20.9.2018

Felix 5kk

Tänään Felixillä tuli täyteen viisi kuukautta ikää, ja hänestä on kyllä kehkeytynyt maailman suloisin pieni touhottoja. Felix on edelleen kova höpöttömään, jokeltelun lisäksi hän päristelee eritavoilla paljon. Hän on tosi jäntevä ja terhakka, hän punnertaa itseään kokoajan istuma-asentoon, hän on saanut itsensä myös konttausasentoon. Hän pyörii kovin akselinsa ympäri, ja on saanut jo pakin päälle (työntää käsillä itseään taaksepäin). Felix ei malttaisi millään olla paikallaan, ja jos "joutuu" olemaan, niin kädet ja jalat käyvät kovaa tahtia. Felix tarttuu kaikkeen ja osaa taitavasti viedä leluja ja ihan mitä tahansa suuhun.
Vaipan vaihto on tällä hetkellä melko työlästä, koska täytyy kääntyä ja räplätä ja repiä kaikkea mitä ulottuvilla on, ja jos mitään ei ole niin sekin on huono.. 


Kerroin, että Felixin unet huonontuivat, ja aloin oikein kunnolla pohtimaan, että mistä se voisi johtua kun parannusta ei näkynyt. En keksinyt mitään muuta kun herkkujen syönnin, eli sokerin. Hänellä vatsa kuitenkin toimi hyvin. Herkkujen/sokerin kun lopetin niin meni pari päivää ja unet palautui lähes ennalleen, eli 2-3x herätystä yöllä. Siirsimme Felixin jopa omaan huoneesee nukkumaan, koska ajateltiin jos me häiritsemme hänen unta jollain tapaa. Nyt en siis syö ollenkaan sokeria, valitsen mielummin paremmat yöunet kuin herkut! Enkä siis mitenkään paljoa vetänyt herkkuja, mutta tuli naposteltua jotain pientä melkein päivittäin.

Neuvola oli eilen ja painoa hänellä on 8060g (7265g ) ja pituutta 67cm (65cm). Hän on hyvin vielä kasvanut pelkällä rintamaidolla, eli vielä ei olla alettu maistelemaan kiinteitä, mutta se on edessä lähipäivinä tai viikkoina. Vaatteissa käytämme tällä hetkellä kokoa 68.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti