5.2.2021

Parhaat ja pehmeimmät suklaamuffinssit

Vein viimeisen työpäivän kunniaksi työkavereille leivonnaisia kuten tapoihin kuuluu. Aloitin hyvissä ajoin miettiä mitä haluaisin viedä ja löysinkin Annin Uunissa -blogista useampia hyviä vaihtoehtoja. Päädyin tekemään suklaamuffinsseja, koska tiedän muutaman työkaverin pitävän erityisesti suklaaherkuista. Tykkään muutenkin tehdä muffinsseja, koska ne on helppoja ja niistä saa helposti näyttäviä, mutta en ole vieläkään löytänyt oikeasti hyvää ohjetta. Olen kokeillut lukuisia eri ohjeita ja silti ne on aina kovia/kiinteitä, mauttomia.. Anni blogissaan kirjoitti, että muffinit täytyy ehdottomasti paistaa muffinipellillä, koska eihän kakkupohjaakaan tehdä ilman kakkuvuokaa, joten klikkasin heti muffinipellin kauppassin ostoskoriin. En tiedä johtuiko pellistä vai mistä, mutta näistä tuli oikeasti hyviä ja sellaisia kun olen aina tavoitellut! Ihanan meheviä ja "kosteita"! Vihdoin ja viimein löysin ohjeen mitä voin ilomielin käyttää uudestaan. Seuraavaksi ajattelin kokeilla tehdä ei suklaisena eli jättää kaakaojauheen pois ja korvata tumman suklaan esim. valkosuklaalla. Iso suositus tälle reseptille ja muffinipellille! 


TAIKINA
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria 
0,5 rkl leivinjauhoa
ripaus suolaa 
100g voita 
1,5dl maustamatonta jogurttia
2 munaa 
2 dl (n. 120g) rouhittua suklaata  
 
PÄÄLLINEN
2 dl kermaa 
200g valion maustettua rahkaa tai tuorejuustoa. 

1. Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. 
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. 
3. Sekoita sulatettu ja jäähdytetty voi, jogurtti ja munat keskenään toisessa kulhossa. 
4. Yhdistä voimunaseon ja jauhoseos. Itse laitoin jauhoseoksen siivilän läpi voimunaseokseen. 
5. Sekoita taikina tasaiseksi kuitenkaan vatkaamatta sitä. 
6. Kääntele lopuksi suklaarouhe taikinaan nuolijalla. 
7. Asettele paperiset muffinivuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin. Muista jättää kohoamisvaraa!
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. 
9. Nosta hieman jäähtyneet muffinssin ritilälle jäähtymään.  

PS. Tästä tulee 12kpl muffineja, punnitsin jokaiseen n. 70g taikinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti