11.5.2021

Äitienpäivä

Sunnuntaina sain viettää ensimmäistä äitienpäivää kahden lapsen äitinä. Ja äitienpäivää vietettiin täällä sairastellen ja ihan kotona keskenämme. Felixille nousi jo perjantaina kuume ja tuli kauhea flunssa. Sunnuntaina hänellä oli ensimmäinen kuumeeton päivä, mutta flunssaa ja yskää oli silti. Minä ja Joni taas heräsimme sunnuntaihin kipeän kurkun kanssa ja nyt on kummallakin nuhaa lisäksi. Sairastelun vuoksi piti siirtää Felixin tämän päiväinen 3v neuvola ja Joni joutui siirtämään koronarokotuksensa. 

Heräsin sunnuntaina ensimmäisenä ja arvelin Felixin nukkuvan normaalia pidempään, koska on kipeä, joten päätin keittää itselleni kahvin ja tehdä leivät, koska en olisi jaksanut odottaa. Felix tosiaan nukkui melkein 8.30 asti vaikka yleensä herää 7-8 välillä. Vasta puolilta päivin Joni antoi Felixille päiväkodissaan tekemän lahjan ja kortin antaakseen ne minulle. Felix oli tehnyt kortin lisäksi hienon kaulakorun. 

Joni askarteli Felixin kanssa perjantaina isoäideille kortit ja Felix oli tästä innoissaan. Mun vanhemmat kävivät lauantaina pihalla meidän kanssa ja Felix sai silloin antaa tekemänsä kortin mun äidille. Jonin äidin kortti odottaa vielä pöydällä antamista. Annoin myös mun äidille punaviiniä ja vihreäkuulakarkkeja.
 

2 kommenttia:

  1. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista