4.9.2022

Paljon juhlan aiheita

Syyskuuhun mahtuu paljon merkkipäiviä kuten mun synttärit ja poikien nimpparit. Tänä vuonna myös Alexin päiväkodin aloitus ja mun töihin paluu kotiäitiyden jälkeen. Järjestettiin eilen pienet juhlat ja juhlistettiin kaikkia edellä mainittuja samalla kertaa. Kutsuttiin vain meidän vanhemmat, Jonin täti ja mun veli, että vierasmäärä pysyi kohtuullisena. Alexilla alkoi aamupäivästä nenä vuotamaan, mutta onneksi juhlat silti järjestyi. 
 

Felix puhui kesällä että haluaisi tehdä kakun niin hän sai näihin juhliin täyttää ja koristella kakun haluamallaan tavalla. Minä tein kakkupohjan ja halkaisin pohjan kahteen osaan, mutta muuten F hoiti kaiken. Hän halusi täytteiksi mansikkahilloa, mansikkarahkaa, appelsiinirahkaa ja suklaarouhetta. Rahkojen joukossa oli myös kermavaahtoa. Päälikermasta hän halusi sinistä ja halusi itse pursoittaa reunat ja hienosti onnistui! Koristeeksi hän laittoi nonparelleja suklaanappeja. Piti laittaa myös dinosauruksia, mutta ne unohtui kuivauskaappiin pesun jäljiltä. Kakku oli todella hieno ja todella hyvän makuinen. Felix oli innoisaan kun sai paljon kehuja kakusta. Kakun lisäksi tein uudella reseptillä mustikkaista juustokakkupiirakkaa jonka reseptin jaan myöhemmin. Suolaisena oli karjanpiirakoita joiden päällä oli kylmäsavulohitäytettä ja mun äidin tekemää kinkkupiirakkaa. Alkuun joimme alkoholittomat alkumaljat. 



Lahjaksi minä sain kukkia, suklaata, kynttilän, käsisaippuoita, arpoja, rahaa ja kaikkia kodin tarvikkeita (rättejä, tiskiharjoja yms). Pojat saivat yhteiseksi autoradan, pehmolelun, piirrustustarvikkeita (kyniä, paperia, vihkoja yms), rahaa ja karkkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti