5.1.2019

Jasmiina Hoo 4-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 4-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on ollut huikea ja hyvin erinlainen kuin mikään muu vuosi, kiitos Felixin. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 51 052.

Vuonna 2018 julkaisin yhteensä vain 58 postausta. Paras blogi kuukausi oli joulukuu, jolloin julkaisin 10 postausta ja huonoin kuukausi oli syyskyy jolloin julkaisin vain yhden vaivaisen postauksen.Tuohon aikaan yöt oli huonoimmillaan ja päikkärien nukkuminen vaivalloista, joten ei jäänyt aikaa eikä energiaa päivittää blogia.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko neljältä vuodelta on:
1. Synnytyskertomus
2. Joulupallokranssi
3. HÄÄT: Hääohjelma

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2018 on:

1. Synnytyskertomus
2. Mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle?
3. Mitä kaikkea aion tehdä raskauden päätyttyä


TAMMIKUU



Tammikuussa tein samanlaisen vuosikatsauksen. Puolen kuun aikoihin olin raskausviikolla 27 ja kirjoitin neuvolakuulumisia ja toisen kolmanneksen ohituksesta. Tammikuussa tuli myös täyteen 3-vuotta tupakoimatta. Esittelin kaksi raskausajan asua ensimmäinen ja toinen. Vuoden vaihteen jälkeen me alettiin ostamaan isompia vauvatarvikkeita alennusmyynneistä. Alkukuusta oli ystäväni pojan ristiäiset ja sen jälkeen menimme Jonin kanssa elokuviin ja Haraldiin syömään rakkauspakettia. Tammikuun lopulla käytiin myös Petäjävedellä ystäväpariskunnan luona viettämässä viikonloppua nyt kun oli helppo kahdestaan mennä, käytiin samalla Tuurissa Keskisellä ostoksilla.

HELMIKUU



Helmikuussa pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön lämpimät bambulegginssit ja pohtisin hiusten värjäämistä raskausaikana. Esittelin yhden lempi raskausasuni ja varmaan eniten päällä olleen. Kävin myös läpi mitä on hankittu ja on hankkimatta vauvalle.

MAALISKUU

 

Äitiyslomani alkoi 1.3. Mut yllätettiin Baby Showereilla 10.3. ne oli ihan huiput! Laitoin vielä kuvia miltä täällä näytti ennen, koska aloin kuvata valmistunutta kotia niin oli paremmin muistissa miltä täällä näytti ennen. Olin raskausviikolla 37 neuvolassa ja esittelin raskausasun. Kirjoitin bola-korusta jota käytin, mutta unohdin käyttää sitä Felixin syntymän jälkeen, joten en tiedä toimiiko tuo. Aloitin esittelemällä keittiön, olohuoneen ja käytävän. Maaliskuussa innostuin myös tekemään jotka jäi meillä kuitenkin käyttämättä. Kuun lopussa kävin otattamassa raskauskuvia valokuvaajalla ja yövyimme Turun hotelli Caribiassa, koska saimme sinne lahjakortin sänkyostosten yhteydessä. Emme käyneet kylpylän puolella, mutta illalla herkuttelimme Classic Pizzassa ja aamulla nautittiin kunnon aamiasbuffet.

HUHTIKUU



Felixin laskettuaika oli 9.4. ja viikkoa ennen kirjoitin fiiliksiä ja kerroin kuinka raskausvaivoja alkoi viimein tulla. Esittelin meidän kolme makuuhuonetta. Sain kutomani torkkupeiton valmiiksi juuri ennen laskettua ja esittelin sairaalakassin sisällön, jossa ei loppuen lopuksi ollut mitään ylimääräistä. Lasketunpäivän kunniaksi mietin mitä kaikkea aion tehdä raskauden päätyttyä kun tiesin ettei sinä päivänä mitään tapahdu. 16.4. mulla oli viimeinen äitiysneuvola raskausviikolla 41+0. Varasin yliaikaiskontrollin lauantaiksi 21.4. mutta onneksi Felix päätti syntyä luonnollisesti 20.4. raskausviikolla 41+4. Huhtikuun viimeisenä päivänä käytiin ottamassa Felixistä vauvakuvat kun hän oli 11päivää vanha.

TOUKOKUU



Toukokuu meni Felixiin ja uuteen arkeen tutustuessa. Oli ihanat ilmat ja lenkkeiltiin paljon. Kuitenkin ehdin julkaista kolme asuntoesittelyä wc:t, kylpytilat ja eteisen sekä vaatehuoneen. Sain vihdoin kirjoitettua pitkän synnytyskertomukseni ja toukokuussa vietin ensimmäistä äitienpäivääni. Felix täytti jo kuukauden ja kerroin hänen kuulumisia. 

KESÄKUU

 

Kesäkuussa vietimme ensimmäistä hääpäiväämme ja samana päivänä vietimme Felixin ristiäisiä meillä kotona. Kerroin miten päädyimme Felixin nimeen ja kerroin hänen 2kk kuulumiset. Juhannusta vietimme mun vanhempien mökillä ja Jonin äidin mökillä rennosti. Pari päivää juhannuksen jälkeen Felix oppi kääntymään selältä mahalleen.

HEINÄKUU


Heinäkuussa postaus tahti alkoi hidastumaan, mutta eipä me sen kummempaa tehty kun lenkkeiltiin, nähtiin kavereita ja pyöritettiin perus arkea, paitsi tietty salaojaremontti oli käynnissä. Tässä kuussa Felix siirtyi kehdosta pinnasänkyyn ja täytti 3kk.

ELOKUU



Kerroin Felixin 4kk kuulumisia ja kirjoittelin ajatuksia imetyksestä. Elokuussa meillä alkoi muskari ja äiti-vauvajumppa.

SYYSKUU

 

Syyskuussa julkaisin vain Felixin 5kk kuulumiset, koska elo-syyskuussa yöt oli huonoimmillaan jostain syystä. Syyskuussa täytin kuitenkin 25-vuotta ja sen kunniaksi mentiin koko perhe päiväristeilylle. Risteily meni tosi hyvin ja oli kiva olla päivä kotoa pois.

LOKAKUU

 

Meidät kutsuttiin kirkkoon hakemaan Felixin kastepuunlehti mikä on mun mielestä tosi hieno. Kerroin enemmän meidän touko/kesäkuisesta kattoremontista. Felix täytti puolivuotta ja sen kunniaksi järjestettiin pienimuotoiset juhlat ja kerroin miten meidän puolivuotiaalla menee. Kävin kuun alussa ja lopussa otattamassa Felixistä puolivuotiskuvat, koska siihen tarjoutui mahdollisuus avoimien päiväkotien kautta. 

MARRASKUU



Marraskuussa aloitin hyvissä ajoin joulufiilistelyt piparicookieilla, glögillä ja joulumusiikilla. Kerroin mitkä oli meidän mielestä vauva-ajan turhat ja tarpeelliset jutut, ja taas tuttuun tapaan kerroin 7kk kuulumiset.

JOULUKUU


Kerroin joulunalla Felixin ja mun joululahjatoiveet. Meidän ystäväpariskunta kävi meillä syömässä ja tein jälkkäriksi hyvää valkosuklaa-tuorejuustokakkua. Alkukuusta sain Jonin vastaamaan 33 kysymykseen minusta ja joulun alla vastattiin yhdessä jouluiseen "kumpi mieluummin" haasteeseen. Felix täytti joulukuussa jo 8kk ja oli pitkästä aikaa neuvola. Kerroin miten meidän joulu meni, jaoin jouluksi tekemäni luumuisen rahkakerroskakun ohjeen ja esittelin saamamme joululahjat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti