29.6.2015

Miten menee?

Monesti löytää itsensä kysymyksen edestä "miten menee?", "mitä sulle kuuluu?" ja "onhan kaikki hyvin?". Sekunnin sadasosassa mielessään kelaa kaiken sen läpi, mitä oikeasti kuuluu. Sen sijaan, että vuodattaa kaiken enemmän ja vähemmän negatiiviset kuulumiset ja tuntemukset niin aamulla pommiin nukkumisesta kuin naapurin mummon kuolemasta päin kysyjän naamaa, joskus on helpompi vain hymyillä kauniisti ja todeta, että hyvin menee.

Se ei tee ihmisestä tekopyhää, niinkuin ensimmäisenä saattaa tulla mieleen. Se ei tee ihmisestä minkäänlaista roolin vetäjää tai muutakaan epäaitoon persoonaan viittaavaa. Joskus on vain vaikea kaataa isoa tai vähän pienempää taakkaa toisten niskaan. Vaikea avautua ja puhua. Puhua puhumisen kyllyydestä koko sielunsa puhtaaksi.
 
Saattaa silti olla vaikeaa kantaa asioita sisällään. Voi olla silti haastavaa vaieta asioista, joista pitäisi puhua. Olla puhumatta ja tiedostaa, ettei se ole hyväksi. Kasata sisälleen ja kasvattaa niitä siellä päiväpäivältä isommiksi. Olla nostamatta kissaa pöydälle vain puhumisen vaikeudesta. Voi silti tehdä kipeää kantaa mukanaan isoa omantunnon taakkaa, joka paikkaan minne meneekään ja antaa niiden tulla jopa uniin asti.

Asioiden ei tarvitse olla pahasti pielessä tai ihmisen rypeä pohjamudissa, voidakseen puhua jostain muustakin kuin onnesta, hyvyydestä ja hyvästä olosta. Siltikin joskus on vain helpompi hymyillä. kauniisti ja jättää puhuminen ajatuksen tasolle.

28.6.2015

Selfie stick

Aikaisemmin tässä kuussa yritin ottaa aurinkoa parvekkeella, mutta ampiais lauma kiusasi niin vietävästi, vaikka sain tainnutettua pari niin aina tuli uusi! Joten se jäi huonoksi yritykseksi. Mutta tänään oli mitä loistavin sää ottaa aurinkoa parvekkeella nauttien lämmöstä ja kiirettömyydestä. Parvekkeelle mukaan otin joka kesän luotto virikkeet eli pelikortit, lehden, tabletin, juotavaa, kynän, viilennys pullon, tyynyn, lippiksen ja tietysti kännykkän!


Kun sain tarpeekseni laitoin toista kertaa shortsit päälle tänä kesänä ja lähdin cittariin ostoksille, ettei huomenna mene aikaa ruuan ostoon kun serkkuni tulee Helsingistä yökylään pitkästä aikaa! :)

Halusin ottaa kuvan tästä toisesta kesäisestä pika asusta ja mietin hetken että miten.. Päädyin ihanaan turhakkeeseen nimittäin selfie stickiin! Ajattelin stickin olevan parempi vaihtoehto kuin peilin kautta otettu. Tämä oli ainut kuva missä näyn päästä kenkiin asti, ei ole helppoa tuo stickinkään käyttö, reeniä reeniä!


Ensimmäinen kuva liloista hiuksista minkä laitan mihinkään, ensi viikolla värjätään uudestaan joten voin ottaa paremman kuvan. Tässä väri näyttääkin aika punaiselta..

Blogin nimikin muuttui käytännöllisempään, koska en saanut tuotua tarpeeksi esille teksteissäni mitä hain mitäs sitten sanonnalla, se olisi ollut hyvä juttu jos olisin saanut sen paremmin toimimaan, mutta ehkä näin oli määrä tapahtua!

PS. Huomenna tulossa vähän diipimpää matskua.

Jasmiina Hoo kuittaa!

26.6.2015

Esittelyssä: Parveke

Asuntoni viimeisen kolkan esittelyn vuoro on tänään. Parvekkeeni on mielestäni oikein tilava ja hyvin pystyy aurinkoakin ottamaan sillä mun parvekkeelle aurinko paistaa koko päivän. Kuvista huomaa myös kuinka herneet, salaatti ja persilja kasvaa kasvamistaan! Jes, kohta saadaan omasta "maasta" haettua lisukkeita ruokapöytään. Lyhdyt pidän ympäri vuoden paikallaan, eikä ne ole menneet miksikään.

Ovi parvekkeelle on tästä kuvasta katsottuna oikealla ennen tuolia ja pöytää!


Persilja




Salaatti ja herneet

Esittelyssä: Makuuhuone
Esittelyssä: Eteinen & kph
Esittelyssä: Olohuone & keittiö

24.6.2015

Esittelyssä: Olohuone & keittiö

Vihdoin ja viimein sain kuvattua olohuoneen ja keittiön! Alankin olemaan jo niin loman tarpeessa että mehut on ihan poissa, sää tekee varmasti osansa.. Loman alkuun on vielä reilu kaksi viikkoa! En malta odottaa. Mennäänpäs sitten katsomaan miltä mun olohuone ja keittiö näyttää.

Eteisestä otettuna. Pidän siitä että nämä tilat on yhdessä, tuntuu tilavammalta ja on kiva ettei keittiö ole oma "kopperonsa" joten voi seurustella vieraiden kanssa samalla kun kokkaa tms.


Keittöstä päin näyttää tältä. Perällä näkyy tietokone "nurkkaus", voin kertoa että tässä on epämiellyttävä istua pidempiä aikoja.. Kone aika usein siirtyy syliin sohvalle tai keittiön pöydän ääreen. Vanha sohva oli hitusen matalampi, joten tietokone istui ennen paremmin tuohon.



Sitten olohuoneesta keittiöön päin. Keittiöstä pääsee parvekkeelle.



Ruokapöytäni on äitini tekemä löydös ja pidän siitä kovasti. Pöydän saa myös pyöreäksi, alla on osat mitkä naksautetaan vain ylös. Pitäisin pöytää pyöreänä, mutta siten se vie liian suuren tilan, mielestäni tämä on sirompi näin ja näyttää avarammalta. Pöytä on siitä hankala kun sitä saa olla koko ajan pyyhkimässä sormen jälkien takia!



Parveketta vaille kaikki on nyt esitelty, itse pidän kovasti asunnostani, luonnollisesti. Toivottavasti joku muukin tykkää! Linkkaan alle viellä aiemmat huone esittelyt.

Esittelyssä: Makuuhuone
Esittelyssä: Eteinen & kph

6.6.2015

Parisen viikkoa

Kesäkuuta on kulunut jo viikko, kesää ei kyllä ole vielä näkynyt.. Parisen viikkoa on ollu aika hektistä, hirveästi ollut jos jonkin näköstä puuhaa ja naama kiinni kirjassa ollaan oltu. Nyt helpotti ja olo on toistaiseksi kevyt. Kerron pikaisen katsauksen pariin viime viikkoon, niin päästään sitten jatkamaan reaali aikaisemmilla jutuilla. Kamera on pysynyt visusti kaapissa, kännykän kamera on räpsähdellyt yhtä vähän, mutta katsotaan mitä saan aikaan sanojen keskelle!

Hammaslääkärissä maattiin 45min ja kaikki hampaat käytiin läpi laaserilla ja puunattiin kunnolla. Yli viikon olen nyt hoitanut hampaita tehostetusti jotta saadaan tulehdus pois ja purskutellut aamuin illoin vahvaa litkua. Verta ei ole tullut kertaakaan, paitsi hammaslankaa yms käyttäessä hieman! KOP KOP KOP. Kontrolli käynti on juhannus viikolla, toivottavasti tilanne pysyy hyvänä ja ei tarvita lisää hoitoja tai antibioottia.

Viime viikon perjantaina käytiin työporukalla vierailemassa oraksen tehtaalla katsomassa kuinkas ne hanat oikein tehdään ja paneuduttiin laajaan hana valikoimaan ja uutuuksiin. Oli hieno kokemus ja hienoa nähdä niin iso laitos monine toiminta vaiheineen! Valitettavasti tehtaalla ei saanut ottaa yhtään kuvia.

Onnistuin saamaan suoristusraudasta suht ison palovamman kaulaan oikein näkyvälle paikalle ja se tietysti näyttää aivan fritsulta vaikka ei ole! Sattuu paljon ja nahkakin kuoriutui osalti pois. Toivottavasti parantuu pian tai edes haalistuu..

Ostin itselleni "bisnes" laukun ja kesäkengät!

Meidän rakkaat "pojat" lähtivät uusiin koteihin volvo ja wolksu, wolksu lähti oikein Helsinkiin asti. Tilalle tuli kuukausi sitten mazda ja  tänään volvo!

Sain aktiivisuus rannekkeen, fitbit charge HR:än. Tämä on nyt kolmatta päivää käytössä, eilinen oli ensimmäinen kokonainen päivä. Eilen askelia tuli huimat 17 257! Lisää rannekkeesta myöhemmin ja sen vaikutuksesta muhun.



Kerroin täällä laittavani ensimmäistä kertaa parvekkeelle salaattia, herneitä ja persiljaa kasvamaan ja kuinkas kävikään.. Onnistuin! Tai ainakin alku näyttää lupaavalta, vielä ne voi kuukahtaa hyvinkin isolla prosentilla, mutta olen erittäin tyytyväinen että kaikki on jo lähtenyt tulemaan enemmän tai vähemmän!


Tänään piti mennä puistoon piknikille parin ystävän kanssa, mutta se peruuntui harmikseni loppu metreillä joten otin suunnaksi cittarin ja ostin mansikoita, koska päätin että leivon britakakun ensimmäistä kertaa! Toivottavasti tämä onnistuu, koska odotan jo innolla että pääsen herkuttelemaan :)