5.1.2020

Jasmiina Hoo 5-vuotta - vuosikatsaus

Paljon onnea 5-vuotiaalle blogilleni! Tämä vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut. Kuluneen vuoden ja blogisynttärin kunniaksi on taas aika tehdä vuosikatsaus viime vuodesta. Käyn vuoden tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös kursivoituina tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte vielä käydä lukemassa.

Sivun katseluja on koko historiassa tällä hetkellä 78 648.

Vuonna 2019 julkaisin yhteensä 82 postausta, eli saman verran kuin ensimmäisenä blogivuonna. Paras blogi kuukausi oli heinäkuu, jolloin julkaisin 12 postausta ja huonoimmat kuukaudet oli maalis- ja syyskuu jolloin julkaisin vain kolme postausta kuussa. Syksyllä tuntui, että olen ollut koko vuoden todella passiivinen blogin suhteen, mutta en sitten kuitenkaan ole ollut, koska postauksia oli tänä vuonna kuitenkin 24 enemmän kuin viime vuonna.

Top 3 katsotuimmat postaukseni koko viideltä vuodelta on:

1. Synnytyskertomus
2. HÄÄT: Hääohjelma
3. Joulupallokranssi

Top 3 katsotuimmat postaukseni vuodelta 2019 on:

1. Kinder-kääretorttu
2. Vuosi lasketusta-ajasta
3. "Unikoulu"

TAMMIKUU



Aloitin blogivuoden tuttuun tapaan vuoden 2018 vuosikatsauksella ja sen jälkeen esittelin vihdoin Felixin vauvakuvat. Kerroin Felixin ruokailuista, millainen hän oli 9kk iässä ja tammikuussa aloitettiin vihdoin "unikoulu". Tammikuussa nautittiin paljosta lumesta mm. pulkkaillen ja pidin myös tarot kotikutsut.

HELMIKUU



Alkukuusta mulle iski ruoanlaitto vimma, tein mm. kaalilaatikkoa ensimmäistä kertaa, täytekakun pohjaa myöden isäni 63-vuotis päiville ja sadonkorjuu rieskoja. Felix täytti tässä kuussa 10 kuukautta ja oltiin saatu tässä kohtaa nauttia täysistä yöunista jo kuukauden ajan!

 MAALISKUU


Tämä kuukausi oli hiljainen blogin kannalta, koska olin kipeänä pari kertaa, katsoin todella paljon ohjelmia ja me ulkoiltiin paljon, koska lumi. Näistä kerroin täällä. Maaliskuussa jatkui mun ruoanlaitto/leipomis vimma ja tein ainakin mustikkawienereitä. Kerroin Felixin 11kk kuulumiset. Felix oli kunnon tanssija tähän aikaan ja hänen lemppareita oli JVG:n kaikki biisitja Kalinka, hän oppi myös kiipeämään sohvapöydälle.

HUHTIKUU


Huhtikuussa kiinnitin enemmän huomiota omiin ihonhoitotuotteisiin ja pohdin 9.4. sitä miltä tuntui kun lasketusta ajasta oli tasan vuosi. Mulla oli ranne myös todella kipeä muistaakseni 2-3viikkoa, se oli kamalaa aikaa kun tavallaan oli vain yksikätinen. Onneksi se ei ole uusitunut (kop,kop). Vihdoin 20.4. Felix täytti vuoden! Pidettiin juhlat samana päivänä täällä kotona. Pääsiäinen osui samaan viikonloppuun, joten synttäreiden teemana oli pääsiäinen. Kylvin ensimmäistä kertaa aikuisiällä ohraruohoa ja ne onnistui hyvin. Tässä kuussa jaoin juhlien tarjottavista kinder-kääretortun ja appelsiinisten kuppikakkujen ohjeet.

TOUKOKUU


Leivoin Jonin syntymäpäiville porkkana-juustokakun ja kävimme tivolissa,tällä kertaa laitteisiin pääsin vain minä. Toukokuussa vietettiin äitienpäivää, päivää varten leivoin herkullisen appelsiinijuustokakun ja jaoin ajatuksiani äideistä. Kuvasin varmaan vuoden ainoan asukuvan ja esittelin heittämällä mun parhaimman kenkäostoksen, Vanssit on kovassa käytössä ja ihan parhaat! Toukokuussa jouduin myös stressaamaan oman terveyteni puolesta sillä Joni huomasi silmieni kellertävän, minkä takia hakeuduin lääkäriin. Tämän terveyshuolen innoittamana uskalsin vihdoin leikata lyhyet hiukset! Leikkasin myöhemmin vieläkin lyhyemmäksi kuin tuolla ensimmäisellä kerralla.

KESÄKUU



Kesäkuussa meidän pihaprojekti oli jo hyvällä mallilla. Tästä tulikin mieleen etten ole esitellyt mihin asti syksyllä päästiin?! Suunnittelin ja kerroin jo miltä meidän syksy tulee näyttämään ja me vietettiin jo toista hääpäivää! Hääpäivän kunniaksi kävimme vain kahdestaan ravintolassa syömässä. Kesäkuussa sain osallistua ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin omiin polttareihin! Oli todella kivaa, toivottavasti pääsen joskus toistekkin osallistumaan polttareihin. Juhannusta vietettiin rennosti mun vanhempien mökillä ja seuraavana viikonloppuna menin kahden ystäväni kanssa JVG:n keikalle mikä oli Naantalin Kaivohuoneella. Tämä ilta oli niin ihana ja JVG oli ihan paras! Kohonnutta bilirubiinia tutkittiin edelleen, mutta loppukuusta sain diagnoosiksi Gilbertin oireyhtymän.

HEINÄKUU


Kerroin miten imetyksen lopetus sujui. Lopetin imetyksen heti huhtikuussa kun Felix oli vuoden ja yhden päivän. Suursiivous kotona jatkui ja pohdin mitä teen turhille vaatteille. Sain taas perinteisen mansikkakakun nimppareiden kunniaksi ja olin todella tehokas siivoamaan ja tekemään kaikkea. Jaoin muutaman kuvan meidän huhtikuiselta 1v kuvauksista ja osallistuin viikko mun kanssa -haasteeseen Instagramissa, mutta jaoin sen myös tänne. En viitsi kaikkia linkkailla tähän, mutta heinäkuulta 2019 löytyy kaikki päivät.

ELOKUU


Heinäkuun lopulla mentiin Petäjävedelle ystävämme 40-vuotis syntymäpäiville. Tämä oli ensimmäinen yö erossa Felixistä, mun vanhemmat tulivat hoitamaan häntä tänne meille. Synttäreiden jälkeen ajoimme Tuurin kautta kotiin. Reissulla alkoi kolmas viisaudenhammas vaivaamaan ja heti seuraavalla viikolla se poistettiin. Elokuussa vietimme appiukkoni heinäkuisia 60v juhlia ja kävin mun vanhempien kanssa katsomassa vanhaa Turkua simulaattorissa ja samalla pyörähdettiin tuhannetta kertaa Turun Linnassa. Kerroin miltä tuntuu olla vauhdikkaan taaperon äiti ja jaoin omat vauvan vaatevinkit. Aloitimme elokuussa päiväkotiin tutustumisen ja meillä oli Felixin ensimmäinen hammaslääkäri.

SYYSKUU


Syyskuun toinen päivä palasin töihin ja Felix aloitti kokopäiväisenä päiväkodissa. Kerroin vielä lisää miten meidän päiväkotiin tutustuminen sujui. Koin töihin paluun piristävänä, ja pian täytinkin jo 26-vuotta. Synttäreitä en viettänyt juuri mitenkään, mutta leivoin silti kuppikakkuja. Syyskuussa oli lisää muutoksia sillä vaihdoin takaisin mun entiseen työpaikkaan jota en ole katunut hetkeäkään.

LOKAKUU


Lokakuussa me oltiin kaikki jäätävässä sairastelukierteessä vuoron perään. Felix oli päiväkodin aloitukseen asti ollut käytännössä täysin terve, mutta nyt hän sairasti ainakin pari kertaa korvatulehduksen, silmätulehduksen, adenoviruksen ja mitäköhän vielä? Tämän sairastelun takia en tännekkään jaksanut juuri mitään päivitellä.

MARRASKUU 


Marraskuussa mun äiti kampaajana leikkasi Felixin hiukset ensimmäistä kertaa. Hänestä tuli heti isomman pojan näköinen. Vietimme isänpäivää, Felix oli tehnyt Jonille hienon kortin ja avaimen päiväkodissa lahjaksi. Itse leivoin päivää varten geishajuustokakun. Annoin Jonille isänpäivälahjaksi "Hulvattomuuksia horisontissa" joulukalenterin. Marraskuun lopulla oli työpaikan pikkujoulut ja ystäväni lapsen 2 vuotis syntymäpäivät.

JOULUKUU 


Joulukuussa vietimme pikkujouluja Jonin tädin luona jouluruokaa syöden. Leivoin sinne piparijuustokakun, jonka leivoin myös jouluksi. Kävin toistamiseen JVG:n keikalla, tällä kertaa keikka oli Logomossa. Sitä ennen käytiin syömässä Pincho Nationissa. Testasin piparitorttuja ja kerroin tuttuun tapaa omat ja Felixin joululahjatoiveet. Joulua vietimme mun vanhempien luona, ja tapanina oltiin Jonin isän luona. Saatiin ihania lahjoja jotka esittelin täällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti