4.2.2017

Kakku Runebergin tapaan

Tein Runebergintorttua toista kertaa, vaikkei tämä herkku kuulukkaan mun suosikkeihin. Tein ammattikoulussa näitä ensimmäisen kerran ja ne oli todella hyviä! Harmi kun sitä ohjetta ei ole enää tallessa. En ole koskaan välittänyt kaupan versioista, mutta itse tehdyt on kyllä hyviä. Varsinkin kun ohjetta saa muokattua mieleiseksi. Minä jätin esim. mantelit kokonaan pois ja karvasmanteliaromin, jota monessa ohjeessa näytti olevan. Selailin muutenkin paljon ohjeita, mutta en löytänyt mieleistä, joten aika päästäni heitin tämänkin katsottujen reseptien pohjalta ja hyvä tuli! Ensi kerralla aion kostuttaa kakkua, nyt en sitä tehnyt, mutta ei mielestäni silti ole liian kuivaa. Suosittelen kokeilemaan ja tähän on helppo lisätä mantelia mukaan, jos niistä tykkää ja haluaa perinteisin tortun.


Ainekset
150g leivontamargariinia
1½dl sokeria
2 kananmunaa
1½dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
1dl piparimurua
1½tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria
1tl kardemummaa
½dl maitoa

Koristeluun
1dl tomusokeria
1rkl vettä
vadelmahilloa

1. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten.
2. Sekoita jauhot, keksimurut, leivinjauhe, vaniliinisokeri ja kardemumma keskenään. Sekoita jauheseos maidon kanssa taikinaan. 
3. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat ja levitä taikina vuokaan.
4. Paista 200°C uunin alimmalla tasolla n. 30min. Irroita kakku vuoasta ja anna jäähtyä ennen koristelua.
5. Sekoita koristelua varten tomusokeri ja vesi. Valuta sokerivesikuorrute kakun reunoille ja levitä vadelmahilloa keskelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti