22.12.2021

Joulun odotus

Felix on joululomalla päiväkodista ainakin tämän ja ensi viikon, joten ollaan laitettu loput joulujutut esille ja tehty jouluisia juttuja. Lauantaina koristelimme joulukuusen, Felix alhaalta ja minä ylhäältä. Jätän hänen laittamat pallot siihen mihin hän on ne laittanut enkä käy siirtelemässä palloja illan tullen omasta mielestäni parempiin paikkoihin. Sitten hän sai ensimmäistä kertaa koristella piparitalon, tästä tulee meidän uusi joulunajan perinne. Sunnuntaina Joni ja Felix kävi päiväkodin lähimetsässä heijastinradalla missä oli seitsemän tonttutehtävää, joidenkin lasten vanhemmat oli tämän järjestäneet. Todella kiva että järjestivät, koska se oli pojan mieleen.  
 
 
 
Kuitenkin kaiken kivan puuhastelun keskellä Felix oksensi sunnuntai-iltana sänkyyn kun oli jo nukkunut pari tuntia. Hänen super iso pehmolelu Simo sai myös osansa oksennuksesta, joten se oli heitettävä pois, koska ei sellaista saa kunnolla putsattua. Felix aamuyöstä heräsi kyselemään missä Simo on kun on tottunut sen kanssa nukkumaan helmikuusta saakka vaikka Simo veikin puolet sängystä. Onneksi mun vanhemmat olivat menossa maanantaina kauppaan niin pyysin heitä katsomaan josko siellä olisi isoja pehmoleluja ja mun äiti lähetti kuvia vaihtoehdoista ja Felix valitsi uudeksi pehmoksi tietysti dinosauruksen joka nimettiin Tapsaksi. Olen viimeisen kuukauden pelännyt vatsatautia/noroa mitä on paljon liikkeellä ja olin varma, että tämä on nyt sitä, mutta ihme kumma oksennus oli kertaluontoinen, onneksi (kopkopkop). Eikä ainakaan vielä kukaan muu meistä ole alkanut oireilemaan ja toivottavasti ei alakkaan! 

Viime viikonloppuna söimme hieman supistetulla valikoimalla jouluruokaa ja oli kyllä todella hyvää. Joni osti syksyllä savustimen ja hän on nyt innostunut sen käytöstä ja savusti meille parin kilon kinkun. Jääkaapissa odottaa vielä yksi kinkku savustamista ja Joni lupautui savustamaan jouluksi myös kalat.

Lämpimänä ruokana oli lanttulaatikkoa, perunoita ja ruskeaa kastiketta.

Mukavaa joulun aikaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti