27.2.2015

Matkailu

Mä olen kova reissaaja ja rakastan suunnitella matkoja ja olla tietty reissun päällä. Ajattelin kertoa omia kokemuksia muutamista maista ja kohteista missä olen ollut ja toivon ettei matka kuume kasva liian suureksi näitä läpikäydessä!

Turkki x 2
Alanya & Avsallar

Tällä reissulla juhlittiin kolmet synttärit ja yhdet oli mun 20v synttärit! Parhaat synttärit tähän mennessä. Reissu Avsallarissa on jäänyt mieleen muutenkin kaikin tavoin positiivisena. Ilmat oli loistavat ja asunto mahtava. Ei oltu siis hotellissa, vaan tutun asunnolla. Avsallar on suht pieni paikka Antalyan ja Alanyan puoli välissä. Avsallarissa on ihana pääkatu, jossa on kauppoja ja ravintoloita, hotelleja ei niinkään siellä ole. Jos haluaa tehdä ja mennä paljon matkalla niin en suosittele tätä kaupunkia, koska aina joutuu matkaamaan johonkin suuntaan niin on helpompi heti yöpyä esimerkiksi Alanyassa. Mun makuun Alanya on liian turisteille suunnattu ja joka puolella kuulee suomen kieltä. Mun mielestä kun on ulkomailla on ihanaa kuulla paikallista puhetta, paikallista musiikkia ja nähdä paikallisia ihmisiä. Käytiin me Avsallarrin lomalla pari kertaa Alanyssa ja se oli riittävää. Plussaa myös joka keskiviikkoisesta markkinasta, paljon tuoreita hedelmiä, vaatteita, käsitöitä.
Yhtiön pihalla ja tiloissa oli shakkia, grillikatoksia, kuntosali, keilarata, kampaamo, hieroja, hamam, ravintola, kauppa... Paljon kaikenlaista että siellä sai jo päivän kaksi kulutettua. (Kaikki alla olevat kuvat on Avsallarista).

Asunnon parvekkeelta

Ihana lämpö

Shakkilauta pihalla

Lähdössä syömään

Kaverit

Synttärijuhla hiukset

Synttäreitä juhlimassa, meille kolmelle oli järkätty mahtava ilta ruusuineen!

Kypros
Ayia Napa

Ihana loma, ihana hotelli, ystävälliset ihmiset. Oli kyllä niin rentoutumisloma. Napalla ei ole mitään erityistä nähtävää onhan se tunnettu nuorten bile kaupunkina. Kieltämättä baarit oli aika komiat ja paljon niihin on panostettu ja hyviä sisään heitto tarjouksia oli. Shoppailu mahdollisuudetkin aika huonot. Yhden paidan ja yhdet korkokengät ostin. Se on harvinaista, koska yleensä ostan kaiken mahdollisen, siellä ei yksinkertaisesti ollut muutakun turisti sälää. Vieläkin haaveilen halloum lounza annokseta!

Parvekkeelta näkymät

Maailmanpyörästä

Puistossa

1 litran sex on the beach! Juotiin tuo kyllä kahteen pekkaan..


Kreikka
Rethymnon

Paikka oli todella hyvä ja haluan ehdottomasti mennä uudelleen. Vanha kaupunki oli kaunis ja sekava, paljon ihania pikku putiikkeja ja kahviloita, koin sen romanttisena. Hyvä kohde ehkäpä häämatkalle? Paljon oli nähtävää ja ohjelmaa tarjolla, me ei monessakaan käyty, koska matkaseura oli erinlainen. Yhtenä päivänä käytiin Haniassa, samankaltainen kaupunki - ainoastaan suurempi. Pidin taas pienemmästä ja ei niin turisti rysä Rethymnonista enemmän. Tällä reissulla oltiin lokakuun ensimmäisellä viikolla, ilma ei ollut ihan niin lämmin, mutta sai hyvän rusketuksen silti eikä tarvinnut paleltua. Meressä oli niin isot aallot koko ajan, ettei siellä voinut kun kastella varpaat.


 
Vanha kaupunki


Auringonlasku

Käytiin ajelemassa vuorilla

Seinät kaatuu päälle Haniassa


Puola
Gdansk

Ihana kaupunkiloma. Ei taaskaan oltu hotellissa vaan oltiin tuttavan asunnolla ihan kauppakeskus Madisonin vieressä. Parvekkeelta oli näkymät juurikin madisoniin ja vanhan kaupungin suuntaan. Siellä oli todella edullista, tuli osteltua niin paljon että pidin ostolakkoa Suomessa. Kenkiä, syystakki, paitoja, huiveja, koruja, kynsilakkoja.... Sinne voisin lähteä uudestaan vaikka kesävaate ostoksille! Askelia tuli paljon ja kaupat tuli tutuiksi. Iltaisin nautittiin hyvästä ruuasta, esityksistä ja maailmanpyörästä. 3 päivää 3yötä oli riittävä pituus shoppailu painotteisella reissulla.



Madison parvekkeelta

XL latte niin jaksaa taas shoppailla!

Vanhassa kaupungissa


Venäjä
Viipuri & Muolaa

Lähdettiin reissuun katsomaan pappan kotitaloa Muolaan keskikylällä. Oltiin joka päivä aamusta iltaan menossa. Se oli rankkaa siinä kuumuudessa ja mulla oli silloin korva- ja nielutulehdus paranemis vaiheessa. Kierrettiin lisäksi mm. juoksuhautoja, bunkkereita, sotilashautausmaata. Matka oli silti todella mahtava, sain osteltua myös kaikkea kivaa muistoksi. Ja matka oli siinä määrin erinlainen että oltiin liikkeellä bussilla. Oon tottunut menemään lentämällä ja bussimatka oli aika pitkä Turusta sinne asti. Haluaisin lähteä sinne uudelleen ja mennä vähän pidemmällekkin vaikka Moskovaan.


Taidetta

Bunkkeri

Viipurin linna

Vielä olis esiteltävänä Tunisia, Gran Canaria, Teneriffa ja Viro. Näistä kyseisistä maista mulla ei ole tähän hätään kuvia ja ne ovat vain paperi kuvina joten niitä on vaikeampi kuvata ja liittää tänne. Tunisiasta kuitenkin haluan tehdä esittelyn, koska se on maana ja kulttuurinsa takia kovin erinlainen. 

 Loppuun pakko myöntää että on todella vaikeaa valita muutama kuva matkaa kohden.Tekis mieli lätkästä kaikki alle!

Onko täällä muita innostuneita matkustajia? Kokemuksia olis kiva kuulla!

17.2.2015

Viikolla 7

Viime viikolla kävin pelaamassa sulkapalloa


 Käytiin ikeassa ja ostin peilin minkä ajattelin laittaa pöydälle "tarjottimeksi" kynttilöille


Käytiin kirpparilla, kirjan ja kynttiläkipon hinnaksi tuli vaan 3,75€


Kirpparin jälkeen käytiin syömässä Sloppy Joessa


Kävin kampaajalla hiusten värillä (pelottava tuijotus ilme, hui)


 Lakkasin kynnet


 Tein tuutti laskiaispullia mansikkahillolla ja kermavaahdolla



Vietettiin ystävänpäivää kotona leffan ja juustojen kera, sain myös lahjan mieheltäni ja vanhemmiltani



Juhlittiin myös mun isän synttäreitä!

Oikein ihana viikko takana, toivottavasti tästä tulee yhtä mukava ja auringon täytteinen viikko!

16.2.2015

Kuukausi

Tänään tuli täyteen kuukausi (4vko 3pv) ilman tupakkaa! Mahtavaa. Mä oon niin tyytyväinen itseeni että oon saanu pidettyä tän ja tavallaan aika helpolla. Vaikka näinkin lyhyessä ajassa aika on jo kullannut muistoja.. Edelleen silti ajoittain tekee mieli enemmän ja välillä huomaan ajattelevani tupakkaa enemmän, sitten reippaasti yritän ohjata ajatuksia muuhun. Seuraava "iso" etappi tässä prosesissa on juhlat/alkoholi. Ainakun oon ollu juhlimassa mun on tehnyt enemmän mieli polttaa ja tietty osa kavereista polttaa niin on tullu mentyä aina mukaan kun joku muukin menee.. Nyt innolla odotan koska on kekkerit tms että pääsen näkemään minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia se herättää. Uskon että oon jo aika vahvoilla tässä, mutta en nyt sano mitään varmaksi saatika lupaa mitään, ettei sitten tiputa alas kun lehmän häntä.. Täytynee pyytää joku tukihenkilö mukaan ketä toimii järjen äänenä jos oma alkaa horjua!


Tupakka säästö kupissakin on jo 60€, oikeasti olis varmaan mennyt enemmän, mutta en halunnut liikaa pyöristää ylä kanttiin. Nyt on säästynyt vähän rahaa, voisin väittää että makuaisti on jo parantunut, huomaan sen monien ruokien/makujen kohdalla, en kaikkien kuitenkaan. Ylämäet poljetaan reippaammin kun saa happea paremmin. Listaa voisi jatkaa vielä, mutta en ole ihan varma onko osa vaan toive ajattelua vai onko kuukaudessa tapahtunut oikeasti mun mielestä huikeita muutoksia!

Nyt mietinkin että koska voin sanoa mä oon lopettanut, oon päässy eroon tupakasta.. Voinko heti, puolenvuoden päästä, vuoden? Vai vasta silloin kun ei ajattele koko tupakkaa säännöllisesti tai ainakaan päivittäin? Voiko koskaan? Ehkä se selviää ajan kanssa ja voi sitä retkahtaa vaikka olis polttamatta kymmenenkin vuotta välissä. Nyt oon ainakin tyytyväinen tästä kuukaudesta, mikä on jo hyvä alku!

Parin viikon takaiset lakkaukset

Palataan aiheeseen 2kk päivänä!

10.2.2015

Kynsitarvikkeita

Nyt on tullu loputkin kynsijutut mistä kerroin täällä ja tuolla on ne aikaisemmin tulleet tuotteet. Nyt on siis hyvä hetki esitellä kaikki kerralla. Tein ensimmäiset kynnet itselleni ja en huomannut  ainakaa että mitään oleellista puuttuisi tai ainakaan mä en jäänyt kaipaamaan enään yhtikäs mitään. Tein niin perus lakkauksen kun olla ja voi ja harmistuin kun vaaleanpunainen oli tosi haaleetaa, laitoin sitä 3x ja silti tosi heikko väri.

Geelilakat
1-vaiheen geeli, molemmat on samaa tuotetta

Mukavuuksia

Viiloja, sapluunoja, cleanseria

Koristeet ja pinsetit




Lakan muotoiluun
Uv-uuni

Tämä geelilakka "harrastus" sai alkunsa siitäkun sain uunin ja geelilakat mieheltäni joululahjaksi, oon aiemmin tehnyt vaan normi lakoilla ja menettänyt hermot lakan kuivumisajan kanssa.. Pidennyksiä en voi laittaa tai voin, mutta se tekee työni hankalammaksi. Oma kynsi on siinä parempi ja ei tarvitse pelätä särkymistä tai halkeamia. Ja omalla kynnellä saa paremman otteen, kesälomalla olen aina ottanut liikkeessä geelikynnet pidennyksillä ja kokeillut pari päivää töissä niillä ennenkuin olen mennyt poistattamaan ne. Ehkä siihenkin tottuisi, mutta en ole vain päättänyt totutella.

Lopputulos

 Kunhan saan kunnon tuntuman geelillä tekoon ja testattua kaikki lakat niin alan pikku hiljaa kokeilemaan "haastavampia" lakkauksia. Ensin testaan kauan tämä lakka pysyy siistinä, ettei lohkeile yms normaali käytössä ja pysyykö timantit hyvin! Toivotaan parasta.

8.2.2015

Suklaamousse

Lauantaina innostuin taas hääräämään keittiössä. Tein suklaamoussea, siitä tuli oikein hyvää jokseenkin aika makea tai sitten mun annoskoko oli yksinkertasesti liian suuri. Pääruuaksi tein jauheliha-fetajuustopastaa. Sitten suoraan reseptiin!

Suklaa ja voi menossa sulatukseen

Kermavaahto, valkuaisvaahto ja sula suklaa

Kaikki yhdisteltynä

Valmis!
Tosta lasista olis riittäny puolet yhteen kertaan. Ens kerralla laitan pienempiin laseihin ja kokeilen kerros moussea eli puolet valkosuklaasta. Koristeeksi raastoin hieman suklaata ja tuoreita mansikoita. Moussen tekemiseen meni n. 25min + 30min jähmettymiseen jääkaapissa.

6–8 annosta

200 g tummaa suklaata
50 g voita
2 kananmunaa
ripaus suolaa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

1. Sulata suklaa ja voi.
2. Erottele kananmunan valkuaiset puhtaaseen kulhoon ja keltuaiset vaikka lasiin. Kun suklaasula on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, vatkaa keltuaiset reippaasti seokseen. Lisää ripaus suolaa.
3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää loppuvaiheessa sokeri. Vatkaa valkuaisvaahto paksuksi ja kiiltäväksi. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi.
4. Sekoita valkuais- ja kermavaahto suklaaseokseen nuolijalla laitoja myöten nostellen.
5. Jaa mousse laseihin tai jälkiruokamaljoihin ja nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 30 minuutiksi.

1.2.2015

Vklp

Perjantaina oltiin vaan kotona raskaan työviikon jälkeen ja olin innoissani siitä että tuli täyteen 2 viikkoa ilman tupakkaa! Jos rehellisiä ollaan en olis uskonu että pystyn, koska alussa omaa tahtoa ei ollut. En olis päässy tähän asti ellei mulla olis ollu nii montaa tukijaa ja tsempparia, ne sai mut jaksamaan. Tää lopetus prosessi ei suinkaan oo vielä ohi, että vois huokasta helpotuksesta, mutta pari viikkoa on mulle jo hyvä etappi! Varmasti pahimmat tulee olemaan juhlat yms. Ajattelinkin testata että juon kotona muutaman siiderin ja kokeilen alkaako tehdä mieli enemmän, kotona se on helpompi olla menemättä, luulisin.

Lauantaina mentiin kaupoille, syömään ja leffaan katsomaan viikossa aikuiseksi. Se oli ihan ok, mutta odotin enemmän jotain muuta. Päivällä napsattiin kuvia päivän asusta ja uudesta takista minkä kanssa en lähtenyt liikenteeseen, se on enemmänkin kevät/syksy takki.








Leikkaus haavakin on alkanut kiusaamaan, kolme päivää meni ilman särkylääkettä, mutta eilen ja tänään on tarvinnut taas ottaa.. Nyt yritän keksiä tälle päivälle jotain ohjelmaa tai edes kyläilyä!

Oikein hyvää alkanutta helmikuuta kaikille!