17.4.2022

Pääsiäismuna juustokakut

Näin tiktokissa helpon pääsiäismuna juustokakun ohjeen ja halusin tehdä tätä meille heti pääsiäisherkuksi. Ohjeen hankalin osuus on ehdottomasti suklaamunien halkaisu! Ei mennyt kovin hyvin tällä kertaa, joten sain vain kolme hyvää puolikasta. Olisi munia ollut enemmän, mutta en viitsinyt tuhlata niitä enempää tähän, joten tein lopuista annokset laseihin. Oikeastaan itse pidin enemmän lasissa olevasta, koska se ei ollut niin äklön makea kun laitoin pohjalle vain vähän suklaata. Suklaamunan puolikas teki annoksesta todella makean ja en meinannut maistaa täytettä ollenkaan kun suklaa oli niin hallitseva. Kutsuttiin mun vanhemmat myös herkuttelemaan lauantaina, koska näitä olisi ollut liiaksi meille kolmelle, koska Alex ei ole päässyt vielä maistelemaan herkkuja.

Käytin muistaakseni ensimmäistä kertaa mascarponea ja alkuun se maistui mielestäni oudolle ja luulin etten pidä siitä. Kuitenkin kun maistoin valmista juustokakkua niin maku olikin todella hyvä. Tein myös ensimmäistä kertaa siirappia ja se oli kyllä helppoa. Oli hyvä testata itselle kahta uutta juttua näin rentoon leivontaan perheelle.
 

 POHJA
2-4 (à 60g) suklaamunaa  
3 digestiveä

TÄYTE
250g mascarponea
2dl vispikermaa
2rkl tomusokeria
vaniljasokeria tai -uutetta

APPELSIINISIIRAPPI
1dl appelsiinimehua
0,75dl sokeria

1. Halkaise suklaamunat. Murskaa digestivet ja laita suklaamunan puolikkaiden pohjalle. 
2. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja sitten vatkaa mascarpone joukkoon. Sokerit viimeiseksi.
3. Laita täytettä suklaamunan puolikkaat täyteen ja vähintään tunniksi jääkaappiin. 
4. Laita kattilaan appelsiinimehu ja sokeri. Keitä noin 10-15min. Anna jäähtyä ennen suklaamunien päälle laittoa.
5. Kun siirappi on hieman jäähtynyt laita lusikalla varovasti täytteen päälle ja lopuksi koristeet. Itse käytin m&m karkkeja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti