta suomensin sen olen/en ole muotoon. Itse kisasin joukkueessa 1, mutta tämän täyttöön en tietenkään osallistunut. Myöhemmin illalla kerroin oikeat vastaukset.
 
 
1 joukkue voitti 2:sen ja 4 joukkue voitti 3:sen, eli finaalitehtävään tiensä suoritti joukkueeet 1 ja 4! Ennen finaalitehtävää oli kakkukahvit. Nelos joukkueesta lähti yksi ennen finaalia, joten jäin ykkös joukkueesta pois, koska olin itse tehtävää keksimässä, joten oli ihan reilua. 
 
Finaalitehtävässä jaettiin siis molemmille joukkueille aakkoset V, A, I, O, L. Esitettiin kysymyksiä ja kysymysten vastaukset muodostui näistä kysymyksistä. Joukkueen piti siis ensin keksiä vastaus kysymykseen ja sitten järjestetäyty riviin niin, että kirjaimista muodostuu sana. Taisto oli tiukka sillä peli päätty tasatilanteeseen, onneksi yksi vieraista keksi kysymyksen minkä vastaus muodostui näistä kirjaimista. Voiton vei täpärästi nelos joukkue! Palkinnoksi jokainen sai pätkis patukan.
 
 
Nämä ohjelmat sai paljon kiitosta. Joukossa oli myös niitä, jotka ei mielellään osallistu mihinkään, mutta nämä oli kuulemma sellaisia, että hekin piti. Oli mukava kuulla, että nämä oli mieleisiä muillekin.

28.9.2023

30-vuotisjuhlat

Vietettiin mun 30-vuotisjuhlia lauantaina 23.9. Ruskolla mökillä, jonka vuokrasin. Mökki oli kaikin puolin täydellinen ja nukkumapaikkoja parvella oli paljon. Juhlat meni todella nopeasti ja ilta oli mahtava. Juhlat alkoivat klo 17, minä, Joni ja Maisa mentiin kolmelta laittamaan paikkoja kuntoon. Hirveästi ei ollut laitettavaa, joten ehdittiin hyvin. 

 

Aluksi meillä oli alkumalja ja sen jälkeen syötiin. Ruuaksi meillä oli kahta eri pizzaa, toiseen tuli pepperonia, fetaa ja tomaattia ja toiseen tuli jauhelihaa, aurajuustoa, punasipulia ja tomaattia. Pizzan lisäksi oli kinkkupastasalaattia, patonkia ja kahta eri levitettä. Tehtiin molempia pizzoja kolme ja se oli juuri sopiva määrä. Meille jäi aamupalaksi vielä riittävästi pizzaa. Pastasalaattia tehtiin yksi iso kulho (500g pastaa, 2ps kinkkua) ja sitä jäi kotiin viemisiksi pieni kippo. Ruuat saivat paljon kehuja. 
 
 
Ruuan jälkeen oli hieman ohjelmaa, joista teen kokonaan oman postauksen. Sen jälkeen oli kakkukahvit. Mun äiti teki täytekakun, jossa oli täytteenä vihreä kuula marmeladia ja vaniljarahkaa. Tarjolla oli myös koko illan kahta eri sipsiä ja karkkia. Kakun jälkeen oli viimeinen ohjelmanumero. Yöpalaksi grillattiin makkaraa. 
 
 
Sain myös paljon ihania lahjoja ja kortteja. Sain mm. aitoa samppanjaa, kaksi valkoviiniä, kuoharin, kukkia, kaksi marimekon mukia, lahjakortteja (marimekkoon, myllyyn, leffateatteriin herkkulippuineen, kahteen kauneushoitolaan ja Naantalin kylpylään), kynttilöitä, suklaata ja sain pari hemmottelupakettia, mitkä sisälsi ihania tuotteita kuten kuorintavoiteita, suihkugeeliä, rasvaa, kasvonaamioita…jne. 

30-vuotias kiittää ja kumartaa! Kippis seuraavalle vuosikymmenelle, olkoon se yhtä ihana kuin edeltäväkin.

27.9.2023

30-vuotias

Viime viikon perjantaina 22.9. tuli 30-vuotta mittariin. Aamulla sonnustauduin glitter olkanauhaan jossa luki "birthday queen" jottei keltään jäänyt epäselväksi kenellä oli synttärit. Työkavereille leivoin geishapiirakan ja se näytti maistuvan kaikille. Työkaverit omasta tiimistä yllätti ja olivat ostaneet lahjan - upean kukkimpun, lyhdyn, kynttilöitä ja suklaata. Toinen työkaveri yllätti myös sillä hän toi pienet kultaiset 30v pallot, pinkin hattutötterön ja uutuus energiajuoman. 30v pallot teippasin selkäni taakse oveen koristeeksi ja sainkin paljon onnitteluja päivän aikana niin oman talon väeltä kuin asiakkailta. En osannut odottaa lahjoja ollenkaan ja ihan herkistyin kun sain niitä. Joni ja pojat olivat myös hakeneet kaksi kimppua ruusuja (F valitsi oransseja ja punaisia), kahvipaketteja ja energiajuoman. Nämä odotti kotona kun töistä pääsin. Ilta menikin sitten pizzoja tehden seuraavan päivän juhlia varten. 
 

En ole itselleni tehnyt koskaan mitään bucket listiä tms, mutta nyt törmäsin jonkin sortin bucket listiin, jonka kohdat olisi kai jollain tapaa hyvä olla ruksittuna, kun täyttää kolkyt. Huumorimielessä päätin täyttää kuinka moni on tullut näistä tehtyä ensimmäisen 30 vuoden aikana.
 
1. Oppia uusi kieli – tehty. Osaan hyvin englantia ja vielä vuosienkin jälkeen Espanjaa (yllätyin taidoistani, kun katsoin Netflixistä rahapajaa ja tajusin todella hyvin mitä puhuttiin) ja vähän ruotsia.

2. Mennä elokuviin yksin – tehty. Olen tainnut käydä parikin kertaa yksin elokuvissa. Ensimmäisen kerran ehkä viime vuoden syksynä/talvena?

3. Hankkia tatuointi – tehty. Montakin. Ensimmäisen otin jo yläasteiässä.

4. Asua ulkomailla – tekemättä. En ole asunut ulkomailla, mutta en tästä haaveilekkaan.

5. Hankkia unelmatyö – tehty. Hankala sanoa, koska olen kokenut olevani unelmatyössäni vaikka tällä hetkellä opiskelenkin uutta alaa.

6. Osata soittaa instrumenttia – tekemättä. En osaa soittaa enkä koskaan ole osannut. Ei ole ollut kiinnostunusta soittamiseen.

7. Värjätä hiukset – tehty. Hiuksia on tullut värjättyä usein, koska äitini oli kampaaja. Nyt en ole värjännyt hiuksiani sitten vuoden 2017 syksyn. Tykkään omasta hiusväristäni.  
 
8. Ostaa yhdensuuntainen lento – tekemättä.

9. Juosta maraton – tekemättä. Olen kyllä puhunut ääneet, että puolimaraton voisi kiinnostaa.

10. Herättää eloon vanha kaverisuhde – tehty. Ja olen näistä niin onnellinen. 

11. Lähteä road tripille – tehty. Jonin kanssa ollaan tehty ja reitti meni näin: Turku - Helsinki - Petäjävesi - Tuuri - Oulu - Tornio - Ruotsi/Haaparanta -Kalajoki - Vaasa - Turku.

12. Pyytää palkankorotusta – tehty. On tullut pyydettyä ja saatua.

13. Omistaa lemmikkiä – tehty. Lapsuudenkodissa meillä on ollut kaksi gerbiiliä Tiku ja Taku, sekä ihana perhoskoira Tipsu.

14. Olla mukana joukkuelajissa – tehty. Olen ollut hetken yläasteen jalkapallojoukkueessa. Muita harrastuksiani ei varmaan lasketa joukkuelajeiksi vaikka niissä yhdessä esiinnytäänkin, esim. tanssi? 

15. Ajaa moottoripyörää/mopoa/skootteria – tehty. Kaverin skootteria on tullut ajettua, omaa mulla ei ole ollut. 

16. Hypätä laskuvarjohyppy – tekemättä. Tämä houkuttelee kamalasti, mutta toisaalta pelkkä ajatuskin kammottaa ja saa ahdistumaan kaikista kauhuskenaarioista.

17. Luovuttaa verta – tekemättä. En ole luovuttanut vaikka mielessä se on käynytkin.

18. Aloittaa yritys/liiketoiminta – tekemättä. Kiinnostava ajatus, mutta ei ideoita. 

19. Olla viikonloppufestareilla – tekemättä. En ole ollut kokonaista viikonloppua festareilla enkä halua. Yksi päivä on aina saanut riittää!

20. Opetella surffaamaan – tekemättä. En ole kokeillutkaan enkä edes halua.


21. Nähdä Broadway-musikaali – tekemättä.
 
22. Ostaa designer-laukku – tehty. Löytyy Guessia, Michael Korssia ja Valentinoa ainakin. 
 
23. Opetella keittämään uppomuna – tekemättä. Tiedän kyllä periaatteessa, kuinka se tapahtuu, mutten ole koskaan testannut käytännössä. 
 
24. Matkustaa yksin – tehty. Olen matkustanut bussilla ja junalla yksin ainakin Helsinkiin.

25. Telttailla/retkeillä yön yli – tehty. Lapsena olen varmasti edes yhden yön nukkunut teltassa.

26. Meditoida – tekemättä. En muistaakseni ole. Joogannut olen, mutta en meditoinut.

27. Olla hereillä 36 tuntia – tehty. Uskoisin olleeni.

28. Pystyttää puutarha – tehty. Ei mulla mitään isoa puutarhaa ole ollut, mutta olen kasvattanut joinain kesinä ainakin salaattia ja herneitä sekä kukkia olen istuttanut.

29. Rakentaa jotain – tehty. Varmasti jo peruskoulussa puutöissä, mutta olen aikuisiälläkin rakennellut jotain pientä tai ainakin auttanut.

30. Syödä yksin ravintolassa – tehty. Olen syönyt ja käynyt kahvilla yksin useammankin kerran. 
 
Listaa katsoessani voin siis todeta, että onhan tuota aika hyvin tullut tehtyä eri asioita (18/30), mutta vielä myös riittää puuhasteltavaa. Tosin tältä listalta voisin sanoa, että ehkä neljä olisi sellaisia mitkä voisin vielä toteuttaa ja loput tältä listalta jää aika varmasti tekemättä.

16.9.2023

Paljuilua, hoploppia ja harrastuksia

Viime viikonloppuna päästiin ensimmäistä kertaa paljuun tänä vuonna. Viime vuonna käytiin kerran ja tänä vuonna ollaan vasta kerran päästy. Nyt vihdoin alkaa kaikki vuodot olla korjattu ja nyt sitä pitäisi pystyä ihan oikeasti käyttämään. Pojat tykkäsi molemmat olla paljussa ja leikkiä vaikkakin Alex halusi olla vain sylissä, mutta pystyi silti touhuamaan vedessä. 

Viime viikonloppuna käytiin myös hoplopissa mikä oli Alexille ensimmäinen kerta. Otettiin myös pappa eli mun isä mukaan, koska Joni jäi laittamaan terassia ja halusin taas, että molemmille lapsille on yksi aikuinen mukana. Itse tykkään Leo's leikkimaasta enemmän ja vaikuttaisi että Alex myös. 
 

Tällä viikolla oli toinen kerta itämaista tanssia minkä aloitin Jonin tädin kanssa viime viikolla. Se kestää kevääseen asti ja on kerran viikossa maanantaisin. Se on ollut ihan mukavaa, mutta aika hidastempoista ettei meinaa edes hiki tulla. Pari viikkoa sitten kävin kokeilemassa naisten kuntofutista ja täytyisi vielä kerran käydä, jos sitten osaisin päättää onko se minulle sopiva harrastus. Sitäkin olisi vain kerran viikossa. Otin myös salijäsenyyden juuri avattuun fressiin, koska siellä oli hyvä avajaistarjous niin päätin tarttua siihen. Katsotaan saanko kipinän taas salilla käymiseen, että jatkanko jäsenyyttä. Pakko alkaa harrastamaan jotain liikuntaa edes pari kertaa viikossa niin siksi on menossa kunnon lajikokeilut nyt!