26.12.2019

Meidän joulu 2019

Meidän joulu meni rennosti ja nopeasti. Meille ei tullut vielä tänä vuonna joulupukkia kun Felix on siihen vielä niin pieni, joten avattiin kotona muutama paketti heti aamulla. Aamupalan jälkeen lähdimme heti mun vanhempien luokse jossa vietettiin koko päivä. Joni tuli myös syömään meidän kanssa. Ruoka oli hyvää kuten aina, ja kunnon ähky tuli tänäkin vuonna. Ruuan jälkeen avattiin lahjoja. Felix jakoi hienosti lahjoja, vaikkakin vähän väärille henkilöille ja välillä hän haki viemiään lahjoja takaisin itselleen. Saattoi hän myös availla vahingossa muidenkin lahjoja. Lahjojen availun jälkeen kahviteltiin ja herkuteltiin mun tekemällä piparijuustokakkulla. Lähdimme kahvin jälkeen noin kuuden aikoihin jo kotiin rauhottumaan yötä varten.


Joulupäivänä mentiin vasta päiväunien jälkeen mun vanhempien luokse, oltiin aamupäivä ihan vain kotona keskenämme ja leikimme uusilla leluilla. Söin taas itseni ihan ähkyyn ja tuntui että nukahdan pystyyn! Joulupäivänä Felixiä kiinnosti joulukuusi ja sen pallot enemmän, jouluaattona hän antoi kuusen olla yllättävän hyvin rauhassa. Välillä hän meni tönimään palloja niin, että ne "vahingossa" tippui ja kerran hän ehti konttaamaan kuusen alta. Häntä ei häirinnyt vaikka kuusi vähän pisteli. Lähdettiin taas kuuden maissa kun Felix alkoi vilkuttamaan ja toi minulle hänen hattunsa merkiksi että lähdetään. Olin jo hetken aikaa puhunut lähdöstä, eli varmaan ymmärsi puheeni ja alkoi sen mukaan toimia.

Löysin tämän paidan Felixille sattumalta, onneksi, koska oli kiva samistella kolmessa sukupolvessa!

Tapaninpäivänä aamupäivä oltiin taas kotona ja päiväunien jälkeen mentiin Jonin isän luokse joulupäivälliselle jonne tuli myös mun vanhemmat. Oli hyvää jouluruokaa, mutta yhtäkkiä tuli joku stoppi syömiselle vaikka en ihan älyttömästi ruokaa ottanutkaan. En pystynyt ottamaan edes herkullisen näköistä jälkiruokaa kun oli niin täysi olo. Felix söi taas reippaasti kaikkia laatikoita ja kaikkea mitä hänelle annettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti