21.4.2021

Vauva 1kk

Vauvalle tuli jo kuukausi täyteen eilen Felixin syntymäpäivänä. Tämä kuukausi on mennyt kyllä yhdessä hujauksessa ja vauva otti kyllä äkkiä paikkansa tässä perheessä. Neuvola oli maanantaina ja vauva on kasvanut todella hyvin pelkällä rintamaidolla. Hän painaa nyt 5125g (4278g) ja pituutta on 57,8cm (53cm). Suluissa on syntymämitat. Vaatteissa käytämme pääasiassa vielä 56 kokoa, mutta ollaan siirtymässä kokoon 62 ja osa 62 koon vaatteista on jo käytössä. Vauva tuntuu tietenkin pieneltä, mutta on hassua ajatella, että Felix painoi yhden kuukauden iässä vain 3985g eli kuinka pieni hän onkaan ollut kun tämäkin vauva on niin pieni!

Vauva on tyytyväinen ja hymyilevä tapaus, mutta hieman haastavampi Felixiin verrattuna, koska hänellä kertyy ilmaa mahaan aika paljon. Toki kaikki ilma tulee ulos mikä on hyvä juttu, eikä huuda mahaansa sen enempää, mutta herää yöllä usein niihin ilmavaivoihin ja ähistää ilmat ulos kitinän kera. Koitin myös jättää muutamaksi päiväksi pois tiettyjä ruokia mitkä eniten aiheuttaa vauvoille ilmavaivoja, mutta en huomannut tästä mitään hyötyä. Nyt ollaan otettu myös disflatyl käyttöön mikä on auttanut ilman kertymiseen.

Tätä vauva-aikaa "varjostaa" harmittavasti tämä korona-aika, koska kukaan muu ei pääse nauttimaan ihanasta vastasyntyneestä. Kukaan muu ei ole vieläkään pitänyt vauvaa sylissä kuin minä, Joni ja Felix (+ neuvolan tädit tietty). Enkä ole uskaltanut päästää ketään sisälle edes katsomaan vaan ollaan treffattu ulkona. Onneksi on ollut hyvät säät. Tosin mun vanhemmat oli kyllä hetken aikaa sisällä kun meidän uusi "lemmikki" fasaani riehaantui ulkona niin, että Felixkin pelkäsi, joten oli pakko tulla evakkoon sisälle.

Muutaman päivän vajaa kuukauden.

2 kommenttia:

  1. Ihana!😍

    Mukavaa kevättä!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista