20.4.2021

Kirje 3-vuotiaalle Felixille

Paljon onnea rakas, sinä täytät tänään kolme vuotta. Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisit ollut vauva, mutta nyt sinä oletkin jo iso poika ja isoveli ja tunnut todella isolta ja taitavalta pikkuveljeesi verrattuna. Aika kuluu ja sinä kasvat nopeammin kuin pystymme käsittämään etenkin nyt kun taloudessamme on oikeasti pieni vauva. Haluaisin rutistaa sinut syliini ja pitää siinä, mutta sinä juokset jo kaukana edellä.
 
Olet ollut alusta asti todella hyvä isoveli. Osasit heti hienosti silittää vauvan päätä, heittää läpyjä, hytkyttää ja hyssyttää. Parempaa isoveljeä en olisi voinut toivoa. Sinä olet myös aina ollut harvinaisen sisukas tyyppi. Näytät tunteesi aina täysillä, olivat ne mitä tahansa. Ihailen ja koitan tukea sitä parhaani mukaan. Olet todella hauska ja meillä on paljon omia hauskoja juttuja ja saan nauraa niin, että pissat meinaa tulla housuun. 

On vaikea käsittää miten onnekkaita olemme, kun saimme juuri sinut esikoiseksemme. Joka päivä haluan kertoa sinulle ja veljellesi, että olette maailman ihanimmat ja rakastan teitä maailman eniten. Ja Felix muista, että olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Pystyt mihin tahansa ja me tuemme sinua aina, tapahtui mitä tapahtui. Muista, että me rakastetaan sinua aina. Kiitos kun saadaan olla sinun äiti ja isi ja vielä kerran valtavan paljon onnea meidän ihanalle kolmevuotiaalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti