21.4.2016

Päivä Tukholmassa

Oltiin viikonloppuna serkkuni kanssa päivä Tukholmassa risteilyllä Turusta, Vikingillä. Meno matka meni hyvin ja oltiin pirteinä aikaisin lauantai aamuna hereillä. Satamasta lähdettiin kävellen keskustan suuntaan ja päätettiin että mennään ensimmäiseen kuppilaan aamupalalle. Vastaan tuli hotellin kahvila/ravintola ja mentiin sinne brunssille. Syötiin rauhassa yli tunti ja haettiin monesti lisää niitä lukuisia herkkuja.



Aamupalan jälkeen jatkettiin matkaa vanhankaupungin läpi keskustaan ja katseltiin arkkitehtuuria. Aamun ajoitus meni hyvin, koska kun saavuttiin River Islandille niin myyjät avasivat juuri ovia asiakkaille. Ostoksia ei paljon kertynyt, ostin River Islandilta mekon ja H&M:ltä paidan.
Iltapäivällä lounastettiin hienosti mäkkärillä ja illemmalla vielä käytiin kahvittelemassa Södermalmilla. Sieltä sitten pikku hiljaa lähdettiin kävelemään satamaan päin.


Kermavaahtokaakaon juonti ei sujunut niinkuin piti..

Paluu laivalta ostin Essien kynsilakkoja ja vähän karkkia tuliaisiksi. Reissu meni omasta mielestäni hyvin ja Tukholma vaikutti kivalta kaupungilta. Menen varmasti uudestaankin.
Mun isä haki meidät aamulla satamasta ja äiti oli tehnyt meille matkaajille brunssin! Oli niin luksusta saada molempina aamuina kattava aamiainen valmiina! Ainiin tällä reissulla latasin myös snapchatin! ;)

10.4.2016

Rakkaudesta trenssiin

Lauantaina olo oli jo aika hyvä, joten päätin laittaa sen kunniaksi oikein huulipunaa ja uudet vaatteet päälle, luukun ottamatta farkkuja ja kenkiä. Olen pitkään kuolastanut pitkää trenssiä, mutta ne eivät ole sopineet ollenkaan pituuteni takia, trenssit mielestäni korosti lyhyyttäni. Kunnes ginassa käydessäni näin tämän lyhyen mallin ja päätin kokeilla, vaikka olin aika skeptinen, mutta tadaa se sopikin oikein hyvin! Näin ollen pitkän haaveilun jälkeen sainkin trenssin!


Viikko sitten lauantaina värjättiin mun hiukset, koska olin puolitoista vuotta punapää ja halusin jo vähän muutosta, joten päätettiin tehdä liukuvärjäys ruskeasta punaiseen. Näissä kuvissa näyttää vähän oudolta, koska hiukset on osittain kiinni ja tuo valo saa punaisen näyttämään paljon kirkkaammalta kuin oikeasti onkaan. Täytyy pian värjätä uudelleen, koska ruskeasta alkaa jo kuultamaan punainen läpi.


7.4.2016

Dots

Sain kaveriksi aina niin ihanan kevät flunssan, huoh. Alkaa olemaan jo voiton puolella, mutta viikonloppu menee silti levätessä. Juuri ennen flunssan alkua ehdin lakata kynnet itselleni uudella tavalla ja nyt esittelen lopputuloksen. Kuvia ottaessa lakat oli jo ehtineet kulua paikka paikoin pari päivää, joten tulos ei näissä näytä samalta, kun oli laitto hetkellä.



4.4.2016

Suklaakakku

Sain tämän hyvän suklaakakun ohjeen koulukaveriltani ja päätin heti kokeilla. Kakku oli todella helppo ja nopea tehdä ja ainekset löytyy aina kaapista, paitsi tuota suklaalevyä meiltä ei löydy. Kauppareissun jälkeen harmittelin kun en ostanut esimerkiksi myös valkosuklaata, olisi ollut kivan näköisiä jos olisi ollut myös valkosuklaalla kuorrutettuja muffineita. 
Alkuperäisessä ohjeessa muuten lukee, että laita kakkuvuokaan, mutta itselleni muffinivuoat ovat kätevämpiä ja siksi tämän nimi on "suklaakakku", eikä suklaamuffinit.



Ainekset:

3dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
1tl vaniliasokeria
2 munaa
150g sulatettua voita
1,5dl kiehuvaa vettä
Fazerin sininen suklaalevy

1. Yhdistä kuivat aineet keskenään
2. Riko munat kuivien aineiden joukkoon
3. Sulata voi mikrossa ja lisää taikinan joukkoon
4. Kiehauta vesi mikrossa ja lisää viimeisenä joukkoon
5. Laita taikina joko kakkuvuokaan tai muffinivuokiin
5. Paista uunissa 200°C noin 40min
6. Kun otat muffinit uunista laita heti jokaiseen yksi suklaapala päälle ja levitä lusikalla tasaisesti. 
7. Koristele nomparelleilla tai suklaarouheella. 

HUOM! Taikina on valmiina todella vetelää, älä pelästy, sen kuuluu olla! Itse laitoin täytteen vuokiin kastikekauhalla, koska en uskaltanut suoraan kaataa kulhosta.

2.4.2016

Kiirettä on pitänyt

On vierähtänyt paljon aikaa sitten viime kirjoituksen, mutta siihen on syynsä. Nimittäin mun yksi läheisimmistä ihmisistä on sairastunut ja ei tiedä yhtään mitä tuleman pitää. Olen ollut todella murheissani ja vieraillut hänen luonaan päivittäin ja koittanut samalla hoitaa muut velvollisuudet, kuten työt ja kotityöt.

Murheen keskellä on myös tapahtunut kivoja juttuja mitkä on saanut ajatukset välillä muualle, me kirjoitimme kauppakirjat ja nyt olen onnellinen talon omistaja yhdessä mieheni kanssa. Remontin pitäisi alkaa ensi kuussa ja ikkunat on jo tilattu, eli ikkunoista homma lähtee käyntiin! Olen myös ollut pari kertaa kaupoilla noin terapia mielessä, ja olenkin löytänyt kivoja juttuja. Rehellisesti sanottuna alkaa vaatehuone ja kaapit jo pursua ja iso läjä vaatteita on vielä ostoskassissa, eli ei lisää vaatteita tähän osoitteeseen! Ellei todella hyvää syytä löydy, miksi joku pitäisi ostaa.

Pääsiäinen tuli hyvään saumaan kun sai rauhassa levätä ja kerätä omia ajatuksia ja mulla kävi ensimmäiset virpojat kun olen asunut omillani! Olin ihan häkeltynyt ja hymyilin vain kun he virpoivat. Olin muutenkin hyvin valmistautunut kun suklaatkin vein valmiiksi eteiseen, jotta ehdin nopeasti avaamaan. Sain heiltä hienon ja paljosti koristellun oksan!

Palailen seuraavaksi hyvän ja helpon suklaakakun ohjeen kanssa!