Lauantaina juhlimme lähimpien sukulaisten kesken
poikien nimppareita ja mun tulevia synttäreitä. Tarjolla oli tacopiirakkaa, kinkkupizzaa, karjalanpiirakoita munavoilla, täytekakku ja
keksejä. Kävi ensimmäisen kerran niin, että unohdin
ottaa kuvan tarjottavista! Onneksi kakusta sentään otin kuvia, koska
Felix teki sen kokonaan itse. Tacopiirakka oli todella hyvää ja sitä
on pakko tehdä uudestaan ihan jo senkin takia, että saan siitä kuvia
niin voin jakaa reseptin tänne. Perjantaina tein
tosiaan kakkupohjan ja lauantaiaamuna F täytti kakun valitsemillaan
täytteillä. Ensimmäinen väliin tuli mansikkahilloa,
mansikkarahkaa/kermavaahtoa ja toiseen väliin tuli mansikkahilloa,
vaniljarahkaa/kermavaahtoa ja rouhittua fazerin vadelmajogurttisuklaata.
F koristeli kakun puolilta päivin valitsemillaan koristeilla. Kakusta
tuli todella hieno ja se oli todella hyvänmakuinen. Kakku sai paljon
kehuja ja F oli onnellinen.
Felix sai nimpparilahjaksi meiltä jo virallisena
päivänä lajitelman pokemoneja. Lauantaina hän sai thanoksen, pokemonpallon + hahmon, sonicista sen keltaisen siilin, merirosvo silmälapun sekä
yleisvoidetta. Alex sai lauantaina kaksi saman tyyppistä autojen kuljetusrekkaa pikkuautoineen, käärmeen, merirosvosilmälapun ja yleisvoidetta. Me annettiin virallisena nimipäivänä lahjaksi mitäs muutakaan kuin kolme pikkuautoa. Minä taas sain beigen Valentinon laukun, skumppapullon, rahaa, suklaata ja marimekon ja lidlin lahjakortit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti