26 vuotta

Täytin tänään 26 vuotta ja mun äiti 57 vuotta. Toivoin viime vuonna synttäri laivareissulla, että tulevasta vuodesta tulisi edes puoliksi niin ihana kuin edellinen oli ollut, ja ihana vuosi me ollaan tosiaan saatu. Ollaan saatu kokea suuria onnen hetkiä, ja arki on toiminut. Toisaalta kulunut vuosi näiden synttäreiden välissä on ollut ehkä erinlaisin ikinä. 

Tämä vuosi on ollut tosi opettava mulle kokonaisuudessaan. Ollaan puhallettu perheenä täysillä yhteen hiileen, ja saatu paljon aikaan. Olen myös toisinaan osannut ottaa iisisti ja irtautua kiireestä ja kiireen tunteesta. Vaikka olisi paljon tekemistä, ei tarvitse tuntua kiireiseltä, kun keskittyy täysillä just siihen mitä on tekemässä, eikä aina mieti seuraavaa asiaa. Läsnäolo on kaikkein tärkeintä.

Tuntuu, että ajankulun huomaa vain lapsista, enkä huomaa itsestäni uusia ikävuosia. Tämän vuoden aikana kuitenkin tuntuu, että olen vanhentunut, ehkä ne kaikki aiemmat vuodet kerralla, joita en ennen huomannut. Olen jostain syystä aina ajatuksissani parikymppinen, jotenkin olen jämähtänyt siihen ikään. Kuitenkin nyt mä uskallan sanoa ääneen olevani aikuinen. Nuori aikuinen, mutta aikuinen. Joskus aiemmin kun olen pohtinut ikää ja aikuisuutta, olen saanut sellaisiakin kommentteja, että ei mun ikäiset tiedä aikuisuudesta vielä mitään. Varmasti itsekin ajattelen joskus nelikymppisenä, että kylläpä silloin 26-vuotiaana tiesin vähän. Mutta just nyt mulla on oikeus ajatella, että tiedän ihan tarpeeksi ikääni nähden, enkä ole enää teini.