18.9.2022

Uutta arkea takana kaksi viikkoa

Olen nyt ollut kaksi viikkoa töissä ja töihin paluu ei sujunut niinkuin olisin halunnut sillä ehdin olla töissä KAKSI päivää kunnes sain pojilta vuosisadan flunnssan enkä ollut työkuntoinen loppuviikkoon. Alexilla alkoi ensin nenä vuotamaan lauantaina juuri ennen meidän juhlia ja Felixillä maanantaina. Maanantaina Joni oli poikien kanssa kotona, koska oli mun ensimmäinen työpäivä niin oli sanomattakin selvää että hän on kotona. Tiistaina mun vanhemmat oli meillä, jotta me päästiin molemmat töihin. Itse tulin kipeäksi tiistain aikana ja illalla olin jo todella kipeä, oli selvää että minä olin pitämässä sairastupaa loppuviikon kun ainut terve oli Joni. Päiväkodissa liikkuu tällä hetkellä flunssan lisäksi ainakin enterorokkoa ja vatsatautia, joten tavallaan olin iloinen, että meillä oli "vain" flunssa. Alex kuitenkin nappasi jälkitautina itselleen korvatulehduksen johon sai ab-kuurin. Harmitti että ensimmäinen viikko meni sairastellessa, koska Joni sai sovittua, että lähtee joka päivä noin tunnin aiemmin, että Alexilla olisi ollut pehmeä lasku päiväkotiin eikä olisi heti pitänyt aloittaaa täysillä päivillä tutustusmiviikon jälkeen, mutta ei voi mitään. 

Toinen viikko meni hyvin ja kaikki oltiin terveitä mitä nyt pojilla edelleen vuosi nenät, mutta nehän nyt vuotaa aina pitkän kaavan mukaan. Alex on viihtynyt päiväkodissa hyvin ja vain yhtenä aamuna jäin hieman itkien hoitoon. Päiväunille hän ei oikein malta nukahtaa, hän nukkui tällä viikolla vain tiistaina 40min ja perjantaina 1h5min mikä onkin ennätys hänellä päiväkodissa! 
 
Innolla ensi viikkoa kohti ja mulla onkin alkuviikko etänä. Toivottavasti pysyttäisiin nyt tovi terveinä!

1 kommentti: