30.8.2016

Nails, done


Tällä kertaa vähän helpompaa ja nopeampaa. En ole ihan tällä tyylillä tainnut ennen lakatakkaan, mutta jatkossa ehkä enemmän kun oli tosiaan aika nopeaa. Hopeat kolmiot kynsiin tein kynsilakalla jossa on ohut muotoilusivellin valmiina ja ihan vapaalla kädellä, niinkuin huomaakin jos tarkkaan katsoo.

28.8.2016

Omat meikki tottumukset

Muistan kun sain äidiltä ensimmäisiä meikkejä hänen meikkipussistaan jo aika nuorena, mutta meikkaamisen aloitin pikku hiljaa ala-asteella, varmaan 5-luokalla? Meikin käyttöni alkoi pelkällä huulikiillolla, mutta jatkui jotenkin niin että laitoin VAIN kajaalia yläluomelle ja sitten se jäi pois ja käytin vaan poskipunaa tms. Joka tapauksessa pikku hiljaa yksi meikki kerrallaan. Meikkipussini sisältö kuitenkin kasvoi koko ajan äidiltä käyttämättömäksi jääneistä meikeistä ja yläasteen alussa meikkaus tasoittui eli käytin kaikkea sopu suhtaisesti, paitsi kulmakarvoja en heti alussa osanut piirtää (minulla on siis aika vaaleat kulmakarvat luonnostaan). Ripsiväriä tuohon aikaan kului paljon, liikaa, myönnän.


Olen meikannut siitä asti lähes päivittäin ihan tähän päivään asti, toki vähän neutraalimmin. En meikkaa niinkään pinnallisista syistä, vaan pitkälti tottumuksesta ja voin ihan hyvin mennä viemään roskat, salille tai kauppaan ilman meikkiä. Perus meikki aamuisin käy samalla rutiinilla kun hampaiden pesu, siihen menee noin 10min. Päivittäisen meikkauksen olen varmaan oppinut kotoa, sillä pienestä asti olen nähnyt kun oma äitini on meikannut joka päivä, koska hän on kampaaja ja kuuluu ikäänkuin työn luonteeseen olla aina huoliteltu. Tykkään meikata ja viihdyn meikeissä, mutta silti on ihanaa saada pestä illalla meikit pois!

Päivittäiseen meikkiin kuuluu meikkivoide, puuteri, poskipuna, kulmakynä, ripsiväri ylä- ja alaripsiin. Satunnaisina päivinä laitan huulipunaa ja ylös eyelineria, päivästä ja fiiliksestä riippuen.


27.8.2016

Our wedding day is...

Hääpäivämme on lauantai 17.6.2017. 

Päädyimme tuohon päivään, koska se on minulle tärkeä. Vanhemmillani on sama hääpäivä, heidät vihittiin vuonna 1989. Tuntui jotenkin oikealta että meillä on sama hääpäivä kuin vanhemillani, koska onhan minulla sama syntymäpäiväkin kuin äidilläni. Meidät myös vihitään samassa kirkossa kuin vanhempani, eli Mikaelinkirkossa.

Onneksi häiden ajankohta osui juuri tähän aikaan ja kosinta tuli jouluaattona 2015 niin ehtii hyvin järjestämään häät ensi vuoteen, muuten tuo päivä olisi osunut lauantaille seuraavaksi vasta vuonna 2023! Jos kosinta olisi tullut myöhemmin niin ei varmaan oltaisi jääty odottelemaan vuoteen 2023 asti. Onneksi taisin ohimennen vinkkasta että tämä päivä on minulle tärkeä ja olisi ihana saada kosinta ennen, niin että häät ehtii järjestämään 2017 ;).

25.8.2016

Pohdinnassa häiden vieraslista

Luonnostelin häiden vieraslistan jo yli vuosi sitten ja vieraiden määrä oli silloin n. 60 hlöä. Mieheni haluaisi todella pienet häät kun ei niin viihdy keskipisteenä ja itse taas olen pienestä asti haaveillut häistä, en tosin kovin suurista siltikään. Keskusteltiin aiheesta ja päädyttiin "kompromissiin" eli n. 50 vieraaseen, mutta saa  tarpeen vaatiessa mennä hieman yli. Alkuperäisessä vieraslistassa oli siis 60 henkeä ja uudistetussa vain 41! Vielä on ainakin yhdeksälle tilaa meidän vieraslistalla.

Teimme mieheni kanssa molemmille omat listat niistä jotka haluamme kutsua. Oli huvittavaa kun vieras jakauma oli alkuun suurinpiirtein 50-10, mutta saatiin hieman tasoitettua listoja. Muutenkin minulla sattuu olemaan suurempi suku, jonka vuoksi myös vieraslistani on pidempi.

Juhlapaikkamme vetää max. 130 henkeä, mutta silloin ei jäisi tilaa tanssille tai esiintyjälle. Toisin sanoen kun tilaa pitää varata juurikin tanssille, dj:lle, buffalle jne, niin ei henkilömäärä voisi ylittää ainakaan 80 henkeä. Eli tilamme on sopivan kokoinen eikä liian suuri vaikka vierasmäärä pysyisi 50 hengessä.

Kuva otettu täältä

Olen uudelleen laatinut yli vuosi sitten tekemääni listaa ja tarkoin miettinyt kutsuttavia. Seula on selkeästi aika tarkka ja helppoa oli tietenkin aloittaa niistä keistä emme ainakaan karsi. Esimerkiksi halusin kutsua kaikki serkut, mutta minulla on n. 20 serkkua, joilla suurimmalla osalla on puolisot ja lapsia, joten jos kaikki serkut kutsuisi paisuisi lista mahdottomasti. Meillä serkkujen kesken on muutenkin tosi iso ikähaarukka 46v - 4v, joten on aika selvää etten ole kaikkien kanssa juuri tekemisissä. Päätin siis huoletta kutsua vain läheisimmät heistä. 
Vaikka pohdin loukkaantuvatko he jotka eivät saa kutsua tai loukkaantuuko joku perheenjäsenistämme jos jätämme heille läheisit sukulaiset kutsumatta. Pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kyse on meidän päivästä, joten teemme niinkuin tuntuu parhaalta. Kaikkia ei voi ikinä miellyttää tälläisissä asioissa ja luultavasti joku pahoittaa mielensä joka tapauksessa.

Mitenköhän kaikki muut hääparit rajaavat listansa, ellei tilaa ja rahaa ole loputtomasti? Onneksi on vielä aikaa tätäkin miettiä. 
 

24.8.2016

Pohjapiirustus

Muokattiin pohjapiirrustusta siten miten kaikki tulee olemaan remontin jälkeen ja otin kuvan siitä tänne näytille. En tajunnut ottaa kuvaa vanhasta pohjasta, joten näppäränä tyttönä piirsin paintilla alempaan kuvaan punaiset viivat kuvastamaan mitä oli ennen niin pystyy hahmottamaan paremmin mitä ollaan tehty.

Meillä on siis vain yksi sisäänkäynti ja talo on yhdessä kerroksessa, mikä on mun mielestä ihan huippu juttu. 

Nyt

Kuvia verratessa jo näkyykin että suurin muutos tuli keittiö-olohuone-eteinen akselille. Keittiöstä purettii kh=kylmähuone ja sk=siivouskomero ja sinne tullaan asentamaan jääkaappi, pakastin ja keittiötasoa/kaapistoa. Myös keittiön ja olohuoneen väliltä lähti kokonaan seinä pois. Ensin seinän tilalle piti tehdä saarreke, mutta päädyttiinkin avokeittiöön, koska jos siihen olisi tehnyt saarrekkeen niin keittiön puolelle olisi mahtunut "normi" kokoinen pöytäryhmä ja isompi pöytäryhmä olisi tullut olohuoneen puolelle tuohon eteisen seinän viereen, (missä tähänkin asti on ollut isompi ruokailuryhmä) mutta en pitänyt ajatuksesta että olisi niin lähekkäin kaksi pöytäryhmää ja se veisi suuren tilan olohuoneesta joka on muutenkin aika hankalan mallinen tila. 

Ennen tuulieteinen oli niin pieni, ettei meinannut mahtua sisälle niin että olisi sulkenut ulko-oven ennenkuin avasi eteisen oven, joten oli selvää että sille on tehtävä jotain. Ennen tuulieteisen jälkeen oli narikka syvennys, joka on myös piirrettynä tuohon punaisella. 
Mietittiin tarkkaan mitä tehdään eteiselle, mielessä pyöri mm. avo eteinen, eli ei olisi ollut ovea vaan leveämpi kulku aukko, mutta mielestäni on siistimmän näköinen kun on ovi vaikka tuulieteisen siistinä muuten pitäisikin. Ja eipä sitten ainakaan talvella tule vetoa sitä kautta. 
Nyt uusi tuulieteinen on 180cm ovesta, eli siitä tulee pienenempi kokonaisuus mitä ennen oli eteinen syvennyksen kanssa.

Mh1 ovi tullaan kääntämään niin että ovi aukeaa keittiöön päin olevaan seinään eikä tuonne olohuoneen nurkkaan päin. Se jäi ennen tyhmästi törröttämään keskelle huonetta, koska ei kääntynyt seinään asti ja siinä oli divaani sohva, ettei se olisi edes päässyt kääntymään seinään asti, niin jäi typerästi pimentoon koko kulma olohuoneesta. 

Muuten olen ollut tyytyväinen tähän pohjaratkaisuun ja on todella paljon säilytystilaa vaikka yksi komero keittiöstä poistettiinkin. Nyt jään innolla odottamaan remontin valmistumista!

Ennen

17.8.2016

Linnanjuhlissa

Lähdettiin viikonloppuna extempore äitini kanssa Naantalin teatteriin katsomaan Linnanjuhlia. Keväällä jo puhuttiin että mennään katsomaan kunnes perjantaina muistin ja huomasinkin että enää kolme näytöstä tälle vuodelle. Onneksi havahduin tarpeeksi ajoissa, koska se oli oikein hyvä näytös ja oli kiva käydä Emma teatterissa ensimmäistä kertaa. Lauantaina oli koko päivän melko synkkää, mutta kun päästiin autosta ulos Naantalissa niin aurinko alkoi porottaa oikein kuumasti iltaan asti. Naantali on kyllä kaunis kaupunki.


8.8.2016

Viikonloppu asuina

Perjantaina mentiin koko mustalla.


Lauantainakin melkein yhtä tummalla vaatetuksella. Ja tääkin paita on mun mielestä liian värikäs (eli liian kuviollinen).



7.8.2016

Kesän top 10

Nyt on kesän top 10 aika, vaikka kesä ei ihan vielä loppu olekkaan ja kesään mahtuu vielä mm. väriestejuoksua ja muuta mukavaa, mutta maanantaina on paluu arkeen, joten koen sen eräänlaisena kesän loppuna. Kesään on mahtunut paljon kaikenlaista kivaa, vaikka aluksi luulin että kesä menee pelkästään remontissa, mutta ei sentään. Uimassa en ole käynyt kertaakaan, mutta ehtiihän sitä vielä. (Listan jutut ei ole paremmuus järjestyksessä.)

1. "Loma." (koska remontti)

2. Lämpö ja aurinko.

3. Nimpparit ja mansikkakakku yllätys.

4. Mini roadtrip. Tuurin kyläkauppa -> Nesterallit -> Ideapark. 

Privaatti ralli katsomo
  
5. Grilliruoka ja mansikat.

6. Museojunailua Uuteenkaupunkiin ja sielä hengaamista mm. syöden. 



7. Käsityöläismuseossa käynti pitkästä aikaa.

8. Riippukeinu ja päiväunet. 

   
9. Kakola kierros kolmannen kerran, koska se vaan on mielenkiintoista.

10. Kaverit.

4.8.2016

Hääkengät

Hääkengät on ainoa konkreettinen ostos mitä olen tehnyt häitä varten ja kummatkin olen bongannut citymarketin alesta ainoina jäljellä olevina kappaleina. Aluksi ajattelin että haluan hääkengiksi matalat ballerinat, jotta tiedän että niillä on mukava kävellä koko päivä, eikä pitäisi jalkojen sattua, mutta kun käytiin "kihlajaiskuvilla" nyt kesällä niin kuvaaja sanoi heti että "ohhoh onpa teillä pituuseroa", niin alkoi mietityttämään että näyttääkö valokuvissa sitten tökeröltä meidän pituusero, joka on muistaakseni n. 20cm.. Löysin ensiki siis nuo ballerinat ja kuvauksen jälkeen pidin silmät auki jos löytäisin mukavat korkokengät pienelle korolla ja niinpä tänään kävellessäni citymarketin kenkäosaston läpi näin valkoiset korkokengät, jotka oli sopivasti omaa kokoani ja tuntui mukavilta. Luulen että noilla jaksaisin olla koko päivän. Normaalisti käytän todella harvoin avokkaita, joten siksi korkoa ei saa olla paljon. Nilkkureilla on helpompi kävellä ja niitä on monia aika korkeillakin koroilla, mutta ne ei mielestäni sovi kesähäihin.



Nyt en osaa päättää kummat on ne hääkengät, koska en mielellään vaihtaisikaan kesken häiden, koska pelkään että jos puku on mitoitettu korkokengille niin sitten se on liian pitkä edestä ballerinojen kanssa? Tosin korot ei ole suuret joten en tiedä vaikuttaisiko se niin paljon. Ja hääpuku tulee olemaan sen pituinen ettei kengät edes näkyisi hameen alta, joten ulkonäkö ei ole niin se juttu tässä. Vaikka nuo bling blingit on ihan mun näköiset. Niin ja noissa ballerinoissa vähän häiritsee se, että ne on pehmopohjaiset ja ei kuulu mitään ääntä kun kävelee, kun olisin tykännyt sellaisista ballerinoista joissa on kovapohja eli kuuluu korkkari ääni kävellessä.. :D Hankalaa!



3.8.2016

Mitä tehdä kodinhoitohuoneelle?

Remonttia on tehty edelleen joka päivä ja ollaan jo siinä pisteessä että vähän on jo tehty uuttakin. Tosin nyt tuli hieman "takapakkia"/hidasteita viemäröintien osalta, mutta silti olen miltein stressaantunut miettiessäni tulevia pintoja, vaikkei ihan vielä pintoja olla laittamassakaan. Tykkään kuitenkin kun kaikki pinnat jne on tiedossa että mistä tulee ja mitä tulee.
Vaikka onkin ihanaa kun saa kaiken valita itse ja saa uutta, mutta on siinä omat haastensakin, täytyy koittaa miettiä monelta kannalta ja mikä mielyttäisi silmää vielä vuosienkin päästä.

Kodinhoitohuone/saunan eteistila on yksi suurimmista päänvaivaa aiheuttavista tiloista. Lattia on päätetty laittaa samanlaiseksi kuin muuallekin eli laminaatilla, koska se ei ole märkätila. Mutta entäpä seinät.... Tapetti ei ole vaihtoehto tähän tilaan ja en myöskään halua vain maalauttaa valkoiseksi, enkä tiedä mikä muukaan väri olisi hyvä, koska en halua hallitsevia värejä seiniin tai muihinkaan "kiinteistiin" juttuihin. Värimaailma koko asunnossa tulee olemaan harmaa/valkoinen ja eteinenkin maalataan harmaaksi niin mietin että jos maalaisi jollain harmaansävyllä khh:n, niin onko sitten asunnossa liikaa harmaata seinää. Missä menee raja? Mietin aluksi valkolakattua sisustuspaneelia, koska tilassa oli ennenkin puupaneelia, mutta sekin mietityttää..

Patterit lähtee, koska kaikkialle tulee lattialämmitys.

Näiden lisäksi mietityttää se kun ikkuna seinälle on tarkoitus laittaa kaapistot ja taso, mutta onko se hullun näköinen kun on vaan se alataso eikä yläkaappeja. Ikkunan takia normaaleja yläkaappeja ei voi laittaa ja ikkunan sivuille jää normaalia pienemmät välit niin korkeakaappikin voisi näyttää hullulta, varsinkin ilman yläkaappeja... Kaikki ideat ja ehdotukset ovat siis enemmän kuin tervetulleita!


Tämä kohdistuikin näköjään pelkästään kodinhoitohuoneeseen vaikka piti käsitellä kaikki mieltäpainavat tilat, mutta taidankin jakaa ne omiin postauksiinsa.