13.3.2022

Päiväkotiin paluu

Tosiaan Felix oli päiväkodista lomalla reilu 2kk ja viime viikolla meni pitkästä aikaa päiväkotiin kun tuntui, että siellä rauhottui kaikki suurimmat tautiryppäät. Felix oli neljänä päivänä 4h/pv hoidossa ja heti viikon päätteeksi sunnuntai iltapäivällä hänellä alkoi nenä vuotamaan. Jippii! Onneksi oireet kuitenkin pysyi samana eli oli ja on edelleen vain vuotava nenä ja kysyttäessä sattuuko johonkin, esim. kurkkuun tai päähän niin ei satu. Osasin kyllä odottaa, että hän päiväkodista heti jonkun pöpön nappaa eli ei tullut yllätyksenä. Hän viihtyi hyvin hoidossa pitkästä aikaa vaikka toisen päivän päätteeksi jo sanoi, että voisi nyt jäädä lomalle. Ja niinhän nyt jäikin ainakin kahden viikon sairaslomalle.
 
Tämän viikon keskiviikkona Alexilla alkoi myös nenä vuotamaan kuten osasin odottaa. Käytiin perjantaina varmuuden vuoksi lääkärissä, koska hänellä on kaikki flunssat mennyt nopeasti korviin, mutta tällä kertaa korvat oli onneksi täysin terveet. Toivottavasti flunssa ei menekkään enää korviin, mutta täytyy seurata jos ei ala räkä loppumaan tai oireet pahenee niin täytyy sitten käydä uudestaan. Kummatkin on edelleen tosi räkäisiä eli Felix on tämän viikon lisäksi vielä ensi viikon kotona varmuuden vuoksi. Minulla on nyt ollut pari päivää kurkku hieman kipeä, mutta ei onneksi muuta.

Ehdimme viime viikon sunnuntaina ennen kuin Felixin oireet alkoi käydä yhdessä kaupassa ja kahvilassa. Felixillä on omassa lompakossa ollut rahaa ja käytiin kaupassa, jotta hän sai valita ihan mitä vain omalla rahallaan. Hän halusi tietysti paljon kaikkea, mutta päätyi lopulta muumi alias -peliin. Tämän jälkeen käytiin kaupassa olevassa kahvilassa pillimehulla ja munkilla. Uudesta pelistä on ollut paljon iloa sairastuvan keskelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti