20.2.2019

Felix 10kk

Vauvamme täytti pyöreitä eli on siis jo 10 kuukautta vanha! Ja sen kunniaksi hän sai maistaa tänään ensimmäistä kertaa raejuustoa. No mutta, mitäs hänelle sitten kuuluu? No hyvää tietenkin. Hän on iloinen oma itsensä, eikä turhia kiukuttele, tai no kun ollaan kaupassa niin rattaissa hän huutaa melko kovaa, se ei ole ilon tai surun huutoa, vaan ihan vaan huutoa.. Felix ei ole vielä ottanut askelia ilman tukea, mutta reippaasti hän lähtee työntämään syöttötuolia ja lelukoria, taaperokärry ei vielä kelpaa. Hän tykkää myös, kun häntä "kävellyttää" pitäen hänen käsistään kiinni. Eli vauhtia täältä ei puutu!

Felix on todella rohkea tapaus, hän lähtee yksin seikkailemaan ja menee kotona pimeisiinkin huoneisiin yksin ja jos mennään johonkin uuteen paikkaan niin hän lähtee heti tutkimaan paikkoja eikä esim. arkaile äidin sylissä. Ja Vauhtiveikolla on edelleen nuo kaksi alahammasta, eikä lisää ole vielä näkyvissä. Vaatteissa käytämme vielä 74 kokoa.

Hän edelleen nukkuu täysiä noin 10h yöunia heräämättä ja nukahtaa illalla itsekseen. Minä ja Felix molemmat saatiin viime lauantaina flunssa, mutta sekään ei ole häirinnyt yöunia, tai on hän muutamia kertoja herännyt ölisemään, mutta on pian taas nukahtanut itsekseen. Felixillä vuotaa onneksi vaan nenä, eikä tälläkään kertaa tullut sen enempää. Päiväunet hän nukkuu edelleen ulkona rattaissa, aamupäivällä 2h ja iltapäivällä 1h. Päiväunillekkin hän nukahtaa nykyään itsekseen, eikä rattaita tarvitse hytkyttää tms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti