26.9.2019

Syntymäpäivä 22.9.

Mun synttäripäivä alkoi samanlaisesti kuin kaikki muutkin päivät, tai no ei ihan, koska olin flunssassa, joten olo oli todella tukkoinen. Joni teki mulle aamupalaa samalla kun mä syötin Felixille aamupuuroa. Sain Jonilta lahjaksi Niken tanjunit, mutta ne oli yhden koon liian pienet, koska ne koot menee hassusti puolikkaissa. Joni alkoi sitten katsomaan miten vaihto onnistuu, mutta kaikkialla oli juuri mun koko loppu. Mutta, enköhän mä viel oikean kokoiset Niket saa.


Aloin leipomaan synttärivieraille kuppikakkuja, joita vein myös maanantaina töihin. Oli virhe tehdä tupla-annos, koska sitä taikinaa oli valtavasti. Oli pakko laittaa lopputaikina vaan piirakkavuokaan, koska en jaksanut enää laittaa niitä pieniin muffinivuokiin. Tein kuppikakkujen taikinan samalla ohjeella kuin keväällä Felixin synttäreille. Kuorrute oli muuten sama, paitsi appelsiini tuorejuuston tilalla käytin vadelma tuorejuustoa ja värjäsin keltasen sijaan punaisella. Kummatkin kuorrutteet oli hyviä, enkä osaa oikein päättää kumpi on mun mielestä parempi.

Jonin isä tuli aamupäivällä auttamaan terassin portaiden teossa ja toi samalla mulle lahjan. Hän toi hienon kukkakimpun, erin makuisia kismettejä ja arpoja. Felixin päikärien jälkeen mun vanhemmat ja veli tuli kylään. Vietettiin samalla tietty äitin synttäreitä jotka oli samana päivänä. Sain heiltä ulkolyhdyn, ulkokynttilän lyhtyyn ja kukan ovenpieleen. Viime vuonna vietettiin mun synttäreitä piknik-päiväristeilyllä ja nyt rennosti kotona puolikuntoisena.


EDIT. Niket vaihtui Guessin mustaan pikkulaukkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti